Tämä pieni raapale on
Vehkalle, joka kaipasi tänään lohtulukemista.
Ja kaikille muillekin, jotka kamppailevat ikävien tai vaikeiden asioiden kanssa! Olen nyt jotenkin mieltynyt näihin tismalleen satasanaisiin rapsuihin, ja lisäksi olen viime aikoina fiilistellyt ihan liikaa kissoja, kääk.
En muista, milloin olisin viimeksi herännyt herätyskellooni. Yleensä naksautan herätyksen pois puolta tuntia etuajassa, sillä en kuitenkaan enää nuku. Viime aikoina olen tehnyt sen aina vain aikaisemmin.
Kun työpäivän selätettyäni sukellan lohtunojatuoliini, saan seuraa. Jäntevät jalat painelevat reisiäni Hermannin haeskellessa torkkuasentoa. Virtaviivainen vartalo kiertyy keräksi vatsaani vasten. Siimahäntä mukailee sitä, ja suippokorvat rentoutuvat. Silmät painuvat kiinni nautinnosta.
Kuljettelen kättäni kissan kyljellä. Kehräyksen hurina kumpuaa syvältä, ja aaltoileva kiharakarva tuntuu pehmeämmältä kuin lohtunojatuolini koskaan.
Hermanni on cornish rex, joka lyhytkarvaisena ja lämpöä rakastavana hakeutuu usein lähelleni. Se muistuttaa minua siitä, että olen elävänlämmin, elossa.
Hymyilen helpottuneena, ja hymyäni väsymys ei voita.