Kuolleiden runoilijoiden seura: Eiliseen kiinni jääneet | K-11 | angst | 6/7

[Winga]

Kuolleiden runoilijoiden seura
K-11
angstinen draama
varoitukset: elokuvan tapahtumat ovat tapahtuneet, joten itsemurhan käsittelyä.
muuta: juttelin juuri discordissa että haluaisin kirjoittaa tästä elokuvasta fix-itin. tämä ei ole se.
spurttiraapale

Eiliseen kiinni jääneet

1.

Kynä on hopeaa. Paperit kellertäviä, liian paksuja lennokeiksi. Todd tuijottaa niitä, tuijottaa pakkausta turhautuneena.

Viime vuonna miehittämätön lento oli piristänyt ainakin hetken, toisenkin.

Hän saattaa melkein nähdä Neilin vieressään, taas, hymyilevänä.

Elävänä.

Kirjoitusalusta papereineen ja kynineen paiskautuu lattialle räsähtäen. Muste leviää lattialle kuin veri, Todd jää katsomaan sitä raskain, väsynein silmin. Mielikuvat Neilistä ryöpsähtävät päähän eivätkä suostu häviämään edes sitten, kun Todd sulkee silmänsä.

Neil oli ollut koko porukan henki, ja Neilin jälkeen …

Todd on niin väsynyt, yhä, niin kyllästynyt elämäänsä. Kaikki on yhtä ja samaa ankeutta päivästä toiseen, vuodesta toiseen. Samat naamat, samat ruuat, samat lahjat. Kaikki yhtä turhaa.

[Winga]

2.

Julkinen koulu on armollisempi ja sallii avoimemman itseilmaisun.

Mutta sinnehän Charlie ei pääse, ei vaikka hänet on nyt erotettu jo seuraavastakin yksityiskoulusta. Liian vaarallista, liian tavanomaista. Eihän tulevaa pankkiiria niin koulutettaisi.

Joten nokka kohti uutta koulua, uusia pettymyksiä. Menetykset taakkana selässä.

Soittotunneilla hän muistaa Neilin parhaiten, sen miten tämä osasi sanallistaa tunteet, ja muuttaa ikävät asiat hauskoiksi. Siksi hän ehkä jatkaa niitäkin, vaikka niistä saisikin luopua.

Nuwanda ei ole kuollut, vaikka hän on taas Charlie. Nuwanda elää, hänessä, odottaa oikeaa hetkeä.

Että hän löytäisi taas ystäviä. Oikeita.

Niitä joille kertoa kaikesta, joiden kanssa olla oma itsensä. Olla taas Nuwanda. Vapaa.

[Winga]

3.

He ovat yhä huonetovereita. Heillä on yhä radionsa. Heillä on yhä oppitunnit ja tukiopetukset.

Mutta silti kaikki on väärin.

Huoneen ilma on painavampi kuin ennen, ja joskus tuntuu, että sen läpi ei tahdo päästä. Meeks opiskelee oman pöytänsä äärellä, Pitts omansa, ja vaikka he kääntyisivät katsomaan toisiaan, ei ilman läpi tahdo nähdä.

Ystävyys ei hajoa, mutta liika hiljaisuus hajottaa.

Pitts yrittää nousta nimensä ylitse ja ylittää syvimmät kuilut, mutta. Meeks yrittää löytää sanat kertoa ajatuksensa, mutta.

Hellton opettaa vain sen, että ei pidä ajatella, ei pidä olla erilainen. Vain hetken oli helpompaa, oli mahdollista olla avoin.

Mutta hiljaisuus jatkuu.

Kunnes.

[Winga]

4.

Oi onnea, oi autuutta. Surun keskellä suuri ilo. Hymyjä, himmeitä, heikkoja.

Ristiriitoja pään sisällä.

Chrisin kanssa Knox on onnensa kukkuloilla. Tapaamisia, ensin salaisia ja sitten avoimia. Suudelmia, piilossa muiden katseilta.

Mutta muualla onni on kaukana.

Hellton on täynnä peiteltyjä tunteita ja käsittelemättömiä kriisejä.

Charlie on poissa. Kukaan ei puhu. Sanotaan vain hei käytävillä ja kadotaan tunneille, kuka minnekin. Istutaan ehkä vierekkäin, mutta koskaan, ei koskaan puhuta muusta kuin ryhmätöistä. Ei enää.

Neil oli liima, joka piti jotain suurempaa kasassa. Joka loi jotain suurempaa. Vaikutti kaikkeen ja kaikkiin.

Chris tasapainottaa arkea edes jotenkin, mutta Knox kaipaa silti mennyttä. Aikaa ennen Chrisiä.

[Winga]

5.

On kulunut vuosi ja Todd on palannut rannalle. Huutaen. Itkien.

Juossut jäälle.

Tällä kertaa yksin, ei ketään missään. Hiljaisuus Helltonin ympärillä.

Hän toivoo taas, että jää halkeaisi hänen altaan ja hän voisi vajota syvyyksiin ja lopettaa tämän maltillisen elämän, jossa pitää tehdä, kuten käsketään. Ehkä hän löytäisi Neilin uudelleen, jos hän vain löytäisi pakotien.

Olihan Neilkin löytänyt, höyryävä ase jäänyt viereen, pää halki, lattia täynnä -

Hän huutaa.

Hurja huuto, jonka Keating opetti, syvältä sisimmästä. Hän päästää kaiken tuskan ulos.

Mutta se ei riitä, se ei poista kaikkea. Ei poista vaikeita tunteita, ei poista pitkää ikävää.

Kun jää vain olisi ohuempi.

[Winga]

6.

Koputus ovella on hiljainen.

Knox kulkee ovelle ja avaa sen.

“Hei.”

Charlie on erilainen mutta tuttu. Vaisumman oloinen ja oudon näköinen uuden koulunsa vaatteissa. Knox tuijottaa häntä yllättyneenä, koska he eivät ole pitäneet juuri mitään yhteyttä vuoteen.

“Hei”, Knox vastaa ja väistyy ovelta.

Charlie pudistaa päätään. “Mennään ulos. Rantaan.”

Knox seuraa perässä, aina askeleen jäljessä.

Charlie puhuu syntien sovittamisesta, surusta, ikävästä.

Ulkoa kuuluu huutoa ja Charlie lähtee juoksemaan ensin, Knox miltei heti perässä.

Huuto on liian tuttu. Se kuuluu rannasta, ja se kuulostaa aivan yhtä raa’alta ja raatelevalta kuin vuosi sittenkin.

Kun he pääsevät rantaan, he näkevät Toddin makaavan jäällä.