Kirjoittaja Aihe: Harras, haurea sydän || K-11, historiallista draamaa, raapalesarja, VALMIS  (Luettu 9023 kertaa)

Unohtumaton

  • Uno
  • ***
  • Viestejä: 2 548
Ikäraja: K-11
Genre: historiallinen draama, romanssi
Fandom: originaali

Tiivistelmä: Raapalesarja kartanontytär Lyydiasta, joka rakastuu tallirenkiin ja kohtaa elämänsä kahleet.
A/N: Spurttiraapale -haasteessa oli kiva sanalista ja sen inspiroimana pyörähti käyntiin historian sävyistä inspiroitunut raapalesarja.

1 - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7




HARRAS, HAUREA SYDÄN

1.
(kynttilä, 200 sanaa)

He tapaavat tallin perällä, viimeisessä pilttuussa, jonka olkipohja on pölyinen ja haisee. Kynttilän sytyttäminen on typerää, mutta ilman sitä on pimeää ja toista ei näe tarpeeksi hyvin. Hevoset eivät välitä salaisuuksista, Luojalle kiitos, vaan ne jatkavat heiniensä rouskuttamista kuin tallissa ei tapahtuisi mitään kummallista. Liekki lepattaa ja kartanon nuori naiseläjä jatkaa vaarallisella tiellään. Hän soimaa itseään siitä, että käyttäytyy kuin mikäkin irtolainen, eikä lainkaan ajattele sukunsa tulevaisuutta saati mainetta. Kuin varkain hän on tehnyt valinnan, joka on muiden silmissä väärä, ja siksi on tärkeää, että muut eivät näe.

Näe miestä, jonka Lyydia näkee. Tallirenki on hiljainen hahmo, joka taluttaa itseään arvokkaampia nelijalkaisia, eikä koskaan valita. Kartanon uusi isäntä on lujatahtoinen mies, ja Lyydia itsekin kavahtaa äitinsä uutta puolisoa, mutta tallirengin kasvot ovat tyynet silloinkin, kun ison herran sanat sivaltavat. Matteus on harras nimi, joka on tavalliselle rengille turhan hieno, niin sanoo äiti, mutta Lyydialle nimi merkitsee sykähtelevää tunnetta joka jäsenessä.

Kynttilänvalossa Lyydia koskettaa ensimmäisen kerran nuorukaisen kasvoja ja miettii, miksi synti tuntuu rakkaudelta.

"Miten voitte koskea minunlaiseeni mieheen?" Matteus ihmettelee ja hänen henkäyksensä melkein puhaltaa liekin sammuksiin. Niin olisi järkevämpää, Lyydia ajattelee. Sammuttaa liekki ja asettua odottamaan parempia naimakauppoja.

Vaarasta huolimatta niin ei tapahdu. Ei ole ketään muuta. Ei Lyydialle.



2.
(kahvi, 150 sanaa)

Isän aikanaan aloittama tapa, kartanon kahvihetki, jatkuu yhä. Lyydiasta koko juoma maistuu kerrassaan kamalalta, mutta hän ymmärtää, että on olemassa asioita, joita vain kuuluu toteuttaa. Tavat ovat pysyvyyttä maailman melskeissä ja nostavat aatelin lähemmäksi itse Jumalaa, muistelee Lyydia ja irvistää isän vanhoille opetuksille. Hän näkee kahleensa vasta nyt, kun huomaa niiden hiertävän rikki omaa sydäntään. Onhan hän jo lähes kaksikymmenkesäinen nainen ja rikkaan kartanon perijätär, mutta vain, jos löytää miehen rinnalleen. Mieseläjiä on tienoo täynnä ja Lyydia tietää, että jos kysyisi, äiti kyllä kertoisi, kenen puoleen kääntyä. Sopivia ehdokkaita on silmäilty Lyydian lapsuusajoista asti.

Hän ei voi viivytellä loputtomiin. Äiti on kärsivällinen nainen ja suonut hänelle aikaa, mutta uuden herran tultua taloon on käynyt selväksi, mikä on nuorelle naiselle sopivaa ja mikä sopimatonta.

Niinpä Lyydia vetoaa Jumalaan. Hänen harras sydämensä ei salli miesten seuraa.

Vastaus kylmettää sydäntä.

"Jumala arvostaa vakaata uskoasi, kun käytät sen kartanon hyväksi."

Kahvi on niin pahaa.
« Viimeksi muokattu: 07.03.2020 19:00:45 kirjoittanut Unohtumaton »

ja ilo viilsi heitä miekan lailla
ja heidän ajatuksensa liitivät maille joilla tuska ja ilo virtaavat yksiin
ja kyyneleet ovat siunauksen viini.

listaus

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 775
Päätin tulla katsomaan, mitä olet Spurttiraapalehaasteen sanalistan inspiroimana kirjoittanut :) Tykkäsin nimittäin itsekin hurjasti tämän kierroksen sanalistasta, koska siinä oli joulukuulle sopivaa tunnelmaa – ja nämä kaksi ensimmäistä raapaletta ovat täynnä sitä! En ole hetkeen lukenut historiallista draamaa, ehkä jossain määrin vierastankin sitä, mutta tällaisena raapalesarjana genre onkin miellyttävää luettavaa.

Vaikka asetelma onkin klassinen "korkea-arvoisempi rakastuu köyhään", luin tätä mielelläni. Olet nimittäin mahduttanut jo näihin kahteen osaan todella paljon kaikkea mieltä kutkuttavaa. Menneen maailman hierarkia tulee tässä erittäin mielenkiintoisin sanakääntein esille, ja tykkäsin erityisesti näistä:

Lainaus
Tallirenki on hiljainen hahmo, joka taluttaa itseään arvokkaampia nelijalkaisia, eikä koskaan valita.
ja

Lainaus
Tavat ovat pysyvyyttä maailman melskeissä ja nostavat aatelin lähemmäksi itse Jumalaa, muistelee Lyydia ja irvistää isän vanhoille opetuksille.

