Appelsiinipuu, Sirius/Remus-ficlet (S)

[Thelina]

Ficin nimi: Appelsiinipuu
Kirjoittaja: Thelina
Tyylilaji: romantiikkaa ja slice of lifea
Ikäraja: S
Paritus: Sirius/Remus
Yhteenveto: Korkea appelsiinipuu kasvoi kerrostalon pienellä pihalla aivan heidän parvekkeensa kohdalla.
Vastuunvapautus: Kunnia kaikesta J.K. Rowlingin luomasta kuuluu hänelle.
A/N: Minulla ei ole oikein ollut kirjoitusfiilistä, enkä keksinyt Talvietydiin mitään kirjoitettavaa. Lopulta muistin, että tämänhän oli tarkoitus olla nimenomaan etydi eli pieni kirjoitusharjoitus, ei mitään liian vakavaa. Kirjoitin sitten lopulta tällaisen pienen ficletin. Inspiskuvat olivat nämä: klik ja klik, kiitos niistä Kaarne ♥



Appelsiinipuu

Korkea appelsiinipuu kasvoi kerrostalon pienellä pihalla aivan heidän parvekkeensa kohdalla. Kukaan ei ollut vuosiin leikannut sitä, joten puu oli muodostunut vanhaksi ja ryhmyiseksi ja sai rauhassa kurkotella oksillaan miten ja minne halusi. Kukkimisen aikaan tuuli ravisutti appelsiininkukkien vaaleita terälehtiä, jotka vähitellen satoivat lumena tuhkakuppiin, huterille penkeille ja parvekkeen kolhuiselle betonilattialle. Remus ei olisi millään raaskinut siivota niitä pois.

Kun puu alkoi tuottaa satoa, hedelmät kasvoivat suuriksi ja painaviksi ennätysnopeasti. Jo heti ensimmäisenä kesänä Remus tiesi, että Siriuksella täytyi jotain osuutta asiaan. Taioin kasvatetut appelsiinit painoivat oksat vasten parvekkeen kaidetta ja vaikka Sirius poimi hedelmiä kymmenittäin, ei sato tuntunut hupenevan lainkaan.

”Etkö pelkää, että huomaavat?” Remus kysyi viitaten alhaalla kulkeviin ihmisiin. He olivat kaikki lähes poikkeuksetta jästejä, sillä alueella asui hyvin vähän muita velhoja tai noitia, tai ainakaan he eivät tienneet kenestäkään. Taikojen kanssa piti olla jästialueella varovainen.

”Eivät he huomaa. He ovat liian kiireisiä nähdäkseen mitään niin vähäpätöistä kuin tämä puu”, Sirius sanoi karistaen tuhkaa savukkeestaan.

Remus ymmärsi hyvin, mitä Sirius tarkoitti. Toisiaan kaupungin syke tällä kadulla tuntui nopealta kuin metronomi: ihmiset olivat aina juoksemassa bussiin, kävelemässä rivakasti salkkuineen ja huutavine lapsineen tai tööttäämässä autojensa torvia leukapielet kireinä. Ellei Sirius olisi poiminut appelsiineja, jästit todennäköisesti olisivat antaneet niiden mädäntyä puuhun.

Remus oli kerran kysynyt, mikä appelsiinipuussa oikein kiehtoi Siriusta. Tämä oli vastannut asian olevan päivän selvä: oli ihmeellistä saada käsiinsä jotakin itse kasvatettua, haukata hedelmää tiskipöydän yllä mehu suupielistä valuen tai puristaa kaikki juomaksi kannuun. Ei hänellä entisessä kodissaan ollut ollut sellaiseen mahdollisuutta. Kaikki oli hoidettu kotitonttujen toimesta, mikä toki näkyi myös siinä, ettei Sirius jaksanut aina siivota tahmeita tahroja keittiön tasolta tai katouttaa lautasella käpristyviä appelsiininkuoria. Remus teki sen kyllä mielellään, jos vain sai osansa mehusta.

Ja kyllähän hän sai. Varhaisesta kesästä pitkälle syksyyn, lämpiminä aamuina, kun kumpikin heistä heräsi liian aikaisin valon takia, illalla suljettujen verhojen takana. Remus maistoi appelsiinin Siriuksen sormissa, unohti ikkunan takaa kantautuvan kaupungin hälinän, ja rakasti.

[Altais]

Olipa tämä onnellisen tuntuinen kurkistus näiden kahden nuoren miehen elämään. On hauska kuvitella heidät asumaan jästialueelle jonnekin ihan tavalliseen kerrostaloon, ja että varsinkin Sirius silti tekisi siellä taikoja niin paljon, kuin jästien keskellä vähänkin uskaltaa (ja vielä hiukan enemmän). 

