Title: Saunatonttuja
Author: Meldis
Rating: K-11
Pairing: ?/?
Genre: fluffy, yrittää olla humor
Warnings: slash
Disclaimer: Omistan esiintyvät hahmot.
Summary:
Saunan savupiipusta pöllähteli vähän väliä savupilviä, aivan kuin se pelkäisi, että joku huomaisi, jos se päästäisi koko ajan savua. A/N: Minun tonttuni ovat palanneet! Onni ja Taisto, eli viime vuotisen (muistaako joku? kukaan?)
Joulukalenterini (K-11) päähenkilöt ovat vielä palanneet ainakin täksi jouluksi. Kalenteria ei välttämättä tarvitse lukea, että tajuaa tämän, mutta jotkin asiat jäävät vähän pimentoon. Tuli jo heti viime vuonna kalenterin valmistuttua mieli kirjoittaa spin-off ja ajattelin, että no, teen sen sitten ensi vuodeksi. Osallistun
Jouluhaasteeseen tällä ja ennen kuin osallistuin, olin jo keksinyt mahti-idean tähän. Mutta sitten tapahtui jotain, mitä kukaan ficcari ei tahdo itselleen tapahtuvan. Unohdin sen mahti-idean. Niin, mulla oli jokin upea idea, järkevä idea tähän, mutta koska unohdin sen, ennen kuin sain sen paperilla, tämä lyheni mukavasti. Eli ei ole järin pitkä (alkaa olla lyhyempi kuin tämä aaännä), mutta aika fluffynen. Toivottavasti lyhyys ei haittaa kauheasti ja saisin jonkinlaista kommenttia. Sitä kaivataan.
Pidemmittä
puheitta sukellamme tarkastelemaan, mitä Onnille ja Taistolla nykyään kuuluu. Olkaa hyvät.
Saunatonttuja
Oli täydellisen hiljaista ja tyyntä lukuunottamatta kaukaista pöllön huhuilua jossain metsässä. Lunta oli satanut jo aikaisemmin päivällä, mutta koko ilta oli ollut tyyni. Taivas oli hämmästyttävän pilvetön ja jo hiljalleen kutistuva kuu loi varjoja pehmeälle, täydellisen koskemattomalle hangelle. Muutama pieni tumma pilvi ajelehti taivaalla, mutta yksikään niistä ei ylettänyt loisteen tielle. Jälleen pöllö huhuili.
Suurelta tieltä lähti pienempi paljon kuljettu tie lähemmäs metsän ja pellon vierellä seisovaa jäätynyttä järveä. Järven jäällä oli kuljettu ja siellä oli selviä latuja sekä kävelyteitä kuten myös aurattuja kohtia, joilla näkyi luistinten jättämiä uria. Lähempänä rantaa oli selvästi käyty ankaraa lumisotaa, sillä jään pinta oli myllätty kunnolla ja yhä olivat pystyssä kaksi lumivallia, joiden takana oli vielä muutama kova jäinen lumipallo.
Rannalla oli muutama rakennus, yhteensä neljä. Yksi oli aivan rannan tuntumassa ja sen ovelta lähti puinen sillä hetkellä lumipeitteinen laituri. Rakennuksen savupiipusta pöllähteli vähän väliä savupilviä, aivan kuin se pelkäisi, että joku huomaisi, jos se päästäisi koko ajan savua. Sen ainokaisen ikkunan eteen oli vedetty paksut punaiset verhot.
Kaksi rakennuksista oli pystytetty aivan toistensa viereen. Toisen seinustoilla lepäsi lapioita, kola, monta paria suksia ja sauvoja, muutama kelkka sekä jokin porankaltainen laite. Toinen rakennus oli hiljainen, mutta se haisi selvästi lannalle, rehulle ja yleisesti eläimille, kuten lehmille, hevosille ja sioille.
