Nimi: Inhimillisiä tunteita
Kirjoittanut: Chibi
Genre: Angst, drama, romance
Fandom: Pasila (YLE)
Paritus: Kyösti/Tommi
Ikäraja: K11
Pituus: ~2000 sanaa
Varoitukset:
Itsetuhoisuus, alkoholin käyttöVastuuvapaus: Hahmot tai miljöö eivät kuulu minulle, enkä saa niillä leikittelystä rahallisia tai muita hyötyjä hyvää mieltä lukuunottamatta.
A/N: Tekstini
Sielu auki, S kommenteissa
Angelina ehdotti, että voisin kirjoittaa näistä jotain söpöäkin. Tämä ei ehkä aivan vastaa pyyntöä, mutta sinne päin ollaan menossa.
-*-
”Kutsuit”, Pöysti ilmoitti saapumisestaan ylikomisarion työhuoneeseen, ensin saapuneen Neposen pitäessä ovea auki. Rauno nosti katseensa ovelle, Helga vilkaisi paria sohvalta ja Routalempi herpaantui ikkunalta, jonka toisella puolella oli epäilemättä jotain jännää seurattavaa elokuisen yön pimeydestä huolimatta. Tai ehkä juuri sen takia.
”Laitakaupungilla on meneillään piiritystilanne. Kohde on uhannut räjäyttää itsensä ja puoli kaupunginosaa”, Rauno infosi ryhmän ollessa vihdoin kasassa. Kyösti hieroi yövuoron puolivälin väsyttämiä silmiään ja huomasi haukotuksensa tarttuvan ensin Neposeen ja sitten Routalempeen.
”Menette sisään, ettekä temppuile- ja Kyösti, annat Helgan hoitaa. Helga ymmärtää, kuinka käytetään tarpeetonta väkivaltaa. Ei mitään älyllistä taistoa vaan raakaa voimaa”, Rauno vaati saaden Helgan silmissä pilkahtamaan ylpeyden.
”Joo joo”, Kyösti myöntyi välinpitämättömästi ja huitaisi kättään lähdön merkiksi kollegoilleen.
-*-
”Mennään suoraa sisään raakaa voimaa käyttäen heti, kun Mikkola on paikallistettu ja mies voidaan tehdä vaarattomaksi kumiluodilla tai lähikontaktilla”, Helga sanoi noustessaan partioautosta Neposen ja Pöystin siviiliauton vierelle. Pöysti läimäytti auton oven kiinni ja katsoi Helgaa epäilevästi.
”Ei me voida käyttää väkivaltaa, sillä on räjähteitä koko korttelin pamauttamiseen”, mies huomautti napakasti vastustaen.
”Voidaan olettaa, että kerjää vain huomiota, mutta pitkälle ärsytettynä saattaa todella räjäyttää”, Neponen vastasi läppäri auton konepellille aseteltuna selaillessaan kohteen tietoja. Tämä ei ollut ensimmäinen eikä edes toinen kerta, kun poliisit olivat samassa osoitteessa vuoden sisällä. Edellisillä kerroilla Mikkola oli muun muassa pahoinpidellyt tyttöystävänsä ja ammuskellut haulikolla naapurin pellolleen asettamia houkutinsorsia.
”Oletukset ei merkitse mitään. Jos meidän opettajien oletuksia olisi uskominen, mä en olisi valmistunut poliisikoulusta vieläkään”, Pöysti huokaisi epäuskoisena, mutta samalla huvittuneena. Hän muisti edelleen lakiopin opettajan epäuskoisen ilmeen, kun Kyöstin kokeen pisteet olivat olleet luokan parhaat. Psykologian opettaja sen sijaan oli loppuun asti ihmeissään, kuinka tällainen henkisesti viisivuotias oli päässyt poliisikouluun ensimmäisellä yrittämällä.
”Rauno käski mennä sisälle vaikka raakaa voimaa käyttäen. Olisiko nyt aika luottaa esimiehen harkintaan ja kokemukseen?” Neponen varmisti kulmiaan kurtistaen.
”Mä en hirveästi luottaisi raakaa voimaa vaativissa asioissa mieheen, joka on läpäissyt kuntotestit viimeksi, kun sä olit vielä pilke isäsi silmäkulmassa”, Kyösti heitti melkein toivoen, että Rauno olisi ollut kuulemassa. Mies avasi Skodan takaluukun ja nykäisi käteensä matkalla parikin kertaa itsensä ympäri pyörineen megafonin.
