Paring: Gellert/Albus
Rating: k11 (LUULEN. Jos tää on liikaa k11 matskuksi ni siirrän kiltisti oikeelle osastolle >.<)
Warnings: Slash, romance, drama, lievä angst, UST ja Snog/fluff
Beta: Ygritte
A/N: Vierähtipä taas aikaa. Mutta FF100 ja osa 9 täällä ollaan.
Edellisiin ficceihin on tullut ihania kommentteja, ja musta on ihanaa, kun ihmiset ovat löytäneet näiden pariin. :3 Tämän kerran sanana listalta toimii ”Kesä”. Ja tosiaan nyt teki mieli kirjoittaa hullusta hullaantumisesta. Rakkaudesta. Kaikesta ihanasta mikä kutkuttaa vatsanpohjassa. (Tätä kirjoittaessa taustalla soi useampaan kertaan Cloe Adamssin - Dirty toughts ) Tarvitsin myös kovaa tätä ficciä varten tietoa jollain tasolla edes siitä mistä Gellert on kotoisin. Euroopasta joo, mutta Canonin mukaan mitään 100% varmaa tietoa en onnistunut löytämään. Joten nyt tähän kokonaisuuteen olen päättänyt mennä olettamuksen mukaan, että Gellert on syntynyt keski-Euroopassa, ja tarkempana maarajauksena Unkarin. Ja etukäteen jo anteeksi, kääntäjällä on leikitty, joten jos kielioppi on ihan jotain pyllyä niin pahoittelut jo etukäteen. *.*’ Kesäkuu 1899
---
Albus oli tullut tapaamaan Gellertiä Bathildan luokse. Vaikkei Albus sitä ääneen myöntäisikään, merkittävä syy paikan vaihdolle oli se, ettei Bathilda ollut kotona. He saisivat olla Gellertin kanssa kahden, ilman, että joku oli jatkuvasti katsomassa heidän peräänsä. Gellertiäkin ärsytti Albuksen veljen jatkuva nurkissa kyräily, ja avoimen inhoavat katseet, joita hän usein loi.
Albuksen ja Gellertin oli tarkoitus selvittää lisää seljasauvan liikkeistä. He olivat päässeet jäljityksessä jo 1600-luvulle, mutta sen jälkeen vihjeet olivat muuttuneet epämääräisemmiksi ja hämärämmiksi. Ikään kuin sauvan tarina olisi pikkuhiljaa muuttunut, ensin legendaksi, ja sitten ylimalkaiseksi huhuksi. Kuin seljasauvasta puhumista ja kirjoittamista olisi vältelty, sillä sen luultiin olevan pelkkää satua. Mutta Gellert oli varma, että sauva oli edelleen olemassa, ja se tulisi vielä esiin tavalla tai toisella.
Albuksen saavuttua tunnelma kuitenkin muuttui todella nopeasti aivan muuksi, kuin kumpikaan heistä oli alun alkaen ajatellut. Ehkä heidän välillään hieman arkailevina ja määrittelemättöminä tapahtuneet suudelmat ja kosketukset vaativat nyt tulla tiedostetuiksi.
”Bathilda ei ole kotona.” Gellert kuuli itsensä sanovan hieman omituisella äänenpainolla, itsekään tietämättä täysin mitä tarkoitti sanoillaan. Katse Albuksen silmissä muuttui uteliaaksi ja hieman varovaiseksi.
”Gellert…?” Albus sai kakisteltua osaamatta jatkaa lausettaan pidemmälle. Gellert tarttui Albusta ranteesta, vetäen itseään hieman pidemmän miehen suudelmaan. Gellert ja Albus suuntasivat kuin yhteisestä sopimuksesta hieman kompuroiden ja tosiaan suudellen rappusia pitkin yläkertaan Gellertin huoneeseen. Viimeistään yläkertaan päästyään kummankin miehen mielestä olivat pyyhkiytyneet varjelukset, ja kumpikin oli juopunut suudelmista.
