Kevään valo, K-11, S/R

[Munis]

Nimi: Kevään valo
Kirjoittaja: Munis
Ikäraja: K-11
Paritus: Sirius/Remus
Yhteenveto: Pulssi harvoin käyttäytyi niin ennustettavasti kuin niinä hitaina kevätpäivinä.
Vapaa sana: Yritin kirjoittaa tällä parituksella mahdollisimman onnellisen ficin, mutta ilmeisesti en pysty edes ficlet-mittaiseen S/R:ään ilman hieman synkempiä sävyjä.

Kevään valo

Maaliskuun maanantait olivat kirkkaita ikuisuuksia. Ilmassa oli toiveikkuutta: ehkei kesä kohtelisi heitä kaltoin. Sai nukkua pitkään.

Remus paahtoi leivän ja Sirius keitti teen. Remuksen tukka tuoksui shampoolta, Siriuksen sormet seksiltä ja paistetulta sipulilta. Sota sykki jossain takaraivossa kuin tekemättömät läksyt. Ei vielä tänään.

Auringonpaiste muistutti villakoirista lattialla ja haalenneista arvista iholla. He joivat pannukaupalla teetä ja hymyilivät sakalle kuppien pohjalla: kevät täynnä kuolemaa.
Jossain jästi-Lontoossa ihmiset kulkivat jo t-paitaisillaan puistoissa. Osa keräili vuoden ensimmäisiä pisamia, osa hyppeli alas kerrostalojen katoilta. Maaliskuussa kaikki pelottavakin näkyi selvemmin kuin kuukausiin. Silmien alle pimeys näytti pesiytyneen pysyvästi.
Oli turvallisinta pysytellä sisätiloissa. Ei mennyt katupölyäkään henkeen. Ja jos nukkui kahdet päiväunet, saattoi vuorokaudessa herätä kolme kertaa toisen vierestä ja syödä monta aamiaista. Remus toivoi voivansa pysäyttää ajan niihin hetkiin, joina hän lojui sotkuisissa lakanoissa käsi leväten koiran kohoilevalla kyljellä. Pulssi harvoin käyttäytyi niin ennustettavasti kuin niinä hitaina kevätpäivinä.

Maailmassa, jonka rajoja olivat ovi ja ikkunat, myös ongelmat olivat rajallisia. Ikuisuuskiista siitä, oliko parempi olla perheensä vai koko muun yhteiskunnan hyljeksimä, muuttui kiistaksi siitä, kumpi pyyhkisi pölyt ja kumpi tiskaisi. Laiskan sanaharkan lopputulos oli joka viikko sama: ei vielä tänään.

Kesillä oli alkanut olla taipumusta arvaamattomuuteen. Siksi niitä ei kannattanut enää odottaa. Oli viisainta pysytellä mahdollisimman paikoillaan: ehkä aikakin silloin unohtaisi jatkaa matkaansa. Ennen nukkumaanmenoaan kultainen aurinko piirsi seinälle heidän keinuvat varjonsa. Sirius painoi kätensä Remuksen suulle, ettei muu maailma muistaisi heidän olemassaoloaan.

[ultramariini]

Siis ei hitsi, tämähän oli aivan ihana. Leikittely auringonpaisteen ja sodan synkeyden välillä oli mielestäni suorastaan hurmaavaa, onnistuit vangitsemaan tähän tosi kauniisti sellaisen lyhyen aikakauden tämän parin tarinasta. Hymyilin tätä lukiessani kun koko pieni tarina oli täynnä kaikkia sopivasti aseteltuja kielellisiä leikittelyjä ja hirveän osuvia ilmauksia.

Ja jos nukkui kahdet päiväunet, saattoi vuorokaudessa herätä kolme kertaa toisen vierestä ja syödä monta aamiaista.

Ah, kuinka nätisti ilmaistu. Mutta siis olisin voinut lainata saman tien tähän koko ficin ja sanoa siitä samoin.

Sota toi tässä mielestäni sinne taustalle juuri sopivan kontrastin, henkilökohtaisesti olen tyytyväinen, ettei koko pätkä ollut pelkästään sitä lämmön ja valon autuutta. Tunnistan vahvasti tuon haasteen täysin aurinkoisen Remus/Siriuksen kirjoittamisessa, mutta ainakin näin lukijan kannalta oli hienoa, että se hirveys oli siellä taustalla ja ulkopuolella olemassa, se teki tavallaan tässä Remuksen ja Siriuksen asunnosta sellaisen sopivasti eristäytyneen maailman. Tällainen Remus-ja-Sirius-sulkevat-oven-ja-möyrivät-sängyssä -tunnelmointi on mielestäni ihan parasta, kokonaisuutena tästä jäi synkistä taustasävyistä huolimatta ihanan kevyt olo.