”Mikkola! Tule ulos! Rakennus on saarrettu. Tiedätkö, kuinka maailmansodan aikaista on räjäyttää itsensä? Tule ulos ja luovuta räjähteet meille, niin voidaan unohtaa tää juttu. Me tarjotaan kahvit poliisien termarista. Saat turvanallemukin!” Kyösti aloitti yksin puhelunsa megafoniin Neposen ja Helgan katsellessaan toisiaan kulmiensa alta epäillen.
”Sä luulet olevasi taas yksi monopolin uhri, jonka firman muovituotteita ei ostettu, koska jättiläisyritykset voi tuottaa samaa tavaraa, joka maksaa murto-osan sun tuotteiden hinnasta. Ja sitten syytät monopolia ja muovin demonisointia. Ei se siitä ole kiinni vaan siitä, että sun tuotteet on paskoja. Sä et todellisuudessa ole niin luova ihminen, kuin haluaisit olla, vaan olet jo kuluttanut kaikki pisteet aivojen siltä puolelta”, Pöysti jatkoi hetken tauon jälkeen jääden odottamaan vastausta. Tässä kohtaa Mikkolalla olisi jo hyvä mahdollisuus murtua ja tulla ulos, ymmärtää elämän repaleisuus ja erityisesti yrittäjyydessä tarvittavien ominaisuuksien puuttuminen minuudestaan. Kun ikkunoissa ei kuitenkaan näkynyt liikettä tai asunnosta kuulunut minkäänlaista vastausta, Kyösti jatkoi megafoniin saneluaan.
”Sä olet epäonnistuja, mutta sieluttomat luovaan työhön kykenemättömät konkurssinkin tehneet yrittäjätkin ansaitsee toisen mahdollisuuden. Se voi löytyä alepan kassalta tai maatalouslomittajana. Hyvällä tuurilla löydät sieltä elämällesi tarkoituksen. Tule ulos, niin voidaan katsella työpaikkailmoituksia yhdessä täältä partioauton putkatilasta. Kahvi on edelleen tarjouspöydällä- Voidaan korottaa pullalla”, Pöysti saneli kääntäen sitten katseensa Neposeen, joka puri alahuulensa reunaa niin, että sen huomasi vain, jos tunsi miehen kyseisen tavan reagoida stressiin.
”Neponen, onks meillä pullaa?” Pöysti varmisti saaden toisen pudistamaan päätään melkein turhautuneena ystävänsä toimintaan. Helga kaiveli jo maijasta suojakilpeä ja kypärää rynnäkköä varten näyttäen siltä, että menisi sisään ennemmin tai myöhemmin sallisi Kyösti sen tai ei.
”Ei- Eikä se oo vastannut sun yksin puheluun melkein puoleen tuntiin. Sä olet nero, mutta pitäisikö nyt vaan mennä sisään? Se ei murru”, Neponen ehdotti onnistuen jotenkin katsomaan itseään päätä lyhyempää Pöystiä alaviistosta kuin pyytäen.
”Okei- Voitte mennä sisälle, mutta ensin takaovesta. Eikä rikota paikkoja turhaan”, Kyösti myöntyi saaden Helgan hetkeksi esille pilkahtaneen riemun sammumaan.
Vain hetkeä myöhemmin asunnon takaovi lävähti sisälle yhdellä kovalla potkaisulla. Neponen ja Kyösti seurasivat tilannetta epävarmoina odottaen. Rynnäkön aiheuttama pauke hiljeni huolestuttavan pian ja toimintaa johtanut karhuryhmän jäsen ilmestyi talon reunalle kiinnittäen Pöystin ja Neposen huomion.
”Pomo!”
Kyösti asteli sisään karhuryhmän ryhmänjohtajan perässä. Perimmäisen huoneen katon poikkipalkkiin oli kiinnitetty köysi ja sen jatkona roikkui heidän kohteensa. Räjähteet oli lastattu siisteihin riveihin huoneen peräseinälle.
”Nyt tulee huutoa”, Pöysti totesi hiljaa ja nielaisi yrittäen estää harvoin vieraanaan käyvää syyllisyyden tunnetta kapuamasta mieleensä. Neponen oli ollut väärässä sanoessaan, ettei Mikkola murtuisi. Murtuminen oli vain tapahtunut täysin väärällä tavalla.
-*-
”Jumalauta!” Rauno huudahti ja paukautti huoneeseensa astunutta Pöystiä rullatulla sanomalehdellä päälaelle.