Gellert upotti toisen kätensä Albuksen ruskeisiin, hieman kihartuviin ja pehmeisiin hiuksiin samaan aikaan, kun sinisilmäinen nuorimies hapuili huulillaan Gellertin kaulaa. Gellertistä tuntui, kuin joku olisi kutittanut hänen selkäänsä pitkin sulalla. Mielihyvän aalto sai Gellertin mutisemaan puoliääneen;” Ó, Merlin, ne hagyd abba Albus!” Albus tuntui hymähtävän hänen kaulaansa vasten. Gellert tunsi punan nousevan kasvoilleen, hän puhui enää harvoin unkaria. Hän ei halunnut ihmisten tietävän itsestään edes sitä, mistä oli kotoisin, mutta Albus oli saanut hänen ajatuksensa sekaisi.
”Ymmärsin Merlinin ja Albuksen. ” Albus kuiskasi tuskin kuuluvasti, huvittuneisuutta äänessään. Gellert tuhahti, kiristi otettaan Albuksen hiuksista ja näki yllättyneen ilmeen häivähtävän tämän kasvoilla. Gellert ei irroittanut otettaan, vaan astui puoli askelta taaksepäin. Hän ei päässyt kauemmas, kun hän oli Albuksen ja suljetun makuuhuoneensa oven välissä. Albus näytti edelleen hieman huvittuneelta, mutta samaan aikaan hyvin kiihtyneeltä. Sinsilmäinen mies avasi suunsa raolleen, mutta sulki sen sitten uudestaan sanomatta sanaakaan.
”Kuten sanoin…” Gellert aloitti, tuntien itsensä yllättäen epävarmaksi. Halusiko hän yllyttää Albusta menemään pidemmälle kertomalla mitä oikeasti oli sanonut? Oliko hän edes tarkoittanut sitä mitä oli hetken huumassa mutissut? Huomaamattaan Gellert tiukensi edelleen otettaan Albuksen hiuksista, saaden tämän henkäisemään ja taivuttamaan päätään taaksepäin. Gellertin katse jähmettyi hetkeksi Albuksen kaulassa näkyvään pulssiin. Albus ei vastustellut, vaan tuntui olevan valmiina toteuttamaan kaikki Gellertin toiveet.
Gellert hellitti otettaan hieman, astuen samalla heitä puoli askelta erottaneen etäisyyden kiinni. Gellertin päässä pyöri sata ajatusta. Hän henkäisi syvään, rauhoittaakseen mielensä. Nyt ei ollut aika laskelmoida, vaan tehdä päätöksiä. Ja juuri nyt ajatus Albuksesta tuntui paremmalta kuin vain hyvältä. Ajatus Albuksesta tuntui
täydelliseltä. ”…Voi Merlin, älä lopeta Albus” Gellert kuiskasi Albuksen korvaan, tuntien Albuksen lihasten jännittyvän.
”Voinko siis jatkaa?”Albus kysyi matalalla, pehmeällä äänellä. Gellertin käsi Albuksen niskassa liukui alemmas, vaeltaen hartiaa pitkin selälle, päätyen lopulta sinisilmäisen miehen lanteille. Toinen käsi seurasi perässä ja Gellert veti Albuksen lantiota lähemmäs itseään heidän uppoutuessaan uuteen suudelmaan. Gellert halusi unohtaa hetkeksi suuret suunnitelmansa, varjelukset, velhojen ylivallan, kaiken. Hän halusi hetken olla kuin kuka tahansa kuusitoistavuotias. Olla rakastettu, haluttu ja kokeilla mitä hänen rakkaudestaan voisi tulla. Se, mihin tämä kaikki voisi johtaa, olisi järkeiltävä myöhemmin. Gellertin kädet nykivät Albuksen paidan pois housujen vyötäröltä. Albus näykkäisi hänen kaulaansa, ja jostain syystä Gellert huomasi vasta nyt Albuksen käsien avaavan tuskallisen hitaasti hänen paitansa nappeja. Gellertin kädet pujahtivat Albuksen paidan alle, löysivät tämän selkärangan, ja hän silittivät sitä hitaasti ylös ja alas. Samassa pikkuinen nappi lipesi Albuksen sormista, ja hänen kätensä kietoutuivat Gellertin ympärille. Gellertin kasvoilla kävi tyytyväinen hymy. Albus olisi sulaa vahaa hänen käsissään. Toisaalta samaan tapaan hänen omakin kehonsa vastasi Albuksen kosketukseen. Eikä Gellert välittänyt oliko se hyvä vai huono juttu.
