Title: Mä en jaksa enää..
Author: Asesino
Genre: Angst
Pairing (paritus): hetero, Mira-Jukka
Rating: K-11
Summary: Fick kertoo nuoresta tytöstä, joka on epätoivoisesti rakastunut poikaan joka leikkii vain tämän tunteilla..
Disclaimer: Omistan henkilöt
Warnings: Sekavaa tekstiä!
A/N : En ole varma ymmärtääkö kukaan, mutta laitan ficin kokonaisuudessaan
--------
Luku 1.
Mä katselin kerrostalon ikkunasta ulos. Sade ropisi hiljalleen taivaalta. Taivas täyttyi harmaista pilvistä. Mun olo oli aivan samanlainen, harmaa ja ankea. Nyt mä istuin Virkkalan kerrostalossa. Mä vihasin kerrostaloja. Viellä vuosi sitten istuin perttilässä omakoti talossa onnellisena, tai no en mä sillon onnellinen ollut, mutta kuitenkin. Silloin mulla oli ainakin koko perhe ympärillä, paitsi vanhemmat sisarukset. Oli kuitenkin äiti ja isä sekä iso talo, nyt oli vain äiti ja hiljaisuus joka oli laskeutunut kotiimme. Kaikki oli alkanut kaikota pois mun ympäriltä. Tää ei ollut enää tuttua ja turvallista, tää oli vierasta ja vaarallista. Heräsin ajatuksistani kun ulko-ovi kävi.
-Mitä sinä täällä istut? Kouluhan on alkanut jo kaksi tuntia sitten! ,Äiti sanoi kovalla äänellä. Äänestä kaikkosi suuttumus ja hämmennys.
-Mä myöhästyin bussista. Enkä jaksa sinne mennä kuuntelemaan jotain maikkojen jauhamista siitä mitä lähihoitajan työ on! ,Huusin.. Tiesin ettei se auttaisi eikä koulussa sitä jauhettu, mutta oli asioita miksi en halunnut mennä sinne. Ne asiat olivat mulle niin arkoja etten pystynyt enään edes keskustelemaan niistä ystävieni kanssa saatika sitten jonkun muun. En enää luottanut kehenkään, tuntui kuin kehenkään ei voisi luottaa. Tää oli niin outoa ja uutta. Nousin ylös sohvalta mennäkseni omaan huoneeseeni.
-Nyt menet kouluun! Heitän sut autolla sinne. ,Äiti sanoi ja heitti mulle takin naulakosta. Mä puin mun mustan nahkatakin ja vedin maiharit jalkaani. Otin laukkuni lattialta ja juoksin portaat alas.
Koulun käytävät olivat tyhjät ja hiljaiset. Sieltä täältä tosin kuului opettajien selitystä jostain etiikasta ja sen sellaisesta. Mua ei olis voinut vähempääkään kiinnostaa. Kävelin ilmoitus taululle ja katsahdin luokka lukkariin, että missäköhän mun luokkalaiset majailisivat tällä hetkellä.