Neljäs ja eittämättä suurin rakennus oli kauimpana rannasta ja sen pääovilta lähti askelten tallaamat jäljet muille rakennuksille, tielle pois päin metsästä ja muualle metsän pimentoon. Kaikki ikkunat olivat pimeänä ja ne oli peitetty vaaleilla pellavaverhoilla. Katto notkui lumesta ja punaiset seinät loivat vahvan, mutta mukavan kontrastin lumen ja tummansinisen tähtitaivaan kanssa. Pienellä terassilla oli pieni puolen metrin korkuinen kuusi, jolle oli ripustettu muutama lippu ja latvassa kökötti kuuselle aivan liian suuri tähti. Terassin katosta riippui punainen, kolhuinen lyhty, jonka sisällä himmeää valoaan leimuava kynttilän nysä paloi vain juuri ja juuri.
Tila oli hiljainen yön edetessä yhä vain. Puiden välillä tiputellessa lumiaan olisi voinut luulla, että koko maailma nukkui. Pöllökin oli lopettanut huhuilemisensa ja ne muutamat pilvet lähes kadonneet taivaalta. Hiljainen yö hehkui taianomaista tunnelmaa, aika oli kuin pysähtynyt. Aivan kuin mikään ei voisi rikkoa sitä.
Samassa saunasta kuului ääni. Aivan kuin joku olisi kuolemassa, huusi keuhkojaan pihalle. Saunan savupiipun tupruttelu sai äkkiä selityksen.
Saunan ovi oli visusti suljettu säpillä, mutta sen kulmassa olevasta pienen pienestä raosta tuli pikkuruinen hehku. Tummanpunaiset verhot ikkunassa eivät näyttäneet valoa läpi niiden ollessa niin paksut ja tummat. Oven takana oli pukuhuone, jossa oli pieni hella, kaappi, joka oli täynnä pyykeitä ja liinavaatteita, pehmusteella varustettu penkki sekä lääkekaappi, josta löytyi lähinnä olutta mutta myös puoli pullollista viiniä.
Pukuhuoneesta lähti toinen ovi itse saunaan, joka oli suhteellisen iso. Kolme porrasta ja pari metriä leveä penkki. Kiuas oli saunan nurkassa kaiteen takana. Kiuas oli sillä hetkellä päällä ja sauna oli valoisa. Katosta roikkui pieni lyhty lyhyestä narusta ja ikkunalaudalla oli kolme kynttilää. Lattialla oli katosta roikkuvaa lyhtyä suurempi joskus ehkä valkoinen lyhty ja sen sisällä palava kynttilä oli myös iso.
Sauna sisälsi myös kaksi ihmistä, nuorta miehen alkua, joista toisella oli vaalea kihara tukka ja toisella tummat lyhyet hiukset ja jotka kummatkin istuivat ylimmällä lauteella täkin päällä. Kummankin paksut villatakit, nahkahanskat, pitkät kaulahuivit ja mahtavat nahkasaappaat oli riisuttu ja heitetty sekalaiseen kasaan saunan lauteiden alle. Heillä oli myös mukanaan iso pussukka, joka oli täynnä paljon jotain kulmikkaita esineitä. Pussukka oli erittäin tärkeä kahdelle miehelle, mutta kumpaakaan ei näyttänyt kiinnostavan se, että sen päälle oli tippunut kuumaa steariinia, joka pahimmillaan voisi polttaa reiän ohueeseen kankaaseen. Heitä ei kiinnostanut se sen takia, että steariinia oli tippunut jonkin muunkin päälle. Tai jonkun muun.
”Ai helvetti Onni!”
Onni siirsi kynttilän nopeasti kauemmas toisesta ja etsi jotain, jolla siivota sotkua.
”Anteeksi, Taisto, täällä on vain vähän ahdasta”, poika yritti selittää ja tarjosi toiselle kulunutta rättiä, joka oli lojunut lauteiden kulmassa. Taisto repäisi rätin käsivartensa päälle, jolle Onni oli onnistunut tiputtamaan tulikuumaa steariinia siirtäessään kynttilöitä pois tieltä.
”Minä sanoin, ettet koskisi siihen”, Taisto sähisi. Hän kurotti kastamaan rätin kiurun viileällä vedellä ja painoi sen takaisin steariinin päälle. Onni pysyi hiljaa hänen vierellään uskaltamatta edes liikkua.
”Anteeksi”, hän mutisi hiljaa kääntyen laittamaan kynttilän sinne, minne olikin laittamassa eli ikkunalaudalle muiden kynttilöiden viereen. Taisto ei sanonut mitään, paineli vain haavaa ja säpsähteli välillä.