”Rauno nyt on pakko sanoa, että-” Pöystin vanavedessä lipuva Neponen aloitti, mutta Rauno ei antanut miehen jatkaa. Ylikomisario huudahti epämääräisesti ja paukautti sanomalehdellä myös Neposta, osuen kuitenkin vain olkavarteen miehen väistäessä. Rauno käännähti kannoillaan ja nappasi kaukosäätimen pöydältä painaen television päälle.
”Taas riepoittelevat poliisivoimia näköradiossa! Kuka meni vuotamaan!” Rauno valitti ja osoitti kädellään ruutua, jossa kamera juuri tarkensi Kontiovaaran kasvoihin aamuteeveen studiossa.
”Ja aivan eksaktia huomenta teille kaikille- Paitsi niille, jotka pyysitte minua suurin pudottaja formaattiin. Ettekö te vajukit tajua, ettei hikoilu ole terveellistä ja kamera lisää olemukseeni ainakin kymmenen kiloa siihen, mikä välittyy teidän kotikatsomoihinne. Sitä paitsi tämä on elintasovatsa, joka ikäiselläni miehellä on terveellinen. Ainakin melkein.”
”Asiaan- Tietooni on tullut, että viime yönä Helsinki on ollut jälleen pommiuhan alla. Kaupunkia ei evakuoitu, sillä tilanne saatiin purettua, mutta Pasilan poliisin komisario Kyösti Pöystin- joka ei muuten ole frendini, kuva tässä- viivyttely maksoi yksityisyrittäjänä velkakierteeseen ajautuneen Kalevi Mikkolan hengen. Mikkola ei toki räjäyttänyt pommia, mutta keskustelutopic asian ruotimiseksi on avattu aamuteeveen foorumille. Kirjoittakaa nyt, kun olette vielä tuohtuneita. Mikkolaa jäivät kaipaamaan firman 3D- tulostin sekä laatikollinen vieteripäisiä DC comics- figuureja.”
”Ja nyt tutkija Anssi Saksala kertoo meille, miten Disneyn nousu lähes maailmaa hallitsevaksi imperiumiksi on vaikuttanut kaikkien muiden tuotemerkkien myyntiin ja voittomarginaaleihin. Tervetuloa Anssi.””Jumalauta Pöysti, kuinka menit sössimään! Taas on poliisivoimat huonossa valossa”, Rauno tilitti suljettuaan teeveen. Kyösti haki kasvoilleen välinpitämättömän ilmeen ja veti kätensä puuskaan puolustautuessaan.
”Mä tein parhaaksi katsomallani tavalla ottaen huomioon sen hamstraamat räjähteet”, Pöysti vastusti tapansa mukaisesti, mutta Neponen huomasi äänen uhmassa epäröintiä. Lisäksi Pöystin käsien puuskaan piilottamat sormet vapisivat.
”Enkö mä jumalauta sanonut, että menette sisään voimalla. Mutta sun piti olla kylmä ja tunteeton kyynikko, joka kuvittelee tietävänsä aina paremmin. Ja sen takia nyt on yksi yrittäjä vähemmän”, Rauno jatkoi valitustaan Kyöstin pitäessään itsensä tyynenä.
”Rauno nyt on tarpeetonta alaisen retuutusta. Kyösti ei tämä ole vain sun syytä”, Neponen yritti puolustaa astuen kaksikon väliin ennen kuin Rauno jatkaisi tai löisi toista uudelleen sanomalehdellä.
”Kiitti, mutta en mä tästä yöuniani menetä”, Pöysti sanoi vähättelevästi ja vielä sanojensa vakuudeksi taputti Neposen olkavartta.
”Ei menetä Pöysti ei. Pöysti ei kykene inhimilliseen ajatteluun ja tunteisiin vaan kuvittelee olevansa sellaisen yläpuolella”, Rauno luetteli ivallisen ja syyllistävän sekaisesti. Kyösti katsoi miehen ohitse kelloa seinällä ja kohautti sitten olkiaan.
”Ihan sama, mulla alkaa pitkä viikonloppu. Menen vetämään pään täyteen viinaa ymmärtämättä olevani kuolevainen, jonka pitäisi käsitellä sellaisia tunteita, kuin syyllisyys tai ahdistus. Adios!”
Rauno nyökkäsi hyväksyvästi tilanteelle, mutta Neposen hartioita painoi huoli.
