Jolle voi purkaa koko sydämen (S • draama, romantiikka)

[Felia]

Jolle voi purkaa koko sydämen

(S • draama, romantiikka • 322 sanaa)

A/N: Jes, sain taas hieman purettua kirjoitusblokkia ja tällä kertaa ihan ficletin muodossa! Tässä kokeilin taas hieman uutta tapaa kirjoittaa eli käytin minä-kertojaa. Olen vierastanut todella paljon sen käyttöä, mutta ei se niin hassulta loppujen lopuksi sitten tuntunutkaan. Muutenkin tätä oli aika helppo kirjoittaa ja sanat tuntui virtaavan hyvin. Oon ihan tyytyväinen lopputulokseen, vaikka raapalemitta ei ihan onnistunutkaan. Toivon mukaan mahdolliset lukijatkin pitävät tästä!

Tämä teksti osallistuu haasteeseen Ime kappale tyhjiin Mikko Harjun Taikavoimia -biisillä.




Kesäillan aurinko on katoamassa horisonttiin, luonto hämärtyy ja järviveden pinta hohkaa oranssia. Istumme laiturilla hiljaisuudessa, jalkamme on upotettuina viileähköön veteen ja kätemme lepäävät laiturin laudalla välissämme. Hitaasti sivelen kämmenselkääsi peukalollani ja kuulen pienen huokauksen lähtevän huuliltasi.

Minuutit kuluvat, ja kun aurinko enää vain hivenen pilkistää horisontista, avaat suusi. En sano mitään, kuuntelen vain. Sanojen ryöppy vierii korviini ja teen parhaani sisäistääkseni kaiken sanomasi. Äänensävysi vaihtelevat iloisesta surulliseen, epätoivoisesta toiveikkaaseen, neutraalista helpottuneeseen, ja otan kätesi käteeni puristaen hellästi.

Tiedän, että et kaipaa juuri nyt mitään muuta kuin kuuntelijaa. Olet käynyt läpi paljon – niin hyviä kuin huonojakin aikoja, yksin ja kanssani – ja tiedän, että sinun on ollut ja on yhä vaikea avautua tietyistä asioista. Vähitellen olen onnistunut murtamaan avautumiskynnystäsi ja se merkitsee minulle paljon, että uskallat puhua niistä vaikeistakin asioista. Se on vaatinut aikaa ja rauhaa, mutta vuoksesi olen ollut aina valmis odottamaan.

Luottamuksen rakentaminen on ollut vaativa prosessi, mutta se on myös antanut paljon. Olen oppinut paljon sinusta – nytkin näen häivähdyksen uusia piirteitä, jotka eivät ole aiemmin tulleet sinussa esille. Kiitollisuus ja lämpö täyttää sydämeni, pienoinen hymynkare kohoaa huulilleni, mitä tarkemmin kuuntelen sinua. Hetki hetkeltä tunteeni tuntuvat vain vahvistuvan ja olen yhä varmempi tulevaisuudesta.

Meidän yhteisestä tulevaisuudesta.

Jokainen tarvitsee jonkun, jolle uskoutua – jonkun, jolle voi purkaa sydäntään, kun asiat alkavat painaa ja aiheuttaa huolta tai tuottaa iloa niin paljon, että ei vain pysty pitämään kaikkea sisällään. Jokainen tarvitsee majakan – tuen ja turvan, joka pysyy vankkana tuulissa ja tuiskuissa. Jonkun, joka ymmärtää ja haluaa ymmärtää eikä tuomitse.

Kun puristat kättäni, tiedän, että se on tapasi kiittää. Kuuntelusta, siitä, että olen vain siinä, vierelläsi. Jokainen jaettu hetki, kuuntelu ja ymmärtäminen, lähentää meitä ja vie meitä eteenpäin. Vahvistamme yhteyttämme pienin askelin, hitaasti, mutta varmasti. Rakkautemme on opintomatka, jonka varrelle tulee mahtumaan niin ylä- ja alamäkiä kuin tasaista tallustelua.

Kun katseemme vielä hetken kuluttua kohtaavat, silmissäsi väikkyy onni. Sydämeni tekee pienen voltin rinnassani ja siitä tiedän, että olen oikeassa paikassa. Paikassa, johon minut on tarkoitettu.

Sinun vierelläsi.

