Ikäraja: S
Tyylilaji: kesäinen fluffy
Paritus: Eeli/Tino
Haasteet: Vuosi raapalehtien VII, FinFanFun1000 (17. toukokuu) ja A Softer World (live every day like the ice cream store is closing.)
A/N: Mikä yllätys, EENOA, pitkästä aikaa!! Gosh, siitä on varmaan vuosia – joo-o, kolme vuotta! – kun olen viimeksi kirjoittanut vain Eeli/Tinosta yksinään (siis ilman Heikkiä ja Kalevia.) Mikä (söpö) nostalgiatrippi tää olikaan :3
Joskus kesä alkaa vasta elokuussa
Siitä tietää, että on kesä, kun ulkona pärjää t-paidalla vielä auringon laskettuakin. Niin, ja joskus se tarkoittaa sitä, että kesä alkaa vasta elokuussa. Tänä kesänä me ollaan kuitenkin onnekkaita. Toukokuun loppu on huumaavan lämmin. Kaikki on tuoretta, tuoksuvaa ja vihreää. Kotipihalla tuoksuu tuomi ja tonttien välissä kasvaa valtoimenaan sinisiä kevättähtiä.
Ruohikko kutittaa mun nilkkoja. Taivas on vaalea ja hohtava. Tino lojuu mun sylissä vailla huolen häivää ja hymyilee mulle suloiset kasvot ylösalaisin. Katson sitä, ja mun sydän pakahtuu. Tino on kuin kesä itse, yhtä elävä ja säteilevä.
Lukio on ohi. Me ollaan melkein ylioppilaita. Lakkiaisiin on enää muutama päivä. Tulevaisuus on auki. Se pelottaa mua. Hitto, missä mä ja Tino ollaan vuoden päästä, entä viiden? Ollaanko me vielä yhdessä? Ollaanko me yhä onnellisia ja rakastuneita? Mitä jos ei ollakaan? Mun sydäntä vääntää. Tulee kylmä, vaikka päivä on lämmin ja sylissä makaa Tino. Epävarmuus ja pelko runtelevat kilpaa sisuskaluja.
”Tino.”
”Niin?” kuuluu iloinen, hyväntuulinen vastaus.
”Mitä sä luulet, missä me ollaan vuoden päästä?”
”Hmm.” Tino tuumailee sitä hetken. ”Oltaisko me ehkä Tampereella? Kun sinnehän sä pääset opiskelemaan. Riippuu vähän, milloin sä haluut muuttaa yhteen.”
Tinon varmuus siitä, että kaikki on hyvin tulevaisuudessakin, ei saa mun ahdistusta hellittämään.
”Entä jos jokin…” nielaisen. ”Mitä jos jotain tapahtuu?”
”Niinku mitä?”
”En tiiä. Elämä? Joskus jotain odottamatonta tapahtuu, ja sit… asiat muuttuu.”
”No niin”, Tino huokaa, ”mutta en mä mieti tai murehdi tommosia eikä sunkaan kannattais, koska sit sä missat tän hetken tässä mun kanssa. Onko se ihan totta sen arvoista?”
Tino puhuu järkeä. Jos se jotain osaa, niin vetää mut hereille toistuvista valvepainajaisistani. Miksi mun pitääkin olla tällainen, että aina murehdin ja pelkään, vaikkei olisi syytäkään?
”Sori”, mutisen ja kumarrun suutelemaan Tinoa. Se nostaa kätensä mun hiuksiin ja suutelee pehmeästi ja tunteella. Tinon huulilla mun sydän hellittää viimeisistäkin peloista.
”Arvaa, mitä sä tarviit”, Tino sanoo. Sen silmissä tuikkii ilo, joka houkuttelee mutkin taas hymyilemään.
”No?”
”Kesän ekan jätskin. Mä tarjoon.” Tino loikkaa ylös ja ojentaa mulle kätensä. Tino vetää mut pystyyn. Kaupassa Tino käyttää puoli tuntia juuri oikean maun valitsemiseen. Mua ei haittaa, koska on pakko myöntää, että tolla jätkällä todella on prioriteetit kohdallaan.