Otsikko: Kaipasin turvaa
Fandom: Marvel/MCU
Ikäraja: S
Hahmot/Paritus: Thor & Loki
Genre: Slice of life, melankolinen fluff(?) matkakertomus, ihmis-AU.
Haasteet: Raapalespurtti & Ime kappale tyhjiin.
A/N: Tämä fic koostuu raapalespurtin 6.4-12.4 rapsuista.
Nyyh, on ikävä Hankoa, jossa olen käynyt tasan yhden kerran, (joten faktat voi olla vähän viturallaan, pahoittelut).
Loki on tässä tosiaan adoptoitu vauvana, joten ei biologista insestiä.
***
Kaipasin turvaa
Noustuaan puksuttavasta paikallisjunasta he kävelivät rautatiesillan yli, (tai no, Loki laahasi jalkojaan ja Thor loikki, vaikka hänellä oli kaksikon kantamuksista suurin osa) ja näkivät ensimmäisen vilauksen kaupungista.
Lokit kirkuivat ja meri tuoksui puolipilvisessä loppukesän aamupäivässä.
Pitsihuviloita seisoi riveissä tien molemmin puolin, ja kun he poikkesivat viereiselle kadulle, avautui heidän eteensä äkkiä rantaviiva ja loputtoman näköinen meri.
”Minä rakastan jo nyt tätä kaupunkia”, Thor julisti.
”Me ollaan oltu täällä ehkä viisi minuuttia”, Loki vastasi silmiään pyöritellen.
”Oliko sinulla joku pointti?” Thor riisui jo rinkkaa selästään ja katsoi rantaa sen näköisenä, että riisuisi pian vaatteetkin ja kirmaisi suoraan mereen.
”Me jouduttaisiin muuttamaan johonkin teollisuusalueen murjuun kauas merestä, huvilasta on ihan turha haaveilla.”
”Älä nyt viitsi olla ilonpilaaja. Hengitä tätä ilmaa. Katso noita aaltoja, katso taivasta.”
”Taivas on sama joka paikassa.”
Thor katsoi Lokia säälivästi, melkein hellästi.
Toinen oli aina murjottamassa. Jos Loki vaan joskus malttaisi antaa itselleen luvan nauttia maailman kauneudesta ilman, että etsi aina ensin niitä rumia asioita.
”Meri-ilma tuoksuu ihanalta, melkein kodilta”, Thor jatkoi maalaillen äänellään toivoakseen kauniita kuvia Lokinkin mieleen.
”Minusta täällä haisee kala. Ja sade, joka varmasti iskee jossain vaiheessa, koska joku unohti sadetakit matkasta.”
”Sinä olet aina niin ihanan positiivinen.”
”Älä edes käytä sitä sanaa minun läsnäollessani.”
*
Thor noukki rinkan takaisin selkäänsä kirmailtuaan hetken edestakaisin pitkin rantaa. Loki istui koko juoksentelun ajan rinkan päällä odottamassa ja googlailemassa paikallisia ruokapaikkoja.
Heillä ei ollut mitenkään paljon rahaa, joten gurmeet saisivat jäädä toiseen kertaan.
He olivat suunnitelleet muutaman tunnin vaellusta, mutta taivas näytti siltä, että se suunnitelma kannattaisi ehkä jättää toiseen kertaan. Olettaen, että he koskaan enää edes palaisivat tänne.
Kesäsesonki alkoi olla ohi, joten melkein kaikki paikat olivat kiinni. Jos olisi ollut viikonloppu, ne olisivat saattaneet olla auki, mutta nyt oli maanantai, eikä enää kesä, muttei oikein syksykään.
Thor riemastui löytäessään rantapolun vierestä bajamajan.
Jippii, Loki ajatteli silmiään pyörittäen.
He kävelivät rantaa pitkin ja pysähtyivät lukemaan kaikki opastekyltit, joissa kerrottiin pieniä luontofaktoja, kaupungin historiaa, ja muita Thorin mielestä kiehtovia asioita. Loki yritti edelleen (huonolla menestyksellä) esittää, ettei häntä olisi voinut vähempää kiinnostaa.
