Ficin nimi: Rikkinäinen käsi, rikkinäinen sydän
Kirjoittaja: Satunnainen raapustelija
Beta: Maissinaksu
Fandom: Fullmetal Alchemist
Ikäraja: S
Mukana: Roy, Ed ja muutama muu
Genre: draama, hurt/comfort
Summary: Roy kohotti kulmiaan nähdessään vesilasissa uiskentelevat vaaleat suortuvat. “Sitoisit tukkasi taakse.”
“Miten se onnistuu tällä kädellä, everstinperhana?” Teräs ärähti. Roy on jo vuosia yrittänyt opettaa Edille, ettei avun pyytäminen tee kenestäkään heikkoa.
Disclaimer: en omista FMA:n hahmoja, kunhan kirjoittelen
“Hän manipuloi lämpötiloja?”
“Niinhän minä juuri sanoin”, Teräs ärähti ja tuijotti synkkänä metallista kättään, joka lepäsi sairaalavuoteen sinisellä peitteellä. “Jäädytti käteni yhtä kylmäksi kuin Armstrongin siskon sydän.”
“Kenraalimajuri Armstrongin sydän, tarkoitat varmaan”, Roy huomautti tyynesti ja istahti tuolille vuoteen viereen. “Enpä usko että hän ilahtuisi jos kuuli sinun puhuvan hänestä ´Armstrongin siskona´.”
Teräs päästi äänen, joka oli jotain tuhahduksen ja voihkaisun väliltä ja lysähti tyynyjen varaan. “Et sinä hänelle kertoisi. Sinä tarvitset minua vielä, eikä minusta olisi Armstrongin käsittelyn jälkeen mitään hyötyä kenellekään.”
“Taidan silti pitää uhkauksen voimassa. Ja missä sinä törmäsit tähän lämpötila-alkemiaa käyttävään mieheen?”
“Kirjaston edessä, niin kuin juuri sanoin. Kuunteletko sinä ollenkaan?”
“Enpä usko, että sinulla on varaa huomautella kenenkään keskittymiskyvystä, Teräs. Jos olisit pysytellyt hotellissa niin kuin käskin, sinulla ei olisi nyt viittätoista tikkiä päässäsi.”
Roy ojensi kätensä ja hipaisi metallikättä. Ulkopuolelta se näytti täysin ehjältä. “Toimiiko se ollenkaan?”
“Johan sanoin, että kehnosti.” Teräs kohotti kättään, joka tärisi kuin vanhalla miehellä. "Pystyn juuri ja juuri käyttämään alkemiaa, mutta mikään hienovaraisempi ei suju. Tarvitsen lomaa Rush Valleyn reissua varten.”
“Myönnetty”, Roy sanoi hajamielisesti. “Täytyyhän sinun pystyä kirjoittamaan raportteja.”
Teräs naurahti kuivasti ja kurotti kohti vesilasia. “Luulin sinun tähän mennessä jo tajunneen, että Al kirjoittaa ne.”
“Et kirjoita itse omia raporttejasi? Olen järkyttynyt, Teräs, suorastaan tyrmistynyt. Missä Al muuten on?”
“Jäi juttelemaan parin lapsen kanssa, jotka näkivät sen lämpötilaäijän viskelevän meitä seinille.” Teräs nousi istumaan ja siemaili vettä. “Eikä saamari soikoon tullut tänne auttamaan veljeään - perhana!”
Roy kohotti kulmiaan nähdessään vesilasissa uiskentelevat vaaleat suortuvat. “Sitoisit tukkasi taakse.”
“Miten se onnistuu tällä kädellä, everstinperhana?” Teräs ärähti, mutta yritti silti. Metallikäsi pusertui kevyesti nyrkkiin, tärisi hetken ja puristui sitten tiukasti kiinni vangiten muutaman suortuvan sisäänsä.
“Helvetti!” Teräs ärjähti ja heilautti tynkäänsä niin että metallikäsi retkahti sen mukana sängylle. “Mitä helvetin hyötyä tästä muka on?”
“Teräs, rauhoitu -”
“Etkö sinä tajua? Se ei toimi! Minä olen jumissa koko loppuelämäni käden kanssa, joka menee jatkuvasti pirstaleiksi, enkä minä saa edes hiuksiani kiinni, ja...”
Teräksen kullanvärisiin silmiin kihosi kyyneleitä. Tämä puristi hampaansa yhteen, mutta terävä nyyhkäys pääsi silti ulos ja tämä hautasi kasvonsa käsiinsä. Metallikäsi vapisi edelleen. Hetken huoneessa vallitsi hiljaisuus, jonka rikkoivat vain pojan hiljaiset nyyhkytykset.