Tämä oli kaunis kohta, ymmärtää jotenkin tosi hyvin, että kukan terälehtien sataminen heidän parvekkeelleen tuntuisi Remuksesta niin hyvältä, ettei raaskisi edes siivota niitä pois:

Kukkimisen aikaan tuuli ravisutti appelsiininkukkien vaaleita terälehtiä, jotka vähitellen satoivat lumena tuhkakuppiin, huterille penkeille ja parvekkeen kolhuiselle betonilattialle. Remus ei olisi millään raaskinut siivota niitä pois.

Ja tämä oli hauska kuvaus Siriuksesta, joka on päässyt pois ankeasta ja kurinalaisesta lapsuuskodistaan ja elää viimein oman näköistään elämää. Mutta hyvin voi myös kuvitella, ettei hän ole mikään kodin ihme, mitä tulee jälkiensä siivoamiseen tai muuhunkaan tunnollisuuteen kotitöissä.  Ja että Remus sitten siivoilee hänenkin jälkensä, eikä ole siitä hirveän pahoillaan, kun vaan saa rakastaa ja tulla rakastetuksi.

Remus oli kerran kysynyt, mikä appelsiinipuussa oikein kiehtoi Siriusta. Tämä oli vastannut asian olevan päivän selvä: oli ihmeellistä saada käsiinsä jotakin itse kasvatettua, haukata hedelmää tiskipöydän yllä mehu suupielistä valuen tai puristaa kaikki juomaksi kannuun. Ei hänellä entisessä kodissaan ollut ollut sellaiseen mahdollisuutta. Kaikki oli hoidettu kotitonttujen toimesta, mikä toki näkyi myös siinä, ettei Sirius jaksanut aina siivota tahmeita tahroja keittiön tasolta tai katouttaa lautasella käpristyviä appelsiininkuoria. Remus teki sen kyllä mielellään, jos vain sai osansa mehusta.

Ja kyllähän hän sai. Varhaisesta kesästä pitkälle syksyyn, lämpiminä aamuina, kun kumpikin heistä heräsi liian aikaisin valon takia, illalla suljettujen verhojen takana. Remus maistoi appelsiinin Siriuksen sormissa, unohti ikkunan takaa kantautuvan kaupungin hälinän, ja rakasti.

Loppu lämmitti sydäntä, koska kyllähän nämä kaksi tarvitsevat tällaisia huolettoman onnellisia hetkiä suljettujen verhojen takana. Kiitos sinulle tämän kirjoittamisesta! 

[hiddenben]

Olipa ihanaa saada pitkästä aikaa lukea sinulta tällainen uusi, tunnelmaltaan pehmeä ja lempeä, ilta-auringon lämmittämä ficci ♥ Täydellinen iltapala tähän torstai-iltaan. Hienoa, että onnistuit palaamaan haasteen perusideaan ja kirjoittamaan tämän etydinä, sillä tällaisena tämä toimii erinomaisesti

Pidän miljööstä ja siitä, kuinka Remus ja Sirius ovat löytäneet ainakin hetkellisen kodin jästialueen kerrostaloasunnosta, jossa appelsiinipuu tarjoaa niin iloa kuin ravintoa kaksikolle. Ajatus siitä, että molemmat nauttivat puusta omilla tavoilla on sekin onnistunut ja kertoo heidän luonteistaan pieniä yksityiskohtia. Pidin etenkin tuosta, että Sirius ei aina siivota tahmeita tahroja keittiön tasolta tai katouttaa lautasella käpristyviä appelsiininkuoria. Siitä heräsi vahva mielikuva!

Myös tuo ”Eivät he huomaa. He ovat liian kiireisiä nähdäkseen mitään niin vähäpätöistä kuin tämä puu” osui ja upposi minuun täysin! Olen viime aikoina lukenut useita kirjoja, jotka käsittelevät ihmisten suhdetta luontoon ja kuinka kaupungeissa ihmisten huomio kiinnittyy luonnosta kaikkeen muuhun ja etenkin ihmisen tekemään. Ilahduin jotenkin erityisen paljon, että juuri Sirius tekee tuon huomion - ehkä hän ei ota enää mitään appelsiinipuun kaltaista itsestään selvyytenä sen jälkeen, kun vietti Azkabanissa monta vuotta ja sai katsella vain taivasta, jos sitäkään.

