Otsikko: Only a human
Kirjoittaja: Violetu
Fandom: MCU (Marvel)
Ikäraja: Sallittu
Genre: fluff, hurt/comfort-ish, general
Hahmot: Bucky/Sam, Nat, Tony, Steve, muut
Summary: Bucky toipuu.
Osallistuu "Ime kappale tyhjiin" -haasteeseen kappaleella Only a human (by. Silver End)
Osallistuu myös kerää10-haasteeseen, ja kerään tällä James "Bucky" Barnesin.
A/N: Olisin halunnut kirjoittaa jotain Zemo/Walkeria, mutta kun täydellinen Buckybiisi tipahtaa syliin, niin ei siinä ole muuta vaihtoehtoa kuin palata lempipaikkaani, Bucky Barnesin päähän 🥰
Enjoy!
***
The ghost has spoken and taken my shield
Kun Bucky kuuli vuosia myöhemmin, että Winter Soldieria oli kutsuttu aaveeksi, hänen oli poistuttava Avengerien yhteisestä tilasta tasaamaan hengitystään.
Häntä oli kutsuttu sillä nimellä, kun kukaan ulkopuolinen ei tiennyt, että naamion alla oli James Buchanan Barnes.
Hän oli itsekin kutsunut manipuloitua, robottivaihteella käyvää kehoaan sillä nimellä silloin, kun oli tarpeeksi oma itsensä edes ajatellakseen.
Bucky sulki silmänsä, nojasi seinään ja hengitti sisään, laski mielessään kymmeneen ja hengitti ulos.
“Kaikki hyvin?” Samin ääni keskeytti hänen laskunsa, ja toinen nojasi näennäisen rennosti seinään hänen vieressään.
“Erinomaisesti”, Bucky vastasi hiukan käheästi ja jatkoi hengittämistä. Samin hartiasta hohkaava lämpö hiukan auttoi, ankkuroi Buckyn hetkeen.
*
I’ve been hiding forever
Compoundilla elo ei alkuun ollut Buckylle helppoa, ei vielä viikkojen jälkeenkään. Hän oli niin tottunut elämään näkymättömissä, muiden ihmisten silmiltä piilossa, että Buckyn sydän teki pienen pysähdyksen aina, jos hän oli vaikkapa keittiössä, ja joku muu tuli sinne.
Sam oli pahin, tämä liikkui niin uskomattoman hiljaa, että tuntui aina putkahtavan Buckyn viereen tyhjästä. Natasha sentään piti huomaavaisesti vähän meteliä liikkuessaan Buckyn lähellä.
Bucky epäili, että tämä oli Samin osalta takaisinmaksua siitä, miten Bucky oli ottanut asiakseen sabotoida Redwingiä aina, kun Samin silmä vältti.
Bucky luikahti takaisin huoneeseensa kuullessaan toisesta päästä käytävää Tonyn kenkien kopinan.
Ei hänellä oikeastaan ollutkaan vielä nälkä.
*
All the demons in me, I need to let go
Yöt olivat pahimpia. Buckylla oli oma huone, oma, mukava sänky ja kylpyhuone kaikilla herkuilla, mutta painajaiset vähän välittivät siitä, miten mukavasti hän eli.
Lattiat olivat kirsikkapuuta, mutta silti, kun Bucky yöllä heräsi henkeään haukkoen, ne olivat punaisenaan verestä, ja veriroiskeiden vieressä valkoiset kuin lumi.
Hän ei päiväsaikaan suostunut koskemaan aseisiin tai veitsiin, ja muut naureskelivat, kun Steve kuori ja pilkkoi Buckylle hedelmiä. Bucky ei välittänyt, sillä hän tiesi, että hänen olisi annettava menneisyytensä kauhujen haipua, olivat nämä sitten verta vuotavia ruumiita tai puukon liian kotoisa tunne kämmenellä.
Winter Soldier oli yhä hänessä, Bucky tiesi sen.
Eikä se lähtisi vapaaehtoisesti hiljaisuudessa.
*
The mask is gone, can I move on
Supersankarielämän varjopuolia olivat maskit. Nyt, kun maailma riutui pandemian kourissa, maskeilta ei voinut välttyä edes siviiliväestön keskuudessa.
Bucky ei kyennyt pukemaan sellaista enää kasvoilleen.
Siinä, missä se rauhoitti tiettyä osaa hänestä, hyvin paljon suuremman osan se sai pakokauhun valtaan.
Rauhoittuminenkin oli paha asia, sillä se teki hänet alttiiksi vaikutuksille, epäluonnollisen halukkaaksi noudattamaan käskyjä.
Se nosti pienen palan Winter Soldieria takaisin pintaan.
“Ehkä auttaisi, jos osoittaisimme, ettei kukaan täällä käytä sinua hyväkseen siinä tilassa?” Tony oli ottanut asiakseen pureutua Buckyn maskitraumaan ja he olivat yhdessä työstäneet Winter Soldierin muistoja Tonyn teknologialla jo pidempään.
Bucky halusi päästä niistä yli, vihdoin eteenpäin elämässä.
*
I am broken I long to be healed
Eteenpäin pääseminen vaati ensisijaisesti sen, että Bucky tottuisi taas oleilemaan ihmisten seurassa.
Niinpä hän pakottautui jäämään oleskeluhuoneen sohvalle, kun joku muu tuli huoneeseen.
Hiljalleen Buckylle muodostui kaikkien kanssa oma rutiini, ja hän alkoi odottaa eri Avengerien näkemistä, niitä rituaaleja, joita he suorittivat hänen kanssaan. Luottamus tuntui hyvältä.
Natasha laski kätensä hänen hiuksiinsa, letitti tai pörrötti niitä saaden Buckyn silmät painumaan kiinni ja toivomaan, ettei nainen koskaan lopettaisi.
Tonylla oli aina mukanaan jotain tinkeröitävää, jota he yhdessä korjasivat tai muuten vain purkivat osiin. Ja jos ei ollut, niin Tony kiemurteli ja loi katseita Buckyn vibraniumkäsivarteen, kunnes sai Buckylta luvan tutkia sitä.
I’m only a human
Bucky ei enää säpsähtänyt, kun Sam äkkiarvaamatta ilmaantui hänen vierelleen.
Sam alkoi istua sohvalle hänen kylkeensä, yhtä lähelle kuin Steve. Bucky yllättyi itsekin, ettei se haitannut häntä.
Samin lämmöstä oli tullut yhtä mukava asia kuin Natashan sormista hänen hiuksissaan tai Tonyn kanssa tinkeröinnistä.
Samista oli tullut se henkilö, jonka näkemistä Bucky odotti joka päivä eniten. Kun Falcon oli missioilla, Buckyn päivät olivat harmaampia, ja hän pysyi todennäköisemmin omassa huoneessaan.
Kun Sam hymyili, Buckyn polvia heikotti.
Hän toivoi, ettei Sam saisi ikinä tietää olevansa Buckyn heikoin kohta.
Mutta ehkä kaikki näkivät sen siitä, miten Bucky hymyili ainoastaan Samille, ei koskaan muille.
