Puhdas ja likainen (Frank/Ksenofilius, S)

[Sisilja]

Nimi: Puhdas ja likainen
Kirjoittaja: Sisilja
Esilukija: Virvatuli
Ikäraja: S
Tyylilaji: Hullunmiehensurudraama
Paritus: Frank Longbottom/Ksenofilius Lovekiva
Vastuuvapaus: Kaikki on Rowlingin mikä minulle kuulu ei. Night After Night (Out of the Shadows) on The Rasmuksen kappale.
Yhteenveto: Hullunakin Frank muistaa miehen, joka valloitti hänen sydämensä. Naista viereisessä vuoteessa hän ei muista.

Alkusanat: Nappasin parituksen aikoinaan Kovanonnenpyörähaasteboolista, sillä yhteenvetoehdotus iski silmää ja kivasti iskikin ("Hullunakin Frank muistaa miehen, joka valloitti hänen sydämensä"). Kiitos sille, joka tuon haasteen kehitti, kiitos!

Ficci osallistuu Slash10 kakkoseen Frank/Ksenofiliuksella (kymppi täynnä, jei!) ja Yhtyeen tuotantoon The Rasmuksen Night After Nightilla.


Puhdas ja likainen


Pöydällä keltaisia narsisseja. Syvällä pyöreässä lasimaljassa. Uponneita.

Frank nauraa, mutta ääntä ei tule. Suupieliä kiristää ja pää on painava. Frank ei jaksa avata silmiä, vaikka ne ovat jo auki.

Vihreä välähdys. Ohi, se menee ohi. Kipu ei, se jää. Kirkunaa, käkätystä, kirkunaa, käkätystä. Kipua.

Missä poika? Neville! NEVILLE!

Kuka on Neville?

Frank katsoo kattoa. Se on valkoinen. Valkoinen ja puhdas ja likainen.

Varpaita kutittaa.

Frank kääntää päätään. Murahtaa. Jonnekin sattuu, vaikka kaikki kipu on poissa.

Miksi katto on puhdas ja likainen?

"Frank."

Ääni on hiljainen, mutta Frank kuulee sen käkätyksen ja kirkunan läpi. Sattuu, jonnekin sattuu. Frank avaa silmät uudelleen.

Pöydällä, lasimaljassa, narsisseja. Tuolilla, vieressä, Kseno.

Kseno. Frankin oma Kseno, kulta.

Ei, kulta on nainen ja kaunis nainen, nimikin on nätti, mutta Frank ei saa sitä mieleensä.

Varpaita kutittaa.

Ksenon hiukset ovat enkelin hiukset, vaaleat niin vaaleat, ja hymy on Frankin hymy. Frank omistaa sen, sulkee yöpöydän laatikkoon ja pitää itsellään. Laatikossa on myös paljon hauraita paperinpaloja.

Frankin on Ksenon hymy ja Ksenon on Frankin kaikki. Kseno on valloittanut Frankin sydämen, Ksenollakin on oma yöpöytä ja laatikko ja siellä on Frankin sydän.

Frank ojentaa kätensä, Kseno ottaa kiinni.

Kulta.

Frankin suupielet kääntyvät ylös, vaikka jonnekin sattuu. Sitten suupielet kääntyvät alas, koska kulta on joku muu.

Nainen viereisessä vuoteessa katsoo samaa puhdasta ja likaista kattoa kuin Frank.

"Toin sinulle kukkia, narsisseja."

Frank hymähtää ja haistaa kevään. Tylyahon viikonloppu, Frankin vatsassa perhosparvi ja Ksenolla kaulassa vihreä rusetti. Mukava tyttö jolla on pehmeät silmät ja sininen ääni. Tyttö saa narsisseista ihottuman, kauniita ovat silti, Frank ei halua heittää mitään menemään. Kseno tulee kohdalle, Frank toimii ennen ajatusta ja sitten.

Ksenolla on narsisseja käsissään.

Ksenon hymy on Frankin.

Frankin sydän on Ksenon.

Ksenon on Frankin kaikki, eikä Frank silti suutele vaikka haluaisi, joku voi nähdä ja hän on niin rakastunut että sattuu.

Sattuu, jonnekin sattuu. Sattuu, mutta minne?

Käkätys yltyy, se on kirkunaa ja kirkuna on kaikkialla. Missä poika? Neville, Neville, turvaan! Kulta, vie hänet turvaan! KULTA!

"Ne pitää upottaa veteen kokonaan, jotta terälehdistä liukenee väri", joku sanoo ja Frank seuraa kun Ksenon huulet liikkuvat. Kulta.

Ei, ei kulta. Rakas. Rakas. Kseno on rakas.

Kipu hellittää. Poika on turvassa, ainakin poika on turvassa. Ja Neville.

"Narsissit ovat parhaimmillaan silloin, kun kukinnoissa ei ole enää väriä. Värittömyys rauhoittaa mieltä. Sinä ansaitset rauhan."

Frank katsoo kattoa. Puhdas ja likainen.

Kseno on rakas.