Ensimmäisessä raapaleessa olit käyttänyt hienosti kynttilää symboloimaan Lyydian kapinallisuutta ja rakastumista, ja kuinka liekin sammuttaminen olisi järkevämpi vaihtoehto. Toisessa raapaleessa pidin taas erityisesti Lyydian vetoomuksesta Jumalaan ja mitä hänen äitinsä siihen vastaa – koko perheen asetelmassa on jotain todella jännittävää tämän uuden isännän myötä! Odotan todella innolla tämän tarinan muitakin osia :)

between the sea
and the dream of the sea

Unohtumaton

  • Uno
  • ***
  • Viestejä: 2 548
hiddenben: Sanalista tosiaan oli kerrassaan inspiroiva! En ole itsekään aikaisemmin kirjoittanut historiallista draamaa, joten tämä toimii vähän kokeiluna siihen suuntaan!  ;D Raapale on siitä kiva mitta, että ylitsevuotavasti ei auta jäädä kiinni historiallisen ajan kuvailuun, vaan se saa tulla enemmän osaksi tarinaa hahmojen toiminnan ja tapojen kautta. Kiitos kommentistasi!

A/N: Pientä takaumaa luvassa, olkaatte hyvät!



3.
(hymyillä, 200 sanaa)

Lyydia kuuntelee uutisia turtana. Hän ei kykene edes katsomaan äitiä, joka itkee vuolaasti kartanon rappusilla ja huitoo pois palvelusväkeä ympäriltään. Kesä on kauneimmillaan ja kaikkialla on elämää, mutta Lyydian isä makaa kuolleena hevoskärryn pohjalla. Löydetty järvestä, sanotaan. Ehkä kohtaus, tokaistaan. Lyydia ei välitä, vaan säntää pihasta kohti tallia ja haukkoo henkeä. Hänen elämästään on revitty ensimmäistä kertaa pois jotain pysyväksi uskoteltua, ja mikään ei tunnu enää turvatulta. Kartanon kiviaita on Lyydian silmissä kuin haurasta paperia, joka saattaa milloin tahansa murentua ja tuoda muun maailman osaksi todellisuutta. Eikä Lyydia ole vakuuttunut, että maailma on hyvä.

Hän juoksee avonaisesta ovesta sisään ja enempää ajattelematta sujahtaa ensimmäiseen karsinaan. Naisväki harvemmin käsittelee hevosia, mutta tämän hevosen Lyydiakin tunnistaa. Merten takaa tuotu ja musta kuin hiili. Isän silmäterä. Hän upottaa kätensä sen jouhiin ja kertoo sille, että isä on poissa. Sen jälkeen karva kostuu.

"Olenko minä jättänyt karsinan oven...", Lyydia kuulee etäistä mutinaa ja käännähtää katsomaan, kun karsinan ovelle ilmestyy tallirengin hämmentyneet kasvot. Ilme muuttuu oitis pahoittelevaksi. Matteus, Lyydia muistaa. Nuorukaisen nimi on Matteus.

"Pahoittelen, en huomannut teidän tuloanne", Matteus nyökkää, mutta katselee Lyydiaa tarkoin. Mies tarttuu hevosen päitsiin ja silittää sen otsaa.

"Tämä on hieno hevonen."

Suru, se ei häviä, mutta Lyydia huomaa hymyilevänsä.

ja ilo viilsi heitä miekan lailla
ja heidän ajatuksensa liitivät maille joilla tuska ja ilo virtaavat yksiin
ja kyyneleet ovat siunauksen viini.

listaus

Unohtumaton

  • Uno
  • ***
  • Viestejä: 2 548
A/N: Sijoittuu aikaan kolmannen raapaleen jälkeen, mutta ennen kahta ensimmäistä raapaletta.  :o



4.
(appelsiini, 200 sanaa)

Kesä on lopuillaan. Pellot ovat tänä vuonna menestyneet oivallisesti ja se tietää kartanon talvea ajatellen hyvää, sillä jauhoja on omiin tarpeisiin riittävästi ja eläinten määrää ei tarvitse tavanomaista enempää vähentää. Lyydia on tapansa mukaan karannut kirjan kanssa tallin ullakolle, koska sieltä häntä ei kukaan etsi. Vaikka tilaa on vähänlaisesti, Lyydia viihtyy piilossaan. Äiti ei ole ollut isän kuoleman jälkeen oma itsensä, mutta sinnittelee. Kartanon arki on yhä sujuvaa, mutta se ei ole sitä loputtomiin, jos äiti musertuu taakkansa alle. Suruaika pitää kosijat loitolla, ja äidin kiireet puolestaan sallivat Lyydian juoksennella pitkin kartanon maita kuin palkollinen renki.

Hän uppoutuu kirjaansa, jossa ihmiset syövät appelsiineja ja näkevät auringon vuoden ympäri. Lyydiasta on kiehtovaa lukea maailmoista, jotka tuntuvat mahdottomilta, vaikka totta niiden kai täytyy olla. Yhtä totta kuin Lyydian elämä kartanossa.

Ulkoa kuuluu rauhoittelevaa puhetta ja hevosen korskuntaa. Lyydia asettaa kasvonsa oitis avonaiselle ikkunalle ja katselee, kuinka Matteus seisoo tyynesti aloillaan nuoren hevosen riuhtoessa narun toisessa päässä.

"Sooooo nyt vain. Ei siellä edessä mitään ole", mies tokaisee ja nostaa katseensa tallin ullakolle. Lyydia ei ehdi vetäytyä piiloon, vaan hän haroo hiuksiaan ja tuntee häpeää. Mitä hän häpeää?