Kesillä oli alkanut olla taipumusta arvaamattomuuteen. Siksi niitä ei kannattanut enää odottaa. Oli viisainta pysytellä mahdollisimman paikoillaan: ehkä aikakin silloin unohtaisi jatkaa matkaansa. Ennen nukkumaanmenoaan kultainen aurinko piirsi seinälle heidän keinuvat varjonsa. Sirius painoi kätensä Remuksen suulle, ettei muu maailma muistaisi heidän olemassaoloaan.

Tämä lopetus oli niin nätti, että luin sen heti useamman kerran. Kylläpä tässä pysähtyneisyydestä tehdään niin kotoisaa ja kaunista, lukemisen jäljiltä jäi jotenkin mukavan lämmin fiilis. Kiitos paljon tästä!

[Letizia]

Synkistelyn ja hetkeen tarttuvan toiveikkuuden tasapaino on tässä ajassa ja tässä parissa jotain niin oleellista, että vaikea niitä on erottaakaan! Pidän tosi paljon siitä, miten koko ajan vaihtelevat maaliskuun paljastava aurinko ja pimeys silmien alla. Aaaaaaaah, "kevät täynnä kuolemaa" summaa niin hyvin kaiken. Valo oli läpäisevä otsikosta alkaen, se ei osoitellut mutta kirkasti. Otsikko oli just kivan toteava, niin että synkkyyskin mahtui hyvin sen alle.

Aina näistä ajoista lukiessa tulee se ajatus että näähän on ihan koulupoikia, sotaakin verrataan läksyihin, ja se tekee kaikesta vielä muutaman kerran kipeämpää. Että kun pitäisi olla elämän kevät mutta on vain arvaamaton maailma.

[Isfet]

 Oi, Sirius/Remusta!

Tämän parituksen kuuluukin olla aina aavistuksen synkkää, ei se muuten tunnu samalta Minusta Sirius/Remus on enemmän syksyinen paritus, mutta hienostihan se tässä keväisessäkin toimi.

Oli viisainta pysytellä mahdollisimman paikoillaan: ehkä aikakin silloin unohtaisi jatkaa matkaansa

Tämä oli suloinen ja jotenkin niin paritukseen ja tekstiin sopiva kohta, että piti lainata. Mitäpä muuta, kuvailu oli hienoa ja loi oikeanlaisen "synkistelysöpöily" tunnelman.

[Munis]

ultramariini: Voi, kiitos kommentista! "Remus-ja-Sirius-sulkevat-oven-ja-möyrivät-sängyssä -tunnelmointi" voisi olla mielestäni virallinen genren nimi, ja olisikin sellaisena yksi suosikeistani Ja kaipa se on niin, että taustalla oleva hirveys ja jatkuva sodan uhka tekee tästä parista jollain tapaa kutkuttavamman: tää paritus kun on vähän surullisuuteen ja kurjiin kohtaloihin tuomittu, niin sitä toivoo aina erityisen paljon, että voisko nää pojat nyt olla onnellisia edes hetken.

Letizia: Kiva että nostit esille noi kotiläksyt! Tuota vertausta kirjoittaessani mietin nimittäin hetken, että voinko nyt oikeasti verrata sotaa ja läksyjä, mutta sitten totesin, että se lienee Siriukselta ja Remukselta noin nuorina kuitenkin aika realistinen vertaus, ja sellaisena tosi kipeä, kuten sanoit. Voi poikaparkoja. Kiitos paljon kommentista!

Isfet: Heh, nyt kun sanoit, niin kieltämättä minunkin on helppoa nähdä Sirius/Remus syksyisenä parituksena syyssateineen ja Remuksen villapaitoineen, mutta kiva kuulla, jos toimi keväinenkin versio. Kiitos kommentista!

[lurikko]

Voi, mä luin tämän ehkä eilen tai toissapäivänä mutta en ilmeisesti muistanut kommentoida! Tykkään tästä tosi paljon, tässä on ihana tunnelma, sellainen "maailma odottaa ulkopuolella" -fiilis, tavallaan hyvin onnellinen ja raukea ja kuitenkin myös tosi herkkä tai särkyvä, koska kuitenkin selkeästi jossain siellä tarinan ulkopuolella on hyvin melankolinen maailma odottamassa.

Laiskan sanaharkan lopputulos oli joka viikko sama: ei vielä tänään.

