BBC!Sherlock: Saattaja, K-11

[Hallahäive]

Kirjoittaja: Hallahäive

Ikäraja: K-11

Fandom: BBC!Sherlock

Hahmot: Mycroft ja Sherlock Holmes

Genre: Angstista draamaa

Spoilerivaroitus: Post-Reichenbach

Disclaimer: En omista veljeksiä, en vaikka kuinka toivonkin niin. En myöskään saa rahaa kirjoittamisestani. Sherlock ja Mycroft kuuluvat BBC:lle, ACD:lle, Moffatille ja Gatissille.

A/N: Raapaleita, olkaa hyvät. Iski halu kirjoittaa Mycroftia ja Sherlock luonnollisesti tunki mukaan... Eikä mun edes pitänyt kirjoittaa mitään, vaan tehdä jotain aivan muuta! Nämä pojat vaan oli liian vaativaisia ja oli pakko saada kirjoitettua valmiiksi.
Susimukselle kiitos korjailuista ja rohkaisusta. Väliotsikoiden piti olla kivempia, mutta olin laiska... Nyt vielä ylipitkän selostuksen loppuun lisään, että kommentit olisivat ihania.

Summary: Kolme kertaa, jolloin Mycroft oli saattamassa Sherlockia.


Saattaja


Ensimmäinen koulupäivä

”Oletko varma, että et halua äidin tulevan mukaan?” Mycroft kysyy pikkuveljeltään. Sherlock nyökkää päättäväisesti, tummat kiharat ponnahtavat liikkeen mukana.

”Ei hän kuitenkaan saata minua muinakaan päivinä”, Sherlock toteaa, eikä Mycroft voi kiistää sanojen paikkansapitävyyttä. Mycroft ei koskaan valehtele veljelleen, ei siis nytkään. Hän vain ojentaa oikean kätensä kysyvästi. Sherlock tarttuu käteen. Pienet sormet ovat yhä tahraiset edellispäivän akvarellikokeilusta. Mycroft siirtää sormenpäänsä vaivihkaa Sherlockin ranteelle, laskee pulssin tähän katsomatta. Jännitystä, Mycroft huomaa ja tuntee suupieltensä kaartuvan lähes huomaamatta.

”Luuletko, että opiskelemme jotain merirosvoista?”

”Luulen, että teillä on tänään tutustumisleikkejä.”

”Mitä?” Sherlock kysyy nenäänsä nyrpistäen ja Mycroft tukahduttaa naurahduksen taluttaessaan veljensä koulutielle.


Vieroitusklinikka

”Minä vihaan sinua!” Sherlock sähisee Mycroftia vastapäätä. Hän potkaisee kohti mustaa sateenvarjoa, jonka Mycroft siirtää pois ulottuvilta yhdellä sulavalla ranneliikkeellä.

”Harmikseni minun on sanottava, että tunne ei ole molemminpuolinen”, Mycroft vastaa. Sherlock luo häneen syövyttävän katseen ja Mycroft puristaa sateenvarjonsa kahvaa. Hän tarkastelee veljeään päästä varpaisiin varmistuakseen vielä jostain, jonka hän on havainnut liian myöhään.

Sherlockin pupillit ovat laajentuneet, syövät pois hailakan sinen. Silmien alle lankeavat violetit varjot ja hihat piilottavat merkit kalpealla iholla. Mycroft päättää, että kunhan Sherlock pääsee lähtemään klinikalta, hän tuplaa valvonnan tämän kotikadulla. Virhelaskelma ei saa toistua.

”Kiität minua vielä, Sherlock”, Mycroft toteaa avatessaan auton oven.


Hautajaiset

Mycroftin nahkakengät litisevät märällä soralla. Paino olkapäällä vetää hänen ryhtinsä vinoon. Mutta onko syy kuvainnollisen vai todellisen painon, siitä Mycroft ei ole varma. Ei edes halua miettiä. Välittäminen ei ole etu, hän muistaa laskiessaan arkun samanaikaisesti muiden kantajien kanssa.