Frank ähkäisee. Huone välähtää vihreänä, kirkuna valuu hänen päälleen, hän ei juokse, myöhäistä, kulta, juokse.

Kuka on kulta?

"Frank, urhea ja vahva Frank. Muista, sinä selvisit."

Frank muistaa kyllä. Muistaa keltaiset kukat ja vihreän rusetin ja halun suudella. Muistaa Ksenon.

Frankin otsalla on huulet. Nainen viereisessä vuoteessa puristaa kädet nyrkkiin ja avaa ne taas. Kuin perhosen siiveniskuja.

Silmät räpyttelevät, painuvat. Nainen viereisessä vuoteessa on perhonen, kaunis, ja nimikin on nätti.

Mutta Ksenolla on Frankin sydän. Frank ei muista naisen nimeä.

Silmät sulkeutuvat ja vihreä syvenee mustaksi.

"Nuku vain", joku kuiskaa ja Kseno piirtää huulillaan sanoja Frankin otsaan. "Nuku ja elä taas. Unissa sinä elät. Minä valvon, älä pelkää."

Frank tahtoo nukahtaa, mutta hänen on saatava sanoa jotain. Poika on turvassa ja nainen viereisessä vuoteessa katsoo kattoa Frankin kanssa ja silti, silti, Ksenolla on Frankin sydän.

Kseno katsoo kattoa myös. Se on puhdas ja likainen, ja siksi Frankiin sattuu. Hän ei voi saada molempia. Kultaa ja rakasta.

Kseno taitaa tietää sen.

"Tiedän", joku sanoo ja Kseno katsoo kattoa Frankin kanssa ja valinta on tehty. Nainen viereisessä vuoteessa puristaa kätensä nyrkkiin, avaa sen ja pudottaa lattialle paperin. Kseno noukkii sen ja ojentaa Frankille. Paperi on pieni ja hauras ja karamellimainen. Tyhjä ja täynnä rakkautta.

Frank ei tiedä.

"Shh, kaikki on hyvin. Nuku vain."

Frank vie käden rinnalleen ja nukahtaa.

Ainakin Neville on turvassa.

Unessa Frank muistaa.

Kulta.

Alice.

Frank herää ja avaa silmät, tahtoo kertoa, se ei ole unta, se on totta! Mutta Kseno on jo poissa.

On vain Frank ja nainen viereisessä vuoteessa ja he katsovat yhdessä kattoa. Se on puhdas ja valkoinen.

Frank ei saa mieleensä naisen nimeä.

[Sakura]

Tää on mielenkiintoinen! En tiedä tuleeko tästä kommentista mitään, hankala saada sanoista otetta. Mutta fikki oli hyvä. Ja paritus on jännä, ei olisi tullut mieleenkään. Tämän fikin jälkeen voin kyllä nähdä sen, joskin olen pitänyt Ksenofiliusta täydellisenä pölvästinä ja on vaikeahkoa kuvitella, miten Frankin kaltainen normaali mies (oletan) kiinnostuisi siitä, mutta ehkä Ksenofilius ei ollut nuorempana niin tärähtänyt kuin minkä kuvan siitä kirjojen perusteella olen saanut. Ja tässähän se sitten keikahtikin päälaelleen kun Ksenofilius ei ollutkaan enää se hullumpi osapuoli. Ksenoksi kutsuminen ja kaikki kullat ja rakkaat pistivät kyllä hymyilyttämään, vaikka hulluille ei kai saisi nauraa... Jostain syystä koen nuo sanat koomisiksi.

Yksinkertainen teksti ja toisto tuovat hyvin hulluutta esille. Ja rivivälit, tää tuntuisi heti erilaiselta jos teksti olisi yhdessä putkessa. Tietysti välit myös selkeyttävät lukemista, mutta ehkä myös ilmentävät Frankin ajatusten kulkua ja hataruutta. Tässä on mielenkiintoista myös se, ettei Frank ole vain seonnut siinä mielessä että sen maailmankuva olisi vääristynyt ja se olisi alkanut nähdä harhoja tai mitä niitä "tyylikkäitä" sekoamisen muotoja nyt onkaan, vaan sen tietoisuuden/tajunnan/älykkyyden/whatever taso on selvästi laskenut. Harvemmin olen törmännyt sellaisiin fikkeihin, ja tää on kyllä onnistunut kun ei vedä hommaa vitsiksi. Vaikka nyt noille tietyille kohdille naurahtelinkin. Mutta ehkä se kullaksi kutsuminen tulee juuri Frankin vammasta, jos sillä ei enää ole sen "hienompia" sanoja.

Tulkitsin tämän niin että Ksenofilius oli vierailemassa Frankin luona sairaalassa. Ensin ajattelin että ne olivat vain jotain flashbackeja, mutta päädyin nyt tuohon jälkimmäiseen lopputulokseen. Välillä kyllä epäilen sitäkin, kun selailen tuota uudelleen. En tiedä paljonko oikeasti tajusin ja paljonko keksin jostain hatusta, mutta kuitenkin. Koko asetelma tiivistyy hienosti siihen ettei Frank pysty muistamaan Alicen nimeä mutta Ksenofiliuksen pystyy, ja tykkään siitä että Neville ja nainen ja Kseno ja vihreä valo ja menneisyys ja nykyisyys pyörivät siinä koko ajan yhdessä.