Kohta Onni kysyi, kun hiljaisuus oli jatkunut jo pitkään: ”Haluatko, että haen siihen lunta?” Taisto katsoi häneen ja huomasi, että tämä katui ja hän toki tiesi, ettei tämä tahallaan ollut tiputtanut steariinia, joten hän päätyi vain hymyilemään.
”Eiköhän tämä tästä”, hän mutisi ja nosti rätin haavalta. Steariini lohkeili iholla ja pala putosi irti, kun Taisto ei pidellyt sitä kankaalla paikallaan. Onni huokaisi helpottuneesti.
Oli jouluaaton yö. Koskelan perhe nukkui jo sikeästi ja pian Onnin ja Taiston pitäisi hiipiä taloon ja viedä lahjat paikalleen kuusen alle. Koskelat olivat Taiston oma perhe, olivat olleet jo pitkään, mutta seuraavana vuonna hän saisi kaksi uutta lisää, sillä pukki oli sitä mieltä, että tämä oli valmis vakoilemaan kolmea perhettä virallisesti. Ja tänä jouluna hän oli joutunut – tai päässyt, miten sen nyt ottaa – viemään lahjat perheelleen itse. Onni apunaan.
Onnille se oli erityistä herkkua. Hän ei ollut ollut näin kaukana Korvatunturista koskaan, pisimmillään hän oli käynyt kymmenisen kilometrin päässä hiihtämässä, mutta silloin joku oli ollut aina mukana. Toki Taisto oli nytkin mukana, mikä oli hyvä, koska silloin Onni tunsi olonsa kaikkein turvallisimmaksi, kun ei ollut kotona. Hän oli ollut hieman peloissaan pitkästä matkasta Saimalle jouluksi, vaikka Taisto olisikin mukana, mutta loppujen lopuksi matka oli mennyt hyvin. Ja hän oli tyytyväinen siihen, että vihdoin pääsi vähän pois Korvatunturilta, vaikka rakastikin paikkaa. Koskeloiden tila oli myös mukava, aivan Saimaan rannalla, rauhassa melulta. Ja onneksi heillä oli sauna.
Samalla kun Taisto raaputti varovasti steariinia iholtaan pois, Onni kumartui kohentamaan kiukaan tulta. Sauna oli jo mukavan lämmin, mutta pakkanen paukkui kovaa ulkona, joten jokainen lämmin hetki oli käytettävä. Heidän oli lähdettävä jo seuraavana aamuna.
”Älä koske enää niihin kynttilöihin”, Taisto kehotti, kun oli saanut steariinin pois ja painanut rätin jälleen palohaavan päälle irvistäen. Onni vain naurahti. Hän kipusi takaisin ylimmälle lauteelle Taiston vierelle.
”Milloin viemme nuo?” nuorempi kysyi osoittaen lahjapussiin. Taisto kohautti olkiaan.
”Varmaan pian. Koskelat ovat jo menneet nukkumaan ja mitä nopeammin viemme ne, sitä enemmän voimme itsekin nukkua”, tämä vastasi saaden Onnin kulmat kohoamaan.
”Aa”, hän mutisi kääntäen katseensa kiukaaseen. Taisto katoi häneen.
”Mitä?” hän kysyi. Onni vain pudisti päätään hmy huulillaan.
”Sinäkö kuvittelit
nukkuvasi kuumassa saunassa koko yön minun kanssani?” hän sanoi kulma koholla katsoen taas Taistoon, joka pyöräytti silmiään.
”Kuule, minä voin alkaa vieläkin vihaiseksi tästä steariinista”, hän tuhahti hymyillen.