-P03, eli siis pohja kerrokseen. ,Mumisin itsekseni. Lähdin laahustamaan alas. Siinä matkan aikana sain arvostelevia katseita ihmisiltä. No okei olin pukeutunut täysin mustiin, mulla oli huulessa rengas ja eripituiset hiukseni sojottivat sinne sun tänne. Koputin oveen ja opettaja tuli avaamaan. Mä en edes katsahtanut kehenkään laahustin vain takapulpeteille istumaan kuulin kyllä kuiskauksia "Mira, Mira", mutta niistä en välittänyt en todellakaan.. En edes pyytänyt opettajalta anteeksi myöhästymistäni. Koko kotiryhmä yritti luoda katseita, mutta mä en antanut heille edes yhtä katsetta, en mä voinut. Mä olisin purskahtanut itkuun. Se mitä oli mulle tapahtunut ei ollut niiden syy mut.. Laitoin napit korviin ja laitoin musiikin tarpeeksi kovalle jotta en kuulisi tausta melua siis suomeksi opettajan löpinöitä. Kaivoin piirrustus vehkeet laukustani ja aloin suttaamaan niitä perus ankeita kuvia. Kuuntelin Rascal Flatts nimisen bändin kappaletta: What hurts the most? Puristin Kaulassani roikkuvaa ristiä jossa olipääkällo ja sydän.. Se oli killunut kaulassa jo liian kauan ja se todella oli porautumassa sydämmeeni. Sain sen joltain ihanalta ihmiseltä josta olin kiinnostunut. Se siitä olimme vain ystäviä ja hän onnellisesti kihloissa.. Muutkin ajatukset alkoivat tulvia mieleeni ja pian tunsin kuinka kyynel valui poskeani pitkin huulille. Mä ryntäsin ulos luokasta vaikka olin vasta hetki sitten tullut, mutta mä en itkisi muiden edessä! Istahdin penkille ja heitin hupun päähäni. Nojasin seinään ja upotin kasvoni käsiini ettei kukaan näkisi. Opettaja tuli pian luokseni ja sanoi:
-Sinun kannattaisi kyllä tulla tunnille, että pääset kurssin läpi. Mutta herranen aika mitä sinä tyttö kulta itket? Mikä on?
-En tule luokkaan parempi tässä eikä tässä mitään imeellistä, jos saisin ryhdistäytyä rauhassa ja tulla tauon jälkeen tunnille? ,Sanoin itkuisella äänellä. Opettaja lähti pois sanomatta mitään. Ehkä se oli parempi näin. Juoksin portaat alas ja menin ulos pois koulun alueelta tupakalle, koska se ei ollut koulussamme sallittua. Musiikki soi korvillani vielläkin kun sytytin tupakan. Pian itkin kunnolla, en enää pystynyt pidättämään. Olin niin säälittävä näky tupakka tyttö itkee, muut varmaan ajattelivat. Pian tunsin kuinka lämpimät kädet kietoutuivat ympäärilleni. Tunsin nuo kädet. Ne olivat Jukan. Sitten Sanna, Tiia, Hanna ja Noorakin halasivat. Siinä me oltiin koko kotiryhmä. Koulun takana sateessa...
Luku.2
Mä heräsin aamuyöstä. Olin nähnyt juuri niin ihanaa painajaista. Pieni 6-vuotias kiinalais tyttö joka oli kuolleena kävellyt mua vastaan. Se oli muuten niin kaunis ja viaton tyttö, mutta sen punaiset silmät olivat porautuneet mun päähän varmaan ikuisesti. Yritin siirtää ajatuksia pois unesta ja se onnistui suht helposti. Kun katsahdin sängynvierellä seinällä olevaa kuvaa joka oli otettu noin muutama kuukausi sitten. Kuvassa oli tää mun pitkä aikanen silmä ruoka, Jukka.. Mä purskahdin itkuun miettiessäni tätä niin ihanaa sinisilmäistä miestä.. Liian kauan, liian kauan olin sitä katellut, mutta me oltiin vain ystäviä. Mua pelotti, mua pelotti ihan hirveesti kaikki tää. Mietin aikaa milloin kotiryhmämme oli koossa:
"Istuttiin kahvilassa ja pidettiin yhdessä hauskaa, tehtiin tehtäviä yhdessä ja naurettiin Jukan tyhmille jutuille tai muiden älyn väläyksille."
Mutta nyt kaikki oli toisin. Kyllä kaikki tuki mua ja välitti musta, mutta olin totaallisesti menettämässä viimeisetkin elämän halun rippeet. Ja siitä kukaan muu ei voinut päättää. Minähän kannan oman ruumiini ja ajatukseni.. Silloin joskus mun vieressä seiso uskollisesti hevonen, mutta nyt oli sekin viety. Ja miestä en varmaan koskaan tulisi uskollisena seisomaan mun viereen. Suolaiset kyyneleet kostuttivat mun murtuneet kasvot..
Huomenna olis koulua ja mua ei huvittais mennä joten voisinkin lähettää viestiä Nooralle et oon kipee.. Pian viesti lähti. Ajatukset hortoilivat taas jossain muualla..
