Pienet ihmiset (S • talvitunnelmointia, kertoja/Riina • raapale)

[Waulish]

S

Originaali10 #4 sanalla keltainen

En ihan ehtinyt vastata Nevillan toiveeseen teestä ja varpusista Kuuden lauseen lahjat -ketjussa, joten päätin viilata tämän pikku pätkän sadan sanan raapaleeksi (kuusi virkettä tässä kuitenkin on yhä) ja julkaista omillaan. Ehkäpä tästä on jotain iloa!

// Tämä teksti sai jaettua hopeaa vuoden 2020 Finipikareiden Vuoden raapale/ficlet -kategoriassa, kiitos!


Riina kyyhöttää keittiön ikkunalaudalla keltaisiin villasukkiin verhotut jalat rintaansa vasten, teemuki polvensa päällä, katse takapihan lintulaudassa. Riina näyttää pieneltä ja palelevalta, ja pieni hän onkin – minä en siihen ikkunasyvennykseen mahtuisi, vaikka kuinka sykertyisin.

Kaadan omaankin mukiini teetä, heleänlempeää jasmiinia, ja astelen Riinan viereen katselemaan varpusia, jotka pyrähtelevät lintulaudan ja aroniamarjapensaiden väliä. Ne lentävät ja sirkuttavat läpi karun ja kylmän talven pieninä ja hentoina, mutta niin sinnikkäinä. Ihan niin kuin mekin, pienet ihmiset, minä ajattelen ja painan kevyen suudelman Riinan takkuisiin hiuksiin.

Tunnen Riinan hymyilevän vatsaani vasten, ja olen kiitollinen siitä, että tänä talvena meillä on lintulauta, jota tuijottaa tyhjyyden sijaan.

[Avaruuspiraatti]

Kjeh kjeh. En harmittele yhtään, että ehätin ensin! Nytpä on enemmän varpusista ja teestä luettavaa Tämä oli söpö pieni pätkä, omalla tavallaan haikea mutta myös toiveikas. Tuntuu, että Riinan ja kertojan menneisyydessä on jotain kipeää, joka on vasta hellittämässä otettaan. Mitä kaikkea heidän edelliseen talveensa on kuulunut, en tiedä, mutta ehkäpä se on ollut jotain raskasta ja sellaista, joka ei ole ainakaan helpottanut tyhjää takapihaa tuijottamalla. Minulle tulee vahvasti masennus tästä mieleen. Ehkä Riina tai kertoja on jostain sellaisesta kärsinyt, mutta nyt hän on aloittanut toipumisen ja löytää iloa niinkin pienestä kuin lintulaudan katselusta.

Riina kyyhöttää keittiön ikkunalaudalla keltaisiin villasukkiin verhotut jalat rintaansa vasten, teemuki polvensa päällä, katse takapihan ikkunalaudassa.

Olisikohan tässä pitänyt lukea lintulaudassa?

Oikein kiva tunnelmapätkä teestä, villasukista, femmestä (femmeksi minä tämän tulkitsin ) ja talvesta! Ja tietenkin varpusista! Kiitoksia!

[Waulish]

Kosmorosmo, varpuset ja tee on kyllä inspiroiva ja ihastuttava yhdistelmä! Ihanaa, että tästä pienestä pätkästä välittyi sekä haikeutta että toivoa. Minunkin henkilökohtainen tulkintani on sellainen, että hahmoilla on takanaan vaikeita aikoja, ja masennustakin mietin kirjoittaessani. Hauskasti käyvät yksiin siis meidän tulkintamme ja ajatuksemme! Enkä käy kieltämään, etteikö femme olisi käynyt minunkin mielessäni...

Kiitos tuhannesti tuon kirjoitushärön bongaamisesta! Muistan sekoittaneeni lintulaudan jatkuvasti ikkunalaudaksi, kun tätä tekstiä kirjoitin. Mitä näitä lautoja nyt on!

Kiitokset ihanasta kommentista!