Ja kuten usein sinun ficciesi kohdalla, loppulause kruunasi tämän ficin niin kauniisti, että nyt vain hymyilyttää! Kiitos tästä hienosta tekstistä ♥

[Larjus]

Kirjoitusfiilis osaa olla välillä oikukasta, mutta mukavaa että sinulla inspasi etydien parissa! 😊 Mielestäni olet onnistunut tämän kanssa oikein hyvin, eikä sitä aina tarvitsekaan kirjoitella mitään liian vakavaa tai "sen ihmeempää" et lopputulos olis hieno. Kirjoitat mun mielestä aina semmosii ihanii tunnelmointipätkiä ja arjen palasia niin ne on jo sellaisenaan kaikessa yksinkertaisuudessaan upeita.

Applesiinipuu kerrostalon pihalla kuulostaa tosi kivalta, olispa itselläkin! En tosin saisi sitä taialla tuottamaan runsaasti hedelmää. Mukavaa, että Sirius huomaa sen mihin jästit eivät ehdi kiinnittää huomiota. Hänestä onkin varmaan mukava poimia kasvattamiaan appelsiineja, tehdä jotain, nähdä kätensä tulos. Ja onhan siinä aina oma fiiliksensä kun saa syödä jotain, jota on itse kasvattanut.

Kaikki oli hoidettu kotitonttujen toimesta, mikä toki näkyi myös siinä, ettei Sirius jaksanut aina siivota tahmeita tahroja keittiön tasolta tai katouttaa lautasella käpristyviä appelsiininkuoria. Remus teki sen kyllä mielellään, jos vain sai osansa mehusta.

No siivoamista ei kai sentään voi Siriukselta odottakaan Onneksi Remus on vapaaehtoinen. Mehupalkalla onkin hyvä olla

Remus maistoi appelsiinin Siriuksen sormissa, unohti ikkunan takaa kantautuvan kaupungin hälinän, ja rakasti.

Tosi kiva loppuvirke tämä, tunnelmallinen ja taittelee hienosti yhteen tämän ficin kokonaisuudessaan. Musta on aina niin makeeta kun muut kirjoittelee ficeihinsä tämmöisiä loppuja, oon ihan vaikuttunutkin, kun multa ei luonnistu 😅 joskus tuntuu ettei luonnistu loput oikein muutenkaan, niihin jää aina jumiin...

Nyt alkaa itsekin tehdä mieli appelsiinia. Yleensä en niitä pahemmin syö, kun hampaani eivät oikein tykkää (alkaa vihloa) ja usein ne ovat liian happamia/kitkeriä makuuni, mutta oijoi, nyt kun sais yhden...

[Thelina]

Altais, minusta tuntuu, että mielikuva Siriuksesta ja Remuksesta asumassa jossain vähän rähjäisessä kerrostalossa on tullut minulle jostain lurikon vanhoista ficeistä ♥ mutta jotenkin palaan siihen ideaan aina, se toimii tosi hyvin! Olen kyllä samaa mieltä, että Sirius varmasti taikoo jästialueellakin niin paljon kuin vain mahdollista! Olipa kiva kuulla noista kohdista, mistä tykkäsit, kiitos kommentista

hiddenben, itsekin olen miettinyt paljon tuota luontosuhdetta näin kaupungissa asuvana ja maalta kotoisin olevana. Tuntuu, etten ennen osannut kaupungissa nauttia niin paljon niistä luontokohteista, joita lähellä on, mutta nyt oikein etsin kaikkia polkuja ja metsälänttejä, jotta pääsisin nauttimaan niistä päivittäin. Hauskaa, että sijoitit tämän Azkabanin jälkeiseen aikaan - tajusin nyt vasta kunnolla, että sopiihan tämä sinnekin, mutta jotenkin itse mielessäni sijoitin tämän aikaan ennen Azkabania Siriuksen kommentti toimii kyllä melkein paremmin, jos ajattelee hänen oppineen vankilassa arvostamaan luontoa enemmän. Kiva, että pidit loppulauseesta ja muutenkin tästä etydistä, kiitos kommentista

Larjus, ihanaa, että olet tykännyt tunnelmointipätkistäni, koska niitä on kiva kirjoittaa ♥ Ymmärrän hyvin tuskailun loppulauseiden kanssa, koska mietin joskus niitä melkein pidempään kuin koko muuta ficciä yhteensä No ehkä ei ihan, mutta joka tapauksessa aika kauan ja siksi on kiva kuulla, että lause oli onnistunut. Minä en ennen yhtään tykännyt appelsiineista, mutta sitten keksin ruveta kuorimaan ne terävällä veitsellä samoin kuin appelsiinin fileointiohjeissa, sillä tavalla ne ovat parempia ja helpompi kuoria tosin joskus vihlovat minullakin liikaa. Kiitos kommentista, kiva, että tykkäsit

