Nimi: Glorfindelin pahin painajainen
Kirjoittaja: zilah
Henkilöt: Elrond/ Glorfindel
Lajityyppi: Huonoa huumoria, romantiikkaa
Ikärajavaroitus: K-11
Varoitus: Slash, huonoa huumoria
Kirjoittajan alkusanat: Tämä on jo iänkaiken wanha tekele, mutta sain nyt päähänpiston postata tämän tänne.
Vastuuvapaus: Minen omista heitä, pahus sentään. He kuuluvat Tolkienille. Toivon kovasti, ettei hän käänny haudassaan tämän tekeleeni vuoksi. Ainoastaan tässä tekstissä esiintyvät lärpäset ovat minun oman mielikuvitukseni tuotetta. Kukaan ei taatusti maksaisi tästä minulle punaista puupenniä.
Yhteenveto: Glorfindel pelkää yli kaiken Lärpäsiä, noita Morgothin luomia kiusankappaleita. Vaan mitä tapahtuukaan kun hänen salainen ihastuksensa saa asian selville?
Kertokaahan, mitä pidätte,
zilah
Glorfindelin pahin painajainen
Lordi Glorfindel oli paitsi Keski- maan seksikkäin ja kaunein haltia, myös rohkein. Olihan hän kuollut jo kerran, puolustaessaan Gondolinista pakenevia asukkaita. Rohkeutensa ja uskollisuutensa vuoksi hänelle oli suotu mahdollisuus palata kuolleista, suojelemaan Lordi Elrondia, aiemman herransa pojanpoikaa.
Lordi Elrond tarvitsikin suojelusta kipeästi. Hänen vaimonsa oli lähtenyt Valinoriin, jouduttuaan örkkien sieppaamaksi ja kiduttamaksi. Glorfindel oli varma, että jos hän olisi ollut suojelemassa Rouva Celebríania, tämä olisi tänäkin päivänä terve ja turvassa. Mutta salaa mielessään hän oli tyytyväinen että Lordi Elrond oli sinkku, sillä tällä oli ehdottomasti paras takamus koko Keski- maassa. Hänen itsensä jälkeen, tietenkin. Glorfindelin suurin haave oli saada tuo herkkupeppu omakseen.
Yhtä asiaa Glorfindel kuitenkin pelkäsi, ja hänen jatkuva huolensa oli, että joku saisi sen jonakin päivänä selville. Hänen maineensa Keski- maan rohkeimpana ja seksikkäimpänä haltiana olisi iäksi mennyttä, jos tulisi tietoon, että Glorfindel pelkäsi yli kaiken lärpäsiä, noita Morgothin luomia kiusankappaleita.
Glorfindelin onni oli, että nuo kauheat hirviöt esiintyivät vain kesäaikaan, mutta niinpä kesät olivatkin hänelle yhtä piinaa.
Kerran sitten eräänä kauniina kesäpäivänä Glorfindelin pahin pelko kävi toteen. Hän oli iltapäiväviinillä herransa ja salaisen rakkaansa kanssa, kun äkkiä kokonainen parvi lärpäsiä lennähti heidän kimppuunsa. Glorfindel kirkaisi kauhusta ja painoi kädet kasvoilleen, jottei näkisi noita kauheita otuksia. Elrond tämän nähdessään riensi oitis hätistämään lärpäset kauemmaksi ja alkoi lohdutella kauhistunutta haltiasoturia.
“Joko ne menivät?” Glorfindel kysyi vapisevalla äänellä, uskaltamatta avata silmiään.
“Minä ajoin jokaikisen pois. Sinun ei tarvitse enää pelätä, aarteeni”, Elrond vakuutti lempeästi, pitäen Glorfindelia lähellään.
Glorfindel tajusi vasta nyt, missä oli ja päätti käyttää hyödykseen tilanteen mahdollisuudet. Hän loi kyyneleisen katseen rakkaaseensa, ja räpytteli pitkiä, kauniita silmäripsiään.
“Minä olen sinulle ikuisesti kiitollinen, elämäni valo. Ilman sinua minä olisin ollut hukassa”, hän henkäisi värisevästi, painautuen tiukemmin Elrondin syliin.
“Älä murehdi enää. Jos vain annat, minä pidän sinusta aina huolta, enkä enää koskaan anna noiden olioiden tulla lähellesikään”, Elrond vakuutti, lumoutuneena sylissään istuvan olennon kauneudesta. Miten hän ei ollut ennen tajunnutkaan, miten kauniit silmät Glorfindelilla oli? Varsinkin nyt, kun tämä loi häneen niin hehkuvia katseita, että Elrond aivan kuumeni.
“Annan minä. Annan sinulle mitä vain tahdot”, Glorfindel vakuutti, ääni miltei tukahtuen liikutuksesta.
“Annatko? Annatko minun kantaa sinut vuoteeseen ja tehdä sinusta omani? Ikiajoiksi?”
Glorfindel saattoi vain nyökätä suostumuksensa. Elrond teki juuri niin kuin oli luvannut ja kohotti rakkaimpansa vahvoille käsivarsilleen, kantaen tämän sänkyynsä.
* * * *
Kesti viikon, ennen kuin Lordi Elrond ja hänen rakastettu kapteeninsa pääsivät ylös sängystä ja vielä kaksi viikkoa lisää, ennen kuin Glorfindel kykeni ratsastamaan kunnolla. Mutta kun kapteeni viimein johti vartiointisaattuetta Imladrisin korpiin, tämän takana ratsasti haltia, jolla oli vastuullinen työ.
Glorfindel sai sisälleen lämpimän tunteen, kun vain ajattelikin elämänsä valoa, herraansa ja nyt myös rakastettuaan, Elrondia. Tämä oli järjestänyt niin, ettei hänen koskaan enää tarvitsisi pelätä. Sillä nyt Glorfindelin henkilökohtaisessa palveluksessa oli Lordillinen Lärpäsenlätkijä.
FIN.