Hevonen tulee hiljan järkiinsä ja pärskähtelee Matteuksen vierellä, kun renki taluttaa sitä talliin. Lyydian poskia kuumottaa.

ja ilo viilsi heitä miekan lailla
ja heidän ajatuksensa liitivät maille joilla tuska ja ilo virtaavat yksiin
ja kyyneleet ovat siunauksen viini.

listaus

sugared

  • ginger spice
  • ***
  • Viestejä: 1 515
Täydellinen otsikko kiinnitti heti huomioni, ja kun avatessa ensimmäisenä silmiin osuva virke oli tällainen helmi
Lainaus
Kynttilänvalossa Lyydia koskettaa ensimmäisen kerran nuorukaisen kasvoja ja miettii, miksi synti tuntuu rakkaudelta.
niin eihän siinä sitten ollut muuta tehtävissä kuin lukea! :D Tuosta otsikosta vielä, että vaikka sarja onkin vasta puolivälissä, se tuntuu jo nyt sopivan tekstiin kuin nappi napaan. Lyyrinen, mutta samaan aikaan antaa jo osviittaa teksin historiallisesta teemasta.

Pidin tähän astisesta aivan todella paljon! Erityisesti nautin siitä, miten Lyydian ja Matteuksen välisen yhteyden kehittyminen näkyy näissä pienissä hetkissä, tarkkaan valituissa sanoissa, merkityksissä ja rivien välissä. Esimerkkinä nyt vaikka tuo kohtaus, jossa Lyydia haluaisi sännätä piiloon ja ihmettelee, mitä oikein häpeää - miten osuva tapa kuvata tilannetta, jossa ei vielä itsekään tiedä tunteistaan. Eikä asiaa varmaan yhtään helpommaksi tee, että säätyjen välisiä suhteita on varmaan pidetty jossain määrin luonnottomina, tai ainakin koko säätyjärjestelmää tyyliin jumalan tahtona.

Kirjoitat aivan ihanasti, teksti on soljuvaa ja yksinkertaisen kaunista. Tykkään kaikesta näissä, mutta erityisesti näistä kekseliäistä yksityiskohdista ja kielikuvista: liian hienosta nimestä rengille; henkäisystä, joka melkein sammuttaa liekin; pahasta kahvista, hauraaksi paperiksi muuttuvasta kartanon kiviaidasta; mahdottomasta maailmasta, jossa syödään appelsiineja. Pidin myös siitä, miten muutamilla sanavalinnoilla toit tähän sellaista sopivan vanhahtavaa tuntua ilman, että teksti tuntuisi jotenkin hankalalta tai tunkkaiselta.

Yksi kohta pitää vielä mainita, sillä se herätti mussa ajatuksia!
Lainaus
Niinpä Lyydia vetoaa Jumalaan. Hänen harras sydämensä ei salli miesten seuraa.

Vastaus kylmettää sydäntä.

"Jumala arvostaa vakaata uskoasi, kun käytät sen kartanon hyväksi."
Tää on tosi vahva kohta, suorastaan yhteiskunnallinen kommentaari neljällä virkkeellä. Mä näin sieluni silmin, miten harras nuori ja kouluttamaton tyttörukka menee jonkin kylän vanhan pappis(setä)miehen pakeille kuulemaan Jumalan sanaa, ja pappismies sitten laupeudessaan ohjaa hänet toteuttamaan osaansa luojan suunnitelmassa....... Ehkä mä tulkitsin tätä liikaa, mutta muhun tämä joka tapauksessa vaikutti väkevästi! :D

Kiitos paljon tähän astisesta, ehdottomasti mukana jatkossa!

her shaking shaking
glittering bones

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 775
Ihanaa saada lukea jälleen uusi raapale tätä sarjaa. Huomaan vaalivani jokaista osaa, kun niissä tunnelma ja kaikki rivien välistä huokuva ovat niin hienoja ja onnistuneita. Kirjoitat jotenkin niin onnistuneesti kätketyistä tunteista, Lyydian ajatuksista ja kuinka hän kyseenalaistaa niin paljon. Samalla pidän tästä pienestä tunnevireestä Matteuksen ja Lyydian välillä kolmannessa ja neljännessä raapaleessa.

Kun tässä on kolme osaa vielä jäljellä, alan jo jännittää, miten lopussa tulee käymään – saadaanko kaksikolle onnellinen loppu vai traaginen, onko loppua ollenkaan vai syntyykö jostain jotenkin uusi alku. Toivon Lyydian löytävän paikkansa omien mieltymysten ja äitinsä ja isäpuolen vaatimusten ristiriidasta huolimatta. Saa nähdä. Kiitos siis jälleen ihanasta jatkosta, odotan jo seuraavaa raapaletta :)

between the sea
and the dream of the sea

Unohtumaton

  • Uno
  • ***
  • Viestejä: 2 548
sugared: Ihana kuulla, että olet löytänyt tiesi Lyydian ja Matteuksen maailmaan!  ;D Kokeilen omia siipiäni historiallisen draaman parissa nyt ensi kertaa ja tämän projektin saamia kommentteja olen lukenut ilolla. Tätä kirjoittaessa on tosiaan saanut pohtia yhteiskunnallisia ulottuvuuksia, ja ne ovat erityisen mielenkiintoisia, kun ne asettuvat yksilötasolle ihmisen elettyyn arkeen. Kiitos ihanasta kommentistasi! 

hiddenben: Tämä on itsellänikin noussut sellaiseksi projektiksi, että jokaisen raapaleen kirjoittamista oikein vaalii ja fiilistelee, kunnes viimein malttaa laittaa uutta luettavaa myös tänne, hah! Raapalemitta on siitä myös kätevä, että aikaa ei voi käyttää loputtomiin kaikkeen kuvailuun, vaan asioiden täytyy tulla ilmi hyvinkin tiiviissä paketissa. Kiva kuulla, että se tässä on onnistunut! Kiitos kommentoinnista.  :)

A/N: Ajallisesti palataan nyt kahden ensimmäisen raapaleen jälkeiseen aikaan!