"Uskoinko enää unelmiinkaan? En ne vain satuttivat lisää"
Laitoin valot päälle ja kävelin peilin eteen. Otin puukkoni laatikosta ja viilsin poskiini viillot. Pian mun koko kroppa tärisi ja kipu valtasi koko kehon, mutta se oli mulle ihan oikein. Sammutin valot ja sammahdin sängylleni.
Aamulla nousin ylös ja katselin hetken veristä tyynyliinaani ja sitten vain kohautin harteitani. Heitin liinan likoamaan kylmään veteen ja kirjoitin äidilleni kirjeen:
"Lähdin jo kouluun tulen illalla..
T.Mira"
Kasvoihini koski, mutta sain silti puettua vaatteet päälle ja otettua laukun lattialta. Hiippailin aamu hämärässä bussiin. Bussikuski ei onnekseni kiinnittänyt huomiota kasvoihini ja autokin oli ihan tyhjä. Istahdin takapenkeille. Pian olin jo linja-auto-asemalla Prisman edessä. Sytytin päivän ensimmäisen tupakan ja kiskoin savut keuhkoihini. Laahustin ankeaa koulua päin ankeana päivänä. Mikä sen ihanampaa?
Kerkisin tunnin kuunnella laulujen sanomaa kunnes Jukka pöllähti kouluun ja käveli mun luokse sohville iloisesti kuten tavallista. Pian Jukan ilme muuttui totiseksi ja hän kalpeni. Miltein olisin myös voinut sanoa, että hänen jalkansa pettivät alta kun hän lösähti sohvalle. Siinä me katseltiin toisiamme hetken silmästä silmään. Tarkkailin pojan sinisiä silmiä jotka loistivat tällä hetkellä surua ja rakkautta. Katselin kun yksi suolainen kyynel eksyi pojan täyteläisille huulille. Olisin halunnut nuolaista sen pois, mutta ensinnäkään se ei olisi ollut sopivaa ja EI! Kuitenkin tuo surkea poika oli todella kaunis näky. Musta kauneus oli kivussa.. Muusta mä en tiennyt, paitsi Jukka oli kaunein sillon kun hän oli aidosti iloinen, mutta tämä hetki oli ainut laatuinen. Pian Noora tupsahti myös iloisena porukkaamme. Kun hän ei oikein välittänyt kotioloistaan, mutta ihmekkös tuo.. Noora oli tapansa mukaan halaamassa mua, mutta jähmettyikin kasvoni nähdessään. Hän oli miltein patsas joka olisi seissyt tuossa jo aika päivät. Enään mä en jaksanut tätä tilanneta ja karkasin ulos tupakalle. Normaalisti nämä kaksi olisivat juosseet innoissaan mun perään, mutta ei nyt. Kiskoin savut keuhkoihini hermostuneesti ja hiippailin takaisin sisälle. Katsahdin sohville jonne nuo kaksi ihmistä olivat jääneet, mutta nyt heitä oli viisi, koko kotiryhmä. Päätin kuitenkin mennä heidän luokse. Kävelin eteenpäin tuijottaen tyhjyyteen ja pyysin jo itseltänikin anteeksi, että olin olemassa..
Luku 3.
Miksi kaiken piti mennä päin helvettiä?? Tunsin taas kyyneleitteni valuvan pitkin poskiani. Olin saanut parhaan tuen ystäviltäni, mutta nyt Jukka oli tehnyt jotain kiellettyä ja se viilsi syvältä mun sydämestä.
Katselin ympärilleni. Olin taas yksin. Noora oli arestissa joten en näkisi häntä, Tiia oli leirillä ja muut asuivat vaan yksinkertaisesti niin kaukana etten näkisi heitä koko hiihtolomalla. Äiti oli lähtenyt pitämään jotain leiriä ja mun oli määrä jäädä yksin kotiin. No täällähän mä olin ja odotin soittoa, soittoa jota ei koskaan tule. Olin pyytänyt Jukan meille ku äiti on pois. En uskonut et se on tulossa, mutta toivoin et se ees ilmoittais. Turhaan mä sitäkin odotin. Nousin sängystäni ja kävelin parvekkeelle tupakalle. Kuuntelin musiikkia ja katselin kuuta. Kuiskasin toiveeni tuuleen ja suljin silmäni. Säikähdin kun puhelin alkoi soida.