Tää on ehdottomasti mun lempikohtia: tuo "ei vielä tänään" on ihan mahtava vastaus kiistoihin ja toisaalta tuntuu olevan tässä myös vastaus paljon muuhunkin, kun ne ikävät asiat halutaan pitää vielä ulkopuolella. Tuossa on tavallaan sekä hurjaa optimismia että melankolista realismia. Tai tulihan tuo "ei vielä tänään" itse asiassa jo ficin alussakin sodan yhteydessä, ja siihenkin se sopii hyvin ja on siinäkin ihanan optimistinen: sotaakin voi lykätä kun ei vaan vielä jaksa kohdata sitä.

Tykkään myös tosi paljon tuosta kohdasta, jossa nukutaan paljon päiväunia jotta voidaan herätä yhä uudestaan toisen vierestä, ja pulssikin käyttäytyy ennalta-arvattavasti. Aah, niin suloista ja kuitenkin sitten myös melankolista.

Muistaakseni kun luin tämän eka kerran ajattelin, että täähän on tosi surullinen tarina, mutta toisella lukukerralla taas tuntui että enemmän jäi mieleen se kevään valo ja se että vaikka ulkopuolella on pelottavaa ja epävarmaa, sisällä on kuitenkin turvallista. Ja myös Remuksen ja Siriuksen suhde vaikuttaa tässä jotenkin tosi turvalliselta ja onnelliselta ja huolettomalta, vaikka ehkä voisi heittää villin veikkauksen että siinäkin voi olla vähän samaa kuin suhtautumisessa sotaan: ei haluta vielä kohdata sitä mikä on vaikeaa. Tai ehkä se vaan on huoleton suhde. Eli onhan tää siis ihan onnellinen ficci, just parhaalla mahdollisella tavalla eli pienellä melankolialla reunustettuna!

[Avaruuspiraatti]

Minä niin tykkäsin tästä. Synkistely on niin mun juttuni, ja tykkäsin hirveästi, miten tässä toiveikkuus ja kevään/alkavan kesän toiveikkuus vuorotteli niin näppärästi keskenään.

Jossain jästi-Lontoossa ihmiset kulkivat jo t-paitaisillaan puistoissa. Osa keräili vuoden ensimmäisiä pisamia, osa hyppeli alas kerrostalojen katoilta.

Tämä oli mun lempikohtani. Kesä on aina odotettu, päivät kirkastuvat ja lämpiävät ja se on ihana asia, mutta sitten lause loppuukin ihan eri tavalla kuin alkoi, yllättää takavasemmalta. Tykkään, miten se on niin huolettomasti heitetty sinne sekaan, se sopii minusta siihen mielenmaisemaan, minkä tästä Siriukselta ja Remukselta poimin. Sodan rinnalla kaikki ehkä tuntuisikin tällä tavoin samalta, kaikki kivat ja pahat asiat yhtä kaikki, niin että ne voi ympätä samaan ryppääseen yhdelle hengenvedolle.

Kaiken synkistelyn keskellä Siriuksella ja Remuksella on kuitenkin ne kivat hetkensä, joihin tarttua ja joissa viipyillä vähän pidempään. Tämä oli kiva, kiitoksia ^^

[Aarniola]

Ihanan pysähtynyt tunnelma tässä fikissä. Toisaalta arkinen, toisaalta jännittyneenä odottava, matalapaine ennen myrskyä - tyylinen fiilis.

Ja saan hyvin kiinni tästä paetaan kahdestaan pahaa maailmaa kuvauksesta, joka sopii hyvin näille henkilöille ja toisaalta on universaali kokemus.

Kiitos.

[Vendela]

Tämäpä oli hieno pieni ficlet! Vaikka kaikki onnellinen ja pörröinen on ihanaa, niin tämä pari kyllä lähes huutaa pientä synkistelyä. Joten oikein onnistunut tasapainottelut kahden genren välillä. Muutenkin tykkäsin tosi paljon tyylistä millä olit tämän kirjoittanut

Tässä oli monta hienoa kohtaa. Huomasin, että näitä samoja on jo nosteltu esiin, mutta ehkä se ei haittaa Kolme kertaa toisen vierestä herääminen on ehkä ihan parasta ja samalla myös todella, todella hyvä syy päikkäreille! Tuo kevään tulo ja ihmisten katolta hyppiminen yllätti minutkin ja tykkäisin miten samassa lauseessa toit esiin kevään kahdet kasvot. Sodan vertaaminen läksyihin toimi hienosti ja mielikuva Siriuksen sormista saattaa jäädä vaivaamaan minua loppupäiväksi

Tämä oli kauniisti kirjoitettu teksti ja samalla tästä heräsi ajatuksia. Kiitos tästä!

Vendela