5.
(tuoksu, 200 sanaa)

Lyydia painaa nenänsä Matteuksen hiuksiin ja nuuhkaisee. Nuoren miehen tuoksu on kuin nuuhkisi hevosen harjaa. Tuoksussa piilee jotain perin aitoa ja rehellistä, ja se vetää Lyydiaa yhä vahvemmin puoleensa.
 
"Ehkä oletkin oikeasti hevonen", Lyydia kiusoittelee ja painautuu tiukemmin vasten Matteuksen kylkeä. Tallin ullakolla on ollut kylmä ensimmäisistä pakkasöistä lähtien. Hän ei uskalla venyttää onneaan liikaa, vaan palaa kartanoon aina hyvissä ajoin ennen illallisaikaa, mutta sitä ennen Lyydia ehtii kuvitella, että ei tarvitsekaan lähteä Matteuksen viereltä. Millainen maailma se olisikaan!

"Jos olisin oikeasti hevonen, saisitte kivuta selkääni ja minä kantaisin teidät täältä pois tanner tömisten", Matteus kuiskaa kuin peläten, että joku kuulee. He ovat keskustelleet siitä monesti. Jos vain lähtisi, lähtisi niin kauas, että kukaan ei tunne ja voisi itse olla kuka vain.

Kuvitelmat herättävät Lyydian rohkeuden ja hän kiepsahtaa Matteuksen päälle hameenhelma hulmahtaen. Hän leikkii hetken olevansa pelkkä huonotapainen piika, naikkonen, joka on niin alhainen, että hänen odotetaan tekevän syntiä. Ajatus on kaikessa väärydessään kiihkoa nostattava. Matteus katsoo häntä tummin silmin uskaltamatta koskea.

"Jos olisit oikea hevonen, olisit ensimmäinen kellä saisin ratsastaa", Lyydia toteaa kaiken säädyllisyytensä menettäneenä. Se ei kuitenkaan tunnu menetykseltä.

Matteus sulkee silmänsä, ehkä rukoilee itselleen voimaa ja oikeamielisyyttä, mutta kädet ovat jo Lyydian lantiolla. Jumala on hävinnyt.


ja ilo viilsi heitä miekan lailla
ja heidän ajatuksensa liitivät maille joilla tuska ja ilo virtaavat yksiin
ja kyyneleet ovat siunauksen viini.

listaus

Unohtumaton

  • Uno
  • ***
  • Viestejä: 2 548
A/N: Toiseksi viimeistä osaa luvassa, olkaatte hyvät!



6.
(punaviini, 200 sanaa)

Talvi riepottelee. Lyydia on kuullut äidiltään, että karjaa kaataa jokin pahainen tauti. Jo viisi kuollutta lehmää ja pahaksi onneksi vielä kallista, vierasperäistä karjaa. Ne ovat edustaneet pyrkimyksiä kasvattaa entistä laadukkaampaa eläimistöä, joka toisi kartanolle kasvavaa mainetta ja vaurautta. Sellaiset näkymät ovat vähintäänkin uhattuina. Vastoinkäymiset alkavat näkyä juodussa punaviinin määrässä ja äiti vaikuttaa kerrassaan onnettomalta. Lyydia aavistaa, että kyse ei ole pelkästä karjasta, sillä eläimiä kuolee joka talvi.

"Sinun pitäisi kantaa jo lasta! Etkö olekaan kykenevä siihen?" kuulee Lyydia tahtomattaan eräänä iltana hiipiessään takaisin huoneeseensa. Hän inhoaa isäpuolensa ääntä, sillä tämän sanoista huokuu sieluun asti ulottuva epärehellisyys, eikä Lyydia usko äidinkään miestä rakastavan. Kuulemansa jälkeen Lyydia miettii, voiko talvi muuttua enää ankarammaksi. Miehen toiveet perillisestä varjostavat äidin jo ennalta väsyneitä kasvoja.

Lyydia ei ylläty kuullessaan eräänä iltana illallispöydässä, että äiti on sairastunut. Hän nielee ruokaansa samaa tahtia syyllisyyden kanssa. Matteus on ollut Lyydian mielessä niin usein, että oma äiti on jäänyt toisarvoiseksi. Rankaiseeko Jumala nyt Lyydiaa synneistä, joita hän ei ole pyytänyt ylimielisyydessään anteeksi? 

Isäpuolen katse viipyilee Lyydiassa koko illallisen ajan. Hän ei pidä sitä minään ennen kuin on aika nousta pöydästä ja mies tuleekin lähemmäksi.

"Äitisi ei ehkä selviä."

Lyydiasta tuntuu kuin se olisi miehen toive. Perillisen synnyttäisi toinen nainen.

ja ilo viilsi heitä miekan lailla
ja heidän ajatuksensa liitivät maille joilla tuska ja ilo virtaavat yksiin
ja kyyneleet ovat siunauksen viini.

listaus

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 775
Olen taas säästellyt näitä raapaleita pidemmän tovin hyvää hetkeä varten ja se oli hyvä päätös – nämä uudet osat ovat aivan yhtä lumoavia ja karulla tavalla kauniita kuin edellisetkin osat! Tässä kaikki alkaa muuttua jo sellaiseen suuntaan, josta ei ole paluuta (toisaalta, onko koskaan?) ja sävyt alkavat synkistyä yhä enemmän. Oikeastaan sävy synkistyy, mitä vanhemmaksi tai kypsemmäksi Lyydia kasvaa, osittain omasta tahdostaan, osittain pakotettuna. Varsinkin tämä viimeinen osa isäpuolen kanssa oli hyytävän synkkä ja karu.