-Moi. ,Vastasin.
-Moikka. Et kai ollu nukkumassa? ,Tiinan ääni kuului puhelimen toisesta päästä.
-Eh.. Kuis nii?
-Ei ku kuulostit vaan siltä. Mitäs teet?
-No olen tupakalla.. Ja jumitan kuten tavallista. ,Tiina naurahti ja muakin alkoi hymyilyttää. Siitä oli niin pitkä aika kun olin edes hymyillyt aidosti.
-Vai, että sellasta. Mulla oli niin tylsää et aattelin soittaa sulle!
-Jaa no onhan mullakin tylsää kun mutsi lähti neljäks päivää leirii pitää. ,Sanoin ja huokaisin syvään.
-No mähän voin tulla teille?! ,Tiina melkein huudahti puhelimeen.
-Muuten kyl joo, mut probleema on se, että meille ei saa tulla ketään..
-Jaa. No tuletko kaupunkiin joku päivä?
-Kai mä tuun..
-No mut soitellaan! Moro!
-Moi.. ,Kuiskasin melkein puhelimeen ja painoin punaista luuria.
Nyt oli taas aivan hiljaista. Ei mitään muita ääniä kuin autojen hurina ja hiljainen tuuli joka keinutteli puiden latvoja puolelta toiselle. Vedin syvän hengen vedon ulkoilmaa ja sitten astuin sisälle lämpimään.
Laitoin koneen päälle ja selasin sieltä musiikkia soittoluetteloon. Istahdin sängylleni ja aloin piirtämään. Se oli mun yksi pakokeino ja toinen oli kirjoittaminen, mutta nyt ei oikein kirjoittaminen onnistunut.
Hetken suttasin jotain paperille, mutta pian totesin ettei piirtämisestäkään tulisi yhtään mitään. Kaivoin kaikki päiväkirjani esille ja aloin lukemaan niitä. Välillä nauroin teksille ja välillä itkin muistellessani niitä ihania hetkiä tai niitä vähemmän ihania.
Pian mieleeni muistui se viikonloppu Tiinan ja Jukan kanssa kun.. Kun minä ja Jukka suudeltiin. Tunsin kuinka perhoset taas tanssahtelivat mahassa hetken. Ja taas mä itkin yhden miehen takia. Suudelma oli se kielletty asia joka viilsi mun sydäntä. Se oli ihanaa, mutta tiesin Jukan vain puhuvan mulle paskaa. Ei se musta oikeesti välittänyt, sano vaan etten angstais enempää tai en mä tiedä.. Mä olin vaan niin sekaisin ja yksin mun ongelmien kanssa ja eikä ollut ketään kelle puhua. Mä olin nyt yksin. Olin aina yksin silloin kun eniten tukea kaipasin. Miksi aina ihastun vääriin miehiin? Miksi synnyin tähän maailmaan? Toiseen kysymykseen osasin vastata: Jotta saisin tuntea kaikki ihanat ihmiset ja eläimet saisin nähdä tähtitaivaan ja auringonlaskut, mutta yksin niin yksin ettei kukaan edes osaa kuvitella..
Luku 4.