Täytyy sanoa että odotin muutaman kerran että joko tää loppuu, en siis sillä että teksti olisi ollut huonoa missään kohdin. Jotenkin vaan luulin että kaikki on jo sanottu, mutta sieltä sitä vaan tuli ja yllätyin miten hyvin teksti kuitenkin kantoi loppuun asti. Vaikkei tämä pitkä olekaan kun sitä nyt katsoo, jotenkin vain tuntui siltä :-)

Loppu oli loistava. Myös alku, ja noiden narsissien toistuminen. Uponneina, värittöminä. Ja puhdas ja likainen ja valkoinen katto, vaikken sitä ehkä ihan tajunnutkaan enkä tiedä tarvitseekokaan, tai eihän kaikella pidä olla merkitystä, varsinkaan jos juttu tulee "hullun" päästä. Pidin siis kovasti koko kokonaisuudesta, ja tää vaan paranee mitä enemmän tätä katselen!

[Hallahäive]

Hei, oli pakko kommentoida tätä ihanuutta. Olin kiinnostunut silloin kun mainitsit tällä parituksella kirjoittavasi ja...Vau. (Turha tällä kertaa odottaa järkevää kommenttia minulta...)

Tässä ficissä oli ihanan ajatuksenvirtamainen ja miten sen nyt sanoisi...huuruinen(?) tunnelma. Frankin tuskalliset välähdykset kidutuksesta ja unisen hämärä nykyisyys kieppuvat yhteen kerrassaan lumoavasti. On tosi koskettavaa, kuinka Frank muistaa Nevillen.

Missä poika? Neville! NEVILLE!
Kuka on Neville?
Tämä kohta kuvasi hyvin Frankin hulluutta. Ne muistot on siellä, mutta niistä ei vaan saa kiinni. Kseno on ainoa, joka jää, mikä on antaa kosketuspinnan siihen, kuinka paljon Frank häntä rakastaa. Toisaalta hänen ajatuksensa näyttävät, että Frank rakasti myös Alicea.

Unessa Frank muistaa.

Kulta.

Alice.

Frank herää ja avaa silmät, tahtoo kertoa, se ei ole unta, se on totta! Mutta Kseno on jo poissa.

On vain Frank ja nainen viereisessä vuoteessa ja he katsovat yhdessä kattoa. Se on puhdas ja valkoinen.

Frank ei saa mieleensä naisen nimeä.
Tämä kohta iski jonnekin syvälle. Pidän muuten paljon siitä, kuinka Alice on "kulta". Frankin vieressä makaava nainen on sopivan etäinen ja perhos-viittaukset ´loistavia. (Hah, pääparitus F/K ja tässä hehkutan F/A:ta...sait kyllä tyksimään kummastakin)

Kerta kaikkiaan, koko kolmiodraama on taitavasti rakennettu. Ksenofilius oli koskettavasti kirjoitettu, ei aivan yhtä hullu, kuin hänet yleensä kuvataan. Varsinkin seuraava kohta sai huokaamaan:
Kseno katsoo kattoa myös. Se on puhdas ja likainen, ja siksi Frankiin sattuu. Hän ei voi saada molempia. Kultaa ja rakasta.

Kseno taitaa tietää sen.

"Tiedän", joku sanoo ja Kseno katsoo kattoa Frankin kanssa ja valinta on tehty. Nainen viereisessä vuoteessa puristaa kätensä nyrkkiin, avaa sen ja pudottaa lattialle paperin. Kseno noukkii sen ja ojentaa Frankille. Paperi on pieni ja hauras ja karamellimainen. Tyhjä ja täynnä rakkautta
Se paperi! Sniff.

En kehtaa enää ikinä kommentoida tämän jälkeen, mutta pointtini on, että älä ikinä lopeta kirjoittamista. Tässä oli jotain haurasta taikaa, kiitos.

[Funtion]

Irrallisia lauseita. Kun mä vilkaisin tätä ensimmäistä kertaa, mä ajattelin "irrallisia lauseita". Jos nyt tarkkoja ollaan (ja ollaan koska mä olen kyseessä) niin ne on kyllä irrallisia virkkeitä. Mutta lause kuulostaa kivemmalta. Joka tapauksessa, irrallisia. Ir-ral-li-si-a. Apua.

Täytyy sanoa että odotin muutaman kerran että joko tää loppuu, en siis sillä että teksti olisi ollut huonoa missään kohdin. Jotenkin vaan luulin että kaikki on jo sanottu, mutta sieltä sitä vaan tuli ja yllätyin miten hyvin teksti kuitenkin kantoi loppuun asti. Vaikkei tämä pitkä olekaan kun sitä nyt katsoo, jotenkin vain tuntui siltä :-)

Lainaus Sakuralta, hän vei sanat suustani. Vedin yhden kohdan yli, sillä en ihan allekirjoita sitä, mutta noin muuten. Näin mäkin lukiessani ajattelin.