Sade piiskaa hänen mustaa pukuaan. Se rankaisee, muttei poista hänen syntejään. Anthea kiiruhtaa pitelemään sateenvarjoa hänen ylleen ja Mycroft huokaa. Sherlock olisi varmasti ilahtunut ilmasta. Jos ei muuten, niin siksi, että saisi nähdä veljensä kerrankin kastuneena. Hänellä oli niin taipumusta draamaan.

Mycroft Holmes saattaa nyt veljeään viimeistä kertaa. Ironista on se, että hän kuvitteli aina Sherlockin toimivan saattajana heidän viimeisellä matkallaan.

[Riika]

AH <3

Siinäpä se. Ihana idea, ihana ihana ihana. Sulla tais olla toinenkin ficci Sherlockista ja Mycroftista, en oo vielä onnistunu lukemaan sitä ajatuksen kanssa, mutta täytyy sanoa että ihana ku joku kirjottaa Holmesin pojista (; Yhdessä nimenomaan. Tykkään siitä syystä X, en tiedä vielä mikä se on.

Eka raapale on ihana koska Sherlock pienenä on nii sulonen ajatus. Tää ficci kyl parissa kohtaa riitelee vähän oman (epäkehittyneen) fanonini kanssa, koska esim mä ajattelisin että näiden äiti välittää pojistaan --> saattaisi varmaan Sherlockin kouluunkin. Mutta siis joo, tällä raapaleelle on aika olennaista että se ei sitä tee :--D Joten anti mennä, kunhan sanoin. Pulssin tutkiminen on kiva yksityiskohta, ja merirosvot ♥ Hihihi. Ja tutustumisleikeille nyrpistely! Eikä, ihastuin kyllä tähän sun pikku-Sherlockiin (:

Vieroitusklinikka -raapale on suosikkini näistä. Koko idea on musta ihana, koska kaipa se Sherlock sitten huumeita veteli, joten periaatteessa ois voinu joutua vieroitukseenkin. On tää ehkä jotenkin vähän äärimmäinen tapaus, mutta siis mitäköhän selitän, ficcihän tää on! :--D Hyväksytään siis tämä versio tapahtumista. Ja se myös miten tää on hirveenä kontrastina ekalle raapaleelle, koska ekassa oli vielä sellainen luottamus, ja sitten tässä Sherlock sähisee heti vihaavansa Mycroftia. Musta on silti kiva, että Mycroft ei palauta sitä tunnetta! Tästä koko jutusta, kaikista raapaleista, hyökyy musta lopulta kuitenkin sellainen tunne että se välittää Sherlockista paljonkin. Sillä vaan on omat äärimmäiset keinonsa huolehtimiseen, eli tuo kadun valvonta jne :---D Mycroft on Mycroft?

Sit viimenen, oijoi. Sherlockin hautajaiset, en oo ajatellu sitä yhtään :--o Hm. Ekalla kerralla ajattelin että toi riitelee myös fanonini kanssa, koska mä kai ajattelen että Mycroft tiesi Sherlockin suunnitelmista, mutta sitten toi "onko syy kuvainnollisen vai todellisen painon" sai mut epäilemään että ehkä se tässäkin tietää? Tai jos ei tiedä, niin ainakin epäilee sitä, että Sherlock ei olekaan kuollut. No mutta. Jos unohdetaan riitelyt nii toikin on kyl aika upee. Arkun paino, sade ja Sherlockin dramaattisuus. Plus caring is not an advantage ♥ Hauskaa et otit sen mukaan. Ja toi loppu on aika nyyhkis, mut ihana.

Nää toimii raapaleina hyvin, ja sun kirjotustyyli on tosi kiva myös. Sillee. Nomnom oli siis ihana, sanoinko jo :--D No lopetan tähän, haha.