Tuo viideskin raapale oli omalla tavallaan synkkä – varjostaahan sitäkin kaikki kielletty ja Lyydian muistutukset itselleen rakkauden mahdottomuudesta. Myös Lyydian tavassa käyttäytyä kuin huonotapainen piika, naikkonen, siinäkin on sitä samaa synkkyyttä, vaikka samalla myös vapautta. Ehkä se on jotenkin niin, että kun on tuollaisessa tilanteessa kuin Lydia, jossa oikein mikään muu ei ole mahdollista kuin alistuminen, voi valita vain kahdesta pahasta sen paremman. Tämä lause oli mielestäni varsin hieno, koska se kertoo monesta:

Lainaus
Kuulemansa jälkeen Lyydia miettii, voiko talvi muuttua enää ankarammaksi.

Pidin myös siitä, miten tuo usko ja Jumalan pelko pysyvät vahvassa roolissa näiden raapaleiden läpi! En osaa kuvitella itselleni tuollaista Jumalan pelkoa, mutta näissä tunteen pystyy ymmärtämään Lyydian kautta. Nämä herättävät niin paljon ajatuksia ja huomaan, kuinka mielelläni jään pohtimaan ja pyörittelemään tämän tapahtumia! Kiitos näistä osista ja odotan uteliaana vielä viimeistä saadakseni tietää, miten Lyydialle lopulta käy :)

between the sea
and the dream of the sea

Unohtumaton

  • Uno
  • ***
  • Viestejä: 2 548
hiddenben: Kiitos huikeasta kommentistasti! Mietin pitkään tämän viimeisen osan kanssa, että kantavatko synkät sävyt loppuun asti ja tuloksena oli kaksi versiota. Hienoa, että olet lukenut Lyydian tarinaa, ja toivottavasti myös tämä vika osa tuottaa ajatuksia!

A/N: Viimeistä viedään! Tarjolla on nyt kaksi versiota, joista voi sitten valita mieleisensä päätöksen.  ;)



7.
(kirjoittaa, 200+ sanaa)

Lyydia löytää pienen paperinpalan äidin patjan alta kaksi viikkoa hautajaisten jälkeen. Kevään ensimmäiset kurkiaurat lentävät korkealla ja lupaavat lämmintä suvea. Huone on talven jäljiltä kalsea, mutta äidin tuoksu on yhä läsnä. Paperille on kirjoitettu kädet täristen, sillä kirjaimet ovat röpeliäitä kuin vanhalla ihmisellä konsanaan. Hautajaisista lähtien kalvanut mielen tyhjyys väistyy kuin sen olisi jokin korkeampi voima nostanut pois Lyydian yltä. Hän luo ikkunasta katseen kartanon tiluksille, joita aurinko sulattaa minkä ehtii. Kartano on ollut Lyydian maailmankuvan keskipiste lapsuudesta lähtien, mutta nyt tuntuu siltä, että se on vain lähtöpiste. Hän puristaa paperinpalan palloksi ja piilottaa sen vaatteisiinsa. Lyydia liikkuu kartanon käytävillä höyhenen lailla, juoksee ulos päästyään puiden varjoihin ja kiiruhtaa talliin. Hän ei pysähdy ajattelemaan, sillä pelkää että rohkeus valahtaa hänen yltään yhtä nopeasti kuin se on ilmestynyt.

Matteus kohottaa katseensa kuullessaan askelia ja Lyydia tarttuu häneen kaksin käsin.

"Lähdetään pois täältä", Lyydia kuiskaa Matteuksen korvaan ja toivoo, että unelma elämästä kaukana kartanosta elää yhä miehen mielessä.

"Minne?" Matteus kysyy ääni karheana.

"Jonnekin missä kukaan ei tunne ja voi olla kuka vain."

Hevoset kavahtavat pilttuissaan, kun iänkaikkisen vanha luuta tipahtaa tallirengin kädestä lattialle. On tullut aika päättää palvelus kartanossa. Lyydia ei tiedä, kantaako heidän matkansa, mutta hän kuolee mieluummin tien päällä nopeasti kuin kartanossa hiljaa.

Ja vaikka vaatteisiin piilotettu paperinpala hukkuisi maailmalle, Lyydia pitää äidin viestin mielessään niin kauan kuin elää.
 
Ole rohkeampi kuin minä olin.



7.
(kirjoittaa, 250+ sanaa)

Lyydia löytää pienen paperinpalan äidin patjan alta kaksi viikkoa hautajaisten jälkeen. Kevään ensimmäiset kurkiaurat lentävät korkealla ja lupaavat lämmintä suvea. Huone on talven jäljiltä kalsea, mutta äidin tuoksu on yhä läsnä. Paperille on kirjoitettu kädet täristen, sillä kirjaimet ovat röpeliäitä kuin vanhalla ihmisellä konsanaan. Hautajaisista lähtien kalvanut mielen tyhjyys väistyy kuin sen olisi jokin korkeampi voima nostanut pois Lyydian yltä. Hän luo ikkunasta katseen kartanon tiluksille, joita aurinko sulattaa minkä ehtii. Kartano on ollut Lyydian maailmankuvan keskipiste lapsuudesta lähtien, mutta nyt tuntuu siltä, että se on vain lähtöpiste. Hän puristaa paperinpalan palloksi ja piilottaa sen vaatteisiinsa. Lyydia liikkuu kartanon käytävillä höyhenen lailla, juoksee ulos päästyään puiden varjoihin ja kiiruhtaa talliin. Hän ei pysähdy ajattelemaan, sillä pelkää että rohkeus valahtaa hänen yltään yhtä nopeasti kuin se on ilmestynyt.

