Ficin nimi: Paikallista tapakulttuuria
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Nälkäpeli
Ikäraja: S
Mukana: Haymitch & Effie, ehkä pieni Hayffie
Genre: Kepeä draama, slice of life
Summary:
“Ylimaallisen suurenmoista,
sanotaan vaikka niin”, Haymitch virkkoo ja hörppää lasinsa tyhjäksi ennen kuin Effie on ehtinyt kunnolla nuuhkaistakaan juomaansa.A/N: Tästä piti alun perin tulla raapale, mutta loppujen lopuksi teksti otti ja eli vähän eri suuntaan. Nälkäpeliä jälleen jokusen kuukauden tauon jälkeen! Tuntuu, että tämä fandom ilmaantuu aina jostain hetkeksi esiin suunnilleen puolen vuoden sykleissä... Olen kai aiemminkin päivitellyt asiaa, mutta todetaan taas.
Juonellisesti sijoittuu Vihan liekkien voittajien kiertueelle ja vyöhykkeelle numero 7.
***
Haymitch tutkailee kiinnostuneena lasisen pullon mahlaa muistuttavaa juomaa ja havahtuu korkojen napakkaan kopinaan, joka kielii Effien ilmaantumisesta oleskelutilaan.
Haymitchin ei ole tarkoitus jäädä toljottamaan, mutta hän tekee sen silti. Effiellä on yllään tilaisuuteen kuin tilaisuuteen sopiva mekko, jonka merkillinen tekstuuri tuo mieleen puunrungon. Kokonaisuuden kruunaa lehdenvihreä, laineikas peruukki, eikä Effien ulkoasu voisi yhtään enempää alleviivata vyöhykettä, jolle voittajien kiertue on heidät johtanut.
“Voi yhden kerran”, Effie huokaisee ärtyneenä nähdessään hänen päämäärättömän olemuksensa. Muitta mutkitta tämä kopistelee hänen luokseen ja vääntää auki umpisolmun, jollaisen Haymitch on onnistunut taikomaan kravattiinsa.
“Kuvittelin ihan, ettet hoksaisi sitä”, Haymitch hymähtää kyynisesti, ja Effie silmää häntä vihreiksi meikattujen kulmiensa alta kuin hänen kommenttinsa olisi julkean aliarvioiva. Effien haukansilmät tosiaan tapasivatkin panna merkille yhtä sun toista tyylimokaa harva se minuutti.
“Kenties arvioit vikaan”, Effie tokaisee oikeaoppista kravattisolmua sitoessaan. “Jokaisella yksityiskohdalla on suuresti merkitystä, olenhan minä siitä sanonut...”
“Päteekö tuo sinuunkin?” Haymitch kysäisee. “Vai muutenko vain päätit kiskoa kaarnaa ja juuria päällesi?”
“Luonnollisesti pätee”, Effie virkkaa pitkälti sivuuttaen hänen tokaisunsa leninkinsä tekstuurista. Vyöhykkeellä seitsemän näkökenttään osuu aina jotain metsästä ja puutavarasta muistuttavaa, ja sen asian verraton ilmentäminen näyttäisi olevan Effielle varsinainen sydämenasia.
“En tajua, miten jaksat nähdä niin pirusti vaivaa.”
“No, uskon vakaasti, että vaivannäkö palkitsee asiassa kuin asiassa”, Effie tuumaa vastaukseksi. “Kyse on siitäkin, miten vakavasti voittaja otetaan, ja koska heitä on poikkeuksellisesti kaksi, olemustamme ja liikkeitämme seurataan entistä tarkemmalla suurennuslasilla. Siksipä –” tämä suoristaa hänen nyt oikeaoppisesti solmittua kravattiaan, “– kenenkään ei ole suotavaa käyskennellä ympäriinsä näyttäen suoraan sängynpohjalta kompuroineelta.”