Pian Gellertin paita oli napitettu kokonaan auki, ja Albuksen paita oli tippunut lattialle. Gellert oli tönäissyt Albuksen sängylleen puoli-istuvaan asentoon, ja oli itse kiivennyt hajareisin Albuksen syliin suutelemaan tuota niin sinisilmäistä miestä, jonka katseeseen hän tuntui hukkaavan itsensä. Albuksen iho tuntui hohkaavaa suloista lämpöä. Gellertin päässä häivähti ajatus tukalan ahtaista housuista. Albuksen kädet olivat laskeutuneet hänen pakaroilleen ja Albus nosti häntä hellästi itseään vasten. Gellert painautui tiukemmin Albuksen syliin, eikä hänelle jäänyt epäselväksi, etteikö Albuksella olisi ollut aivan yhtä tukala olo kuin hänellä itselläänkin.
Samassa ovelta kuului terävä koputus, joka sai Gellertin ja Albuksen irrottamaan otteensa toisistaan kuin salamaniskusta. Albuksen silmissä välähti pakokauhu tämän kahmiessa paitaansa lattialta. Gellert vilkaisi ovea, napaten pöydältä ensimmäisen kirjan minkä käsiinsä sai, ja heittäytyen nurkassa olevaan nojatuoliin. Samassa ovi aukesi, paljastaen Bathildan, joka harvemmin odotti vastausta koputuksiinsa.
”Ai hei Albus kulta, en tiennytkään, että sinäkin olet täällä.” Bathilda sanoi säteilevä hymy kasvoillaan. Albus vastasi hymyyn kohteliaasti, nostaen jalkansa sängylle.
”En tiennyt, että palaisit näin pian.” Gellert sanoi onnistumatta peittämään pettymystä äänessään.
”Pewerettien teekutsu ei koskenut vain minua, ja kyllästyin ihmisiin. Joka tapauksessa, olin tulossa etsimään paria kirjaani, oletko siirtänyt niitä?” Bathilda kysyi kepeään sävyyn, kääntäen sitten katseensa Gellertistä Albukseen.
”Kultaseni, olisitko halunnut jäädä illalliselle?”
”Ei, ei kiitos Bathilda. Luulen… Luulen, että minua odotetaan jo kotona.” Albus sanoi viileä sävy äänessään, saaden Gellertin luomaan ystäväänsä yllättyneen katseen. Mitä oli tapahtunut? Oliko hän tehnyt jotain väärin? Vai johtuiko Albuksen äänensävy vain ikävästä keskeytyksestä? Yhtäkkinen levottomuus valtasi Gellertin Hän ei voisi laskea Albusta kotiin tässä mielentilassa, jos hän oli rikkonut jotain heidän välillään. Hän ei halunnut pilata kaikkea yhden virhearvion takia.
”Tulen saattamaan. Ja ei, en ole nähnyt kirjojasi Bathilda. ” Gellert sanoi, saaden Albuksen luomaan häneen hieman kysyvän katseen. Mutta Albus ei estellyt, mitä Gellert piti hyvänä merkkinä.