Matteus kohottaa katseensa kuullessaan askelia ja Lyydia tarttuu häneen kaksin käsin.

"Lähdetään pois täältä", Lyydia kuiskaa Matteuksen korvaan ja toivoo, että unelma elämästä kaukana kartanosta elää yhä miehen mielessä.

"Minne?" Matteus kysyy ääni karheana.

"Jonnekin missä kukaan ei tunne ja voi olla kuka vain."

Hevoset kavahtavat pilttuissaan, kun iänkaikkisen vanha luuta tipahtaa tallirengin kädestä lattialle. On tullut aika päättää palvelus kartanossa. Lyydia ei tiedä, kantaako heidän matkansa, mutta hän kuolee mieluummin tien päällä nopeasti kuin kartanossa hiljaa.

Ja vaikka vaatteisiin piilotettu paperinpala hukkuisi maailmalle, Lyydia pitää äidin viestin mielessään niin kauan kuin elää.
 
Ole rohkeampi kuin minä olin.

Lyydia aikoo olla. Vain siten hän pystyy olemaan äiti lapselle, joka kasvaa hiljan hänen sisällään. Jos Luoja suo, lapsi on Matteuksen. Mutta Lyydian on oltava rohkea.


ja ilo viilsi heitä miekan lailla
ja heidän ajatuksensa liitivät maille joilla tuska ja ilo virtaavat yksiin
ja kyyneleet ovat siunauksen viini.

listaus

sugared

  • ginger spice
  • ***
  • Viestejä: 1 515
Mun on pitänyt jo kauan aikaa sitten palata kommentoimaan tätä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Ahh, tämä oli toisella lukukerralla ihan yhtä hyvä, ellei parempi kuin ensimmäisellä! Näin uusintakierroksella kiinnitin aiempaa enemmän huomiota siihen, mitä taitavasti kuljetit tässä useampaa tarinaa rinta rinnan ja lomittain - Lyydian tarinaa, Lyydian ja Matteuksen tarinaa, Lyydian äidin tarinaa ja vieläpä kartanon tarinaa. Teksti oli tosi harkittua ja tuntui, ettei siinä ollu mitään turhaa.

Lainaus
Hän leikkii hetken olevansa pelkkä huonotapainen piika, naikkonen, joka on niin alhainen, että hänen odotetaan tekevän syntiä. Ajatus on kaikessa väärydessään kiihkoa nostattava.
Halusin nostaa tän pätkän esiin, koska tää oli samaan aikaan ilakoiva ja romanttinen mutta toisaalta karu näkökulma naisen asemaan tekstin aikana.
Lainaus
Kartano on ollut Lyydian maailmankuvan keskipiste lapsuudesta lähtien, mutta nyt tuntuu siltä, että se on vain lähtöpiste.
Tää oli myös mun lempikohtia; voin jotenkin kuvitella tuon tunteen, kun kevään kirkkaassa valossakin maailma näyttää tavallista avarammalta.

Hauska idea tuo kaksi versiota! Mä pidin itse enemmän jälkimmäisestä. Jotenkin olisi tuntunut liian "sadulta", että Lyydia olisi saanut onnellisen loppunsa ilman varjon hiventäkään. Ja kuitenkin siinä oli ihanasti myös toiveikkuutta, ja rakastin Lyydian rohkeutta! You go girl!

Mun pitää hippaista tästä iltapuhteille, mutta nopeasti vielä totean, että tää oli toden totta upea, taitavasti rakennettu ja monisävyinen kokonaisuus! Kiitos hurjasti!

her shaking shaking
glittering bones

Avaruuspiraatti

  • varattua puraisi
  • ***
  • Viestejä: 2 252
Kommenttikampanjasta moikka!

Mm, tällainen saavuttamattomissa oleva rakkaus on aina nannaa (erityisesti silloin, kun sen lopulta saavuttaa). Lyydian kohtalo meinasi olla aika epäreilu, mutta onneksi hän rohkaistui lopussa ja tarttui mahdollisuuteensa lähteä. Sääliksi käy hänen äitiään, mutta jotenkin ihanaa, että jopa äiti sitten toivoi lapselleen parempaa tulevaisuutta ja pyysi häntä olemaan itseään rohkeampi. Liekö äiti jopa tiennyt, että Lyydialla on tallirengin kanssa salasuhde. Argh, minun niin teki mieli motata Lyydian isäpuolta. Jotenkin arvasin, että mies kääntyy nuoremman Lyydian puoleen heti, kun tämän äiti ei voi enää antaa hänelle, mitä hän haluaa... Se on kamala harmi, että isäpuolen on saatava perillinen omaisuudelleen, vaikka onkin saanut sen kaiken vain naimalla Lyydian äidin, mutta niinhän se menee... Epäreilua, mutta näinä aikoina väistämätöntä. Minä ehkä tykkään lopulta enemmän tuosta toisesta lopusta, jossa Lyydia on raskaana. Se on samaan aikaan katkeransuloinen, mutta myös iloinen ja toiveikas. Isäpuoli on ottanut sen, minkä aikoikin, mutta haluan ajatella, että lapsi on kuitenkin Matteuksen. Se olisi vähän niinku Lyydian viimeinen Fuck you! isäpuolelleen.

Lainaus
Hän näkee kahleensa vasta nyt, kun huomaa niiden hiertävän rikki omaa sydäntään.
Tämä kohta oli tämän tarinan lempparini.

Kiitos tästä, tykkäsin kovasti!

"I am as constant as a northern star."
"Constantly in the darkness, where's that at?"

