Ficin nimi: Silkissä tanssivat perhoset
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Inuyasha
Ikäraja: k-11
Paritus: Bankotsu/Jakotsu
Genre: Draama ja ripaus romancea
Summary:
Oli kuin ne olisivat irrottautuneet kankaasta ja lepatelleet hänen ympärillään, muodostaneet ilmaan hennoilla liikkeillään unenomaisia polkuja ja tanssineet valkeiden korsien kanssa herkässä harmoniassa.A/N:
Väripalettihaaste (
indigo) antoi oivallisen tilaisuuden jatkaa loppuun jokin aika sitten aloitettu pätkä, joka sai viimeistelyyn tarvittavan lisäpotkun sen ansiosta. Inuyasha on fandomina täällä jokseenkin harvinainen ja varmasti nämäkin kaksi hahmoa ovat mahtaneet unohtua – sinänsä ihan aiheestakin – monilta, mutten voinut vastustaa kiusausta kirjoittaa jotain. Tai sitten nämä hahmot ovat juuri niitä, jotka ovat painuneet mieleen.
Hällä väliä, nauttikaa!
***
Viattomien sivullisten kimppuun hyökkääminen oli omalla tavallaan valitettavaa, mutta Bankotsua liikutti enemmän kipeästi kuriseva vatsa. Metsäpolulla vastaan tulleen pienen kauppiasseurueen ei olisi tarvinnut maksaa kohtaamisesta hengellään, jos he vain olisivat ottaneet neuvosta vaarin ja pinkoneet pakoon hyvän sään aikana. Lastin suojeleminen oli siinä kohtaa ollut vain silkkaa hölmöyttä.
”Eihän heillä edes ollut mitään arvokasta mukanaan”, Seitsemän miehen armeijan johtaja tuhahti kurkistaessaan koriin, joka hänen iloiseksi yllätyksekseen oli täynnä päärynöjä ja meloneja.
”Oi, taisitpa erehtyä!” Jakotsu virkkoi penkoessaan laatikoita ja veti lopulta esiin kimonon, joka ensisilmäykselläkin näytti varsin laadukkaalta. Hopeanharmaaseen silkkiin oli kirjottu kermanvaaleita ruohonkorsia ja indigonvioletit perhoset liitelivät niiden lomassa sulassa sovussa.
”Oletko aikeissa pitää sen?”
”Mitä muutakaan?” Jakotsu ihmetteli ja taitteli vaatteen käsivarrelleen pieneksi toviksi tutkiakseen laatikoiden sisältöä enemmän.
”Senhän voisi myydä kovalla hinnalla.”
”En usko, että meiltä uskaltaisi kukaan ostaa mitään”, Jakotsu sanoi muistuttaen häntäkin heidän joukkonsa kauhua herättävästä maineesta, jos hän syystä tai toisesta oli päässyt unohtamaan. ”Siinähän saisi alkaa uhkailla miekkojen kera.”
”Niin kai sitten”, Bankotsu huokaisi kuin olisi voivotellut nykytilanteen armottomuutta. Heidän joukollaan oli ollut omat käytännön hankaluutensa jo ennen kuin Naraku oli tuonut heidät takaisin kuolleista. Oli hauska huomata, ettei tilanne ollut muuttunut tippaakaan. ”Tee sille mitä haluat.”
Jakotsu virnisti aurinkoisesti ja silitteli kimonon koreaa silkkiä. ”En ole koskaan omistanut mitään näin kaunista!”
Oikeastaan sellainen väriskaala puki Jakotsua oikein hyvin. Indigonvioletit pilkahdukset toivat mukaan lämpimyyttä ja korostivat kauniin kalvakkaa ihoa. Sävy oli kylmähkö punaisten huulten rinnalla, mutta hänen silmiinsä siinä oli jotain viehättävää äkkiseltään katsottuna.
Jos häntä siis olisivat liikuttaneet sellaiset neitimäiset asiat.
Bankotsu hymähti itsekseen ja nosti selkäänsä pari ruoka-aineksia sisältävää koria. Hänellä itsellään ei ollut tarvetta vaatteille tai muulle irtaimistolle, joten hän katsoi parhaakseen kääntyä jo kohti tilapäisenä majapaikkana toimivaa ikivanhaa temppeliä kohti. ”Palaa takaisin, kun olet valmis hankintojesi kanssa.”
”Katsopas tätä, päällikkö!” Jakotsu väänsi auki suurehkon puulaatikon. Sisältö paljastui moneksi pulloksi idemmästä tuotua sakea.
Bankotsu kohotti kulmiaan myöntyvästi ja laski kanniskelemansa korit vähäksi aikaa. Ehkä kauppalastin pieni lisäpenkominen ei ollut lainkaan pahitteeksi.
***
Illasta ei ollut tarkoitus tulla niin alkoholin kyllästämää, mutta onnekas sattuma oli johdattanut toisin. Bankotsu katseli temppelin paalua vasten nojaten yöllistä taivasta ja nautti pienestä vuorilta puhaltavasta tuulenvireestä. Kaikki se sake sai hänen näkönsä hitusen aaltoilemaan, ja katseen kohdistaminen pulloa hypistelevään toveriin osoittautui ärsyttävän työlääksi.
”En ole tainnut sanoa tätä aikaisemmin, mutta olen todella... todella iloinen, että olet siinä”, hän totesi leppoisasti ja sai ystävänsä virnistämään.
”Minä niin kovin pidän tunteikkaista viinipuheistasi.”