[Hallahäive]

Riika: Kiva, että kommentoit, kiitos paljon Olen erittäin iloinen, että tykkäsit, vaikka fanonisi kanssa vähän olikin eroavaisuuksia. Tunnustan, että tämä fic eroaa osin myös omasta fanonistani, sillä minä olen varma, että Mycroft tietää totuuden Sherlockin kuolemasta, tosin eri asiahan on, että kuinka aikaisin se sen tietää. Ennen putousta vai vasta jälkeenpäin. Ja Mummy Holmes rakastaa toki poikiaan, mutta ficin idean vuoksi ei voinut saattaa Sherlockia...

Kiva, että pidit pikku-Sherlockista. Rakastan kirjoittaa Mycroftin  ja Sherlockin lapsuudesta. Ja kuten sanoit, toinenkin ficci näihin kahteen liittyen löytyy, eikä tämä varmaankaan jää minun osaltani viimeiseksi. Jokin näissä kahdessa vaan kiehtoo.

Ja vielä pitää sanoa, että Mycroft välittää <3 tietysti välittää.
En enää soperra mitään epämääräistä vaan totean lyhyesti ja ytimekkäästi kiitos. Kiitos ihanasta kommentistasi!

[Heinis]

Aaaa moi olipa ihania raapaleita. Sherlock oli kovin IC niissä kohdissa, joissa esiintyi. Varsinkin tutustumisleikeille nyrpistelevä pikku-Sherlock oli helppo kuvitella. Ja no Mycroft, toisen pulssin laskeminen ja muukin tutkailu oli niin mycroftmaista kuin vain voi olla. Plus että oikeesti en tykkää Mycroftista kovin paljoa, mutta tässä pidin siitä <3

Sherlockin pupillit ovat laajentuneet, syövät pois hailakan sinen.

Toi oli vähän hämärä lause. Sen ymmärtää, joo, mutta on se silti hieman epämääräinen. En mä jotenkin osaa kuvitella, että pupillit söisivät iiriksen. Makuasioita, luulen.

Viimeisen raapaleen lopetuksesta tykkäsin kovastipaljon. Rakastan tollasia karuja, yksinkertaisia mutta kuitenkin niin paljon sanovia ja ylisurullisia loppuja ja joo. Ei voi kuin tykätä. Asgfhjf haluisin oikeasti kertoa jotain siitä, millaisen olon toi lopetus aiheutti mulle ja mitä ajatuksia se herätti, mutta en osaa. oon mäki kirjottaja ku en osaa kuvailla? Joten joten sanon vaan että se oli nerokas ja sopi koko raapalesarjaan ja ja moi.

Musta oli ihan kamalaa, että eka raapale oli noin iloinen ja aww ja sitten toinen oli paljon tummempi ja kolmas oli yksinkertaisesti tunnoton. Jos raapaletta voi sanoa tunnottomaksi ja sovitaan että voi. Muutenkin tää idea Mycroftista Sherlockin saattajana. Vaikka to be honest, nyt kun aloin pohtia, niin mä kyllä näen Mycroftin saattajana sillä viimeisellä matkalla. Okei en osaa sanoa muuta anteeksi mutta tykkäsin hihii kiitos!

[Stargazer]

Tää oli vaan loistava. Eikun ihana. 
No ihan sama, mitä ylistävää sanaa käytän. Tässä ficissä oli jotakin sellaista, mitä monista ficeistä jää puuttumaan.
Pikku-Sherly <3 awwwwwws!!
Joo ja se rakentava kommentointi.... Jätän sen muille.

- Gaz

[Gelmir]

Ihana.

Tykkään kovasti kirjoitustyylistäsi ja hahmot olivat uskottavia.

”Mitä?” Sherlock kysyy nenäänsä nyrpistäen ja Mycroft tukahduttaa naurahduksen taluttaessaan veljensä koulutielle.

Voi Sherlock raukkaa.

Suosikkini näistä taitaa olla tuo keskimmäinen. Minua viehättää jostain syystä ajatus narkkari-Sherlockista, kirjoissahan se taisi käyttää jotain ja mun fanonissa Sherlock on etenkin nuorempana käyttänyt satunnaisesti jotain. Ja sitten Reichenbachin jälkeen kun joutui olemaan pitkään erossa Johnista.