Unohtumaton

  • Uno
  • ***
  • Viestejä: 2 548
sugared: Ihanaa kun palasit tämän ääreen! Haastavinta tässä oli uskottavan kertomuksen luominen raapalemittaan mitoitettuna, mutta samalla sitä kirjoittajana palaa sellaisten asioiden pariin kuin että mikä on olennaista kertoa ja mikä ei. Toisinaan tarinaan tuleekin enemmän tehoa, kun sanoja täytyy käyttää vähemmän. Lopetus oli vaikein, koska tykkään onnellisista lopuista, mutta samalla jälkimmäinen versio kuitenkin tuntui yhtä oikealta kirjoittaa. Eikä sekään lopulta ole kovin onneton, vaikka tarina siinä saakin lisää synkempiä sävyjä. Kiitos kovasti tämän lukemisesta ja kommentoinnista!

Avaruuspiraatti: Tämän tekstin puitteissa sitä tosiaan pääsi miettimään naisten asemaa ja kohtaloa entisaikaan. Vaikka tämä ei mikään romaanimittainen tarina olekaan, niin Lyydia kasvoi kyllä hahmona sellaiseksi, että oli haikea lopettaa tämä! Oon itsekin taipunut ajattelemaan, että vikassa lopetuksessa on enemmän elämän realiteetteja, ja Lyydia kohtaa ne pystypäin. Kiitos kun kävit lukemassa ja kommentoimassa!  :)

ja ilo viilsi heitä miekan lailla
ja heidän ajatuksensa liitivät maille joilla tuska ja ilo virtaavat yksiin
ja kyyneleet ovat siunauksen viini.

listaus

hiddenben

  • Yksinpurjehtija
  • ***
  • Viestejä: 2 775
Mikä huikea loppu tälle tarinalle! Tämä jätti kyllä hyytävän, mutta todella vaikuttavan tunnelman jälkeensä. Vau! Olen tosi iloinen siitä, että olen saanut seurata tätä raapalesarjaa alusta alkaen ja tämän pariin on joka osan myötä ollut mukava palata. Tämä raapalesarja on ollut minulle jotenkin virkistävä lukukokemus, koska en ole aikaisemmin erityisesti historiallista draamaa lukenut, kuten olen tainnut jossain aikaisemmassa kommentissa mainita. Toisin sanoen kiitos tästä kokonaisuudesta! :)

Pidin hurjasti tästä kahden lopun päätöksestä tarinalle. Molemmissa oli toiveikkuutta, vaikkakin vähän eri tavoilla. Olen kyllä samaa mieltä muiden kommentoijien kanssa siitä, että tuo jälkimmäinen loppu on jotenkin "luonnollisempi", kun ottaa huomioon tarinan kulun ja isäpuolen uhkaavan käytöksen. Vaikka Lydia onkin joutunut isäpuolensa alistetuksi ja ehkä kantaa tämän lasta, kaaosta pehmentää Lydian suhde Matteukseen ja mahdollisuus siitä, että ehkä lapsi onkin Matteuksen. Olen ylipäätänsä vain iloinen, että Lydia uskaltaa lähteä ja hänen äitinsä jättämä viesti oli jotenkin sydäntä särkevän ihana. Lydian äidistä on välittynyt jotenkin tiukka ja kurinalainen kuva, mutta tässä hänestä tulee esiin se äidillinen, lempeä puoli, joka toivoo lapselleen parasta.

Kieli, sanavalinnat ja tyylisi on ollut hurjan antoisaa lukea ja olen todella nauttinut jokaisesta raapaleesta! Tämä oli todella hieno, kiitos tästä :)

between the sea
and the dream of the sea

Unohtumaton

  • Uno
  • ***
  • Viestejä: 2 548
hiddenben: Hei hienoa, että palasit tätä vielä lukemaan ja katsomaan, kuinka Lyydian ja Matteuksen lopulta kävi! Kaksi lopetusta tuntui lopulta kovin tarpeelliselta ratkaisulta, ja lukijana sitä pääsee ihan eri tavalla osaksi tarinaa, kun saakin valita, että kuinka heidän käy tai millainen tulevaisuus heitä odottaa ja millaisine haasteineen. Kiva että olet nauttinut tästä, tämä on ollut myös itselle kirjoittajana oikein mieluisa ja tärkeä teksti! Kiitos jokaisesta kommentista. <3

ja ilo viilsi heitä miekan lailla
ja heidän ajatuksensa liitivät maille joilla tuska ja ilo virtaavat yksiin
ja kyyneleet ovat siunauksen viini.

listaus

marieophelia

  • Pajunkissa
  • ***
  • Viestejä: 934
  • 🇺🇦
Onnea kommenttiarpajaisten voitosta!

Valitsin tämän tekstin nimen perusteella: en voi vastustaa wanhanaikaisia sanoja varsinkin, kun ne kuvaavat ihmisluonnon ristiriitaisuutta niin kuin otsikkoon valitsemasi adjektiivipari. Ja voi, miten pidinkään tästä tarinasta!

Eniten sydämen värinää aiheutti toinen raapale, varsinkin:

Lainaus
Niinpä Lyydia vetoaa Jumalaan. Hänen harras sydämensä ei salli miesten seuraa.

Vastaus kylmettää sydäntä.

"Jumala arvostaa vakaata uskoasi, kun käytät sen kartanon hyväksi."

Kahvi on niin pahaa.

Pidän siitä, miten Lyydian uskonnollisuus ja halu tehdä (muiden mielestä) oikein lomittuvat hänen omiin haaveisiinsa. Myös se, miten Lyydian äiti lopussa on oivaltanut, että haluaisi sitten kuitenkin lopulta lapselleen paremman kohtalon kuin itselleen, riipaisi syvältä. Mulle upposi paremmin tuo jälkimmäinen ahdistavampi lopetus. Siinä Lyydia ja hänen äitinsä asettuvat mielenkiintoisesti vastakkain, kun ilmenee, että Lyydia on raskaana ja mahdollisesti vielä isäpuolelleen. Huh huh... Myös hartaus ja haureus asettuu ihan uuteen valoon, kun Lyydia salaa asian Matteukselta. Jäin myös miettimään, miten äiti on kartanon parhaaksi ottanut itselleen uuden miehen, mutta se mikä on kartanolle parhaaksi onkin hänelle itselleen kuolemaksi.

