Ficin nimi: vesi nousee vuorten yläpuolelle
Kirjoittaja: Lyra
Ikäraja: S
Varoitukset: -
Summary:
Maailmanloppu tulee - oletko valmis?A/N: Kirjoitin tämän ensimmäisen osan itseasiassa jo aikaa sitten, mutta yritän tehdä jonkunlaista paluuta julkaisemisessa finiin ja ajattelin, että tästä sarjasta on hyvä aloittaa.
"
The Fifteen Signs before Doomsday -- is a list -- of the events that are supposed to occur in the fortnight before the end of the world." - wikipedia
viisitoista merkkiä maailmanlopusta
osa yksi:
vesi nousee vuorten yläpuolelle
Valke tuijottaa harmaata vesimassaa moottoriveneen ikkunasta. Aallot keinuttavat venettä tasaisesti ja pilvet ovat yhtä harmaat kuin vesi. Veneen hytissä tuoksuu ummehtuneelta. On satanut viisitoista päivää, eikä Valke tahdo kastua tuijottaessaan lamaantuneesti edelleen kohoavaa merenpintaa. Hän ei halua olla yhtään enemmän kylmissään.
Sade hakkaa venettä, mutta Valke on jo tottunut sen tasaiseen rytmiin. Hän on tottunut muhkuraiseen patjaan veneen pienessä hytissä, sen ummehtuneeseen tuoksuun, kasaan vanhoja pelastusliivejä, hyllylliseen säilykkeitä, vedenpuhdistajan hurinaan, koleuteen. Hän on tottunut harmaaseen - sateeseen, pilviin ja mereen. Mutta hän ei ole tottunut Kaspariin. Kaspariin, joka sateesta huolimatta kiipeää joka päivä kannelle tähystämään maata, kun taas Valkelle riittää pieni pyöreä ikkuna ja vasen puoli muhkuraisesta sängystä.
He säästävät bensan generaattoriin ja vedenpuhdistajaan, joten he ajelehtivat tuuliajolla virtauksien mukana, vailla merkkiäkään maasta. Eikä Valke jaksa tehdä muuta kuin katsoa ulos ikkunasta. Hän on ollut jumissa veneessä neljätoista päivää, muttai omaksi yllätyksekseen tunne oloaan levottomaksi. Ensimmäisinä päivinä Kaspar yritti täyttää hiljaisuutta tarpeettomilla keskuteluilla - Valke ei jaksanut vastata. Tuntuu, että hänen voimansa valuvat sateen mukana alas mereen.
Ennen sadetta hän oli puhunut Kasparille kolmesti - kun Kaspar oli tullut maanantaisin puoli yhdeksältä kahdeksalta alkaneelle luennolla ja pyytänyt Valkea väistämään, että hän pääsee ohitse. Tai ehkä sitä ei lasketa keskusteluksi, mutta silti Valke on jotenkin päätynyt Kasparin veneeseen. Hän ei ole nähnyt ketään muuta ihmistä sen päivän jälkeen hiljaisessa ja melkein autiossa satamassa.
Valke huokaisee ja pyyhkii ikkunaa hupparinsa hihalla, mutta se ei auta tahroihin. Sateen ääni voimistuu hetkeksi hytin oven avautuessa ja Valke vilkaisee olkansa yli. Kaspar laskeutuu portaat alas veneen pohjalle kumarassa, takki vettä valuen ja päässään se sama tyhmä merimieslakki kuin aina.
“Sinä voisit tehdä jotain muuta joskus”, Kaspar sanoo riisuessaan sadetakkinsa hytin poikki ripustetulle pyykkinarulle.
“Kuten mitä?” Valke kysyy. “Me olemme jumissa tässä veneessä - ja ei me emme rupea panemaan, kun emme voi päästä viittä metriä kauemmas toisistamme.” Kaspar tuhahtaa.
“Ei meillä ole edes kondomeja.”
“Minulla on kierukka”, Valke mutisee enemmän itselleen ja kääntyy jälleen tuijottamaan ikkunaa.
“Voisit edes käydä ulkona”, Kaspar sanoo. Valke seuraa häntä ikkunan heijastuksesta. Poika, mies - Valke ei ole koskaan oppinut miten kahdenkymmenen puolivälin olevia pitäisi kutsua - tyhjentää vedenpuhdistajan kanisteriin kertyneen veden pulloihin ja alkaa sitten etsiä syötävää.
“En halua kastua”, Valke sanoo.
“Laita sadetakki”, Kaspar sanoo vaivautumatta edes katsomaan häneen päin. Valke ei jaksa keksiä lisää tekosyitä ja vaihtaa puheenaihetta.
“Luuletko sinä, että tämä sade loppuu joskus?” Valke kysyy. Vesi näyttää samalta kuin edellisenä päivänä tai päivänä ennen sitä.
“En tiedä sen paremmin kuin eilenkään”, Kaspar sanoo ja kuulostaa kyllästyneeltä. “Menisit itse ulos katsomaan.”
“Jos sinä haluat runkata, voit tehdä sen vessassa”, Valke sanoo. “Sinun ei tarvitse pakottaa minua ulos sitä varten.”
“En minä sitä tarkoittanut”, Kaspar huokaisee.
“Miten vain”, Valke sanoo ja katsoo ulos pyöreästä ikkunasta. Hän on istunut koko päivän sängyllä ikkunan edessä, harmaassa valossa, aaltojen keinuttamana. Joinain päivinä hän miettii kyllä, että nousisi ylös ja menisi seisomaan sateeseen kannelle ja joinain päivinä hän miettii loputonta sadetta ja sen syitä. Ja välillä, vain välillä, hän miettii Kasparia ja sitä hiljaista päivää satamassa.