[hiddenben]

Voi, olipa tämä jotenkin tunteellinen ja kaunis teksti! Blokinpurkutekstiksi tosi onnistunut ja minä-kertojakin toimi! Se toi tähän ihan oman intensiivisen tunnelmansa, mitä ilman näiden kahden suhde olisi jäänyt paljon etäisemmäksi, ikään kuin tutkielmaksi kauempaa. Nyt kuitenkin pääsin lukemaan kertojan näkemyksen tästä toisesta ihmisestä ja siten molemmista tulee esiin hurjasti kaikkea mielenkiintoista Ehdottomasti siis toimiva valinta!

Tästä tuli todella vahvasti mieleen Antti Röngän Jalat ilmassa -romaani, jonka luin viime vuonna ja joka teki minuun vahvan vaikutuksen. Siinäkin päähenkilö on kokenut kovia ja hänellä on vaikeuksia kertoa tunteistaan ja kokemuksistaan, mutta löytäessään oikean henkilön hän alkaa hiljalleen avautua, vaikka helppoa se ei suinkaan ole. Sen takia tätä tekstiä oli mielenkiintoista lukea, sillä näin tämän melkein ficcinä tuolle kirjalle Tai ehkä pikemminkin niin, että kirjan ansiosta ymmärsin tämän paljon vahvemmin ja paremmin kuin olisin ehkä muuten tehnyt, koska nyt pystyin kuvittelemaan tuon toisen henkilön taustan paremmin.

Pidän tässä kovasti siitä, että kertojalla on niin vahva usko heidän yhteiseen tulevaisuuteensa. Ei ole kysymyksiä tai epäilyjä siitä, etteikö suhde jatkuisi vaan juuri siinä hetkessä on hyvä ja turvallista olla eikä huolia ole. Vain rakkaus toista ihmistä kohtaan - ja se on kovin kaunista. Kertoja on myös tarkkasilmäinen ja osaa lukea kumppaniaan hyvin. Pienillä eleillä on niin suuri merkitys, mutta ne on opittava näkemään. Oi että, olipa tämä kaunis teksti! Kiitos kovasti tästä

[Felia]

hiddenben: Vau, olen otettu kommentistasi. ♥ Minä-kertoja on tosiaan aina ollut mulle sellainen arveluttava, mutta hienoa, että se toimi. Antti Röngän Jalat ilmassa ei ole mulle tuttu, mutta voisihan siihen tutustua. Hauskaa, että teksti toi sulle vahvasti mieleen kyseisen teoksen ja onhan se hyvä, että sen myötä pääsit tähän tekstiin sisälle paremmin. Joo, yhteinen tulevaisuus on selvä peli, vaikka yhteisellä matkalla onkin mutkia. Mutta ymmärryksellä, välittämisellä ja kärsivällisyydellä pääsee hyvinkin pitkälle. Pienistä eleistä se kaikki lähtee. Ihanaa, että pidit tästä! Tuhannet kiitokset sydäntä lämmittävistä sanoista! ♥

[Larjus]

Oon sun runoja lukenut ihan sydämet silmillä, niin kiva niiden lisäksi nähdä, millaista proosaa kirjoitat. Ja oi että tää on ihana ♥ Blokinpurkutekstiksi ja siis ihan muutenkin huikee teksti, oon taas ihan et wäää en kestä ♥ Ihanan vakavahenkistä romantiikkaa mutta tyyliltään silti niin pehmeää ja hellää. Just eilen luin jotain artikkelia, jossa puhuttiin siitä, miten toimivan pitkäaikaisen parisuhteen tärkeimmät "rakennuspalikat" ovat empatiakyky ja luottamus (ei rakkaus). Tämän tarinan hahmojen suhteessa on kyllä selvästi kaikkia kolmea, ja syvä ymmärrys toisiaan kohtaan. Teot kertovat kaiken. (Ja mulla nousi OTP-feelsit taas vaihteeks pintaan )

Minäkertoja toimi tässä tosi hyvin, sen avulla lukijana pääsee vielä lähemmäs tekstin tunnelmaa ja hahmojen sielunmaisemaa. Oon samaa mieltä siitä, että minäkertoja on helposti vierastettavissa, ja sen kirjoittaminen on kyllä huomattavasti työläämpää kuin kolmannen persoonan, mutta vaihtelu virkistää ja sillekin on paikkansa! Kuten tässä ficletissä. Ihan nappivalinta.

Vaikka talvi kovasti vielä yrittää pitää pintansa (vaikka maaliskuussa jo ollaan), tää tarina toi ihanan lämpöisen kesäfiiliksen kaiken romantiikkahöttöhattarafiilistelyn kaupanpäällisiksi :3 Nyt on hyvä jatkaa viikonloppua. Kiitos! ♥