No, ylipäätään minuun tietysti vetoaa kartanoromantiikka ja hevoset. :)

Kiitos paljon, kun kirjoitit tämän! Tämä on aivan hurjan hieno teksti<3 Pitääpä katsoa, mitä muuta olet kirjoittanut! :)

Unohtumaton

  • Uno
  • ***
  • Viestejä: 2 548
marieophelia: Olipa kiva lukea kaikkia kysymyksiä ja ajatuksia, joita tämä pieni tarina on herättänyt! Tähän kiteytyi uskontoa, perhehierarkioita ja valtasuhteita, rakkautta joka ei asettunut perinteisiin rajoihin, sekä elämän eteen tuomia tilanteita, joita ajan olosuhteissa oli vaikeampi hallita eikä välttämättä ajateltu, että ne olisivat hallittavissa ollenkaan. Kiitos paljon kun kommentoit, ilahduin siitä suuresti! <3

ja ilo viilsi heitä miekan lailla
ja heidän ajatuksensa liitivät maille joilla tuska ja ilo virtaavat yksiin
ja kyyneleet ovat siunauksen viini.

listaus

Grenade

  • Fiilistelijä
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 3 557
  • ava+bannu Ingrid
Onnittelut Kommenttiarpajaisten voitosta! Tulinkin listauksestasi bongailemaan lisää historiallista draamaa sen sotadraaman lisäksi ja onnekseni löysin tämän. ^^

Voi että, tämänkaltaiset tarinat on aina vähän sydäntäsärkeviä, kun tietää, miten raadollista se on ollut, jos rike olisi tullut esiin. Ei siis ihmekään, että Lyydia on varovainen ja miettii monesti, ettei teot välttämättä ole oikein, mutta eihän sitä voi olla tekemättäkään, kun sydän niin käskee. Otsikko sopi tekstiin kyllä tosi hyvin ja sekin selvittyi hyvin matkan varrella. Tykkäsin myös siitä, miten raapaleet eivät olleet täysin lineaarisessa järjestyksessä, vaan välillä pompattiin menneisyyteen, josta taas palattiin takaisin siihen hetkeen.

Lainaus
miettii, miksi synti tuntuu rakkaudelta.
Tämä oli tosi hienosti ilmaistu!

Lainaus
Matteus sulkee silmänsä, ehkä rukoilee itselleen voimaa ja oikeamielisyyttä, mutta kädet ovat jo Lyydian lantiolla. Jumala on hävinnyt.
En tiedä, olitko sitä tarkoittanut, mutta löysin tästä hienon kaksoismerkityksen. Jumala on tavallaan hävinnyt, menettänyt pelin syntiä ja syntistä vastaan ja lihan himo on voittanut sydämen hurskauden. Tai sitten Jumala on hävinnyt, kadonnut pois mielestä, sillä joskus sydän voittaa uskon ja on vain tehtävä niin kuin on tehtävä. Muutenkin koko tekstissä oli hienoa uskonnollista näkökulmaa, sillä mitäpä olisi historian yhteiskunta ilman uskontoa.

Kaksi lopetusta oli hieno ratkaisu, tykkäsin! Ja miten erilaisia ne olivatkaan, jo ihan tunnelmaltaan. Ensimmäinen oli ehkä se, jossa kaikki vielä kääntyisi hyväksi, vaikka pako tapahtuisikin. Ja toinen taas yhdistettynä kuudenteen raapaleeseen on vähän hyytävämpi, mutta ehkä tavallaan myös realistinen, vaikka toivonkin, että lapsi on Matteuksen ja he pääsevät viimeinkin pakoon kartanon varsinkin Lyydialle antamia odotuksia. Ja vaikka elämä olisikin ollut kartanon tyttärenä ehkä enemmän rikkaampaa, niin ainakin hänellä on nyt Matteus, ja hän on rohkea tekemään omat valintansa. Lyydiasta kasvoi hieno päähenkilö näissä raapaleissa ja olit tuonut hänen ajatuksiaan hyvin esille. ^^

Tätä oli oikein ilo lukea ja sulla on kyllä niin hienoa kuvailua ja sanavalintoja, että oikein hotkaisin tämän näin iltapalaksi. Kiitos tästä! ^^ <3
Hyppää lehtikasaan!

Unohtumaton

  • Uno
  • ***
  • Viestejä: 2 548
Grenade: Onneksi oli tarjota vielä tämä historiallinen draama! Sitten täytyneekin jo kirjoittaa uutta.  ;)

Olipa kiva lukea, että olit tulkinnut tuota "Jumala on hävinnyt" -kohtaa monella tapaa! Musta on aina erityisen hienoa, jos teksti herättää ajatuksia ja tulkintoja, koska yhtä oikeaa tulkintaa en kirjoittajana halua asettaa, vaikka sen tietystä näkökulmasta itse ajattelisinkin. Tässä oli kuitenkin läpi koko tekstin sellainen sävy, joka teki tarpeelliseksi synkemmänkin lopun, koska siinä on kuitenkin ehkä hippusen enemmän realismia. Toisaalta, onnellinen loppu senkin kautta voi vielä syntyä. Kiva kun löysit tämän listauksesta, ja kiitos kun kommentoit! <3

ja ilo viilsi heitä miekan lailla
ja heidän ajatuksensa liitivät maille joilla tuska ja ilo virtaavat yksiin
ja kyyneleet ovat siunauksen viini.

listaus