Kai mä oon vaan levoton sielu, kun mä huokailin lukiessani ja odotin koko ajan, että milloin tämä päättyy. Tää oli yllättävän raskasta luettavaa. Monia asioita toistettiin niin paljon, että ne jäi kaikumaan mun päähän... varpaita kutittaa... kutittaa... varpaita... puhdas ja likainen... likainen... helvetin kaiku. Alku oli musta paras, vaikkakin se raskain. En mitenkään voi olettaa, että Frankin ajatukset olisivat loogisia, mutta silti mua häiritse se miten alussa hypättiin ajatuksista toisiin "narsisseja, nauraa, välähdys, neville, katto, varpaat". Ei kovin loogista. Mutta jossain kohtaa mentiikin loogiseksi... johdonmukaiseksi, hetkeksi aikaa, esim. tässä (laitoin putkeen jotta kommenttini ei venyis);

Frank muistaa kyllä. Muistaa keltaiset kukat ja vihreän rusetin ja halun suudella. Muistaa Ksenon.
Frankin otsalla on huulet. Nainen viereisessä vuoteessa puristaa kädet nyrkkiin ja avaa ne taas. Kuin perhosen siiveniskuja.
Silmät räpyttelevät, painuvat. Nainen viereisessä vuoteessa on perhonen, kaunis, ja nimikin on nätti.
Mutta Ksenolla on Frankin sydän. Frank ei muista naisen nimeä.
Silmät sulkeutuvat ja vihreä syvenee mustaksi.

Tuo on hyvinkin johdonmukaista ajattelua. Alussa hypättiin asiasta toiseen. Keskivälissä ei enää. Eikä lopussakaan niin kauheasti. Tälle mä huokailin. Mutta kuten sanottua, eihän Frank voi olla johdonmukaisesti sekava. Ehkä sillä on oma merkityksensä, että se pystyy ajattelemaan loogisesti juuri Ksenoa. Tai ehkä se on vain kirjoittajan hairahdus.

Kamalan. Raskasta. Tekstiä. Uuvuttavaa ja väsyttävää. Mutta se oli silti hieno ja mä oon iloinen, että luin tän. Ei tätä vaan voinut olla lukematta. Ei tekstin tarvitse aina olla kevyttä ja soljuvaa. Onhan tää tietty lukijalle haastavampi purtava, oikea riippakivi, mutta sen arvoinen. Tää idea oli hieno, toteutus hienompi. Olisin kaivannut vielä enemmän sitä irrallisuutta, ajatusten järjetön menoa, mutta toimi tää näinkin. Jos tässä olis ollut enemmän hyppimistä asiasta toiseen, ehkä tää olis ollut vielä raskaampi. Tai sitten ei. Mutta tää kaikki on vaan jossittelua.

Missä poika? Neville! NEVILLE!
Kuka on Neville?
Hienoin kohta. Muistaa ja heti unohtaa. Pidin myös puhtaasta ja likaisesta, sillä ne ovat vastakohtia. Toisaalta ehkä ne ovat myös symboleja. Tuskin, joten en rupea niitä analysoimaan. Nautin tästä tekstistä kovasti, vaikka ei tää suosikeihini yltänyt (siis sun tekstejä arvioidessani). Mutta erilainen tää oli, kovin erilainen sun muihin tuotoksiis verrattuna. Tykkään siitä miten kokeilit jotain uutta.

Kiitos!

[RoastedGarlic]

Mielenkiintoinen rakenne, mielenkiintoinen teksti, erikoinen asetelma.

Viihdyin tämän parissa.

Mua häiritsi Ksenofiliuksen sanominen Ksenoksi, mutta se ongelma on varmaan enemmän mun päässä.

Ajattelin että jätän kommentoimatta kun mulla ei ole mitään järkevää sanottavaa mutta sitten ajattelin tehdä toisille niin kuin toivoisin itselleni tehtävän ja kirjoitin nämä, öö, pari riviä.

Oot taitava kirjoittaja mutta senkin oon varmaan sulle sanonut jo muiden tekstien kommenttilootiin.

[Sädekehä]

Hei voi apua en ole muistanut kommentoida tähän, aivan järjettömän suuri anteeksipyyntö! :< Kommenttikampanjasta tosiaan huomenta (aivan järkyttävän myöhässä tosin…)!

Ja voi että tämä oli upea! Paritus on mulle aivan uusi, mutta ihastuin siihen aivan välittömästi. Tässä oli tällainen surullisen haikea pohjavire, josta kuitenkin loisti tietynlaista toiveikkuutta ja sellaista ihanaa ikuista rakkautta, kun Kseno ei ole koskaan unohtanut, eikä Frank myöskään, vaikkei muista omaa vaimoaan niin muistaa oman rakkaansa. Todella riipivän surullista (kun e pysty edes puhumaan eikä koskemaan), mutta kuitenkin herkkää ja herttaista, omalla tavallaan.

