Rakkaus loisti hänen silmistään, S (Arthur/Molly) | LW 15

[Grenade]

Nimi: Rakkaus loisti hänen silmistään
Kirjoittaja: Grenade
Ikäraja: S
Varoitukset: --
Vastuunvapaus: J.K.Rowling omistaa kaiken hänelle kuuluvan, en saa tästä mitään korvauksia.
Paritus: Arthur/Molly
Genre: silkkaa fluffiahan tämä

A/N: Jaiks, osallistuin ekaa kertaa Lyrics Wheeliin ja heti meni yliajalle, muttei kerrota sitä kellekään, eihän... Mielessä oli ensin ihan toisenlainen skenaario, mutta kun lähdin kirjoittamaan, niin siitä muodostuikin tällainen. Yllätti vähän kirjoittajan itsensäkin, haha. Biisinä toimi Kiss:n Forever (linkki vie Youtubeen). Biisin sanat tekstin lopussa.



Rakkaus loisti hänen silmistään


Arthur ei koskaan oikein tottunut tähän. Olisi jo luullut, kun talossa seikkaili kuusi lasta, että seitsemännen syntymä olisi täysin mennyt rutiinilla, mutta silti mies löysi itsensä puremasta kynsiään ja tuijottamasta kattoon. Parantajasisar oli saapunut heille jo heti aamutuimaan, kun Arthurin lähettämä viesti oli saavuttanut vastaavan hoitajan. Molly oli vaatimalla vaatinut saada pysyä kotona, eikä Arthurilla ollut voimaa taistella vaimoaan vastaan tällaisissa asioissa. Kyllä Molly varmasti paremmin tiesi, mitä oli tekemässä kuin tuleva isä, siitä Arthur oli täysin varma.

Pojat mekastivat jossain alakerrassa. Ron oli vielä niin nuori, että nukkui jo, mutta vanhemmat leikkivät lohikäärmeen valloittajia alakerrassa, mitä luultavimmin Charlien toiveesta. Kello alkoi lähestyä jo yhdeksää ja elokuinen lämmin sade valui pitkin räystäitä ja ikkunanpieliä. Hän oli vienyt Mollylle juotavaa jo tunti sitten, ja nainen oli ollut huoneessa koko päivän. Mitään tietoa sen enempää ei ollut hänelle herunut, eikä hän kuullut mitään, niin hiljaiseksi taiottu huone oli. Ron oli syntynyt niin nopeaan viimeksi, että hyvä, kun Molly oli ehtinyt makuulle asti, kun poika oli jo huutanut parantajasisaren käsivarsilla.

Hymy nyki Arthurin suupieliä, kun hän muisteli vuoden takaista maaliskuuta. Molly oli ollut täysin varma, ettei poika vielä syntyisi, koska ei ollut mitään samoja merkkejä kuin aikaisempien kanssa, mutta niin se vain oli lopulta tapahtunut niin nopeaan, että melkein kiire oli tullut lähteä Pyhään Mungoon. Sieltä olikin nopeasti kotiuduttu taas uuden nyytin kanssa ja vaikka Arthurin sydäntä oli kivistänyt kaikki se rakkaus, jota hän tunsi uutta tulokasta ja vaimoaan kohtaan. Sukulaiset hieman ihmettelivät, miten heillä oli niin monta lasta, se kun ei mitenkään ollut tavallista enää näinä aikoina, mutta Arthur ei koskaan ollut edes ajatellut asiaa. Hän rakasti jokaista lasta omalla tavallaan, eikä hän olisi voinut ajatellakaan, mitä olisi tapahtunut, jos hän ei olisi heitä saanut elämäänsä. Molly oli jo alussa sanonut, että hänelle suuri perhe oli ihanne, eikä Arthuria haitannut lainkaan auttaa naista saavuttamaan haaveensa.

Ronin jälkeen oltiin puhuttu asiasta. Että kuusi olisi jo vallan hyvä luku, kun ei taloudellinen tilanne ollut lähtenyt kohentumaan niin hyvin kuin oli ajateltu. Että kuusi poikaa oli täydellinen saavutus ja heistä tulisi varmasti joku päivä hienoja ihmisiä. Mutta sitten oli tullut vuosipäivä ja Molly oli pitänyt kaunista mekkoa ja kysynyt, että haittaisiko sittenkään, jos vielä yksi. Eikä Arthurilla ollut mitään sitä vastaan. Hän oli jo miettinyt tulevalle lapselle nimiä. Wilhelm olisi hyvä, samoin kuin Richard tai Daniel.