[Vendela]

Olipa ihana teksti Sanoit tuossa kommenttivastauksessa, että tämä kerrostalohomma on tullut jostain lurikon ficistä ja täytyy sanoa että tässä tosiaan oli jotain lurikkomaista Mutta kuitenkin todella paljon myös thelinamaista. Kirjoitustyylisi on ihanan lempeä ♥

Minäkin tykkäsin todella paljon tuosta, että Sirius kasvattelee taikuudella noita hedelmiä eikä jästit huomaa mitään Kumpikin on jotenkin niin tyypillistä ja ominaista. Siriuksen pieni kapina käyttää taikuutta aivan jästien nenän alla ja sitten taas umpimieliset jätsit jotka eivät näe mitä heidän ympärillään tapahtuu.

hiddenben sanoikin että loppulause kruunasi kaiken, enkä voi sanoa muuta kuin: samaa mieltä

Kiitos tästä, oli ihana jälkiruoka myöhäisen lounaan päälle!

Vendela

[Thelina]

Vendela, apua ja ihanaa, jos tekstissäni on jotain lurikkomaista ja silti thelinamaista ♥ lempeys on kyllä lempityylini, unohtuu kirjoittaessa paremmin muut stressit ja murheet. Ihanaa kuulla, että pidit Siriuksesta ja loppulauseesta, kiitos kovasti kommentista! !

[Waulish]

Tervehdys Kommenttiarpajaisista, ja onnittelut voitosta! Teki mieli lukea Sirius/Remusta, ja kiinnostuin tämän tekstin nimestä, koska meidän kotikadulla kasvaa appelsiinipuu, jossa riippui vielä ainakin jonkin aikaa sitten pari hedelmää (täällä on niin pitkä kesä ja kasvukausi, että täällä näkee jonkin verran erikoisempiakin hedelmäpuita ja kasveja). Se on hassu ja hieman haikeakin näky, kun lehdet ovat jo tippuneet, eikä kukaan ole poiminut viimeistä satoa.

Tässä tekstissä minua viehättää se, miten helposti lähestyttävä ja samaistuttava tämä on. Se, etteivät ihmiset kiireiltään kiinnitä huomiota appelsiineja notkuvaan puuhun, tuntuu hyvin uskottavalta ja jopa todennäköiseltä - vilkkaalla, kiirettä kuhisevalla kadulla kukaan tuskin kovin usein tulee edes vilkaisseeksi ylöspäin. Muutenkin välillä tuntuu, että on niin kova kiire tehdä ja suorittaa, että ympäristön havainnoiminen ja siitä nauttiminen unohtuu, niin itsellä kuin muillakin. Ihanaa kyllä, että appelsiinipuu saa rauhassa kukoistaa ja tuottaa taianomaista satoaan. ♡

Minusta on sympaattista ja jotenkin Remukselle sopivaa, ettei hän raaskisi siivota terälehtiä pois parvekkeelta. Ovathan ne pieniä luonnon ihmeitä ja varmasti kauniita. Sekin tuntuu lopulta aika luontevalta, että Sirius on erityisen viehtynyt appelsiinipuuhun, sillä se tarjoaa hänelle konkreettisen kosketuksen siihen, mistä hän on aiemmin jäänyt paitsi. Viis kuorista, jotka välillä jäävät käpristymään (loistava sanavalinta muuten!) lautaselle. ♡

Minäkin pidän kovasti lopetuksesta ja siitä, miten se tuntuu kietovan koko tekstin pakettiin. Tulee sellainen fiilis, että appelsiinipuu on vain yksi elementti Siriuksen hyvässä olossa, ja molemmilla on toistensa kanssa hyvä ja turvallinen olla. Se jättää mukavan levollisen jälkifiiliksen. Puu kasvaa ja tuottaa satoa rakkaudella ja huolenpidolla (ja vähän taiallakin), ja ihminenkin voi hyvin, kun saa rakastaa ja tulla rakastetuksi.

Kiitokset tästä kauniista tarinasta, pidin paljon! -Walle

[Thelina]

Walle, onpa hauskaa, että teidän kotikadulla kasvaa appelsiinipuu! Oli ihanaa lukea pohdintojasi ja ajatuksiasi tästä pikku etydistä. Kiva kuulla, että tämä tuntui helposti lähestyttävältä ja samaistuttavalta! Kiitos kovasti ihanasta kommentista ♥