-*-
”Pöysti, kello on kuusi, mä olin nukk-”, Neponen vastasi herätessään puhelimen ääneen lauantaiaamuna.
”Olenko mä sunkin mielestä kylmä ja tunteeton ihmisperse, joka ei avaudu kellekään?” Kyösti keskeytti Neposen sanat epätoivoisen kuuloisella kysymyksellä. Vielä edellisaamuna Neposen hartioita painanut huoli alkoi nyt kiristää kurkkua.
”Oletko sä nukkunut ollenkaan?” Neponen kysyi huolestuneena asetellessaan silmälasit silmilleen. Ailan huoneesta kuului inahtelua, mutta vaimo oli ilmeisesti noussut jo katsomaan tyttöä.
”Sä tunnet mut- Enhän mä oo ihmishirviö”, Pöysti varmisti saaden Neposen sisällä myllertämään. Hänestä tuntui pahalta, että Kyösti edes ajatteli näin. Toisen ajatuksia oli vaikea muuttaa, vaikka ne olisivat positiivisia, mutta negatiiviset vasta vahvoina vaikuttivatkin. Lisäksi mies vaikutti puheen perusteella olevan tukevassa humalassa, joka ei ainakaan lisännyt tämän positiivista maailmankatsomusta.
”Et sä ole. Joskus kyllä oot vähän kylmä, etkä muista ihmisten nimiä, mutta se on ihan okei”, Neponen vakuutteli yrittäen osoittaa Kyöstille äänensävyn ja sanojen kautta, ettei voisi koskaan pitää tätä hirviönä.
”Onko oikeasti?”
”On. Äläkä mieti-”, Neponen jatkoi, mutta puhelu katkesi yllättäen. Vaikka Kyöstillä olikin tapana löydä ihmisille luuri korvaan, Neponen epäili syyllisen keskustelun äkilliseen päättymiseen olleen loppuva akku.
-*-
Kyösti heräsi ovikellon soittoon, mutta ei jaksanut nousta. Mies katsoi kelloaan eikä reagoinut vieläkään, kun ovikello soi toisen kerran. Tähän aikaan iltapäivästä oven takana saattoi olla vain kierteleviä uskonnon tuputtajia tai orpojen koirien yhdistyksen varainkerääjä, eikä hän jaksaisi nyt edes väitellä kumpienkaan kanssa. Kun hetken odottamisen jälkeen kelloa rimpautettiin kuitenkin jälleen, Kyösti kampesi itsensä ylös sohvalta ja asteli huterin askelin ovelle.
”N- Neponen?” Kyösti ihmetteli silmin nähden yllättyneenä.
”Tulin katsomaan miten sä voit. Kuulostit puhelimessa aika pahalta”, Neponen huolehti Kyöstin viittoessa hänet sisälle. Pöysti oli jo unohtanut soittaneensa miehelle ennen nukahtamistaan sohvalle eikä ollut aivan varma oliko toisen saapuminen hyvä vai huono asia.
”Ethän sä syytä itseäs?” Neponen varmisti vetäessään oven kiinni perässään. Kyösti heilautti kättään vähättelevästi samalla tavalla, kuin Raunolle edellispäivänä.
”Mikkolasta? En mä edes mieti asiaa”, Kyösti valehteli ja ojensi kättään kohti pöytää, jolle oli ennen nukahtamistaan asettanut piripintaan täytetyn shottilasin. Ilmeenkään värähtämättä Pöysti tyhjensi lasin ja kaatoi edelleen avonaisesta pullosta uuden shotin nesteen valuessa osaksi pitkin pöytää.
”Pitäisköhän sun juoda välillä vettä”, Tommi ehdotti tarttuessaan Kyöstin pöydälle laskemaan viinapulloon. Neponen kiersi pullon korkin kiinni niin tiukasti, että kierteet olivat murtua.
”Mä en tarvi sun apua”, sohvalle istunut Kyösti sanoi kärkkäästi katsoessaan toisen toimintaa ja ojensi kättään jo aamuyöstä pöydälle lämpenemään jäänyttä avattua oluttölkkiä kohti.
”Älä ole kakara”, Neponen vastasi huolen tunteeseen sekoittuessa hieman ärtymystä. Kyösti nousi sohvalta niin nopeasti kuin pystyi ja astui haastaen melkein kiinni Neposeen.
”Älä komenna. Mä olen suhun nähden esimiesasemassa”, Kyösti sanoi ässien suhistessa hieman liikaa ja yhdyssanassa takellellen samalla katsoen pidempää miestä yläviistoon. Tommi pyöräytti silmiään ja nosti lasejaan.