Puolisen tuntia myöhemmin, kun he olivat sulatelleet tarpeeksi, he jälleen pukivat paksut talvivaatteet päällensä ja Taisto heitti lahjapussin olalleen. Mukaillen valmiita talolle johtavia askeleita he hiipivät kylmässä ilmassa kohti ulko-ovia. Onni avasi oven Taistolta oppimallaan oksatempulla ja he pujahtivat sisään yrittäen olla pudistelematta lumia lattialle. Talo oli hiljainen, pimeä ja rauhallinen. Eteiseen oli yhdistetty keittiö, jonka puulattialla oli vaikea kävellä narisuttamatta sitä. Taisto oli tehnyt tätä paljon ja opiskellut vakoilemaan monia vuosia, joten hän selviytyi helposti, mutta Onni pysähtyi joka askeleella varmistamaan, että lauta hänen allaan ei narahtanut. Eikä sekään auttanut. Olohuoneen ja keittiön välisessä oviaukossa Taisto kääntyi ihan katsomaan häntä, kun eräs vaikea lauta narahti kovaäänisesti. Vanhempi tonttu osoitti jalkojaan ja Onni ymmärsi tämän tarkoittavan, että hänen pitäisi seurata hänen jalanjälkiään. Onni totteli toista, vaikkakin silti lattia narisi hänen allaan.
Olohuoneessa oli komeasti koristeltu kuusi nurkassa. Takan päällä oli sammuneita kynttilöitä ja pitkällä pöydällä punainen kudottu pöytäliina. Punaiset tonttukoristeet ja olkiporot toivat lämpimän tunnelman viileään huoneeseen nyt kun takka ei ollut päällä. Onni seurasi Taistoa varovasti kuusen juurelle toisen avatessa jo pussukkaa ja ottaessa ensimmäistä lahjaa. Lahjojen asetteluun he eivät käyttäneet erityisesti aikaa, vaikka eivät tietenkään heitelleet niitä, sillä joissakin saattoi olla jotain särkyvää. Mutta koska joku saattoi vaikka tulla pistäytymään olohuoneessa herätessään, heidän oli oltava nopeita. Taisto saattoi olla hyvä vakoilussaan ja olla joskus todella näkymätön, mutta ilmaan hän ei osannut haihtua. Kohta pussi olikin tyhjä ja kaksikko lähti hiipimään takaisin ovelle ja ulos saunaan.
Onni helpottui heidän päästessä takaisin lämpimään saunaan ja huokaisi raukeasti lämmön puskiessa hänen kasvoilleen. Huoletta hän riisui takkinsa, piponsa, hanskansa, huivinsa ja kenkänsä ja istui raukeann ylälauteelle. Oikeastaan häntä väsytti. Jo ajatus siitä, että seuraavana aamuna pitäisi herätä ennen auringonnousua ja lähteä hiihtämään, sai hänen silmänsä lupsahtelemaan. Taisto ei näyttänyt väsyneeltä, ehkä ulkoilma oli piristänyt häntä. Hänkin riisui päällysvaatteensa ja istui ylälauteille paksun täkin päälle. Ja tuli sitten lähemmäs Onnia.
”Niin, mitä sinä sanoit siitä kuumasta saunasta?” hän kehräsi.
Onni ei kuitenkaan ollut kuulevinaankaan, vaan raotti hieman ikkunaverhoa ja katsoi taivaalle. Marsia ei näkynyt enää. Hän kääntyi toiseen tonttuun ja hätkähti sitä, kuinka lähellä tämä oli. Hän kurtisti kulmiaan ja tyytyi sitten puhaltamaan Taiston kasvoille. Taisto pudisti päätään tympääntyneenä, mutta istui taaksepäin. Onni tuhahti ja kumartui ottamaan reppunsa lattialta.
”Hyvää joulua, Taisto”, hän sanoi kohta ojentaen pitkulaista pakettia toiselle. Taiston silmät kirkastuivat ja hän hymyili.
”Kiitos”, hän sanoi ja otti paketin innokkaasti kuin pieni poika oman lahjansa kuusen alta. Narut aukesivat nopeasti ja Taisto repi kauniin paperin palasiksi Onnin harmiksi. Hän oli itse maalannut sitä tuntikaupalla. Taisto oli kuitenkin enemmän kiinnostunut paperin alta paljastuvasta kaukoputkesta.
”Vau”, hän henkäisi avaten putken ja osoitti sillä taivaalle pienestä ikkunasta.
”Pilvillä oli ylimääräisiä laseja, joten pyysin vähän Askolta apua, niin…en tiedä onko se ihan oikeanlainen…” Onni mutisi, mutta sai palkakseen vain tökkäisyn olkapäähän.