”Herra Weasley”, ääni ovensuusta herätti hänet ajatuksistaan.
”Niin?”
”Tulkaa tapaamaan vaimoanne.”
”Onko kaikki hyvin?” Arthur nousi huolestuneena tuolilta.
“Kaikki on vallan mainiosti”, parantaja hymyili ja ohjasi miehen huoneeseen.

Ikkunat olivat auki auringonlaskuun. Kaikki oli siivottu ja huoneessa tuoksui puhtaalta. Molly nojasi paksuihin tyynyihin kasvoillaan väsynyt, mutta onnellinen hymy.
”Onneksi olkoon, herr Weasley. Perheenne lukumäärä kasvoi jälleen yhdellä, terveellä lapsella.”
”Kiitos paljon”, Arthur ei kiinnittänyt pahemmin enää huomiota parantajattareen astellessaan kohti sänkyä. Sänky niiasi hänen painonsa alla, kun hän istui vaimonsa viereen ja painoi hellän suudelman tämän poskelle ennen kuin katsoi uutta pienokaista. Kaikki oli niin pientä ja haurasta vielä.
”Ajattelin Danielia. Tai Richardia nimeksi. Mitäs sanot?”
”Ei ne taida tällä kertaa sopia?” Molly naurahti.
“Miten niin? Täydellisen sopivia englantilaisia nimiä.”
“Mutta vähän vääriä.”
“Kuinka niin? Naapurillakin oli setä, jonka nimi oli Daniel. Varsin hyvä velho.”
“Mutta Arthur”, Molly huokaisi hymyn kareillessa huulilla: “Hän on tyttö.”
“Danielko? Ei, olen aika varma, ett--”
“Ei, kun hän”, Molly ojensi kapaloitua lasta kohti Arthuria.

Arthur tuijotti pientä nyyttiä sylissään. Pienokainen oli hiljaa silmät kiinni, huulet mutristuneina ja täydellisen valmiina kohtaamaan maailman. Lämmin läikähdys Arthurin sydämestä levisi hänen silmiinsä ja kyyneleet alkoivat valua ennen kuin hän ehti kunnolla pysäyttää niitä. Sivusta seurannut hoitaja otti lempeän varmasti tytön Arthurin sylistä ja alkoi suorittaa tälle vielä perustutkimuksia. Arthur pyyhki kämmenselällään kyyneliä pois poskiltaan ja kumartui vaimonsa puoleen. Mollyn silmissä säkenöi samoja timantteja kuin joita hänelläkin tällä hetkellä ja Arthur tiesi. Tiesi, ettei koskaan voisi rakastaa ketään muuta tällä tavalla kuin tätä naista, joka jaksoi häntä vaikeina aikoina, tuki ja huolehti, nauroi hänen kanssaan ja antoi Arthurin hoivata, kun tarve sitä vaati. Nainen, joka oli jakanut hänen kanssaan niin paljon, niin monta hetkeä, eikä Arthur ollut koskaan ennen ollut ollut yhtä varma kuin nyt siitä, että hän halusi jakaa koko tulevaisuutensa juuri tämän naisen kanssa, joka oli halunnut juuri hänet. Nainen, joka oli lahjoittanut hänelle niin monta rakkautta ja lasta, niin monta iltaa ulkoverannalla vain jutellen, niin monta ylpeydenaihetta.

”Mitä sinä vetistelet siinä?” Mollyn sanat olivat tarkoitettu hupsutteleviksi, mutta niiden takaa kuulsi onnellisuus ja nauru ja Arthur vain hymyili. Hän hapuili toisella kädellään vaimonsa käden omaansa, sipaisi toisella poskea ja kumartui sitten suutelemaan tätä pitkään ja rakastavasti. Mollyn nauru kutitteli huulilla, mutta he syventyivät siihen niin kuin kaksi ihmistä, jotka ovat tottuneet toistensa rakkauteen, suutelevat.
”Arthur, rouva Mollister on täällä edelleen. Hupsu, siirry nyt.”
”Krhm, niin. Rouva Mollister, olemme erittäin otettuja avustanne.”
“Kiitoksia teille herra ja rouva Weasley. Tyttärenne on oikein oivassa kunnossa, hänestä kasvaa varmasti vahva nainen. Minun apuani täällä ei enää tarvita, mutta tulemme tekemään kotitarkastuksia vielä tällä viikolla. Toivoisin, että pysyisitte toipilaana vielä tämän päivän, rouva Weasley, jotta tervehtyminen on varmaa. Onnea uudesta lapsesta vielä kerran, teitte hyvää työtä, rouva Weasley.”
”Kiitos, rouva Mollister. Kiitos”, Molly hymyili, kun nainen keräsi tavaroitaan ja lähti kohti alakertaa.

