Ystävät | Luna, S, fluffy, one-shot

[Sleepless]

Nimi: Ystävät
Kirjoittaja: Sleepless
Paritus: None.
Ikäraja: Sallittu
Genre: Fluffy, one-shot
Disclaimer: Rowling omistaa hahmot ja paikat, minä kirjoitan niistä vain omaksi huviksi ja toivottavasti teidänkin. ^^

Summary: Luna nousee, lähtee, ei huomaa kuinka vaaleat hiukset valuvat niskaan, kuinka kasvonpiirteet ovat kauniit. Kuun kalpeus ja kuun kainous.



***


Kultakala kuolleena maassa, pikkutyttö kyynelten tahrima vieressä. Osuma. Suru iskee syvälle ja tyttö pakenee mielikuvitusmaailmaan, piirtää paperin täyteen kaloja. Leikkaa ne irti, liimaa seinille, hymyilee. Keltaisia kaloja, kultakaloja. Todellisuuspakoilua. Pienestä asti oppinut, kuolema vei kalan, vei äidin, voi viedä kenet tahansa. Silti nauraa, tarttuu isän ojennettuun käteen, pukeutuu oranssiin kesämekkoon ja retiisikorvakoruihin. Sillä eihän elämä ole niin paha eihän? Luna, kuu, uskoo aurinkoon ja tähtiin.

Suuri koulu näyttää ihmeelliseltä; syvä ja kaunis, vesi joka ympäröi pienet ja kiikkerät veneet. Lunan hiuksissa sadetta, valkoisissa ranteissa koruja, kummeksuvia katseita. Piiloutuu, hymyilee, ei kyyneleitä. Vaikka tietää jo, tulee olemaan yksin, kuulee ivahuutoja, salattuja sanoja. Mutta pyyhkii ne pois, on toinen maailma, parempi; Lunan oma maailma, äidin kultahiusten ja samanväristen kalojen maailma. Tyyny on pehmeä ja on helppo nukahtaa. Unelmia. Niitä on. Ikkunaa naputtaa pöllö; kirje isältä, kirje Tylypahkaan. Oma tyttöseni, oma kuuni, joko olet saanut monta ystävää?

Pettymys, jota ei huomata.

Vihreitä sananjalkoja, ohuita sääriä kutittaa, paljaita jalkoja. Märät vaatteet, helisevä nauru, Kielletyn metsän portit jäävät taakse. Lunan oma salaisuus, oma paikka, sinne kukaan ei uskalla. Nauru herättää metsän eloon, tytön riemu karkottaa pahat henget. Istuu multaisessa maassa, istuu ja odottaa, kietoo kukkia hiuksiin; yksisarvisten juomapaikka, kuu nukahtaa tähtien keskelle. Löytänyt aarteen, löytänyt toisen maailman; ei oikeaa vieläkään. Ei todellista.

Ystävät, niitä ei ole.

Tummat hiukset, kiharat valuvat kuin vesiputoukset. Sininen uni välähtää, hameenhelma. Luna ja tanssiaiset, Hermione, joka hymyili. Kirjoja kantava, nokkela tyttö, Luna tietää ja muistaa. Tietää jokaisesta jotakin, kukaan ei tiedä hänestä. Hermione nyökkää ja kääntyy poispäin, sydän putoaa kerroksen alemmas, lupasi olla välittämättä. Katse siirtyy Harryyn ja Roniin; kaksi poikaa, toinen äänekäs ja nauravainen, toinen suosittu, syvät silmät ja valpas katse. Kaksi, jotka eivät koskaan edes vilkaisisi. Luna nousee, lähtee, ei huomaa kuinka vaaleat hiukset valuvat niskaan, kuinka kasvonpiirteet ovat kauniit. Kuun kalpeus ja kuun kainous.

Itkee, kunnes silmiä kirvelee.

Ginny, Luna maistelee nimeä suussaan, hymyilee, ottaa tanssiaskeleen. Tyttö, kaunis ja suosittu, sanat jotka kohdisti Lunalle. Punaiset liekit niskaan kiedoittuina, haaleasti erottuvat pisamat. Ei katsonut pahasti, puolusti ja saattoi käytävään. Luna valvoo seuraavan yön, toivo on hurja kun se valtaa sydämen, toivo herättää unesta, kuvitelmista.

Neville, poika esittäytyy, pyöreät posket ja kömpelöt liikkeet, kun Luna ojentaa käden ja auttaa ylös; ja huomaa silmät, ystävälliset silmät. Luna hymyilee ja poika hymyilee, onko se niin helppoa, Luna ihmettelee, kun onni pulppuaa suoniin. Käynnit metsässä unohtuvat, näkymättömät kasvot saavat haaleta; ystävä, Luna uskaltaa viimein lausua.

Albuksen kaarti, joukko ihmisiä, odottavia kasvoja, kipinöiviä taikasauvoja; Luna heidän joukossaan, sydän melkein pakahtuen ylpeydestä. Vieressään Neville, toisella puolella Ginny, hymyilee rohkaisevasti. Ja siellä ovat Ron, Hermione, Harry, puhuvat Lunalle, näkevät Lunan, hyväksyvät. Ja Luna tekee parhaansa, keskittyy, näyttää mihin pystyy. Albuksen kaarti. Ystävien kaarti.



Oma tyttöseni, oma kuuni, joko olet saanut monta ystävää?