Sitten Roy huokasi, astui lähemmäs ja tarkasteli vaaleita suortuvia. Se tuskin oli kovin vaikeaa. Hän oli nähnyt luutnantin palmikoivan tukkansa satoja kertoja, eikä toimitus ikinä vienyt kahta minuuttia pidempään.
Teräs niiskahti tuntiessaan, miten Roy keräsi hiukset nipuksi. “Mitä sinä teet?”
“Sidon hiuksesi kiinni”, Roy vastasi arkisesti aivan kuin olisi juuri tarjonnut Teräkselle kupin kahvia tai ojentanut nipun paperitöitä. Hän jakoi hiukset kolmeen osaan ja jäi sitten tuijottamaan niitä neuvottomana.
“Vasen menee keskimmäisen yli”, Teräs mutisi. “Sitten oikea keskimmäisen yli.”
Roy siirsi vasemman hiusnipun keskimmäisen yli ja sitten oikean keskimmäisen yli. Hiuksista alkoi tosiaan muodostua palmikko, mutta keskimmäinen suortuva askarrutti häntä yhä. Eikö sille tarvinnut tehdä mitään?
“Keskimmäinen suortuva vaihtuu koko ajan”, Teräs sanoi kuin olisi lukenut hänen ajatuksensa. Niinpä tosiaan. Roy siirsi taas vasemman keskimmäisen yli. Palmikosta oli tulossa löysä, mutta ehkä se pysyisi kuitenkin nauhalla kiinni.
Oven kolahdus hätkähdytti heidät molemmat, ja Roy melkein pudotti hiukset kädestään. Silmäkulmastaan hän näki Teräksen hätkähtävän.
Luutnantti harppoi sisään. “Sir-”
Sanat kuolivat luutnantin huulille. Tämä silmäili esimiestään, joka piteli edelleen puoliksi valmista palmikkoa kädessään, Teräksen itkun tahraamia kasvoja, rikkinäistä metallikättä ja syyllistä ilmettä kummankin kasvoilla. Sitten tämä hymyili ja astui kohti vuodetta.
“Sallitteko, sir?” Hawkeye otti palmikon Mustangin vastustelemattomista käsistä ja purki sen. “Palmikosta täytyy tehdä niin tiukka, että se kestää tappelun.” Tämä jakoi hiukset uudelleen ja letitti ne nopeasti siistille palmikolle. Sitten luutnantti veti ranteestaan ohuen kangaslenkin ja kieputti sen palmikon päähän. “Hyvä?”
“Kiitos”, Teräs murahti. Hawkeye hymyili ja työnsi palmikon pään paidan kauluksen sisään. “Joskus voi pyytää apua, Edward. Kukaan ei pidä sinua huonompana sen takia.”
“Joo joo”, Teräs sanoi ja heilautti kättään. Hän kosketti kevyesti palmikkoaan, ja Roy salasi hymynsä. Ehkä luutnantti oli onnistunut takomaan Teräksen paksuun kalloon saman läksyn, jota hän oli yrittänyt opettaa jo vuosia.
Raskaat askeleet lähestyivät ovea, ja Alphonsen mahtava hahmo marssi sisään perässään hoitaja, jotka kantoi ruokatarjotinta.
“Eversti, luutnantti”, Alphonse mutisi tavalliseen kohteliaaseen tyyliinsä ja käänsi sitten katseensa veljeensä. “Oletko kunnossa, veli?”
“Suorastaan täydellisessä”, Teräs murahti ja mulkoili vihamielisesti ruokatarjotinta.
“Sinä näytätkin olevan hyvissä käsissä, Teräs”, Roy sanoi ja vilkaisi luutnanttia, joka selvästi ymmärsi vihjeen. “Jätämme sinut lounaasi pariin. Varmistattehan, että hänelle tarjoillaan joka päivä maitoa?”
Hän osoitti viimeiset sanat hoitajattarelle, joka parhaillaan asetteli ruokatarjotinta yöpöydälle.
“Hänen täytyy saada voimansa takaisin mahdollisimman pian.”
“Totta kai, sir.”
“Mustang! Tule takaisin tänne, niin minä näytän, kuka täällä tarvitsee voimia!”
“Hei sitten, Teräs! Nauti maidosta!”
“Everstinperhana!”
Roy sulki oven takanaan ja salli itselleen harvinaisen virneen. Luutnantti vilkaisi häntä epätavallisen tiukasti.
“Tuo oli julmaa, sir.”
“Äh, hän ansaitsi sen. Oppiipahan olemaan hankkiutumatta sairaalaan."
“En tiennytkään, että olette niin taitava letittäjä, sir.”
“Luutnantti, sinua on kielletty puhumasta siitä aiheesta.”
