Otsikko: Kun katson sinua
Kirjoittaja: Kiirsu
Ikäraja: S
Tyylilaji: haikea romanssi
Paritus: Remus/Harry
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat Rowlingille, minä vain lainaan niitä hetkeksi.
Yhteenveto: Remus ei ole enää nuori, Harry on.
A/N: Osallistuu 12+-virkehaasteeseen.
Kun katson sinuaNiityn ylle oli jo laskeutunut sumu. Koko metsä oli hiljainen ja Remus kuuli jokaisen rasahduksen, tunsi pienenkin tuulen vireen kasvoillaan. Yö ei antanut armoa mielessä villinä pauhaaville ajatuksille. Siitä oli niin vähän aikaa, kun Remus oli vielä opettanut Tylypahkassa ja suhtautunut oppilaisiinsa aseman vaatimalla korrektiudella. Hän ei enää muistanut, missä kohtaa kaikki säädyttömät ajatukset olivat hiipineet hänen mieleensä.
Harry oli lähtenyt sanaakaan sanomatta, paiskannut oven kiinni perässään. Kolahdus resonoi kipuna selkäytimessä, toi mieleen illan ministeriössä. Muistutti siitä äänien, tuoksujen, värien sekamelskasta, joka oli täyttänyt hänen aistinsa Siriuksen kaatuessa verhon taakse. Sama kipu, jota hän oli tuntenut 17 vuotta sitten katsoessaan Päivän profeetassa kuvaa rakkaastaan käsiraudoissa. Kipu oli kuin leikkaus hänen elämästään: kaikki ne hetket, joina hän oli luullut sydämensä särkyneen lopullisesti. Hän oli rakentanut sydämelleen kilven, mutta Harry oli onnistunut pääsemään sen ohi.
Remus käveli omenapuiden ohitse, ne kantoivat edelleen hedelmää. Osa oli alkanut jo mädäntyä syksyn tullen, mutta Remus poimi puusta yhden kirkkaanpunaisen. Siriuksesta oli aina ollut hupaisaa heittäytyä koiran rooliin ja jahdata milloin mitäkin, myös hänelle heitettyjä omenia. Omena oli ylikypsä ja Remuksen suupielestä valui mehua rinnuksille. Hän pyyhki violettia flanellipaitaa, jonka Sirius oli antanut hänelle joululahjaksi vuosia sitten, kun he olivat nuoria ja rakastuneita. Nuori hän ei enää ollut, mutta rakasti yhä.
Yksin pellon laidassa ajatukset tuntuivat vihdoin kirkkailta, vaikka silti niin vääriltä. Jokin metsässä veti Remuksen pois ajatuksistaan, puiden välissä näkyi liikettä. Hän veti sauvan esiin ja lähestyi verkkaan tummaa hahmoa, jonka hän pian tunnisti. Harry astui kuun valaisemalle pellolle ja Remus tunsi viileän väreen kulkevan selkää pitkin. Mikään ei ollut kolahtanut näin lujaa, ei edes Sirius.
”Vaikka kuinka tahtoisit, niin eivät nämä tunteet meni ohi, meiltä kummaltakaan”, Harry sanoi päättäväinen ilme kasvoillaan.
Kuun hohde sai Harryn nuoret kasvot näyttämään niin virheettömiltä, että Remus tuntui humaltuvan niistä. Hän tarttui noihin kasvoihin kaksin käsin ja antoi itsensä haaveilla, että sydän kestäisi tämän ehjänä.
1. sumu
2. hiljainen
3. armo
4. kun
5. säädytön
6. sana
7. kipu
8. väri
9. käsiraudat
10. leikkaus
11. kilpi
12. hedelmä
13. mädätä
14. hupaisa
15. valua
16. rakastunut
17. yhä
18. kirkas
19. liike
20. verkkaan
21. viileä
22. kolahtaa
23. ohi
24. hohde
25. haaveilla