”Tytär”, Arthur mumisi hämillään: ”En ollut edes ajatellut. Mutta tietysti niin. Voi Molly, tämähän on kerrassaan hienoa.”
“Niin, niin.”

Arthur nousi sängyltä ja kumartui kaappaamaan vastasyntyneen tyttären syliinsä. Molly katseli heitä lempein silmin sängyltä, kun Arthur kaivoi tyttärensä pienet sormet esiin kapalosta ja piti niistä kiinni.
”Isä tässä hei. Muista, että rakastan sinua aina. Ja että et saa kiusata liikaa äitiä. Muuten et saa maailman parasta omenapiirakkaa, ja sitä kohtaloahan me emme halua, emmehän.”

Hän kohtasi Mollyn katseen ja tiesi olevansa iäti kiitollinen tälle naiselle, jolla oli tarttuva nauru, tomera tahto ja rakkaus, joka loisti silmistä valaisten Arthurin koko maailman.



Kiss - Forever

I gotta tell you what I'm feelin' inside,
I could lie to myself, but it's true
There's no denying when I look in your eyes,
Girl I'm out of my head over you

And I lived so long believin' all love is blind
But everything about you is tellin' me this time

It's forever, this time I know and there's no doubt in my mind
Forever, until my life is through, girl I'll be lovin' you forever

I hear the echo of a promise I made
When you're strong you can stand on your own
But those words grow distant as I look at your face
No, I don't want to go it alone

I never thought I'd lay my heart on the line
But everything about you is tellin' me this time

It's forever, this time I know and there's no doubt in my mind
Forever, until my life is through, girl I'll be lovin' you forever - yeah!
Oooh

I see my future when I look in your eyes
It took your love to make my heart come alive
'Cause I lived my life believin' all love is blind
But everything about you is tellin' me this time

It's forever, this time I know and there's no doubt in my mind
Forever, until my life is through, girl I'll be lovin' you forever

[Isfet]

Iiihh. Huh huh ja voi sentään. Rakastan tätä paritusta.

Otsikko oli niin ihanan imelä, että oli pakko tulla kurkistamaan. Ja hirmuisen söpöähän tämä oli, ensimmäisessä kohtaamisessa oman lapsen kanssa on aina sitä jotain. Melkein tuli itsellekin kyyneleet silmiin Arthurin tavoin, koska tämän tekstin rakkaus on niin syvää ja kestävää, läikehtivää.

Ronin jälkeen oltiin puhuttu asiasta. Että kuusi olisi jo vallan hyvä luku, kun ei taloudellinen tilanne ollut lähtenyt kohentumaan niin hyvin kuin oli ajateltu. Että kuusi poikaa oli täydellinen saavutus ja heistä tulisi varmasti joku päivä hienoja ihmisiä. Mutta sitten oli tullut vuosipäivä ja Molly oli pitänyt kaunista mekkoa ja kysynyt, että haittaisiko sittenkään, jos vielä yksi. Eikä Arthurilla ollut mitään sitä vastaan.

Ihana kohta, kuulostaa jotenkin aivan Weasleyille. Etenkin tuo kuusi poikaa oli täydellinen saavutus ja heistä tulisi varmasti joku päivä hienoja ihmisiä.

Hymyilin tuolle kohdalle, jossa Arthur yrittää ehdotella pojannimiä, ja Molly sanoo etteivät ne oikein käy :'>

Kiitos ihanan söpöstä tekstistä :3

[ainze]

Awws :3 suloinen fluffy pätkä, joka piristi päivää. Kiva lukea vanhasta ja hyvin menevästä rakkaudesta, kun yleensä tekstit keskittyvät alkuun ja vaikeuksiin. Minäkin pidin hirmuisesti kohdasta jossa Arthur ehdottelee pojan nimiä

[Karvalakkirakastaja]

Mä sulan. Tämä oli niin ihana ja tunteisiin vetoava! En tiedä, miten edes kuvailisin sitä, miten ihana. Nyt olen tyytyväinen, että heitin nuo lyriikat tuohon haasteeseen. Biisi on piinannut mua, mutta uskon, ettei piinaa enää, koska toteutus oli näin mahtava. Se liikutti mua ja tuli Arthurin tavoin kyyneleet silmiin samoissa kohdin. Elämä voi olla täydellistä monella tapaa. Ja mun on pakko sanoa samat sanat kuin ainze. Musta on jotenkin tosi ihanaa lukea kestävästä rakkaudesta - siitä missä se alkuhuuma on jo mennyt ohi ja silti rakkaus on jäljellä. Tämä oli tosi kaunista luettavaa.