Hän tarkastelee veljeään päästä varpaisiin varmistuakseen vielä jostain, jonka hän on havainnut liian myöhään.

Sherlockin pupillit ovat laajentuneet, syövät pois hailakan sinen. Silmien alle lankeavat violetit varjot ja hihat piilottavat merkit kalpealla iholla. Mycroft päättää, että kunhan Sherlock pääsee lähtemään klinikalta, hän tuplaa valvonnan tämän kotikadulla. Virhelaskelma ei saa toistua.

Lainailin vielä lempikohtani.

[Hallahäive]

Ooh, miten näitä kommentteja yhtäkkiä tällainen kasa tuli? Kiitos yhteisesti kaikille, teitte minut iloiseksi!

Heinis: Kiitos kommentistasi! Ihanaa, että veljekset olivat mielestäsi IC:t. Mycroft on mun enemmän tai vähemmän salainen pakkomielteeni, joten kiva, että tässä pidit hänestä, vaikket yleensä kauheasti tykkäisikään. Pupillien syönti on joo varmaan näitä makuasioita...tuppaan välillä ylikäyttämään kuvailua/kielikuvia. Toisinaan onnistuu, toisinaan ei. Kiva, että tykkäsit saattaja-ideasta, se kiusasi aivojen syövereissä niin paljon, että oli pakko käyttää. Ja nää joo synkkeni raapale kerrallaan, hienoa, että tunnelma välittyi. Eipä muuta,kommenttisi sai mut hymyilemään, kiitos kovasti!!

Stargazer: Kommenttien ei tarvitse aina olla rakentavia ilahduttaakseen Kiitos kauheasti, kiva, että tykkäsit!

Gelmir: Kiitos kommentoinnista Kiva, että hahmot olivat mielestäsi uskottavia ja tyylini pidettävää. Mä ajattelen, että Sherlock joskus nuorempana jotain käytti, tylsyyttä vastaan. Joten heitinpä sen vieroituksen sinne, kiva, että tykkäsit. Kiitos vielä kovasti kommentistasi.

[Angelina]

Teen täältä nyt noston, mutta pakko tehdäkin koska tää oli tosi hieno!

Kuvailet Mycroftin huolehtivaisena isoveljenä tosi hyvin ja uskottavasti, tällaisena se on todella helppo ostaa. Minäkin pidin kovasti ensimmäisessä rapsussa tuosta, miten Mycroft mittaa Sherlockin pulssia, mutta myös tuosta miten jo nuori Sherlock nyrpistelee ajatukselle jostain niin joutavasta kuin tutustumisleikit Toisessa raapaleessa tulee ihan eri tavalla, mutta kuitenkin aivan yhtä upeasti esiin tuo huolehtiminen - Mycroft on varmasti tuntenut olevansa Sherlockista vastuussa aina, vaikka yrittääkin esittää kylmäkiskoista.

Mietin tuota viimeistä lukiessani, että tiesikö Mycroft tuossa kohtaa jo Sherlockin suunnitelmasta (canonia ajatellen kai pitäisi tietää), mutta jotenkin nuo ajatukset saivat mut kallistumaan siihen, että ehkä hän ei sittenkään tiedä. Tai ainakin niin ajatteleminen teki tuosta niin kamalan riipaisevaa :''D Eli joo, ehkä kuitenkin yritän ajatella, että hän tiesi, muuten on ihan liian kauheeta! Varsinkin tuo ajatus siitä, miten Mycroft on aina ajatellut Sherlockin toimivan saattajana hänelle... Ei, ihan hirveetä, kyllä hänen täytyi jo tietää :''D Mutta siis --- kaiken kaikkiaan tykkäsin tästä kovasti ja musta oli erittäin mielenkiintoista lukea Mycroftista huolehtivaisena isoveljenä <3