Mä tiesin sen! Sillä oli joku muu! Ja mulle se oli selitellyt ettei pystyis aloittaa mitään uutta. Paskan marjat! No ainakin nyt pystyin uskomaan taas enemmän kuinka kusipää se jätkä tosiaan oli. No loppupeleissä mua ei kyllä yhtään haitannut. Mulla oli ihan hirveä ikävä, mutta ei todellakaan Jukkaa vaan aivan ihanaa rakkainta Hovieetua. Siitä oli niin kauan. Silloin se oli joku kenen kanssa sai söpötellä. No okei se oli hevonen, mutta silti niin rakas ja tärkeä. Hevoset ei ainakaan katsonut ulkonäköön tai valikoinut sillä, että: “Kuka antaa helpoiten” tai jotain tonne päin. Eikä koskaan tarvinnut pelätä että se pettäisi tai jättäisi. Sillä eihän eetu mua jättänyt se vain riistettiin multa. Nyt mulla ei ollut sellaista ihanaa silkki turpaa jonka kanssa viettää paljon aikaa. Mä vuodatin yhden ainoan katkeruuden kyyneleen Jukalle, mutta sen jälkeen aloin itkemään ikävöiden Eetua. Silloin tajusin kuinka pahasti Jukka halvensi mun rakkaan lempinimeä. Jukan mummi oli nimennyt hänet Eetuksi tai Eetu nalleksi en muistanut, mutta ei se nyt paljon kiinnostanut. Mä en koskaan tulis enään sanomaan Jukalle ihania sanoja jotka tulisivat mun sydämestä, mä en enää soittelisi sille ja ennen kaikkea en luottais tai uskois sen tyhmiä satuja kaikesta. Kaikki oli vain valheita mitä se oli mulle sepustanut, ainakin sen tunteista mua kohtaan. Jos se pyytelis anteeksi ja tulis selittämään et haluun yrittää sanoisin vain kylmän viileästi:
-En mä sua enää halua, sitä paitsi mistä tiedän että olet tosissas?
Tuhahdin vihaisesti ja kävelin hyllyjeni luokse. Poimin sieltä kehykset joissa Jukan kuva komeili. Otin kuvan pois ja laitoin uudeksi kuvaksi kehyksiin Hoviaarteen Eetun pikkuveljen kuvan. Katselin hetken jussin kuvaan ja sitten rytistin sen ja heitin sen roskikseen. Nyt oli tupakka tauko ajattelin ja kävelin parvekkeelle. Otin ohimennen kaksi Jukan piirtämää kuvaa seinältäni. Parvekkeella tuikkasin kummatkin tuleen ja heitin palavat paperit alas parvekkeelta. Pian ne osuivat asfalttiin ja paloivat loppuun. Nauroin, mutta nauruni kuulosti jotenkin niin pahaa huokuvalta ja vieraalta. Menin suoraan nukkumaan, koska kello oli ties miten paljon ja huomenna olisi koulua. Hiihtoloma olisi ohi.
Nukuin kaksi tuntia ja sitten pomppasin ylös. Nyt päätin tehdä itsestäni sellaisen pahaa ennustavan näköisen joten tuumasta toimeen. Kello näytti kolmea. Menin suihkuun ja sitten kaivoin mustan hiusvärin kaapista, mitä olin tekemässä? Kysyin itseltäni, mutta aloin silti värjäämään ruskeita hiuksiani. Hetken kuluttua sain huuhdottua möhnät pois ja kuivaamaan. Katselin ihania puolipitkiä mustia hiuksiani. Nyt ne olivat hyvät. Hmm sitten vaatteet. Musta korsettitoppi, mustat kireät kangashousut, mustat sukat, mustat korkea pohjaiset kengät ja musta nahkatakki. Sitten meikki. Vahvat rajaukset silmiin, Ripsaria, mustaa luomiväriä ja mustat huulet viellä. Jotain puuttui viellä unohdin jotain. Katselin ympäri huonetta ja pian katseeni osui hakaneulaan ja huuli renkaaseen. Olin ostanut sen aikoessani teettää toisen huulireiän, mutta en ollut saanut sitä aikaiseksi. Polttelin hakaneulan pään ja hain pakkasesta jää pussin. Painelin alahuuleni tunnottomiksi ja pian vetäisin toiselle puolelle reiän. Sitten tungin renkaat paikoilleen. En tuntenut kipua ainakaan viellä, mutta luulen että nauttisin siitä. Heräsin ajatuksistani ja katsahdin kelloa se näytti jo kuutta. Kohta menisi bussi kaupungille ajattelin ja katsahdin viellä kerran peiliin. Mulla oli se riipus jonka sain siltä kusipäältä lahjaksi kaulassani just nyt, mutta itse asiassa se näytti aikas kivalta. Viellä viiden rivin niittivyö ja olin valmis lähtöön. Nappasin puhelimen, tupakat, sytkärin, lompakon ja avaimet pöydältä ja pian ulko-ovi pamahti takanani. Löysin taskustani myös MP3-soittimen. Laitoin Disturbedia soimaan täysille ja kävelin bussiin.
