Ficin nimi: Keep your breath on me
Kirjoittaja: Linne
Ikäraja: S
Genre: Angst, heartbreak
Paritus: originaali F/M, Kit/Vicky
A/N: Tämä pieni angstinpoikanen on roikkunut mun docsissa vaikka kuinka kauan ja päätin sitten julkaista sen tännekin. Otsikko ja inspiraatio tulee JPOLDNIN The End -kappaleesta ja mahdollisesti jonkin verran myös Bridgerton-sarjan kohtauksesta josta kyseisen biisin bongasin. Suosittelen molempia!
***
On pimeää, mutta ei se ole häntä ennenkään haitannut.
Kit kävelee eteenpäin kuin varjo, jollaiseksi kerran nimesi itsensä: on hetken siellä, toisen tuolla, mahdoton löytää koska hän on kaikkialla.
Eikä häntä kukaan etsi. Kartano hänen ympärillään nukkuu rauhallisesti, hengittää omaa ikiaikaista rytmiään. Kaikki sen sisällä ovat onnellisia, tyytyväisiä ja turvassa.
Kit ei saa henkeä, mutta Varjon ei tarvitse hengittää, joten hän kulkee eteenpäin, muuttuu tarpeen mukaan verhon kahahdukseksi, patsaan osaksi, kuun heittämäksi kummalliseksi varjoksi seinässä. Hän pelaa yksin peliä, joka on tarkoitettu kahdelle.
Sitten hän ei ole enää yksin.
Tyttö seisoo ikkunan vieressä, piilossa sen tarjoamassa varjossa. Tätä olisi mahdotonta löytää, ellei tietäisi mistä etsiä. Kit ei sano mitään, ei ole yllättynyt. Hän ojentaa kätensä.
Vicky tarttuu siihen.
He kulkevat yhdessä pitkin kartanon käytäviä, kunnes päätyvät tanssisaliin. Se on jo valmisteltu huomista varten, tuolit nostettu seinien vierelle, maljakot etsitty valmiiksi kukkia varten, kynttilänjalat kiillotettu. Nyt ne eivät pala, mutta eivät he valoa tarvitsekaan.
Kit kumartaa kevyesti. Prinssit eivät kumarra, mutta hän oppi sen liian myöhään, vasta silloin kun oli jo antanut sydämensä tälle tytölle. Vicky nyökkää takaisin, nostaa olemattoman pukunsa helmoja.
He aloittavat.
Tanssi on tuttu, vaikka kumpikaan ei muista sen nimeä. He ovat tanssineet tätä lukemattomia kertoja, tunneleissa maan alla, hylättyjen talojen salongeissa, kerran keskellä toriaukiota. Toinen tuntee toisen liikkeet yhtä hyvin kuin omansa, kumpikaan ei kertaakaan eksy tahdista. Ojennettuihin käsiin tartutaan aina, pudotuksesta nostetaan ylös. Kumpikaan ei pelkää.
Tanssi loppuu. Näkymätön viulu vaikenee.
He makaavat tanssisalin lattialla käsi kädessä. Kit katselee kattoa, kuvittelee sen olevan täynnä tähtiä kuten niinä öinä kun he eivät löytäneet majapaikkaa ja nukkuivat yhteen käpertyneinä taivasalla.
“Minä menen naimisiin Aranian prinsessan kanssa tänä aamuna.”
“Tiedän”, Vicky vastaa.
He makaavat hiljaa, pitäen toisiaan kädestä, kuuntelevat toisen sydämenlyöntiä. Kit sulkee silmänsä. Hän yrittää palata siihen aikaan kun heillä vielä oli aikaa.
Kun aamuaurinko herättää Kitin, tanssisali on tyhjä.