”Tiedän sen.” Hölmöstä ajoituksesta huolimatta hän oli sanoissaan täysin vilpitön.
”Vielä vähän lisää?” Jakotsu maanitteli kuin taitavin kurtisaani.
”Yrität juottaa minut umpihumalaan”, Bankotsu rykäisi kuppiaan kaikesta huolimatta auliisti ojentaen. Sakevirta pomppi epävakaasti ja jokunen määrä päätyi hänen kädelleenkin. ”Pidä nyt se pullo suorassa.”
”Hupsista, jopa oli kömpelöä”, Jakotsu sammalsi. Bankotsu oli aikeissa pyyhkäistä läikkyneen viinin yksinkertaisesti hihaansa, mutta hänen kätensä seisahtui tyystin, kun Jakotsu tarttui siihen ja painoi punatut huulensa hänen ihoaan vasten.
Sellainen oli jopa heidän kahden mittapuulla kovin epätavallista. Oudon lumoutuneena päällikkö katsoi, kuinka hänen toverinsa kiireettä imi ja lipaisi kielellään saken hänen iholtaan puhaltaen samalla lämpimiä huokauksia sitä vasten. Jakotsun tekemänä sitä intiimimmäksi oli vaikea päästä.
”H-hei, kuule...”
Jakotsu pysähtyi kesken pitkän nuolaisun ja katsahti häntä kulmiensa alta.
”Älkäähän nyt näyttäkö noin yllättyneeltä, päällikkö.”
Sake taisi olla todella kihonnut Jakotsun päähän. Ei tämä koskaan teititellyt häntä, eikä hän sellaista olettanutkaan. Vitsailumielessä osoitettu kunnioittava puhuttelu oli asia erikseen. Joka tapauksessa Jakotsu oli Seitsemän miehen armeijasta ainoa, joka sai puhutella häntä kuin vertaistaan.
Viinihuurut estivät häntä ajattelemasta selkeästi, mutta sallivat hänen tuntea Jakotsun huulet kuumina omillaan, viileät kädet niskassa, terävien kynsien leikkisän raapaisun. Bankotsu antoi kielensä tunkeutua toverinsa suuhun puoliksi huvittuneena hämmästellen sitä, kuinka Jakotsun kieli kaikista vakaista olettamuksista huolimatta ei ollutkaan kaksihaarainen.
”Auh!” päällikkö päästi suustaan pään kopsahtaessa ikävästi puupaalua vasten, kun hän kävi istuvaan asentoon sitä vasten toverinsa merkitsevien tönimisten mukaan. ”Lopeta se mellastaminen.”
Jakotsu nojautui epämääräisesti huojuen kyynärpäidensä varaan ärsyttävästi myhäillen. ”Johan nyt... Sinähän valitat pienistä.”
Bankotsu painoi takaraivonsa paalua vasten. Hän ei todellakaan valittanut pienistä, mutta Jakotsun huulten ja kielen lämmin kiusoittelu sai hänet ihan aiheestakin huokaisemaan oudon avuttoman ja epätoivoisen kuuloisesti.
”Senkin...” hän henkäisi ja ehti nähdä toverinsa silmissä himon teräksisen välkähdyksen, ennen kuin tämä jälleen painoi päänsä. Viimeistään se heitti kaikki epäilykset ja kyseenalaistavat tuumat hänen mielestään tehokkaasti kuin salama olisi iskenyt.
Bankotsu katsoi kiihkossaan, miten kuunvalo kimmelsi Jakotsun uudessa kimonossa. Kuulaat ruohonkorret hohtivat kahta kauniimmin ja indigoperhosten täyteläinen sävy loisti kuin hienoin jalokivi. Oli kuin ne olisivat irrottautuneet kankaasta ja lepatelleet hänen ympärillään, muodostaneet ilmaan hennoilla liikkeillään unenomaisia polkuja ja tanssineet valkeiden korsien kanssa herkässä harmoniassa.
Hän huokaisi nautinnosta ja sulki jälleen silmänsä nähden perhoset edessään silloinkin. Ne lentelivät rauhattomammin kuin etsien paikkaa, johon pysähtyä aukomaan siipiään. Syvä violetti välähteli hänen silmissään niin, että se hämmensi.
Perhoset kävivät kärsimättömäksi kuten hänkin, kertoivat hänelle tarujaan ja vaativat kuuntelemaan. Seitsemän miehen armeijan johtaja kähähti hampaat tiukasti yhteen puristuneina ja tarttui toverinsa hiuksiin tahattoman voimakkaasti niin, että Jakotsu kirahti ääneen.
Bankotsu huohotti raskaasti ja avatessaan hitaasti silmiään näki indigoperhosten asettuneen jälleen silkkistä taustaansa vasten.
Sake oli
todella sekoittanut hänen päänsä.
”Sinulla on kovat otteet”, Jakotsu sanoi ääni hiukan käheänä.
”Ei ollut yhtään tarkoitus”, Bankotsu mutisi todenmukaisesti pudistaen sormistaan pari tummaa hiusta.
”Ei se minua haittaa.” Jakotsu näytti närkästyneen sijaan pikemminkin nälkäiseltä ja kallisti kevyesti päätään tavoitellen viattoman herttaista vaikutelmaa, joka itse asiassa tehosi aika hyvin. ”Voit tukistaa enemmänkin, jos haluat.”
”Olet sinä eriskummallinen”, Bankotsu huokaisi melkein liikuttuneena sipaistessaan toverinsa hiussuortuvan hellästi tämän korvan taakse.