Koulussa sain niin monia katseita ja kukaan ei tunnistanut mua. Tupakkapaikalla Jukkakin tuli tekemään mun kanssa tuttavuutta. Se ei tunnistanu mua. Sanoin nimekseni Nina ja se meni täysillä läpi. Kyselin pojalta, että onkohan hän varattu? Poika vastasi kielteisesti. En mennyt tunneille ilmoitin olevani sairas. Voisiin siis hipsiä ihan rauhassa kaupungissa ilman että kukaan tunnistais mua.
Luku 5.
Keskiviikkona odottelin Jukkaa pysäkillä, koska tiesin et se tulis kohta. Kello näytti vähän vaille kahdeksaa aamulla. Mä näytin suht samalta kuin maanantaina, mutta mulla oli saappaat, verkkosukkikset ja nahkainen lyhyen puoleinen hame. Jukka näki mut tai no Ninan ja käveli luokseni.
-Hei mitäs sä täällä? ,Jukka sanoi ja katselin mun vaatteita innoissaan.
-Sua mä täällä venailin. Mennään meille! ,Sanoin ja tartuin poikaa kädestä. Se ei edes vastustellut yhtään. Menimme kaverini kämppään. Olin sopinut hänen kanssaan että saisin hieman lainata asuntoa. Heitin nahkatakkini lattialle. Sä laskit laukkusi lattialle ja vedit kenkäsi pois jalastasi sekä heitit takkisi naulakkoon. Menin vessaan ja vaihdoin päälleni sukkanauhat. Astuin vessasta ulos ja tönäisin sut parisängylle jonka jälkeen tulin päällesi ja suutelin huulias. Sä vastasit suudelmaan niin intohimoisesti. vaatteet lensivät upeassa kaaressa lattialle. Pian me oltiin kunnon hommissa. Sen jälkeen nukuttiin pari tuntia sylikkäin. Mä heräsin ennen sua ja kävin siistimässä itseni taas Nina luukkiin sekä puin vaatteet päälleni. Pian säkin nousit ja vedit vaatteet niskaas, tulit mun luo ja suutelit mua.
-Mä haluun yrittää sun kanssa Nina! Mulla on oikeesti muijakaveri, mut voin jättää sen sun vuokses, koska välitän susta. ,Jukka sanoi suloisemmin kuin koskaan. Vaikka mun teki kipeetä sanoa lausuisin jossain vaiheessa ilkeimmän lauseeni ja muutuisin julmaksi.
-Voi sua. Mennään niin saatan sut bussipysäkille. ,Hymyilin pojalle.
Niin me käveltiin käsikädessä Prisman bussi asemalle. Suutelin ehkä viimeistä kertaa pojan pehmeitä huulia ja sanoin:
-Jätä vaan muijas, mut mä sain mitä halusinkin susta.
-Mitä oliko tää vaan yks pano?! Mä luulin.. ,Jukka sanoi kiivastuneen surullisesti.
-No niinkin voi sanoa, koska en enää jaksa leikkiä Ninaa.. Mä olen ihan Mira. Kato vaikka tätä riipusta joka on sun antama. Mä vein tän jutun pidemmälle ja nyt tiedän mitä sä haluat, et mua ainakaan. Ihastuit Ninaan. ,Sanoin ja kurottauduin suutelemaan itkevää poikaa. Kuiskasin viellä hänen korvaansa:
-Nyt sait maistaa omaa lääkettäsi. Osaan minäkin olla kusipää..
Naurahdin taas niin vieraasti ja pelottavasti. Tätä mä olin janonnut, kostoa! En katsonut enää taakseni. Kävelin vain virkkalan bussiin ja jätin Jukan yksin pysäkille. Nyt tiesit kuinka paljon muhun sattui, no okei ehkä maksoin sen sulle takaisin kaksin kertaisena, mut se oli sulle oikein.. Painoin musiikin täysille ja kuuntelin Atreyun biisin Two become One. Suljin silmäni ja annoin musiikin viedä mut mukanaan.