“Haluatko pelata korttia?” Kaspar kysyy.
“En ole koskaan oppinut mitään pelejä”, Valke sanoo. “Ja luulin, ettei täällä ollut kortteja.”
“Löysin ne, kun kävin tavaroita taas läpi”, Kaspar sanoo ja tulee hänkin istumaan sängylle. Hän on riisunut kenkänsä seinän viereen. Valkella ei ole kenkiä. Kaspar on pedannut sängyn aamulla vanhalla tilkkutäkillä ja se näyttää melkein kotoisalta. Valke kääntyy ympäri ja nojaa veneen seinään. Kasparilla on käsissään kulunut korttipakka. Siinä istuessaan tummat hiukset märkänä pehkona, vanha kulahtanut villapaita päällä ja posket punertavina, Kaspar ei näytä ollenkaan siltä pojalta, jonka Valke muistaa. Mutta ei hänkään varmaan näytä samalta kuin ennen. Hän on saanut päälleen vanhan hupparin, joka on hänelle aivan liian iso ja tuoksuu hieman tunkkaiselta edelleen. Hänen omasta ohuesta farkkutakistaan ei ole iloa, sillä veneessä on koleaa päivälläkin. Jalassaan Valkella on liian suuret verkkarit, joiden vyötärönauhan hän on vetänyt kireälle, ja kirjavat villasukat, joiden kantapäät ovat kuluneet puhki.
“Minä opetan sinulle jonkun pelin”, Kaspar sanoo ja alkaa sekottaa kortteja.
“Olisit voinut löytää jotain hyödyllistä”, Valke sanoo. “Puhelimen, tai edes kirjan.”
“En tiedä mitä hyötyä puhelimesta olisi, kun meidän omatkaan ei toimi, eikä meillä ole latureita”, Kaspar sanoo ja yrittää kuulostaa kärsivälliseltä.
“Huono vene”, Valke sanoo, mutta ei oikeasti tarkoita sitä. Se vene on ainoa asia, joka pitää heidät veden pinnan päällä. Valke ei ole koskaan ollut hyvä uimari, mutta parhaimmatkaan uimarit eivät jaksaisi uida neljäätoista päivää.
Kasparin jalat hipovat Valken jalkoja, kun poika jakaa heille molemmille kortteja. Hetken Valke huomaa kaipaavansa omaa keittiötään, kirjoja ja teekuppeja. Nyt hänellä on vain vene, sade ja Kaspar. Ja alati luita kalvava koleus. Hän ei kehtaa sanoa siitä, sillä Kaspar on jo antanut hänelle enemmän kuin tarpeeksi.
He pelaavat kolme kierrosta. Valke ei aivan ymmärrä sääntöjä ja Kaspar voittaa aina, mutta ainakin poika hymyilee hieman, kun nousee valmistamaan heille pienellä irtoliedellä säilykekeittoa. Se lämmittää hieman ja Valke jaksaa nousta ylös käyttämään veneen pientä vessaa ja pesemään hampaansa. Ehkä on onnellista, että veneessä ei ole peiliä, sillä Valke ei jaksa katsoa väsyneitä kasvojaan tai takkuisia hiuksiaan, kun hän riisuu vaatteensa keoksi ja vaihtaa ne suureen t-paitaan. Vessan ikkunasta näkyy alati myrskyävä meri ja loputon sade. Valke vetää villasukat takaisin jalkoihinsa, ennen kuin avaa vessan oven tehden tilaa Kasparille.
Kaspar on avannut sängyn ja vetänyt verhot ikkunan eteen. Hytin ainoa lamppu palaa väristen ja on kerännyt ympärilleen muutamia hyttysiä. Valke jättää vaatteensa pelastusliivipinon päälle ja kiemurtelee sänkyyn. Vasen reuna on hänen ja hän kääntyy tuijottamaan seinää. Peitto lämmittää vain hieman ja tuntuu vaivalloiselta yrittää nukahtaa jälleen. Valke kuuntelee sadetta ja Kasparia, kun poika tulee vessasta ja yrittää siivota heidän jälkiään vielä hieman. Hän puristaa silmänsä kiinni, kun Kaspar sammuttaa valon ja kiipeää sänkyyn hänen taaksensa. Heidän kylmät jalkansa kohtaavat peiton alla ja Valke yrittää olla säpsähtämättä.
Mutta hän ei kuitenkaan vastustele, kun Kaspar kietoo kätensä hänen ympärilleen, kuten jokaisena iltana ja vetää lähelleen. Kaspar on lämmin ja Kaspar on turva.
“Hyvää yötä”, Kaspar kuiskaa hänen korvaansa ja Valke puristaa vastauksena tämän kättä.
***
Samata on autio. Sade hakkaa asfalttia ja muutama vene keinuu puisessa laiturissa. Rantatien talojen ikkunat on naulattu umpeen ja katulamppuun nojaa ruosteinen pyörä. Harmaat pilvet peittävät taivaan ja tuuli puhaltaa mereltä. Valke seisoo korkokengät vasemmassa kädessään keskellä tietä hiukset märkinä ihoa vasten. Hänen oikeassa kädessään on ryppyyn puristettu valokuva, joka on jo aivan kastunut sateesta. Jostain kaukaa kuuluu ambulanssin sireenit, eikä sateessa voi huomata kyyneliä, jotka valuvat Valken poskille. Ilmoitustauluun kiireessä liimattu lappu on sekin kastunut sateesta ja roikkuu puoliksi irtonaisena.
Maailmanloppu tulee - oletko valmis?Mutta siellä, laiturilla, seisoo Kaspar, keltaisessa sadetakissa ja typerässä merimieslakissaan.