Neljän vuoden kuluttua Luna kirjoittaa vastauksen isälleen.

[Ringo]

Apua, minä rupesin itkemään. :'D
Tämä oli todella kaunis, en ymmärrä, miksi tähän ei ole tullut aiemmin kommenttia.
Olet kirjoittanut tämän ihanan Lunamaisesti, ja hahmoon pystyy samaistumaan todella hyvin. (: Jostain syystä en ole koskaan aiemmin ymmärtänyt tätä hahmoa, mutta nyt jotenkin silmäni rävähtivät auki.
Herkkää ja kaunista, en jaksa alkaa quotoida tästä mitään erityisiä kohtia, sillä koko teksti oli jotenkin erityinen, ja tämä jäi mieleeni.

Neljän vuoden kuluttua Luna kirjoittaa vastauksen isälleen.

Tuo loppu oli ihana.

Äh, olen täysin sanaton.
Enkä ymmärrä vieläkään, miksei tämä ole saannut yhtään kommentteja, tämä oli upea.
Kiitos todella paljon tästä.
-Ringo-

[Lokitar]

Ai että, ihan älyttömän kaunis one-shotiksi. Hyvin lyhyeen pätkään sait laitettua paljon tunteita ja yksinäisyyden tunnelmaa, ilman että se tuntui edes väkisin väkerretyltä. Älyttömän kaunista, kiitos ja kumarrus <3

[pihlajanmarja]

Tämä oli ihana. Luna on minusta tosi mielenkiintoinen hahmo, harmi kun siitä ei kirjoiteta kovin paljon parituksettomia ficcejä. Mutta tämä ficci, tämä oli ihanan lunamainen, ihanasti kirjoitettu. Pidin alusta, lopusta ja keskikohdasta, eli kaikesta tässä ficissä. En edes tajunnut, että tämä oli niin lyhyt, tähän oli saatu tosi paljon tunteita ja tapahtumia pieneen tilaan, ja kaikki tuntui tosi aidolta. Olipas ylistävä kommentti, mutta tämä ficci oli sen arvoinen.

[Sleepless]

Oi, kommentteja, kiitos paljon kaikille. 

Ringo: Oho, mukava kuulla että sain lukijassa jotain tunteita esille, vaikka tietenkään ei ole tarkoitus itkettää ketään.  Ja kiva jos osasin mielestäsi kirjoittaa tämän Lunamaisesti, sillä se oli tarkoituskin. ^^

Fubuki: Voi kiitos, hienoa että tykkäsit!

pihlajanmarja: Ylistävät kommentit ovat varsin mukavia , vaikka tietenkin rakentavaakin on hyvä kuulla. ^^ Mutta hyvä että kelpasi, niin voisin ehkä kirjoittaa Lunasta lisääkin.

[Fiorella]

Tässä oli jotain todella koskettavaa ja kaunista. Pienelle, niin varhain suuren trauman kokeneelle tytölle ystävyys on jotakin todella isoa ja arvokasta, jota kaipaa ja tavoittelee hyvin hartaasti. Ja on siksikin niin sydäntäsärkevää ajatella, miten Luna ikään kuin kokee syyllisyyttä siitäkin, ettei onnistu ystävystymään ja täyttämään isän toivetta, vaikka isä toivoo oikeasti vain että Lunan olisi hyvä ja onnellinen olla.  Mutta Lunalla on vain mielikuvitusmaailmansa, oma rinnakkaistodellisuutensa. Voin niin samaistua ajatukseen, kun muistan niitä tyttövuosia, kun itse kaipasin ystävää. Joskus se mielikuvitus riittää, mutta aina ei.

Kuun kalpeus ja kuun kainous.

Luna on ujo ja vetäytyvä kuin kuu itse. Mutta sitten koittaakin se aika, kun kaikki muuttuu.

Luna valvoo seuraavan yön, toivo on hurja kun se valtaa sydämen, toivo herättää unesta, kuvitelmista.

Luna hymyilee ja poika hymyilee, onko se niin helppoa, Luna ihmettelee, kun onni pulppuaa suoniin.

Toivo on niin ihanaa, se lämmittää sisältä päin. Joskus se on vain niin helppoa. Ainoa vaikeus on se, osuuko sopivan kaverin kanssa kohdakkain. Lunalla oli onni matkassaan.

Albuksen kaarti, joukko ihmisiä, odottavia kasvoja, kipinöiviä taikasauvoja; Luna heidän joukossaan, sydän melkein pakahtuen ylpeydestä. Vieressään Neville, toisella puolella Ginny, hymyilee rohkaisevasti. Ja siellä ovat Ron, Hermione, Harry, puhuvat Lunalle, näkevät Lunan, hyväksyvät. Ja Luna tekee parhaansa, keskittyy, näyttää mihin pystyy. Albuksen kaarti. Ystävien kaarti.

Tämä on niin koskettava kappale, että täytyy lainata ihan kokonaan. Miten suuri merkitys Kaartilla Lunalle olikaan. Se toden totta oli hänelle ystävien kaarti. <3

Neljän vuoden kuluttua Luna kirjoittaa vastauksen isälleen.

Ja vielä tämä lopetus. Kun viimein oli jotain, mistä kirjoittaa. <3

Tämä pikkuinen ficci puhutteli ja herätti vahvoja tunteita. Aika ei ole sitä syönyt, oli ilo lukea. Kiitos.