Kaksikko käveli alakertaan hiljaisuuden leijuessa heidän välissään raskaana ja painostavana. Kumpikaan ei uskaltanut sanoa sanaakaan tapahtuneesta. Kun he olivat päässeet ulos talosta, ja lähtivät kävelemään kujaa pitkin pois Bathildan talolta, eriparisilmäisen nuoren miehen oli pakko avata suunsa.
”Tuota, teinkö jotain… väärin?” Gellert kysyi varovaisesti, ääni tuskin kuuluvana.
”Sinäkö?” Albus kysyi kuulostaen yllättyneeltä. Gellert kääntyi katsomaan Albusta, joka vaikutti hämmästyneeltä, ja samaan aikaan oudon kireältä.
”Jos… Jos tätisi ei olisi keskeyttänyt minä olisin…
Rikkonut rajoja.” Albus kuiskasi. Samassa ymmärrys iski Gellertin tajuntaan. Albus luuli rikkoneensa rajoja, jotka olivat olleet yhtä häilyviä heille molemmille muutama hetki aiemmin.
”Luuletko sinä että…?”
”Tiedän. Luulen… luulen ettei meidän pidä ajautua tuollaiseen tilanteeseen uudestaan ennen kuin… olemme puhuneet siitä ensin. Laki ei varsinaisesti ole meidän puolellamme. En halua vetää sinua vaikeuksiin Gellert, vain sen takia että tunnen ihan
hullua vetoa sinua kohtaan.” Albus takelteli, puristaen Gellertiä kevyesti käsivarresta. Gellertistä tuntui, kuin hyinen Britannian kesäsade olisi kastellut hänet läpimäräksi, ja jättänyt puistattavan olon jälkeensä.
”Kyllä minä olisin sinut pysäyttänyt, jos olisi ollut tarve.” Gellert sanoi pyyhkäisten hiuskiehkuran kasvoiltaan.
”Niin sanot nyt. Minä olen vanhempi, joten minun on pakko olla vastuullisempi tässä asiassa. Ihan meidän kaikkien turvaksi. Sinun, minun ja meidän perheidemme vuoksi. ” Albus sanoi pahoittelevaan sävyyn, saaden Gellertin tuntemaan itsensä pieneksi lapseksi.
” Ó szar! Paskat! Albus minä… Szeretlek. Siis… Minä… Rak…pidän sinusta.” Gellert sanoi vilkuiltuaan ympärilleen kiihtyneenä. Ketään ei näyttänyt olevan kuuloetäisyydellä. Albus pysähtyi sijoilleen, henkäisten terävästi ilmaa keuhkoihinsa. Albus kääntyi katsomaan Gellertiä lempeä hymy huulillaan, joka nyki suunpieliä.
”Tiedän, niin minäkin sinusta. Puhutaan huomenna lisää, sopiiko?” Albus sanoi hiljaa, vilkaisten ympärilleen, ja antaen kevyen suukon Gellertin poskelle. Gellert tyytyi nyökkäämään tyytymättömänä tilanteeseen, mutta tajuten ettei saisi Albusta jäämään pidemmäksi aikaa luokseen. Gellert jäi katsomaan kuinka Albus kääntyi kujan päästä kohti pääkatua, ja omaa kotiaan.
Jokin oli mennyt pieleen, eikä Gellert ollut vakuuttunut pystyisikö hän korjaamaan sitä takaisin. Nuori mies soimasi itseään siitä, ettei ollut miettinyt tekojensa seurauksia loppuun saakka. Nyt pahimmassa tapauksessa hän menettäisi Albuksen, ja kaiken sen mikä oli tehnyt tästä pienestä kyläpahasesta siedettävän.
A/N2:
Suomennusta mihin päädyin kääntäjän mukaan. Jos nää on jotenkin ihan metsässä, olen pahoillani. >.< jos joku unkaria taitaa niin saa vinkkaa korjauksista.
Ó, Merlin, ne hagyd abba Albus! = voi Merlin, älä lopeta Albus!
Ó szar! =voi paska!
Szeretlek = Rakastan sinua