[Fiorella]

Voi että, kun tämä oli niin suloinen! <3 Luin jo eilen, mutta en kehdannut puhelimella näpytellä kommenttia. Oli pakko palata lukemaan uudestaan, kun rakastin tätä. Molly/Arthur on minulle rakas pari, ja heidän perheensä kokonaankin, tykkään sekä lukea että kirjoittaa heistä.

Molly oli jo alussa sanonut, että hänelle suuri perhe oli ihanne, eikä Arthuria haitannut lainkaan auttaa naista saavuttamaan haaveensa.

Ihana, ihana Arthur. <3

Tässä oli niin vahva rakkauden lämmön tunnelma koko ficin ajan, että olin sulaa vielä uudelleen lukiessanikin. Kiitos kovasti, että kirjoitit sen!

[Grenade]

Awww, sulan teidän kommenteille täällä, kiitos paljon!!

Isfet: Hahah, hyvä, että otsikko oli tarpeeksi sokerinen kiinnostaakseen, otsikointi on varmaan vaikein osa mulle koko kirjoitusprojektissa. Molly ja Arthur on kyllä parisaavutus, voiko tämän herttaisempaa paritusta ollakaan? ^^ Kiitos paljon kommentistasi!

ainze: Toi on kyllä totta, että usein fluffytekstit sijoittuu just siihen esim. rakkaudentunnustamiseen ja alkuhuumaan, enpä ole aikaisemmin ajatellutkaan asiaa! Kivaa, että tämä piristi päivääsi, sinun kommenttisi piristi mun päivääni. ^^ Kiitos paljon kommentistasi!

Karvalakkirakastaja: Kiitos biisistä! Sain sen kanssa vähän aikaa tapella kyllä, mutta lopulta tuntui palaset loksahtelevan paikoilleen kuin itsestään. Ihanaa, että onnistuin välittämään Mollyn ja Arthurin rakkautta lukijoille asti. ^^ Kiitos paljon kommentistasi!

Fiorella: Mä en jotenkin edes voisi kuvitella enää Arthuria muuna kuin suurperheen isänä, se mies on jotenkin niin luotu isäksi, että oli kivaa välillä kirjoittaa hänen näkökulmastaan asiaan. ^^ Ja hyvä, että tämä kesti vielä uudelleen lukemisenkin! Kiitos paljon kommentistasi!

[Thelina]

Onnea kommenttiarpajaisten voitosta! Jostakin syystä Molly/Arthur veti minua puoleensa, ja tämä oli aivan ihana! Tykkäsin kovasti siitä, että Arthur vielä seitsemännenkin lapsen kohdalla on vähän hermostunut synnytyksestä ja että hän on niin tottunut poikiin, että olettaa uudenkin tulokkaan olevan poikalapsi Tässä oli paitsi lämmin ja rakkaudentäyteinen tunnelma, myös monia ihania yksityiskohtia, kuten Charlien keksimä lohikäärmeleikki, Molly vuosipäivänä kauniissa mekossa, ikkunat, jotka olivat auki auringonlaskuun ja Arthurin puheet lopussa <3 tuossa vaiheessa he ehkä vielä toivoivat, että tyttö olisi vilkkaita poikia rauhallisempi, mutta luulenpa ettei tomera pikku Ginny ole veljistään paljoa jäänyt jälkeen

Kiitos tästä ihanasta sunnuntain iltalukemisesta

[Grenade]

Aww, kiitos paljon Thelina kommentistasi! Oli jännittävää kirjoittaa jo valmiista parisuhteesta ja tähän linkitetty biisi toi mukanaan lisää fluffia, joten tämä on totisesti pelkkää hattaraa. Ihanaa, että yksityiskohdat toimivat! Uskon myös, että Ginny on voinut olla jopa rasavillimpi tapaus kuin isoveljensä, haha.

[Larjus]

Ei apua miten kaunis ja ihana fici tämä onkaan. Arthur/Molly on aivan ihana paritus, ja mä niin nautin perhefluffista 🥰🥰 Aivan täydelliset ainekset ficiin siis.