Pidän sun kirjoituksista aina ihan hirmuisesti, ja tämä erityisesti oli todella vaikuttava. Hullunkurinen, mutta sopi loistavasti siihen, miten Frank nyt ei itsekään ole järjissään. Ajatukset hyppivät, katkeavat ja kääntyvät, ja sun sanat sekä lauseet seurasivat sitä kaavaa taitavasti. Tehokeinoja oli paljon, mutta ei kuitenkaan liikaa ja käytit niitä kadehdittavan toimivasti. Erityisesti tuo toisto oli mahtavaa ja upeasti toteutettua. Myös nuo kysymykset tietenkin sopivat hyvin, ja ne tekivät tosta tunnelmasta entistäkin hauraamman, koska sehän nyt on aina jotenkin sydäntä riipaisevaa, jos ei muista omaa poikaansa, ei vaimoaan, eikä oikeastaan mitään muutakaan (paitsi sitten sen rakkaimman <3).

Joo, tämä oli hyvin mielenkiintoinen, taitavasti toteutettu ja todella miellyttävä lukukokemus! Herätti ajatuksia, mutta oli kuitenkin ennen kaikkea nautittava ja sellainen, jonka tulen varmasti lukemaan uudelleen ja uudelleen vielä myöhemminkin. Loppuun vielä muutama lainaus, vaikka lainattavia kohtia olisikin ollut paljon enemmän kuin vain muutama;

Frank hymähtää ja haistaa kevään. Tylyahon viikonloppu, Frankin vatsassa perhosparvi ja Ksenolla kaulassa vihreä rusetti.

Noiden lyhyiden ja tehokkaiden, irrallisten lauseiden seassa oli kiva, kun oli vähän pidempiäkin lauseita. Ja tämä oli jotenkin tosi suloinen muisto menneestä!

Ksenon on Frankin kaikki, eikä Frank silti suutele vaikka haluaisi, joku voi nähdä ja hän on niin rakastunut että sattuu.

Ah, rakastan tällaisia ihania tunnepitoisia juttuja, joissa se rakkaus on niin voimakasta ja vahvaa ja se vaan sattuu. Upea!

Ei, ei kulta. Rakas. Rakas. Kseno on rakas.

Tämä koko kulta/rakas-juttu oli kokonaisuudessaan tosi nerokas ja hieno.

"Nuku vain", joku kuiskaa ja Kseno piirtää huulillaan sanoja Frankin otsaan. "Nuku ja elä taas. Unissa sinä elät. Minä valvon, älä pelkää."

Oi voi, todella suloinen! Kuvastaa Ksenon persoonaa ja toi tähän kaiken sekavuuden keskelle sellaista pysyvyyttä, joka puolestaan sitten valoi toivoa, vaikka lopussa Frank onkin yhtä sekaisin kuin aiemminkin.

Kiitos, tämä oli lumoava!

[Sisilja]

Sakura: Kommenttisi on sellainen, etten tiedä yhtään, kuinka vastaisin siihen. Mistä aloittaisin. Ehkä aloitan alusta ja Ksenofiliuksesta. Aloin miettiä vasta julkaisun jälkeen ja kommenttiasi lukiessani, että totta tosiaan, Ksenofilius vaikuttaa kaikin tavoin näistä kahdesta selväjärkisemmältä ja niin normaalilta, että hahmon voisi sanoa olevan jopa epäonnistunut. Vaikka yritin saada miehen höpsähtäneisyyttä esiin siinä, että tämä upottaa narsissit kukintoineen päivineen veteen ja odottaa että niistä lähtee väri, keskityin suureksi osaksi Frankin hahmoon. Ja totuushan on, että näemme Ksenofiliuksen Frankin silmin, näemme lempeän ja niin täydellisen rakastettavan Ksenon, ettei se voi mitenkään olla aito kuva.

Teksti on tarkoituksellisesti väljää, yritin entteriä hakkaamalla tuoda esiin Frankin ajatusmaailman sirpaleisuutta ja sekavuutta. Ilahduin kun paneuduit noihin "kultaan" ja "rakkaaseen". Pohjimmainen ajatukseni luoda Frankille selvä ja tarpeeksi yksinkertainen erottelukeino, toinen hänelle tärkeistä ihmisistä on Alice, kulta. Toinen on Ksenofilius, rakas. Rakkaassa on minusta aivan  eri sävy kuin kullassa. Kulta on lähellä ja turvallinen, pysyvä. Rakas taas on intohimoisempi sana ja siihen on mahdollista liittää mielikuva jostain kielletystä ja elämää suuremmasta.

