Nimi: Kuolleen miehen lanka
Kirjoittaja: hiddenben
Ikäraja: S
Genre: kieroutunut romantiikka
Haasteet: Etydejä XX (
kuva &
kuva), Tarot-haaste (Queen of Cups), FFF1000 sanalla
lehmipoika, OTS20 #3 (suomalainen kansanusko)
Yhteenveto: Irti päästäminen on vaikeaa.
K/H: Olen halunnut kirjoittaa lemmenloitsuista vaikka kuinka kauan, mutta ideani risteilyaluksesta, jolla tehdään lemmenloitsuja paisui niin suureksi, että en saanut kokonaisuutta aikaiseksi (ehkä joskus siitä voisi kirjoittaa kunnon feelgoodin). Mutta lopulta, OTS20-haasteen deadlinen ollessa tänään, sain kirjoitettua tämän tuplaraapaleen! Ja vaikka tämä on vähän kieroutunut, tykkään tästä tosi paljon. Tämä on myös juhannustaika Thelinalle, joka toivoi maagista realismia sisältävää originaalia ♥ Taustalla voi kuunnella Juice Newtonin
Angel of the Morning -kappaletta, joka toimi inspiraationa.
Kuolleen miehen lanka
Keskikesän aamuna, vuoden pisimmän päivän jälkeen, päästän hänet menemään.
Istun mökin ulkoportailla, kangasmytty sylissäni. Aurinko paistaa mäntyjen takaa, sivelee kallioita ja tyyntä vedenpintaa.
Nostan teemukin huulilleni, vaikka se höyryää vielä.
Irti päästäminen on vaikeaa. Jaksoin paremmin syksyn myrskyt, talven kaamoksen ja orastavan kevään, kun August oli vierelläni. Kun murjotin, hän näytti kauneuden ruskeassa maisemassa, polveen asti ylettyvässä hangessa ja kuinka pehmeitä alkukesän hiirenkorvat olivat, saaden minutkin leppymään.
Mutta toista ihmistä ei voi pitää otteessaan liian pitkään, ei näin, ellei halua nähdä hänen kuihtuvan.
Tartun kangasmyttyyn, ujutan ratkojan ompeleen alle ja nykäisen. Yksi kerrallaan tekemäni pistot aukeavat, ja meitä yhdessä pitelevä lemmenloitsu alkaa halkeilla. Lanka, kuolleen miehen vaatteesta purettu, muuttuu mitättömäksi katketessaan.
Mökin lattia narahtaa ja vyön solki kilahtaa. Pehmeät askeleet räsymatolla, sitten takanani.
August astuu portaat alas ja jää seisomaan paljain jaloin kalliolle. Tummat hiukset ovat sekaisin, toinen henkseli roikkuu toimettomana. Hän katsoo minua hämmentyneenä. Silmien huumaantunut loiste on poissa. Siitä tiedän loitsun rauenneen.
”Päätie on tuonne suuntaan.”
August seuraa sormeani ja nyökkää. Hän lähtee kävelemään hitaasti, mutta epäröimättä. Toivon, että hän pääsee hevoskärryn kyytiin ja ehkä joku lähikylässä jo tunnistaa hänet, viime kesänä kadonneeksi ilmoitetun lehmipojan.
Seuraavana aamuna etsin lisää kuolleen miehen lankaa. Päätieltä eksyy tänne aina joku uusi.