Tästä oikein huokuu, miten paljon Arthur rakastaa Mollya ja lapsiaan, ja mä oon vastaavasti aivan rakastunut tähän ficiin. Minäkin pidin siitä, että Arthuria vieläkin jännittää ja hermostuttaa synnytys, vaikka kuusi lasta onkin jo syntynyt, ja hän ei itse edes ole, se joka synnyttä Mutta onhan se aina uniikki ja erityisen tärkeä hetki. Tuokin oli hauska, ettei Arthur oikeastaan automaattisesti oletti, että seitsemäskin lapsi olisi poika Kiva pieni nimikeskustelu hänen ja Mollyn välillä, kun Arthur ei tajua XD

“Hän on tyttö.”
“Danielko? Ei, olen aika varma, ett--”

Siis aivan ihana ♥ Voi Arthur :3

Tuo loppu, jossa Arthur puhelee pikku-Ginnylle, oli jotain niin kaunista ja herkkää, tässähän alkaa melkein itsekin pillittää. Vanhemmanrakkaudesta on niin ihana lukea ficejä.

”Isä tässä hei. Muista, että rakastan sinua aina. Ja että et saa kiusata liikaa äitiä. Muuten et saa maailman parasta omenapiirakkaa, ja sitä kohtaloahan me emme halua, emmehän.”

;___; ♥♥♥ Mä en ehkä kestä. Oon niin heikkona kaikkeen tällaiseen.

Siis kaikin puolin ihana, suloinen ja aivan täydellinen fici. Kiitän tästä kauniista lukukokemuksesta ♥

[Grenade]

Awww, kiitos paljon kommentistasi Larjus! ^^ Onhan nää kaksi nyt niin sopiva pari tällaiseen söpöstelyyn ja tätä oli kamalan kiva kirjoittaa, kun sai kerrankin tuupata kaikkia perhefluffkliseitä samaan pakettiin, kun harvemmin tulee tällaisesta pariskunnasta kirjoitettua. Ja tottahan toki Arthur on jo päättänyt, että tuleva lapsikin on poika, kun kaikki edellisetkin on, ehkä hän ei enää osaakaan ajatella muuta vaihtoehtoa.

[Angelina]

Kommiksesta moi! Päätin tähän iltaan napata sun listauksesta Arthur/Mollya, koska se on vaan niin sympaattinen paritus ja he yhdessä ovat kovin täydellinen kombo ♥

Olisi jo luullut, kun talossa seikkaili kuusi lasta, että seitsemännen syntymä olisi täysin mennyt rutiinilla, mutta silti mies löysi itsensä puremasta kynsiään ja tuijottamasta kattoon.

Naaww, voi Arthuria! Rakastin tuota, miten hän ajatteli että kyllä Molly varmasti tietää paremmin mitä on tekemässä kuin jälleen kerran isäksi tuleva Arthur, joka edelleen kuuden lapsenkin jälkeen jännittää :3 Haha ja ihana myös tuo, miten Arthur oli aivan varma että seitsemäskin tulokas on poika, nimivaihtoehdot ja kaikki jo valmiina! Voin muuten vaan kuvitella mikä melske ja mekastus Kotikolossa on, kun viisikin poikaa leikkii keskenään lohikäärmeen valloittajia Ai vitsit, tällaisia perheficcejä pitäisi lukea enemmänkin!

”Mitä sinä vetistelet siinä?” Mollyn sanat olivat tarkoitettu hupsutteleviksi, mutta niiden takaa kuulsi onnellisuus ja nauru ja Arthur vain hymyili.

Tässä just (ja oikeestaan koko tekstissä) kuvastuu niin täydellisesti Arthurin ja Mollyn suhde :3 Ovat kyllä todellakin löytäneet sielunkumppaninsa nämä kaksi! Tämä oli ihanan lämmin, onnellinen ja fluffinen teksti, josta tuli tosi hyvä mieli. Tykkäsin kovasti, kiitos ♥

[Waulish]

Arthur/Molly on ihana paritus ja tuntui juuri sopivalta lukuvalinnalta tähän illaan. Ja oi, tällainen suurperhemeininki on jotenkin niin sympaattista, etenkin kun on kyse tästä pariskunnasta joka aidosti rakastaa jokaista lastaan. ♥ Kotikolo on kuvitelmissani aina sellainen onnen tyyssija, vaikka siellä hulinaa ja vilinää piisaakin etenkin kun lapset ovat vielä nuoria, ja on jotenkin ihanaa ajatella, että Molly on halunnut synnyttää kotona. Lämmittää sydäntä kuvitella, miten Mollyn synnyttäessä parantajattaren avustuksella Arthur odottaa kärsivällisesti ja lapset mekastavat lohikäärmeleikkiensä parissa. Tietynlaista perheidylliä todellakin!