Rannan kieroon kasvaneet, omituisen matalat ja vänkyräiset havupuut viehättivät Lokia. Todennäköisesti siksi, että hänelle tuli niistä oma itsensä mieleen.
Loki oli varma, että puutkin olisivat halunneet muuttaa adoptioveljensä kanssa pieneen merenrantakaupunkiin ja kietoutua yhteen kaikkea muuta kuin veljellisillä tavoilla.
Nekin halusivat madella vahvempiensa jaloissa häiritsevän eroottisilla tavoilla.
Thor otti äkkiä spurtin, ja Loki seurasi katseellaan, miten veli työnsi päänsä kahden toisiinsa kietoutuneen oksan muodostamaan ikkunaan.
Loki punastui.
*
Rantakävely johti vajaa tunnin päästä kaksikon ryskyttämään suljetun ravintolan ovea ja kääntymään takaisin kaupungin suuntaan.
Lokia ärsytti. Thor alkoi olla pahalla päällä, koska sellainen vaikutus nälällä nyt vain oli.
He löysivät traktorien raivaaman metsätien, joka tuhosi rannan utuisen tunnelman viimeiset rippeet tehokkaasti. Alkava sade ei sekään auttanut asiaa.
Tien päässä oli mikäpä muukaan kuin se karu ja ruma teollisuusalue, jonka Loki oli aiemmin jo maininnut. Ehkä kyseessä oli enne.
Sateen yltymisestä saattoi päätellä, ettei se ollut mikään hyvä enne.
”Ihan kuin me asuisimme täällä jo”, Thor ihmetteli nälkänsä hetkellisesti unohtaneena.
”Katso, Lidl olisi meidän lähikauppa.”
”Täällä haisee köyhältä”, Loki kiukutteli.
Köyhä oli myös se kebabgrillipaikka, johon he lopulta päätyivät sadetta pakoon. Paikan ikkunoissa oli punavalkoraidalliset markiisit, ja ulkopöytää varjosti koffin haalistunut aurinkovarjo vuodelta keppi ja nakki.
Thor tilasi makkaraperunat niin kuin aina kaikista vastaavanlaisista murjuista, ja Loki otti kanaa, sitä ei voisi kukaan ainakaan ryssiä.
Nurkan palikkateeveestä näkyi painia, ja Loki nyrpisti nenäänsä.
Syödessään hän katselikin kaikkein mieluiten karjuvia, hikisiä ukkoja, joiden veri lensi, kun näitä leivottiin turpaan.
Sade hakkasi koko ajan kovempaa markiiseihin, kun he odottivat annoksiaan.
Ehkä Lokin mulkoilu meni jossain vaiheessa perille paikan omistajille, sillä yksi miehistä kävi vaihtamassa television videoluukkuun(!) kasetin, jolla soi melankolisia, jazzahtavia karaokevideoita.
Thor veti makkaraperunat naamaansa kuin ei olisi koskaan aiemmin ruokaa saanut, ja Lokin kanakin oli yllättävän syötävää.
Jos he joskus muuttaisivatkin tänne, he voisivat palata tähän mörskään muistelemaan ensimmäistä vierailuaan kaupungissa.
Kuin Lokin ajatuksien houkuttelemana, videokasetilta lähti pyörimään mustavalkoinen video, jossa ruusu lojui pöydällä savun ympäröimänä.
Love story.
Loki käänsi katseensa äkkiä Thorista ikkunaan, jonka takana sade edelleen hakkasi kaikkea, mihin pääsi käsiksi.
Keittiöstä kuului naurua, ja sekä Loki, että Thor kurkottivat nähdäkseen, mitä tapahtui.
Pian he näkivät, miten yksi ravintolassa pyörineistä miehistä tanssitti ilmiselvästi äitiään kappaleen tahtiin.
Lokin valtasi alkukantainen kaipaus. Hän toivoi, että tv:stä olisi edelleen näkynyt painia.
”Tule”, Thor nousi ylös ja ojensi kätensä Lokille.