”Aivan. Sä selvästi pärjäät- Mä lähden takaisin kotiin”, Neponen ilmoitti ihmetellen, miksi edes jaksoi välittää. Miksi hän välitti kollegasta, joka ei ollut koko vuonna muistanut hänen etunimeään.
Ensin Kyösti työnsi kätensä puuskaan loukkaantuneena. Kun hän tajusi Neposen kääntäneen selkänsä siitä huolimatta, Kyösti astui horjahtavan askelen toisen perään ja tarttui miehen sinisen neulepaidan peittämään ranteeseen juuri siitä, mistä ihokaistale jäi näkyville kellon ja hihan välistä.
”Tommi odota. Älä mee”, Kyösti sanoi hädin tuskin kuuluvasti. Neponen nielaisi ja kääntyi takaisin toista kohti.
”Miksikä sä mua sanoit?” Tommi kysyi tuntien poskiaan kuumottavan. Siitä oli pieni ikuisuus, kun hän oli viimeksi kuullut etunimensä Kyöstin huulilta.
”Tommi. Tommi älä hylkää mua nyt. Mä olen susta riippuvainen lähestulkoon joka päivä, mutta nyt mä tarvitsen sua enemmän kuin koskaan. Sä olet ainoa, joka ymmärtää mua. Sä olet ainoa, joka on ikinä hyväksynyt mut sellaisena kuin mä olen. Älä jätä mua yksin”, Kyösti pyysi kaivaten ja anoen. Kyösti katsoi tiukasti Tommia ja irrotti otteensa toisen ranteesta vain tarttuakseen miehen paidan rinnuksiin. Tommi kehysti Kyöstin kasvot käsillään ja painoi tämän huulille pitkän suudelman. Kyösti hengitti toisen tuoksua ja koko olemusta. Hän keskittyi tuntemaan Tommin kaikilla aisteillaan ja halusi uskoa, ettei Neponen poistuisi hänen viereltään koskaan.
-*-
”Mun pitäis mennä”, Neponen huokaisi kelloaan katsoen. Pimeässä hohtavat viisarit näyttivät yhtätoista. Vaimo oli tekstannut jo alkuillasta kertoakseen laittaneensa lapset nukkumaan ja kysyäkseen tilannetta. Neponen oli vastannut Pöystin jo jonkin verran selvinneen heidän tilattuaan pitsaa ja katsottuaan elokuvaa. Mies oli myös kertonut tapauksen painavan molempia ja sen käsittelyn vievän aikaa. Molempien tunteiden käsittelyn ja toisensa kosketuksen kaipuun tyydyttämisen hän oli luonnollisesti jättänyt vaimolleen kertomatta, vaikka tunsikin tilanteesta pientä syyllisyyttä.
”Jää yöksi”, Kyösti puoliksi käski painaessaan nenänsä vasten Tommin poskea. Neponen hymyili samalla kääntäen päätään vain hitusen.
”Mä lupasin olla lasten kanssa aamulla”, Tommi yritti pelata lapsikortin, vaikka tiesi, ettei se toimisi Kyöstiin. Ei ollut toiminut koskaan ja tuskin tulisi toimimaan jatkossakaan.
”Heräät ja lähdet vaan tarpeeksi aikaisin”, Kyösti ehdotti vähän liiankin yhteistyökykyisenä. Tommi oli odottanut vähintäänkin parin vastapallon väittelyä, joten hymähti myöntävästi ja painoi suudelman toisen huulille.
”Mut älä sitten herätä mua lähtiessä”, Kyösti vaati. Tommia ei edes ärsyttänyt, sillä hän tiesi vaatimusten ja itsensä ensisijaiseksi prioriteetiksi asettamisen olevan toiselle tärkeitä. Kyösti oli sillä tavalla itsekäs, mutta Tommi oli tottunut siihen.
”En”, Tommi lupasi viedessään käden Kyöstin niskaa silittämään. Kyösti painoi silmänsä kiinni ja hengähti tyytyväisenä ja rauhoittuneena.
”Mä tykkään susta Tuomo.”
”Tommi!” Neponen älähti hämmästyneenä saaden Kyöstin hymyilemään tyhmästi.
”Mä tiedän, kunhan kiusaan”, Kyösti vastasi ja kietoi kätensä tiukemmin Neposen ympärille.
-*-