Sukulaiset hieman ihmettelivät, miten heillä oli niin monta lasta, se kun ei mitenkään ollut tavallista enää näinä aikoina, mutta Arthur ei koskaan ollut edes ajatellut asiaa. Hän rakasti jokaista lasta omalla tavallaan, eikä hän olisi voinut ajatellakaan, mitä olisi tapahtunut, jos hän ei olisi heitä saanut elämäänsä.

Tähän ajatusmaailmaan, jonka sekä Arthur että Molly tuntuvat jakavan, tiivistyy iso osa tämän pariskunnan ja perheen ihanuutta. Vaikka sukulaiset joskus vähän kummastelisivatkin, kummankaan ei kuitenkaan tarvitse hetkeäkään kyseenalaistaa valintojaan. On ihana ajatus, että jokainen lapsi on ollut tervetullut ja toivottu. Ja hauskaa on lukea myös siitä, miten Ginny kuopuksena on saanut alkunsa vuosipäivän ja kauniin mekon siivittämänä!

Minusta on niin hupaisaa, miten Arthur jo miettii pojannimiä edes harkitsematta sellaista vaihtoehtoa, että kyseessä voisikin olla tyttö. Parasta on se, miten Arthur ei tee sitä yhtään mitenkään katkerana tai pettyneenä tai mitään, vaan hän ei vain vilpittömästi tule ajatelleeksi tytön mahdollisuutta kuuden pojan jälkeen! Arthur on niin symppis. En voi lakata virnuilemasta tälle sananvaihdolle, kun Arthur ei millään meinaa tajuta, mikä on homman nimi:

“Kuinka niin? Naapurillakin oli setä, jonka nimi oli Daniel. Varsin hyvä velho.”
“Mutta Arthur”, Molly huokaisi hymyn kareillessa huulilla: “Hän on tyttö.”
“Danielko? Ei, olen aika varma, ett--”

Aaa, on niin parasta miten Arthurille ei juolahda mieleen tyttölapsen mahdollisuus, vaan sen sijaan hänen mieleensä juolahtaa, että Molly väittää naapurin setää tytöksi! Voi Arthur. ♥

Arthurin liikuttunut reaktio tyttöuutiseen on sekin tosi sympaattinen, ja minusta on ihanaa, miten hänen ajatuksensa siirtyvät sitten Mollyyn ja hänen rakkauteensa tätä kohtaan. On helppo kuvitella, että rakkaus todella loistaa silmistä tekstin nimen mukaisesti, ja varmasti molempienkin silmistä. Voi että. Pieni Ginny on syntynyt hyvin rakastavaan perheeseen! Hymyilyttää parantajattaren arvio siitä, kuinka Ginnystä kasvaisi vielä vahva nainen, koska niin hänestä kaanonin perusteella kasvaakin, tai ainakin sisukas ja omanarvontuntoinen!

Tämä teksti on aivan ihana ja valoi minut täyteen sellaista lempeää lämpöä. Kiitos paljon! Tähän on hyvä päättää ihailijakaarteilu tältä erää. Sainkin lopulta vain viisi kommenttia kirjoitettua, vaikka alkuperäinen tavoitteeni oli kymmenen - isot pahoittelut siitä, mutta toivottavasti näistä muutamasta oli kuitenkin iloa. Ihailu jatkuu totta kai vielä haasteen päätyttyäkin, ja listauksessasi olisikin vielä vaikka mitä kivaa, mihin tutustua! -Walle

[Grenade]

Angelina: Kiitos kovasti kommentistasi, Angelina! <3 (vaikka näköjään oonkin täällä siitä kiittämässä yli vuoden myöhässä, mutta tiedä, että olen koko ajan ollut siitä iloinen, olen vain huono vastaamaan kommentteihin!) Aloin tässä miettimään, että mahtaakohan Kotikolossa koskaan oikein olla hiljaista. Varsinkaan, kun lapset on kotona. Tuskin on yölläkään nukuttu, eiköhän Fred ja George ole kehittelemässä jotain uusia metkuja Ronin pään menoksi. Molly ja Arthur on niin söpöjä yhdessä, että oli kivaa kokeilla heistä ficata ja jotenkin heistä kirjoittaessa siitä vain tulee aina jonkinlainen perheficci. Outoa on ajatella, että joskus on ollut vain he kaksi, eikä isoa lapsilaumaa.

Waulish: Kiitos kovasti kommentistasi, Waulish! <3 Eikä tarvitse yhtään pahoitella, jo nämä viisi sun jättämää kommenttia ovat ilahduttaneet suuresti! Ja ymmärrän hyvin, itsekin tuntuu välillä siltä, että ei ehdi muuta kuin olemaan kiireinen.

