Tuot mukanasi kylmän | S | draama | Selia/Säde

[Sokerisiipi]

Ikäraja: S
Tyylilaji: draama
Paritus: Selia/Säde
Haasteet: Femme10 #6 ja Originaalikiipeily (7. sota)

A/N: Kiitos Kaarnelle inspiksestä! ♥︎

Tuot mukanasi kylmän

Säden seurasta huolimatta iltani tuntui yksinäiseltä. Hiiviskelin pitkin parkettilattioita levottomuuteni patistamana. Minua paleli varpaita myöten. Tämän talon seinät eristivät niin helteen kuin pakkasenkin.

”Selia, vesi kiehuu!” Riensin paikalle kiitollisena siitä, että vihdoin oli jotakin konkreettista tehtävää.

Keitin ruusunmarjateetä, koska siinä ei ollut kofeiinia. En tahtonut antaa yölle tilaisuutta tarttua minuun. Nukkuminen oli tärkeää.

”Otatko säkin?” kysyin, vaikka tiesin, ettei Säde ottaisi. Hänellä oli yksinkertainen ja karkea maku. Hän nautti vain kaljaa ja kahvia. Kaikkea muuta Säde piti turhana hienosteluna.

”Näh.”

Tee oli sakeaa, marjanpunaista ja aivan liian kuumaa juotavaksi. Tuijotin mukia kuin se olisi pettänyt minut.

”Istu”, Säde käski, mutta minä en halunnut totella. ”Vain tyhmät tuijottaa ja kuvittelee sen toimivan.”

”Turpa kiinni”, tiuskaisin. Säde ei ollut moksiskaan. Häntä oli vaikea loukata tai järkyttää. Hän vain virnisti erittäin raivostuttavasti kuin olisi naureskellut kustannuksellani. Puristin käteni nyrkkiin ja toivoin, että olisin sittenkin ollut yksin.

Nostelin teepussia niin kiivaasti, että punaisia pisaroita lensi ympäriinsä. Ne tahrasivat Säden valkoisen t-paidan. Poskeni roihusivat kiihtymyksestä niin, etten halunnut edes pyytää anteeksi. Säde katsoi paitaansa ja sitten minua.

”Mitä helvettiä sä oikein riehut?” hän syytti.

”Häivy”, käskin suuttumus loistokkaasti rinnassa kohisten. ”En halua sua tänne. En, kun sä – kun oot tollanen!”

”Millainen?” Taas tuo kissan pilkallinen virnistys ja kalsea katse. Näytin hampaitani.

”Tommonen ivallinen paskapää”, sähisin. Vihdoin Säde suuttui. Hän riuhtaisi farkkutakkinsa tuolilta niin, että se rämisi lattialle. Nainen marssi eteiseen, ovesta ja paukautti sen kiinni.

Seisoin raivosta täristen keittiössä ja kuuntelin, kun Säden moottoripyörä rähisi. Sydän oli kuin valtava kekäle rinnassani.

Kylmyys oli vihdoin väistynyt.

[Waulish]

Tervehdys Kommenttiarpajaisista, ja onnittelut voitosta! Selailin listauksesi originaalitekstejä, ja tämän tekstin mielenkiintoinen nimi ja femmeparitus houkuttelivat minua puoleensa. Kun sitten huomasin, että tämä on aika uusi ja vielä vailla kommentteja, päätin tarttua tähän, ja onneksi tartuin, koska tässä on paljon muutakin mielenkiintoista kuin nimi!

Pidän tämän tekstin, miljöön ja Selian kertojaäänen arkisuudesta, kaunistelemattomuudesta, konstailemattomuudesta ja rosoisuudestakin. On viileitä, varpaisiin pureutuvia parkettilattioita, ihan liian kuumaa teetä ja valkoiselle T-paidalle pirskovia punaisia pisaroita. Kaikki realistisen raisut yksityiskohdat maalaavat Selian mielenmaisemaa inhimillisellä ja samaistuttavalla tavalla. Tuntuu siltä, että jokin on koko ajan vähän vinossa tai ainakin vinksahtamaisillaan, ja se tekee tämän tekstin tunnelmasta ja draaman kaaresta todella kiintoisan ja kutkuttavan.

Selian ja Säden dynamiikka on sekin kiintoisa! Hahmojen väliset eroavaisuudet välittyvät alkumetreiltä asti Selian ajatusten myötä, kun selviää esimerkiksi se, että toinen juo teetä, toinen taas pelkkää kaljaa ja kahvia (jo tässä vaiheessa Säden hahmosta piirtyy tosiaankin vähän karkea kuva, jota moottoripyörällä tuulettumaan lähteminen myöhemmin täydentää ihastuttavan osuvasti). Selvästi yhteiselossa vaikuttaa myös piilevän kompastuskiviä, kun pienetkin asiat alkavat ärsyttää ja sytyttävät ristiriitoja. Pidän kovasti siitä, miten molempien naisten tulistuminen on kuvattu - se käy vähitellen, asteittain, kipakoista sanoista jotka yhtäkkiä jalostuvatkin teoiksi, teepussin kiivaaseen käsittelyyn ja ovet paukkuen poistumiseen. Varmaan heillä on myös syynsä olla saman katon alla, ja ehkäpä heidän vuoristoratamainen dynamiikkansa tuo mukanaan paitsi kylmää, myös lämpöä ja intohimoa, hyvääkin sellaista. Mieleeni tulee myös sellainen mahdollisuus, voisiko Selia lietsoa riitaa ja yrittää saada Säden loukkaantumaan ja suuttumaan osittain myös siksi, että hänen oma olonsa on tavalla tai toisella kylmä, kolkko ja ontto, sillä vähän sellaisia tuntemuksia minulle tuosta alun ympäriinsä käveleskelemisestä välittyy. Sellainen heijastuu usein herkästi muihinkin ihmisiin. Toki Sädellä ja tämän lakonisilla toteamuksilla on varmaan joka tapauksessa omakin osuutensa asiaan.

Mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä teksti, kiitos! -Walle