Ficin nimi: Kohteliaisuudesta ja kiitollisuudenvelasta
Kirjoittaja: Maissinaksu
Fandom: My Hero Academia
Ikäraja: S
Paritus: Kirishima/Bakugō
Genre: Slice of life ja pieni fluff
Summary:
"Mitä varten sä puhut aina mun porukoille niin kohteliaasti?"A/N: Tämän piti alun perin osallistua johonkin haasteeseen, mutta näköjään tämä jäi vain tällaiseksi lauantaiseksi raapusteluksi.
***
"Olisi yksi kysymys", Bakugō totesi niin yllättäen, ettei Kirishima osannut kuin kohottaa kulmiaan. "Mitä varten sä puhut aina mun porukoille niin kohteliaasti?"
Kysymys ei ollut suoranaisen tympääntynyt, mutta jokin nuiva sivumauste siinä oli. Bakugōn olemuksesta päätellen hänen käytöksensä oli melkein asiaankuulumatonta.
"Vai kohteliaasti?" Kirishima tuumi poskeaan rapsutellen. "Jaa... kai mä sitten puhunkin niin?"
"No niin teet, saamari", Bakugō murahti. "Melkoisen dialogin kävitte tuollakin matkalla ovelta portaisiin. Melkein kuin meillä asuisi keisari, jolle pokkuroida. Fakta on se, että sä puhut kohteliaammin mun äidille kuin Aizawalle."
Kirishiman suupieliin hiipi virne. Kaikkeen sitä saattoikin kiinnittää huomiota negatiivisella tavalla.
"En mä tiedä, se vaan tulee automaattisesti", hän sanoi huolettomasti. "Eikä se mun vika ole, että ovelle tuli sun äitisi etkä sä itse."
Bakugō pyöräytti silmiään. "Aivan sama, vaikka mä olisinkin ehtinyt ekana avaamaan. Sä olisit joka tapauksessa kailottanut hilpeitä tervehdyksiäsi niin kauan, kunnes porukat olisivat vastanneet."
"Totta kai olisin", Kirishima virkkoi rullaillessaan edestakaisin Bakugōn työtuolilla. "Miten se sua kiristää?"
Bakugō päästi ärtyneen tuhahduksen ja tömäytti selkänsä seinää vasten sängyllään istuskellen.
"Ne tykkäävät hiillostaa", tämä mutisi. "Pitävät susta niin lujaa, että ovat aina kyselemässä, milloin me taas nähdään ja tullaan tänne ja sen sellaista. Kas kun eivät ole ylistämässä sua joksikin viiden tähden vävyehdokkaaksi."
Kirishima tyrskähti. "Enkö mä sitten muka olisi viiden tähden vävyehdokas?"
"Ei ollut nyt kyse siitä!"
"Et kai sä ole mustasukkainen sun porukoista?"
Kirishima sai osakseen punaruskeiden silmien kyräilyä, joka osoitti hänen olevan väärillä jäljillä.
"Mustasukkainen omista porukoista –"
"Okei, okei", Kirishima naurahti nostaen kätensä pystyyn antautumisen merkkinä, ennen kuin Bakugō sai päähänsä pamahtaa kunnolla. "Kuule, sille taitaa itse asiassa olla helppokin selitys. Mähän olen heille tavallaan kiitollisuudenvelassa."
Bakugōn ilme kävi entistä epämääräisemmäksi. "Ja mitenköhän niin?"
"Sehän nyt on yksinkertaista", Kirishima tokaisi, rullasi lähemmäs sänkyä ja poimi Bakugōn jalan syliinsä. "Jos sun vanhempasi eivät olisi pelanneet korttejaan tietyllä tavalla, niillä ei olisi sua. Eikä sitä kautta olisi mullakaan."
"
Sellaistako sä olet miettinyt?" Bakugō murahti, muttei tehnyt elettäkään vetääkseen jalkaansa kauemmas, ei edes silloin kun Kirishima alkoi hellästi nykiä hänen varpaitaan yhtä kerrallaan.
"Tavallaan. Mä niin tykkään siitä, että sä olet siinä", Kirishima virnisti, ja ellei hän väärin tulkinnut, hänen sanansa saivat Bakugon vaikeaksi. Tämä ei tavannut sietää mitään pehmoilevaa.
"Se nyt on yksi universumin oikku, että meistä kukaan on täällä", Bakugō totesi kuivasti.
"Kävikin hyvä säkä siltä osin."
"Hmh. Tehdään nyt kuitenkin selväksi yksi asia." Bakugō kopautti kantapäällään hänen reittään. "Sä et ole mun porukoille mitään velkaa. Menikö kaaliin?"
"Miten vaan", punapää tokaisi. "Mutta saan kai mä silti puhua niille kohteliaasti?"
"No puhu mitä puhut", Bakugō hengähti kyllästyneen kuuloisena, muttei voinut estää itseään naurahtamasta. "Olet sä outo."
"Varo tai mä syön sun varpaat."
"Jopa pelottaa."