Luku 6.
Mä astuin kotiin ja riisuin vaatteeni. Menin suihkuun ja annoin kaiken huuhtoutua pois. Nina lähti pois, paha lähti pois.. Jäljelle jäi väin hento sisältä niin hajalla oleva tyttö. Kyyneleet alkoivat valua hiljalleen, mutta en huomannut, koska lämmin vesi huuhtoi ne pois. Mä välitinkin susta vaikka teinkin mitä tein.
Puin päälleni yö vaatteet ja kävelin suoraan sänkyyni. Nukahdin.
-Anna anteeksi!
-En sä teit jotain niin hirveetä mulle..
-Mutta niin säkin teit mulle.. Silti mä haluan vain sut.
-Niin mäkin haluan vain sut, mutta en voi enää luottaa suhun.
-Etkö muista niitä hetkiä mun kanssa? Etkö muista niitä viikonloppuja?
-Muistan.. Ja tahtoisin niin palata..palata.. palata.. EEEEIIIIII!
Juoksin pois juoksin sateeseen. Sä olit suutelemassa mua, mutta en voinut antaa sen tapahtua uudelleen en voinut. Itkin ja juoksin katsomatta taakseni. Juoksin ja juoksin kunnes kaikkialla oli pilkko pimeää ja hiljaisuus valtasi ympäristön. En nähnyt mitään, mutta juoksin ja tunsin kuinka jalkani hiertyivät verille asti. En silti välittänyt juoksin vain eteenpäin kunnes kaaduin ja muistikuva katkesi..
Päähäni särki. Avasin silmäni. Missä olin? Katselin monta kertaa ympärilleni ja suljin silmäni. Tein kaikkeni, mutta silti paikka oli niin outo. Katsahdin viereeni ja näin pojan. Pojan joka silitti mun hiuksia ja katseli mun turtuneita kasvoja.
-Mee pois.. ,Kuiskasin. Silti poika ei hävinnyt. Hän painoi huulilleni kevyen suudelman. Ja niin mä taas itkin, itkin katkerammin kuin koskaan.
-Shhh.. ,Jukka kuiskasi ja tuli lähemmäs kietoutuen mun ympärille. Siinä mä olin avuttomana ihastukseni kainalossa, mutta mun oli niin paha olla. Tuntui kuin joku yrittäisi porautua mun sydämeen ja repiä jäljellä olevan riekaleiksi.
-Ole kiltti ja mene pois.. ,Sönkötin itkuni joukosta. Poika ei vastannut mitään. Hän alkoi silittelemään taas mun sekaisia hiuksia. Mitä tää nyt oli? Se todella halusi satuttaa mua takasin. Miksi mä leikin Ninaa?
-Haluatko sä kostaa mulle.. Haluatko säkin vain yhen panon ja sitten passitat mut pois sun elämästäs? ,Kyyneleet valuivat vielä tiuhempaa tahtia. Poika huokaisi ja vastasi mun kysymykseen rauhallisesti:
-En mä kosta. Mä huolehdin susta, koska välitän susta. Sä olet mulle todella tärkeä enkä päästä koskaan enää irti susta. Anna mun edes yrittää?
Pojan äänestä huokui rakkaus, kaipaus, lämpö, suru ja pelko. Niinä muutamana minuuttina mä luulin tai kuvittelin pojan puhuvan totta, mutta ei se varmaan totta puhunut. Yritin epätoivoisesti riuhtoutua irti, mutta se ei auttanut. Pojan ote oli varma ja voimakas. Voihkahdin kivusta ja poika hellitti otteensa.
Nousin ylös sängystä ja huusin juoksiessani:
-MÄ EN JAKSA ENÄÄ TÄTÄ PASKAA! Teen tästä lopun…
Jukka ei sanonut mitään tai juossut mun perään. Onneksi mulla oli takki, kengät ja muut vaatteet tosin mihin mä niitä tarvitsin. Mä olin lähdössä, en kotiin vaan pois, kauas pois Jukan luota. En koskaan enää palaisi, en enää tuntisi tuulta, en näkisi aurinkoa enkä kesää.