“Pitäisikö joka iikan näyttää sitten puulta tai pensaalta?” Haymitch murahtaa tutkaillen Effien vihreää peruukkia lähietäisyydeltä. “Parsakaalikin kai sopisi kuvioon –”
“Kyse on läsnäolevan miljöön kunnioittamisesta ja siihen tutustumisesta”, Effie sanoo ja napauttaa sormellaan hänen kravattiaan, jonka kuvioinnin Haymitch vasta silloin tajuaa esittävän koivun runkoa. Olisihan se pitänyt arvata.
“Aivan se ja sama”, Haymitch tokaisee ja näyttää vuorostaan lasipulloa kädessään. “Onhan niitä rutkasti muitakin tapoja tutustua paikalliseen tapakulttuuriin.”
“Mitä ilmeisimmin”, Effie sanoo rahtusen paheksuvasti. “Väkijuomat kun ovat omanlaisensa joka vyöhykkeellä.”
“Pitää paikkansa”, Haymitch naurahtaa kuivasti. “Tämä litku ei toisaalta ole viinaa nähnytkään.”
“Eikö? Kovin yllättävää.”
“Saapa nähdä, maistuuko se yhtä pramealta kuin neljännesvuosisata sitten, kun päädyin tälle vyöhykkeelle viimeksi”, Haymitch toteaa kurkottaen pöydältä kaksi pientä lasia. “Viinassa on kyllä se erinomainen puoli, että sillä saa pääkopan sekaisin, mutta
tätä nimenomaista tavaraa kulautellaan nimenomaan siksi, että se on suorastaan... Heitäpä jokin hieno ylisana.”
“Ylimaallista?” Effie ehdottaa ja ottaa tarjotun lasin vastaan.
“Ylimaallisen
suurenmoista, sanotaan vaikka niin”, Haymitch virkkoo ja hörppää lasinsa tyhjäksi ennen kuin Effie on ehtinyt kunnolla nuuhkaistakaan juomaansa. Miellyttävä kihelmöinti leviää tuota pikaa sormenpäihin ja varpaisiin.
“Hmm, muistin näköjään vähän sinne päin”, Haymitch toteaa sopivasti juuri, kun Effie kulauttaa pitkästi lasistaan.
“Kuinka niin?”
“Niin että oli tässä viinaakin mukana”, Haymitch tarkentaa ja virnistää vinosti osakseen saamalleen närkästyneelle mulkaisulle.
“Minulla ei nyt ole aikaa tämänkaltaisiin aktiviteetteihin, kerta kaikkiaan”, Effie tuhahtaa ja tyrkkää lasinsa hänelle kuin olisi muistanut taas olevansa keskellä tärkeitä työtehtäviään. Eittämättä lyhytkestoinenkin huvitteluun lipsahtaminen on melkoisen henkisen ruoskinnan arvoista.
“Noh, tämä on juuri sitä paikalliseen kulttuuriin tutustumista!” Haymitch huomauttaa Effien marssiessa päättäväisesti kohti portaikkoa. “Teemaan sopivaa tilpehööriä tai eksoottista juomatarjoilua, miten vain!”
“Kehottaisin sinuakin säästämään eksoottiset juomatarjoilut illalliselle ja tutustumaan ympäristöön muulla tapaa rakentavasti.”
“Eipä ollenkaan huono kehotus”, Haymitch tuumaa välinpitämättömästi ja hörppää tyhjäksi Effieltä jääneen puolikkaan lasin. “Ehkä se tosin menee siinä määrin
metsään, että kaikkialla on loppujen lopuksi tarjolla samanlaista metsikköä, josta on hankala löytää
kirveelläkään mitään uutta ja mielenkiintoista.”
“Asenteen hienoinen korjausliike ei olisi pahitteeksi”, Effie ohjeistaa tutun ärsyttävään sävyyn, vaikkakin hänen kuiva puujalkahuumorinsa tekeekin pienen särön asiallisuuden naamioon.
“Ei varmaan. Sinä se olet silti kaikista kiehtovin puu täällä päin.”
Effien hienostunut tuhahdus ja portaisiin suuntaava korkokenkien kopina saavat Haymitchin virnistämään, ja hän kaataa itselleen muitta mutkitta toisen lasin.