[Sokerisiipi]

Tämä oli niin söpö!! Siis, tässä oli oikeasti niin paljon mun lempijuttuja, että tää voisi olla suoraan mulle kirjoitettu. Ensinnäkin, kaikenlainen tunnelmointi ja fiilistely on rakkautta. Tällaiset pikkutunnelmapätkät on niin ihania, en usko, että voin sitä tarpeeksi ees korostaa. Kun lukee jotain pientä ja siinä on kaikki oikein, saa hyvän mielen ja on lukemaansa yksinkertaisesti tyytyväinen. I feel content! Siltä minusta tuntui, kun luin tämän raapaleen. Hyvä sinä <3

Keltaiset villasukat ja heleänlempeä (ihana sana, täytyy itsekin käyttää jossain) jasmiinitee!! <33 Ja sitten nuo varpuset, lintulauta ja niiden touhujen katselu. Lintujen seuraamisessa on noin muutenkin jotain miellyttävän vangitsevaa ja tavoitit sen tunteen tässä rapsussa tosi hyvin. Suudelma takkuisissa hiuksissa, oih, ja ehkä parasta oli tuo suruisan haikea lopetus, että menneisyydessä on ollut vaikeaa, mutta nyt piristyksenä sentään on lintulauta. Elämän pienet ilot on tosi tosi tärkeitä, ja tämä raapale havainnollisti mitä parhaimmalla tavalla sitä teemaa.

Yess, rakastin tätä, kiitos!!

[Waulish]

Sokru, minäkin pidän pienistä tunnelmointipätkistä! Niitä on mukavaa kirjoittaa, ja olen niiden ystävä lukijanakin, sillä joskus vain tekee hyvää ympäröidä itsensä levollisella tunnelmalla ja tilanteella, jossa kaikki on suurin piirtein hyvin. Ihanaa, että tämä raapale toimi juuri sinulle noin hyvin ja sai olon tyytyväiseksi!

Kiitos kaunis ihanasta kommentista!

[Kaarne]

Eih, en oo vastannut tähän! Mutta siis: kiitos ensinnäkin Walle tästä tekstistä, tää on ihana! ♥ Pidin hirveästi tuosta linnusta ja siitä, miten toiveikas tunnelma tässä on, ja siitä, kauniisti sait kuvailtua asioita vähilläkin sanoilla. Oli myös jotenkin tosi kivaa lukea kertojasta ilman nimeä, kun hänen paikalleen saattoi kuvitella niin monenlaisia ihmisiä. Leikittelin hetken pohtimalla erilaisia vaihtoehtoja ja se tuotti paljon iloa.

Kiitos kovasti tästä. ♥

[Lyra]

Vaihdokkaista terveisiä! Tuntuu, että hoen tätä joka kierroksella, mutta oikeasti rakastan vaihdokkaita, koska aina saa eteensä jotain uutta, mitä ei syystä tai toisesta ole tullut edes huomattua. Tämä varsinkin oli niin ihana pätkä, että oikein harmittaisi, jos ei olisi koskaan osunut kohdalle.

Tämä on yksinkertaisuudessaan minusta kovin kaunis. Näin lyhyessä pätkässä pienimmätkin jutut on tärkeitä ja tässä oli vain kaikki kohdallaan. On keltaiset villasukat, teemuki polven päällä, heleänlempeää jasmiiniteetä ja aronianmarjapensaat.

Kun lukee jotain pientä ja siinä on kaikki oikein, saa hyvän mielen ja on lukemaansa yksinkertaisesti tyytyväinen

Sokerisiipi sanoi tämän yksinkertaisesti niin kohdilleen, että on pakko lainata häntä.

Rakastin tuota vertausta lintujen ja ihmisten välillä. Otsikko oli tähän tosi sopiva ja sai oikein hymyilemään, kun sen tuolta tekstistäkin bongasin. Ja loppu on ihana. Ihan oikeassa elämässäkin on kiva, että on tuollaisia pieniä yksityiskohtia mitä voi pihalla tai jossain muualla katsella. Kokonaisuutena tämä oli aivan ihana teksti ja olen niin onnellinen, että sain sen vaihdokkaista. <3

[Kineza7]

Mun 4 (?) kommenttini ihailijakaartiin:

Eikä! Tämä oli surullisen toiveikas.

Mä tykkäsin tästä ihan hirveästi, mä näin myös tässä pariskunnan ja että tää Riina ois toipumassa jostain, mun tulkinnan mukaan syömishäiriöstä, koska on niin pieni, että mahtuu ikkunalaudalle. Ja jotenkin se, että Riina oli pieni ja paleleva antoi mulle sellaista tulkinnanvaraa, koska usein pienet ihmiset palelee helposti (ainakin minä), joten ainakin siltä osin tähän pieneen pätkään samaisuin ihan hirveästi. Tykkäsin, kuinka kertojakin oli sitä mieltä, että kaikki ihmiset on pieniä ja niinhän me taidetaan kokonaisuudessa olla, mutta pidin kuitenkin, miten päähenkilö näki Riinan ja oli valmis tukemaan ja antoi suudelman myös otsalle.

Tässä oli monia kauniita sanoja, mutta kuitenkin sellaisia, mitä olet selkeästi myös harkinnut.