Kokonaisuutena tämä on varmaan aikamoisen sekava. Itselle se totta kai aukeaa, mutta lukija joutuu ehkä arvailemaan. Selvennän nyt sen minkä voin: Ksenofilius todella oli vierailemassa, Fran ei kuvitellut sitä, vaikka toki sellainenkin olisi ollut mahdollista. Frankin mieli on heikko ja muisti lyhyt. Jostain syystä Ksenofilius on vain jäänyt elämään Frankin päähän siinä missä Alice muistuu ja unohtuu taas. Katto taas yrittää olla kovinkin symbolinen: jos on oikein tarkka, huomaa kuinka katto on alussa "valkoinen ja puhdas ja likainen", keskivaiheilla taas ainoastaan "puhdas ja likainen" ja lopussa "puhdas ja valkoinen". Valkoinen on minulle neutraali väri, se on siis jonkin sortin välitila, hyväksyntä. Puhdas viittaa Aliceen, vaimoon ja lopulliseen valintaan. Likainen on Ksenofilius, kielletty toive jostain mitä olisi voinut olla. Frank siis näkee katon eri tavalla eri vaiheissa, hän painiskelee tunteidensa kanssa aivan tajuamattaan. Lopussa Ksenofilius on lähtenyt, Alicekin unohtunut uudestaan, mutta jollain tasolla Frank ymmärtää paikkansa vaimonsa vierellä.

Huijui, mikä kilometrivastaus, innostuin selittämään ihan liikaa (jääköhän muihin vastauksiin mitään?). Kommenttisi oli analyyttinen ja monipuolinen ja kirjoittajan unelma! Kiitos siitä!

Hallahäive: Vau, olen yhtä hymyä kommenttisi jälkeen. Esitit koko ficin ytimen hyvin: Frankin muistot ovat siellä, mutta niistä ei saa kiinni. Frank rakastaa sekä Alicea että Ksenofiliusta, mutta tunteiden erittely on mahdotonta ja kaikki kietoutuu yhdeksi vyyhdiksi. Nevillekin on siellä, mutta ei oikealla tavalla. Hoksasit myös karamellipaperin, oi että! Minulle se on Alicen tapa kertoa "rakastan sinua", ja Frankin yöpöydän laatikkohan oli tässä täynnä paperikääreitä. Kolmiodraamat ovat kiehtovia, fiktiivisinä! Ihanaa, että pidit tästä ja kiitos kovasti suloisesta kommentistasi. Lupaan, lupaan kirjoittaa aina! Ja onneksi et ole pitänyt hölmöä lupaustasi olla kommentoimatta, sillä osaat eritellä ja perustella ja ennen kaikkea ilahduttaa. Olet ihana <3

fierté: IRRALLISIA LAUSEITA. Olisi pitänyt lisätä alkutietoihin jonkin sortin varoitus. Joo, tämä on varmasti kaikkea muuta kuin lukijaystävällinen teksti. Annoin itselleni luvan olla täydellisen epäjohdonmukainen, toistella hassuja asioita ja muutenkin hullutella olematta silti mitenkään humoristinen. Hioin tätä jonkin verran, mutta tajunnanvirtana tämä syntyi. Pidän tästä itse, mutta oikeassa olet, kokonaisuutena tämä ei ole ehyt eikä Frankin hulluus niin uskottavaa kuin se voisi olla. Kyse on kirjoittajan hairahduksesta, ei mistään laskelmoidusta tyylimuutoksesta. Mutta hei, virheistä oppii ja uuden kokeileminen on jännittävää! Ja jännitys on aina kivaa. Samoin kuin kommenttiesi saaminen. Kiitos <3

RoastedGarlic: Kiitos kun jätit kommentin. Jokainen kommentti on minulle arvokas ja muutamallakin rivillä saa sanottua jo yhtä sun toista. Olen tosi iloinen, että pidit lukemastasi. Kseno on muuten Ksenofiliuksen lempinimi canonissakin! Minun piti tarkistaa se ficin kirjoitusvaiheessa koska epäilin, että kyseessä olisi sittenkin joku fanonfakta. Mutta ei! Seiskassa muistaakseni Ted Tonks puhuu Kseno Lovekivasta. Tähän ficciin lyhensin Ksenofiliuksen Ksenoksi, koska se on lyhyempi sana ja Frankille helpompi hahmottaa ja muistaa. Ja onhan siinä vähän tuttavallisempi ja rakastavampi sävy. Kiitos kommentistasi (ja kauniista kehuista!), yritän oppia toimimaan samalla tavalla kuin sinä, eli kommentoimaan silloin kuin uskoo siitä iloa olevan: lähes aina.

Sädekehä: Eimitääneimitään, ilahduin hirmuisesti, kun kommentoit sittenkin! Frank/Ksenofiliukseen en ole törmännyt koskaan, mutta joku, toistaiseksi nimettömänä pysyttäytynyt mielikuvitusrikas ihminen heitti haasteen, joka jäi mieleen ja johon oli pakko tarttua. Olen parantumaton romantikko, johon rakkaustarinat ja suuret tunteet vetoavat poikkeuksetta, ja romantiikkaan sekoitettu synkistely ja melankolisuus on upeaa. Ihanaa siis, että myös sinä pidit tekstin tunnelmasta ja suhdekuvioista!

Sanat eivät riitä kertomaan, miltä tuntuu, kun saan kuulla että kirjoituksistani pidetään. Sitä ei yksinkertaisesti tiedä miten päin olla. Olo on onnellinen. Kiitos tavattoman ihanasta kommentistasi, tunnen itseni aika lailla sanattomaksi sen jäljiltä. Kiitos.
 