-Hyvästi.. Kuiskasin ja pian näin auton ajavan mua kohden. Menin nopeasti makuulleni. Valot lähestyivät nopeaa vauhtia. Kuulin vain huudon:
-MIRA!!! Eii!
Ja sitten kaikki sumeni. Olin poissa..
Luku 7.
Valo täytti kaiken. Olinkohan taivaassa? Pian sain silmäni auki ja näin taas Jukan mun vierellä. Sen silmät näyttivät itkuisilta ja se oli väriltään lähes lakanan valkoinen. Silmien aluset olivat todella tummat vähästä nukkumisesta. Mua kävi sääliksi Jukkaa kun se vaan yritti ja yritti eikä antanut periksi. Jukka otti mun kädestä kiinni ja silitteli sitä hiljaa. Mä olin hengitys koneessa joten en voinut sanoa mitään. Mä otin pojan kädestä kiinni ja puristin kevyesti sillä mun voimat ei riittäneet enempään. Mä hymyilin pienesti ja kosketin kevyesti niitä toisia turtuneita kasvoja. Näin pojan suupielien kohoavan hieman. Sitten katsahdin pöydälle ja näin ne kaikki ruusupuskat ja kaikki lahjat. Jukka oli enää ainoa joka oli jaksanut uskoa, että palaan viellä. Muut olivat jo melkein järjestämässä hautajaisia. No mun selviäminen olikin aika epätodennäköistä, koska multa oli murtunut 5 kylkiluuta, toinen jalka sekä ranne. Mun toinen keuhko oli myös puhjennut. Mutta mut oli lähetetty takaisin jostain syystä. Ehkä mä olin taistelija ja ehkä jaksoin viellä uskoa tuon pojan olevan pohjimmiltaan täyttä kultaa. Nukahdin taas, mutta en suinkaan viimeiseen uneeni.
Meni viikkoja ja kuukausia kunnes kuntouduin niin, että pääsin taas kouluun. Silti Jukka oli ollut mun tukena koko ajan. Meillä ei ollut mitään juttua, me oltiin vain todella hyviä ystäviä. Mutta sitten koitti se päivä kun Jukka aloitti ihanan päivän jälkeen illalla totisena:
-Mä haluaisin puhua sun kanssa nyt vakasti.
Katselin säikähtäneenä poikaa ja mietin mitä se nyt sanoisi? Että sillä on joku? Sitten mä olisin onnellinen, kun se olisi löytänyt jotain.. Hetken mietittyäni sanoin:
-No puhutaan vakavasti.
-Asia on niin, että..Kun tuota.. Mä.. Ihan oikeesti.. Mä.. mä pidän susta tosi paljon!
Tuon sanottuaan Jukka helahti tuli punaiseksi ja alkoi katsella lattiaa. Olin hetken hämilläni, mutta sitten kurottauduin vasten poikaa ja suutelin niitä pehmeitä huulia joita olin kaivannut niin kauan. Jukka katseli mua ihmeissään ja odotti vastausta. Mitä mä sanoisin? Pian sanat alkoivat tulvia mun suusta.
-Kaiken tämän paskan ja unelman.. Pystynkö tähän? Se on kysymys itselleni ja siihen sinun ei tarvitse vastata, mutta:
Sä olet ainoa kenet tahdon!
Sä olet ainoa ketä saa mut nauramaan
Ja iltaisin villiintymään.
Mä kaipaan läheisyyttäs ja
Tahtoisin vierees taas käpertyä,
Olla kanssa niin yhtä ja opetella kanssas elämään.
Mä tahdon sut!
Sen jälkeen me suudeltiin pitkään, mutta tällä kertaa siinä oli muutakin kuin intohimoa. Kenties rakkautta? Ei. Lämpöä ja kaikkea mitä puuttui ensi suudelmastamme.
-Mä en jaksa enää elää.. Ilman sua!<3
The end
--------
Minähän sanoin että erittäin sekavaa luettavaa, mutta joo
//: Amca muokkasi ikärajan otsikkoon