Arthur ja Molly on ihana paritus ja oli mukavaa välillä ficata tällaisesta perheestä, josta niin selvästi huokuu rakkaus ja välittäminen. Potterissa ei ihan liikaa ole tällaisia perheitä. Ja mitä tulee lapsiin, niin Arthur on jo varmaan tottunut, että jos ne on kaikki edellisetkin olleet poikia, niin tuskin edes on enää mitään muuta vaihtoehtoa. Ginny tosin tuskin haluaa kuulla siitä, millaisena päivänä on saanut alkunsa, lol.

Ihanaa kuulla, että tekstin lämmin tunnelma tavoitti! Tämä tekstihän osallistui Lyrics Wheeliin ja muistan, että vähän jännäsin, et millaiset lyriikat sieltä tulee ja saako niistä mitään kirjoitettua, mutta kun näin nämä sanat, niin tiesin, että jotain saan aikaiseksi ja sitten Molly/Arthur melkein kirjoitti itsensä. Oli myös hauskaa kirjoittaa kauemmin yhdessä olleesta pariskunnasta, yleensä kun kirjoittaa vaan niistä, jotka ovat vasta päätymässä yhteen!

[Pahatar]

Onnittelut Kommenttiarpajaisten voitosta! Valitsin listauksestasi tämän Wesleyn perheestä kertovan ficin, koska kaipasin jotain iloista ja mukavaa luettavaa. Tämä Ginnyn syntymätarina oli aivan valloittavan ihana, ja niin lämminhenkinen, tykkäsin todella paljon.

Alku jo nauratti minua, ja tunsin samalla sympatiaa Arthuria kohtaan, kun on niin helppo ymmärtää, että ainahan lapsen syntymä hermostuttaa, vaikka kuinka olisi taikuuskin apuna. Tämä viiden muun pojan mellastaminen alakerrassa keskenään huvitti myös. Tuotahan se tietenkin on, kun on jo valmiiksi iso perhe, niin eipä niitä vanhempia lapsia voi mihinkään häivyttää, vaikka olisikin näin erityinen päivä. Arthurin ja Mollyn luonteva suhtautuminen isoon perheeseen oli jotenkin hyvin viehättävää ja mutkatonta, tykkäsin kovasti tästä:

Sukulaiset hieman ihmettelivät, miten heillä oli niin monta lasta, se kun ei mitenkään ollut tavallista enää näinä aikoina, mutta Arthur ei koskaan ollut edes ajatellut asiaa. Hän rakasti jokaista lasta omalla tavallaan, eikä hän olisi voinut ajatellakaan, mitä olisi tapahtunut, jos hän ei olisi heitä saanut elämäänsä. Molly oli jo alussa sanonut, että hänelle suuri perhe oli ihanne, eikä Arthuria haitannut lainkaan auttaa naista saavuttamaan haaveensa.

Tämä nimikeskustelu oli aivan parasta tässä! Jäin miettimään, oliko Arthur joskus mahtanut toivoa tyttöä, mutta oli jo aikaa sitten tottunut ajatukseen, että heille nyt vain sattui syntymään pelkkiä poikia. Selvästi hänellä ei kuitenkaan käynyt mielessäkään, että tämä uusin tulokas olisi voinut olla tyttö. Mutta Molly oli tainnut toivoa tyttöä jo pidempään, ja olikohan se joskus mainittu kirjoissakin, vai oliko se vain Voldemortin hirnyrkin ilkeilyä Ronia kohtaan? En muista enää, mutta silti minulla kävi mielessä, että Molly halusi ehkä senkin takia tämän seitsemännen lapsen siinä toivossa, että jos lopulta saisi tytön, ja sitten se onnistuikin. Arthurin reaktio oli aivan sydämeen käyvä, samoin kuin tämä hänen ja Mollyn välinen rakkaus. Kylläpä sitä kuvattiinkin tässä kauniisti Arthurin ajatusten kautta, ja minulle tuli tunne siitä, että Weasleyn vanhemmat sopivat vielä paljon paremmin yhteen kuin mitä kirjojen perusteella sai käsityksen:

Mollyn silmissä säkenöi samoja timantteja kuin joita hänelläkin tällä hetkellä ja Arthur tiesi. Tiesi, ettei koskaan voisi rakastaa ketään muuta tällä tavalla kuin tätä naista, joka jaksoi häntä vaikeina aikoina, tuki ja huolehti, nauroi hänen kanssaan ja antoi Arthurin hoivata, kun tarve sitä vaati. Nainen, joka oli jakanut hänen kanssaan niin paljon, niin monta hetkeä, eikä Arthur ollut koskaan ennen ollut ollut yhtä varma kuin nyt siitä, että hän halusi jakaa koko tulevaisuutensa juuri tämän naisen kanssa, joka oli halunnut juuri hänet. Nainen, joka oli lahjoittanut hänelle niin monta rakkautta ja lasta, niin monta iltaa ulkoverannalla vain jutellen, niin monta ylpeydenaihetta.