”Hiljaa, rannan toisella puolella ollaan naku-uinnilla”, Taisto virnisti saaden Onnin älähtämään. Taisto vain naurahti. ”Otava näkyy hyvin.” Sitten hän kääntyi takaisin Onniin ja kosketti nopeasti huulillaan tämän poskea. ”Kiitos.”
Taisto asetteli kaukoputken varovasti omaan reppuunsa ja alkoi puolestaan kaivaa sitä. Kohta hän suoristautui ja ojensi Onnille tämän pakettia, joka oli kääritty tummansiniseen paperiin. Nuorempi nappasi sen ja avasi lahjan yhtä innokkaasti. Sieltä paljastui nahkainen ruskea rasia, jonka kannen Onni avasi peläten jopa hieman, mitä alta paljastuisi.
Kirkkaan sininen rengas, jossa kimalteli kolme pientä kiveä yllätti Onnin täysin. Hän ei kuvitellut, että Taisto olisi keksinyt jotain tällaista. Hän otti korun rasiasta ja tutki sitä kynttilöiden valossa.
”
Minä maalasin sen itse ja hioin kivetkin”, Taisto sanoi toiselle nojaten leuallaan melkein tämän olkapäähän. Onni mulkaisi häntä.
”No ei ihmekään, että maali on jo nyt hilseillyt”, hän tökkäsi Taistoa nenänpäähän.
Muutama vuosi sitten Onnin syntymäpäivänä, Nuutti oli tuonut paljon viiniä ja vielä enemmän Tapion hartaasti vartioimaa olutta. Onni ei muistanut loppuillasta juuri mitään, mutta seuraavana aamuna hän oli herännyt hopeinen rengas korvassaan. Kävi ilmi, että Nuutti oli käynyt Helvin koruvarastoilla ja vienyt samalla hopeisen renkaan ja jossain vaiheessa iltaa hän oli halunnut laittaa sen jollekin juhlijalle. Jollekin, jolla ei ollut vielä reikiä. Syntymäpäiväsankari oli sopinut siihen tehtävään parhaiten ja Onni oli iloinen, että muistanut sitä hetkeä, kun Nuutti oli tökännyt renkaan hänen korvaansa. Mihailin ja Taiston mukaan hän oli kiljunut melko lailla. Mutta kun Onni oli nähnyt peilistä, miltä näytti korvakorun kanssa, hän oli päättänyt pitää sen. Vaikka Nuutti välillä nimittelikin häntä neidiksi, hän piti itse korvakorusta. Ja niin piti näköjään Taistokin.
Onni irroitti sillä hetkellä hänen korvassaan olevan nahkaisen korun ja laittoi Taiston antaman sen tilalle ja kääntyi toiseen.
”Miltä näyttää?” hän kysyi.
”Erittäin hyvältä”, Taisto vastasi ja kumartui suutelemaan häntä. Onni hymyili toisten huulia vasten tämän työntäen tätä hellästi vaakatasoon ja hivutti samalla viileitä sormenpäitään hänen tunikansa alle. Onni alkoi tuntea pikuhiljaa itsensä lämpimäksi ja sekunnin kuluttua tunsi itsensä erittäin kuumaksi. Varsinkin kasvoiltaan. Varsinkin vasemmalta poskeltaan.
”AAAAAAAAAH!”
”Onni!”
”Jumalauta, Taisto! Se steariini oli vahinko! Ei sinun tarvitse tehdä minulle samoin! Senkin…navettatonttu!”
”Hei!”
Pakkasyö leiskui ja kiristyi yhä. Pöllö toivotti toiselle pöllölle hyvää joulua huhuilemalla kumeasti parin saunatontun kinastellessa ja hetken päästä kiehnätessä. Pöllö sanoi toiselle pöllölle, ettei yhtään ihmetellyt, miksi tyhmiä ihmisiä sanottiin tontuiksi.
~Fin
A/N: Koskelat on poimittu Tuntemattomasta. Luettiin koulussa (minulle toista kertaa) kyseistä kirjaa ja kun olin niin rakastunut Koskelaan, annoin hänelle Taiston vaikoilijatontuksi.