[Letizia]

Tämä on aivan mielettömän hieno! Nainen viereisessä vuoteessa ja he katsovat yhdessä kattoa, ja minä pyörin täällä tuolillani (eikä tuoli edes ole pyörivä).

Kaikki tuo toisto, varpaita kutittaa ja narsissit ja kuka on Neville, ja genetiivin merkitys lipsuu kesken virkkeen (enkelin hiukset, Frankin hymy). Tästä tulee niin vahvasti sellainen olokin, että ollaan kaikuvassa, valkoisessa sairaalahuoneessa, jossa keltaiset kukat ja enkelitukkainen Kseno loistavat, ja niihin myös Frankin mieli tarkentuu. (Ja Kseno tietenkään ei tuo pelkkiä narsisseja vaan myös salattuja oppejaan, Narsissit ovat parhaimmillaan silloin, kun kukinnoissa ei ole enää väriä. Frankin näkövinkkelistä Kseno vaikuttaa niin... viisaalta, että taisin hetken aikaa uskoa tuon.)

Tylyahon viikonloppu, Frankin vatsassa perhosparvi ja Ksenolla kaulassa vihreä rusetti. Mukava tyttö jolla on pehmeät silmät ja sininen ääni. Tyttö saa narsisseista ihottuman, kauniita ovat silti, Frank ei halua heittää mitään menemään. Kseno tulee kohdalle, Frank toimii ennen ajatusta ja sitten.

Aivan ihana! Varsinkin pehmeät silmät ja sininen ääni. Ja taustat tulevat kerrottua - juuri sen verran kuin voi ajatella Frankin tähän hätään muistavan.

Tämä on myös aivan mielettömän riipaiseva kaikkien kannalta katsoen, mutta etenkin Alicen ja Nevillen, vaikkeivat he tiedäkään että Kseno on se, jonka Frank muistaa. Pidin todella paljon paljon lopetuksestakin, jossa Frank hetkeksi muistaa nimen mutta sitten vaipuu taas unohdukseen - vaikka Alicen viereen hän tietenkin lopulta jää.

Kiitos, olen nyt ihan täpinöissäni tämän lukemisesta!

// Se piti vielä lisäämäni, kun nyt täpinöistäni toivuin, että minusta tämän ilmavuus ja irrallisuus nimenomaan tekee tästä helposti lähestyttävän. Pidän siitä, miten jokainen Frankin muisto, sana, lause, ikään kuin pulpahtaa hänen mielensä syövereistä pintaan, mutta kirjoittajan ei tarvitse kirjoittaa että ne pulpahtavat pintaan, tai mitä sitten olisitkaan kirjoittanut, ja lukijan taas ei tarvitse prosessoida, että mitä sillä tarkoitetaan. Siis äh, yritin sanoa: aihe on raskas, ja tekstiin toi tervetullutta keveyttä se, ettet kertonut kaikkea vaan näytit.

[Sisilja]

Letizia: Ilahdutti ihan hirmuisesti, kuinka paljon sait tästä ficistä irti! Hymyilen yhä kun vain vilkaisenkin kommenttiasi. Eniten minua riemastutti, että nostit esiin Ksenon enemmän tai vähemmän erikoiset opit ja sen kuinka Frank kaikesta huolimatta jää Alicen vierelle. Tätä ficciä oli mielenkiintoista kirjoittaa, mutta vähintään yhtä mielenkiintoista on saada nähdä valmis teksti muiden näkökulmista käsin. Kiitos siis, kommenttisi merkitsi minulle valtavasti!

Lupus Daemonis: Tämä on pomppiva teksti ja varmasti raskasta luettavaa, ihan varmasti. Kiitos kuitenkin että luit ja ennen kaikkea että pidit, tekstin osittaisesta kompuroinnista huolimatta. Voi olla, että teksti olisi ollut lukijaa palvelevampi lyhyempänä ja tietyllä tapaa ehyempänä, mutta itse en osaisi enkä edes tahtoisi muuttaa tästä enää mitään. Mukavaa muuten, että paritus vaikutti toimivalta! Se oli minustakin niin random, että siitä oli pakko kirjoittaa ja katsoa, saisiko mitään uskottavaa aikaan. Kiitos paljon kommentistasi, kiitos!

[Fiorella]

Onnittelut kommenttiarpajaisten voitosta!

Nostan tämän ficin esille, koska en ollut nähnyt sitä aiemmin, ja olen itse kirjoittanut vähän vastaavalla teemalla Alicesta, joten asetelma kolahti heti.

Sitten suupielet kääntyvät alas, koska kulta on joku muu.

Voi Frank. Niinhän se on. Miten surullista oivaltaa tällainen asia.

Ksenon hymy on Frankin.

Frankin sydän on Ksenon.

Tässä on kaikessa lyhykäisyydessään niin koskettavaa. Frankin muistot ovat ohuita sirusia, yhdistyvät miten sattuu, mutta se on selvää että narsissit tuovat mieleen kevään ja enkelinhiuksisen Ksenon. Ja on ihanaa, että Ksenofilius vierailee selvästikin säännöllisesti, se on tärkeää vaikka Frankilla muisti pätkiikin.