Arthurin ja pienen vauvan ensikohtaaminen tässä lopussa oli myös niin mieltä lämmittävää luettavaa. Ihan kertakaikkisen suloista, ja tästä tuli kyllä niin mahdottoman mukava tunne itsellekin. Jos jollekin perheelle sopii iso lapsiluku, niin juuri Weasleylle, vaikka taloiudellisesti olikin vähän niukkaa. Suuri kiitos tästä viikonlopun ilahduttamisesta!

[Grenade]

Aww, kiitos kommentistasi Pahatar! <3 Ilahduttavaa kuulla, että tykkäilit tästä! Oli kivaa välillä kirjoittaa jo yhdessä olevasta pariskunnasta, kun olen itse niin tottunut kirjoittamaan juuri yhteen pääsevistä pariskunnista, jotka kipuilevat sen kanssa, vastaako toinen nyt tunteisiin vai ei. Tässä ollaan jo edistytty kauas siitä pisteestä, ja suhde on vakaa, ja voidaan miettiä tulevaisuutta ja vähän menneisyyttäkin. Täytyy myöntää, etten muista enää, miten Weasleyiden suhtautumista tyttölapseen on kirjoissa mietitty, olivatko he toivoneet vielä tyttöä vai miten, mutta Ginny kyllä täydentää veljeskatraan mitä mainioimmalla tavalla. ^^ Kiitos vielä ihanasta kommentistasi!

[Meldis]

Äääää, en kestä! :''') Mollysta ja Arthurista on niin ihanaa lukea tällaista perhehöttöä, ei koskaan voi mennä pieleen. <3  Arthurin huoli oli käsinkosketeltavaa, milloin lapsen syntymä olisi koskaan helppoa. Minusta on tosi suloista, että hän ei koskaan oikein tottunut siihen. Vähän harmitti, että Arthur ei ollut paikalla syntymän aikana, mutta menköön aikakauden ja taikamaailman takaperoisuuden piikkiin. Kuulosti niin söpöltä, että vanhemmat lapset leikkivät lohikäärmeen valloittajia ja vielä, koska Charlie niin toivoi. ^^ Ja oli hauskaa, miten suurperheen elämä pyörii koko ajan, vaikka käynnissä onkin uuden tulokkaan saapuminen maailmaan, mutta eihän sitä voi muutenkaan tehdä.

Mutta sitten oli tullut vuosipäivä ja Molly oli pitänyt kaunista mekkoa ja kysynyt, että haittaisiko sittenkään, jos vielä yksi.

This, söpöä. Ja että niin monen vuoden ja niin monen lapsen jälkeen vieläkin suhteessa on kipinää ja niin paljon rakkautta, että totta kai sitä liikenee vielä yhdelle lapselle.

“Mutta Arthur”, Molly huokaisi hymyn kareillessa huulilla: “Hän on tyttö.”
“Danielko? Ei, olen aika varma, ett--”

Nauroin ääneen. Arthur kuulostaa olevan melkein enemmän pökerryksissä koetuksesta. Tulee mieleen, miten joku youtubettaja-lääkäri sanoi, että piti huolen, että yksi hoitajista tarkkaili synnytyksen aikana aina isää, jotka silloin tällöin tuppasivat pyörtymään. Arthurin reaktio itkemisellä, kun sai tyttärensä ensi kertaa syliin oli niin koskettava. Arthur tuntui muutenkin joka hetkellä upean rakastavalta isältä, joka kaikesta huolimatta haluaa aina parasta lapsilleen. Niin tuntui myös tuossa, kun hän pohti, onko perheen taloudellinen tilanne sopiva vielä yhdelle lapselle. Arthurin tapa suudella Mollya oli herttaista, kun ihan unohti, että huoneessa oli muitakin paikalla, niin unohtunut oli hetkeen. <3 Arthurin ensimmäiset sanat tyttärelleen olivat supersuloiset ja hyvin Arthuria. ^^
Kiitos tästä höttöisyydestä, oli ehdottoman piristävä muutaman kurjan päivän jälkeen. ^^