Nimi: Yhdessä haudatut
Kirjoittaja: sademestari
Ikäraja: S
Fandom: One Piece
Hahmo: Nico Robin
Disclaimer: One Piece maailmoineen ja hahmoineen kuuluu luojalleen Eiichiro Odalle, minä kirjoittelen vain huvikseni.
Haasteet: Etydejä XIXA/N: Olen tässä menneinä kuukausina lueskellut One Piecea uudestaan alusta, kun tajusin uusimpia lukuja lukiessani etten enää muista mistä kaikesta onkaan jo tarinan alkuaikoina vihjailtu. Ja ihmekös tuo, kun siitä alkoi jo vuosikymmen olla kun viimeksi olen alkupään pokkareita lueskellut
Mutta siitä johtuen ja ehkä vähän myös live actionin myötä on ajatukset pyörineet paljolti One Piece -maailmassa, joten oli ehkä aika korkata tämä fandom myös kirjoituspuolella! Etydejä-haasteen inspiraatiomuruset ohjasivat kurssin kohti Robinia ja poneglyfejä, joten tässä sitä ollaan. En nyt tarkkaan tiedä miten hyvin tämä istuu canonin mukaiseen tietoon poneglyfeistä, mutta tokkopa tuo on niin justiinsa kun ei niistä ylipäätään ihan hirveästi ole tipahdellut tietoa
Niin tässäpä nyt sitten yhdenlainen näkökulma poneglyfeihin!
Yhdessä haudatutEtsintä oli johdatellut Robinin syrjäiselle syyssaarelle jossain Grand Linen ja Calm Beltin rajan lähettyvillä. Päällisin puolin oli näyttänyt ettei saarella ollut juuri mitään, vain loputtomasti ilmassa leijuvia lehtiä, mutta kun Robin oli niitä tuijottaen astunut harhaan, hän oli pudonnut suoraan maata peittäneen lehtipedin läpi syvälle saaren uumeniin.
Robinin vaisto oli kuin olikin ollut oikeassa. Pudotuksen jälkeen lyhyt kivinen käytävä oli johdattanut hänet avaraan luolaan, joka kylpi lämpimässä valossa. Mistä valo tuli, sitä Robin ei tiennyt. Hän kuitenkin näki luolan keskellä syyn sille, miksi oli etsintäretkelleen lähtenyt – poneglyfi.
“Millainen tarina sinulla on kerrottavanasi?” Robin pohti ääneen kävellessään poneglyfin luokse. Luolan lattiaa peittäneet saniaiset kahisivat hiljaa hänen hamettaan vasten.
“Omituista”, Robin mutisi. Poneglyfin viesti ei ollut sitä mitä hän oli odottanut, se ei itse asiassa ollut tyypillinen teksti laisinkaan ja oli vieläpä jäänyt kesken. Osa tekstistä vaikutti kaivertajan päiväkirjamerkinnöiltä, kertomukselta poneglyfin kaivertamisesta, mutta muutamat lauseet olivat kuin kaivertajan sanoja itse poneglyfille.
Robin kuljetti kättään massiivisen kuution sileällä ja viileällä pinnalla kulkiessaan sen ympäri ja pohti tuota arvoituksellista sanomaa, kunnes pysähtyi nähdessään luolan takaosan. Saniaisten ja sammaleen keskellä oli kivinen paasi, jonka päällä lepäsi jotain. Mentyään paaden vierelle, Robin totesi kyseessä olevan kauan aikaa sitten kuolleen ihmisen luuranko.
“
Tänne minut ja sinut tuotiin, yhdessä aikaa vartomaan”, lausui Robin poneglyfiin kirjatun lauseen. Koskaan aiemmin ei poneglyfien luota ollut löytynyt merkkiäkään niiden tekijöistä, mutta kuka muukaan kyseessä voisi olla. Oliko kaivertaja kohdannut ennenaikaisen kuoleman ja siksi kaiverrus jäänyt kesken? Mutta kuka siinä tapauksessa oli käärinyt luurangon koristeelliseen kimonoon ja asetellut paadelle lepäämään?
Robin pudisti hymyillen päätään. Ehkä jonain päivänä vaietun historian salaisuudet avautuisivat hänelle, mutta tänään hän oli löytänyt vain uusia kysymyksiä.