Nimi: Syksy (hengitä, unohda)
Kirjoittaja: Isfet
Ikäraja: S
Genre: pienoinen angst, drama, raapale
Hahmot/Paritus: Sirius/Remus
Vastuunvapautus: J.K Rowling omistaa luomansa maailman, lainaan vain
Yhteenveto: Joskus syysiltoina menneisyys tulee liian lähelle, houkuttelee kääriytymään itseensä lämpöisen, pistelevän viltin lailla.
A/N: Tämä on tekniikkahaasteeseen kirjoitettu teksti, jossa ei (pitäisi) olla lainkaan sanoja ei, että, hän, ja, joka, kaikki, kuin, kun, mikä, minä, me, mutta, niin, olla, saada, sanoa, se, sinä, tulla, tämä. Haaste inspiroi minut kirjoittamaan haikailevaa, syksyistä Sirius/Remusta. Mihinkäs koira karvoistaan pääsee.
250 sanaa
*
Syksy tuntuu huutavan Remukselle. Tuuli vinkuu löystyneistä ikkunanpuitteista, ravistaa lehtiä irti puista lyöden sateen vasten seinää.
Täällä, täällä, täällä! Muistatko, muistathan?
Remus puristaa teemukia lujempaa, kämmeniä polttaa. Pisarat rummuttavat ikkunaan sormien lailla (Sirius naputti aina sormillaan levottomana). Remus häätää luvattoman ajatuksen, hörppää uhitellen liian kuumaa teetä vaikka kielestä irtoaa nahka. Hengittää kahdesti syvään, nykii kuluneen villapaidan hihat ranteiden peitoksi (Sirius tarttui aina ranteesta, ei kädestä), hengittää uudelleen.
Täällä, muistathan?
Taivas on harmaa, myrskyinen (kuin Siriuksen silmät). Remuksen ainoana valonlähteenä hämärässä keittokopperossa toimii keltainen kynttilä, luoden väräjäviä varjoja seinille. Yksinäisyys pusertaa rintaa, syksy sekoittaa pään. Kädet vapisevat, Remus sulkee silmänsä rauhoittaakseen pulssin, sydämen, rintakehän. Joskus syysiltoina menneisyys tulee liian lähelle, houkuttelee kääriytymään itseensä lämpöisen, pistelevän viltin lailla. Remus juo teetä, yrittää unohtaa Päivän Profeettaan käärityn teekannun pahvilaatikossa sängyn alla. Tunteiden hautaamisen voi vain toivoa yhtä vaivattomaksi.
Täällä
Remus tuntee olonsa tavallista heikommaksi, suorastaan melankolisen sentimentaaliseksi. Mies huokaisee, nousee ylös kiikkerältä tuolilta avaamaan vaikertavan ikkunan. Tuuli syöksähtää pörröttämään hiekanruskeita hiuksia, sade tarttuu sängen peittämään poskeen. Vesi valuu lattialle, kastelee reikäiset villasukat. (Sirius jätti kämpän ikkunan auki, sade muodosti sisään lätäköitä.)
Remus sulkee silmänsä, kuvittelee kaulalle ropisevat pisarat suudelmiksi, tuulen vahvoiksi sormiksi hiuksissa. Vaarallista, juovuttavaa. (Lätäkköön lensi kirjavia lehtiä, Sirius suuteli Remusta, keitti teetä.)
Rakastit, muistatahan?
(Siriuksen hiukset haisivat kastuessaan aavistuksen märälle koiralle, suortuvat liimaantuivat Remuksen kasvoihin -) Remus avaa vastahakoisesti silmänsä, kietoo kätensä ympärilleen. Sulkee ikkunan luotuaan viimeisen silmäyksen kieppuviin lehtiin, hengittää koettaen unohtaa. Melkein kymmenen vuotta.
Remus juo jäähtyneen teen, pyyhkii märät poskensa. Lattia jää vetiseksi, huulet maistuvat suolalta.
(Liikaa.)