Silmät räpyttelevät, painuvat. Nainen viereisessä vuoteessa on perhonen, kaunis, ja nimikin on nätti.

Mutta Ksenolla on Frankin sydän. Frank ei muista naisen nimeä.

Alice parka taitaa olla se Frankin kakkosvaihtoehto. Mutta kuitenkin rakas, tärkeä ja lapsen äiti. Ja silti se haikea tosiasia, että hän ei voi saada molempia. Kultaa ja rakasta. Frank valitsi aikansa tapojen mukaan. Ja Ksenokin sen tietää, että näin sen piti mennä, mutta silti hän on siellä, eikä jätä toista, ei vaikka hänelläkin on oma elämänsä tahollaan.

Unessa Frank muistaa Alicen, ja heidän yhteisen elämänsä myös. Ihanan kaunista, että edes unessa hän voi muistaa kaiken. Ja Ksenokin ymmärtää sen.

Tämä oli kaunis ja puhutteleva teksti. Pidin kovasti, vaikka haikea olikin. Kiitos.

[Sisilja]

Fiorella: Oi, onpa kiva että tartuit tähän ficciin! Longbottomien kohtalo on kauhean mielenkiintoinen mutta myös ihan äärettömän julma. Tätä oli aikoinaan tosi jännittävää kirjoittaa ja pohtia, miten särjetty mieli voisi toimia. Hyvin muuten sanottu, että Frank valitsi ajan tapojen mukaan! Niinhän se on! Se ei tosin tee hänen tai Ksenofiliuksen osasta yhtään vähemmän surullista...

Kiitos valtavasti kommentistasi, ilahdutit minua tosi paljon!

[Crys]

Oo, vau! Erikoinen paritus sai mut klikkaamaan tän auki ja... en oikeen tiedä mitä sanoisin tästä, mutta jätti kyllä vaikutuksen! Uskottavasti ja taitavasti rakennettu kokonaisuus, että tollasta voisi käydä Frankin mielessä tuossa tilassa. Tuo antiteettisyys puhtaan ja likaisen välillä luo samaan aikaa upeaa ristiriitaa että upeaa harmoniaa ja just se että on tuollaisia sanapareja, joissa samaan aikaan ei ole järkeä mutta samalla on tosi paljon järkeä. Voi, tuo Nevillen huutaminen tuolla välissä on kyllä riipaisevaa Se, että ollaan monessa ajassa samaan aikaan ja siitä lukija voi poimia eri elementtejä menneestä ja nykyisyydestä oli hieno tyylikeino tälläselle tekstille.

Sekava kommentti, mutta tämä jätti vaikutuksen!
-Crys

[Sisilja]

Crys: Haa, mahtavaa että erikoinen paritus sai sut klikkaamaan tiesi tänne. Tosi mukavaa, että pidit ficistä ja jätit kommentinkin, kiitos paljon! Myönnän myös tässä kohtaa, että jouduin googlaamaan sanan "antiteettisyys". On ilo oppia uutta, kiitos siis siitäkin!

[Larjus]

Mut on helppo houkutella lukemaan Potter-rarella, ja kun mä tommosen parituksen bongasin, niin kyllähän uteliaisuus veti mukanaan lukemaan! Ja tosi kiva että niin kävi, koska siis wouuuu miten hieno fici. Kaunis mutta sydäntäsärkevä, ja säröisestä rakenteestaan ja tyylistään huolimatta tosi eheä. Lumoava suorastaan. Lempijuttujani tässä oli se ero, jonka Fank tekee Ksenon ja Alicen välille (on kulta ja rakas) sekä se, että Frank muistaa Alicen nimen unessa muttei hereillä (vaikka sekin on jotenkin niin surullista :'<)

Aiemmissa kommenteissa oli mainintoja siitä, että Kseno vaikuttaa tässä järkevältä kuin yleensä, mikä on ihan ymmärrettävää kun Frankin rinnalla kuka vain tuntuu järkevältä. Ja pakko myöntää et taisin mennä itsekin vähän "järkevä-Ksenon" lankaan kun mietin lukiessa että voiko narsisseista oikeesti liuottaa värin pois 🙈🙈😂😂😂 Jälkikäteen vähän tyhmä olo mutta pakko nyt tämäkin kertoa eteenpäin Rauhan Frank kyllä ansaitsee, siinä Kseno on oikeassa. En tosin tiedä sitä, miten värinsä menettäneet kukatkaan siinä auttaisi (sen lisäksi ettei sekään ei ihan noin Ksenon tyylillä onnistu).

[Sisilja]

Larjus, niin kiva kuulla että tykkäsit tästä fikistä, tämä on yksi omista suosikeistani Potter-rarefikkieni joukosta (joskus tuli niitäkin kirjoitettua!). Hahaa, ja ihan mahtavaa, että Ksenosta välittyi Frankin silmin fiksu ja järkevä kuva. En ole kokeillut narsissien liottamista, joten en mene takuuseen siitä mitä niille tapahtuu. Saattaahan niissä kuka ties ollakin taikaa! Kiitos tosi paljon kommentistasi!