Title: Niin noloa (mutta ei meille)
Author: Larjus
Chapters: Lyhyt oneshot
Fandom: Yuri!!! on ICE
Pairing: Otabek Altin/Yuri Plisetsky (+ Katsuki Yuuri/Victor Nikiforov)
Genre: Kepeä, dialogivoittoinen arkidrama pienellä silauksella jotain romancea
Rating: S
Disclaimer: Hahmoista kaikki kiitos ja kunnia Kubo-senseille ja Yamamoto-senseille ja muille YOI:n parissa työskennelleille. Teksti on kirjoitettu ilman mitään korvauksia.
Summary: Victor ja Yuuri ovat Yurin mielestä
niin noloja.
A/N: Pelasin eilen illalla ihan kaikessa rauhassa The Elder Scrolls Onlinea pleikalla, miettien pelin tapahtumia, kun yhtäkkiä päähäni ryöpsähtikin jostain dialoginpätkä Yurin ja Otabekin välille. Pakkohan se oli kirjoittaa ylös ja laajentaa pikkuiseksi ficiksi :3 Täst ois voinu saada hyvän myös sarjiksena, mutta päädyin ficimuotoon, koska piirtäminen ei ole enää vuosiin ollut mun juttu.
Osallistuu haasteeseen
Aina eka kerta IV, aiheena
kosinta. Jokainen saa tehdä oman tulkintansa siitä, että kummalta se aloite oikeastaan lähtikään
// Oon kirjoittanut tälle myöhemmin myös irtonaisen jatko-osan:
Perhosmyrskyjä (S).
Niin noloa (mutta ei meille)”Victorilla ja Katsudonilla on näköjään vuosipäivä”, Yuri totesi katse kiinni puhelimensa näytössä. ”Instagram suorastaan tulvii kuvia.”
”Kai toivotit onnea”, Otabek sanoi eikä irrottanut katsettaan kirjasta, jota oli juuri lukemassa.
Yuri hörähti siihen malliin kuin Otabek olisi sanonut jonkin hauskankin vitsin, että ihan kuin hän muka jakelisi Victorille ja Yuurille onnentoivotuksia näiden hääpäivänä tai ylipäätään koskaan. Todellisuudessa Yuri oli kuitenkin jättänyt Victorille viestin, joskaan ei sellaista kaikkein tyypillisintä ja perinteisintä. Hän kuitenkin oli täysin varma, että Victor osaisi tulkita hänen ”Olette yhtä ällön söpöjä ja noloja yhdessä vielä varmaan satavuotiainakin” -viestinsä oikein.
”Muistatko muuten muutama vuosi sitten, kun Barcelonassa oli Grand Prix, ja Victor ja Katsudon pölähtivät sinne kahvilaan sormukset nimettömissään?”
Yuri asetti kännykkänsä rintansa päälle ja yritti tavoittaa vastapäätä lojuvan Otabekin katsetta. He makoilivat sohvalla vastakkaisissa päädyissä käsinojiin niskojaan tukien, joten katsekontaktin olisi luullut syntyvän helposti. Otabekin kirja oli kuitenkin tiellä.
Yuri kurtisti kulmiaan, kun Otabek ei laskenut kirjaa käsistään vaan mumisi vastauksensa sen takaa. Hän siirsi kätensä tämän jalalle ja nipisti sitä niin lujaa kuin osasi, puristi pienen kaistaleen ihoa kynsiensä väliin. Otabek nykäisi jalkansa kauemmas.
”Mitä.” Otabek kohotti käsiään ylös niin, että pystyi katsomaan Yuria kirjan reunan alta.
”Heitä se kirja helvettiin”, Yuri tokaisi. ”Vai ovatko Lovecraftin hirviöt noin merkityksellisiä sinulle?”
”Ajattelin yrittää kutsua Cthulhun”, Otabek vastasi huolettomasti mutta Yurin tyytymätön ilme ei jäänyt häneltä huomaamatta. ”No mitä? Haluatko jutella lisää siitä, että sinun mielestäsi Victor ja Yuuri olivat noloja silloin Barcelonassa?”
Yuri kohautti olkiaan. ”No olivathan ne keskenään mätsäävät sormukset aika nolo veto. Ja kyllä oli heillä otsaa alkaa selittää, että ovat menneet kihloihin ja häät ovat sitten, kun Katsuki voittaa kultaa!”
”Olihan se joo aikamoinen haasteen heitto”, Otabek tuumasi ja laski kirjan taas naamansa eteen. ”Mutta sinähän se lopulta voitit.”
”Joo ja hyvä niin! Vaikka myöhemminhän he sitten kuitenkin menivät naimisiin. Ja voi luoja ne häät vasta olivatkin nolot! Muistatko? Miten jotkut voivatkaan olla julkisesti niin imeliä ja
ekstroja?! Minä en ikinä pystyisi moiseen. Kuolisin häpeästä jos yrittäisinkin, ellen ehtisi tappaa itseäni sitä ennen. Semmoiset jättijuhlat ja noin viisi miljoonaa vierasta, ja lehdistökin paikalla! Ja kaikki paikat koristeltu joillain hiton jääpatsailla ja valkoisilla kukilla, ja Victor on kiinni Katsudonissa 24/7... Kaikki oli kuin jostain akkojen överistä liibalaabarakkauselokuvasta. Kappas kun eivät kurvanneet paikalle hevosten vetämässä vaunussa! Ja sitä julkisten hellyydenosoitusten määrää… Siis kuka oikeasti pystyy, ihan järkyttävän noloa! Jäätävä myötähäpeä jo pelkästä muistamisestakin. Minä en ikinä halua mitään sellaista moskaa, hyi olkoon. En ikinä! Minulla sentään on jotain tasoa ja itsekunnioitusta!”
”No, kerro sitten, millaiset häät meille haluat.”
Yuri hiljeni äkisti sanat kuultuaan. Otabek oli sulkenut kirjansa ja pudottanut sen lattialle. Hän nousi istumaan ja tuijotti hellän haastavasti Yurin silmiin. Tietäväinen hymynkare häälyi Otabekin huulilla.
”No, antaa kuulua, haluatko mennä kanssani naimisiin vai et?”
Yuri tuijotti Otabekia suu auki, ja näytti siltä kuin hän olisi menettänyt puhekykynsä kokonaan. Lopulta hän sai loksautettua suunsa taas kiinni mutta pysyi edelleen vaiti. Puna kohosi pikkuhiljaa hänen poskilleen.
Sitten äkisti Yuri painoi katseensa alas ja tuijotteli jonnekin lattian suuntaan.
”Ha… haluan…” hän sopersi sitten ääni koko ajan hiljentyen, jolloin viimeinen äännähdys oli enää kuin pelkkä hengenveto.
”Kuin myös”, Otabek vastasi hymyillen ja ojensi Yurille kätensä. Tämä tarttui siihen kiinni kasvot yhä punaisina, katsekontaktia vältellen. ”Sormuksia minulla ei valitettavasti tähän hätään ole, mutta voidaanhan me keksiä jotain muutakin. Sinun mielestäsihän keskenään mätsäävät sormukset ovat niin noloja, vai mitä?”
”No… Victorilla ja Katsudonilla ne ovat…” Yuri sanoi niin pienellä äänellä, että Otabek hädin tuskin kuuli.
”Eli yhteensopivat sormukset meillekin siis.”
”...Kiitos, Beka.”