”Mitä?” Loki siristi silmiään tarjotulle kädelle ja puri hampaansa yhteen.
Hän kyllä arvasi, mistä nyt tuuli.
Lapsena Thor oli aina tanssittanut häntä keittiössä, heti, kun yksivuotias Loki oli vähänkin pysynyt jaloillaan.
Thor oli ollut kolme silloin, kun Loki oli otettu perheeseen, ja he olivat siitä pitäen olleet yhdessä melkein aina, äidin kuoleman ja isän katoamisen jälkeen entistäkin tiiviimmin.
Loki tarttui ojennettuun käteen, antoi itselleen luvan taipua vielä kerran.
Thorin käsivarsilla Loki tunsi olonsa kevyeksi, eikä edes outo ympäristö häirinnyt häntä. Molempien vaatteet olivat syömisen aikana ehtineet kuivua.
Sateen ääni peittyi tanssin alle.
*
Kävely teollisuusalueelta kaupunkiin oli hiljainen. Lokilla oli hyvää vauhtia hajoava sateenvarjo, Thorilla repaleinen kertakäyttösadeviitta. Junan lähtöön oli vielä yli kolme tuntia aikaa, ja suurin osa kaupungin nähtävyyksistä oli kiinni.
Sade jatkui edelleen yhtä ankarana, ja Lokin mieliala alkoi synkistyä.
Hän ei halunnut, että Thor pitkästyisi, että kaupunki menettäisi Thorin silmissä viehätyksensä.
Siitä oli vain muutamassa tunnissa tullut heidän paikkansa. Kodin jälkeen ensimmäinen paikka, jossa Loki tunsi olonsa kotoisaksi, vaikka taisteli vastaan.
Pitkin hampain hän salli Thorin tunkea sateenvarjonsa alle.
Minne he menisivät? Oliko liian varhaista vierailla kiinteistönvälityksessä? Loki päätti Thorilta kysymättä, että kirjastoon.
Sen Loki halusi aina nähdä uudessa kotikaupungissa.
Kaupungin korkeimman mäen päällä sijaitsevassa kirjastossa oli vuosittainen taidenäyttely paikallisista kasveista, jota Thor ihaili sillä aikaa, kun Loki kävi hengittämässä vanhojen kirjojen hajua, ja googlaamassa kahviloita, jotka olisivat vielä auki.
Sade räiski edelleen ikkunoihin, aivan kuin se olisi halunnut pitää heidät ja kaupungin kalvonsa sisällä vankeina ikuisesti.
Viihdyttyään kirjastossa pari tuntia, he suuntasivat ainoaan avoimeen kahvilaan, jonka Loki oli löytänyt. Se sijaitsi hiukan syrjässä, vanhassa puutalossa, joka oli tummanpunainen, ja toi Lokin mieleen kodin.
Eteisessä oli palvelutiski, ja loppujen huoneiden seinät olivat kirjahyllyjen valtaamat. Juustokakku ja kahvi olivat yhteensä kolme euroa.
”Tähän taloon minä haluan muuttaa”, Loki julisti siemaistuaan kahvistaan.
*
Sade jatkui vielä silloinkin, kun sympaattinen kirjakahvila sulki ovensa, ja heidän oli pakko poistua. Säästä huolimatta Thor hymyili leveästi koko matkan asemalle, eikä Lokikaan saanut enää iloa pidettyä poissa kasvoiltaan.
Tänne he muuttaisivat.
”Minä tiesin alusta asti, että sinä pitäisit tästä paikasta”, Thor sanoi, kun he kipusivat junaan, joka veisi heidät pois.
Loki muljautti silmiään, mutta hymy pysyi.
Hän kuvitteli, miten he seuraavan kerran tanssisivat teollisuusalueen rotankolokotinsa keittiössä.
He katsoivat ikkunasta hiukan haikeina, kun kaupunki jäi taakse. Päivä oli ollut taianomainen kaikesta sateestaan huolimatta, tai ehkä juuri siksi.
Loki salli itsensä nojata Thorin olkapäähän, kun silmät eivät enää pysyneet auki.
