Nimi: Tämä tunne ei enää satu
Kirjoittaja: Grenade
Ikäraja: S
Varoitukset: --
Fandom: Haikyuu!!
Paritus: Oikawa/Iwaizumi
Vastuunvapaus: Haikyuu!! kuuluu sen laillisille omistajille, en saa rahallista tuottoa tekstistä.
A/N: Sain lähtemättömän idean tekstitrilogiasta, joka toimisi myös yksinään, joten ööö, tässä sitä nyt ollaan. Ensimmäinen osa oli
Kipeäkään ei enää satu (S), ja tämä on nyt toinen osa. Kolmas on tulossa joskus, mutta tällä kertaa kolmoskauden odottelufiilikset vei mukanaan. Tämän lukeminen ei vaadi ensimmäisen tekstin lukemista, vaan tämä on epävirallinen jatko ns. ykkösosan tilanteelle.
Osallistuu myös OTS20 #2-haasteeseen.
Tämä tunne ei enää satuOikawa huokaisee ja nojaa moppiinsa. On kolmosten vuoro pitää urheiluhallin loppusiivous treenien päätteeksi, eikä häntä kiinnostaisi lainkaan. Kenen idea oli laittaa vuorot kiertämään?
Hänen se oli tainnut olla, koska koko joukkue ei mahtunut treenien jälkeiseen suihkuun samaan aikaan. Hän oli välillä liian fiksu omiin tarpeisiinsa. Miksei hän voinut luistaa tehtävästä kapteeniuden varjolla?
”Kapteeni on hyvä vaan ja antaa luutansa laulaa”, heläyttää takana palloja keräävä Hanamaki ja Oikawan tekee mieli mätkiä pinkkipäistä poikaa siivousvälineellä.
”Älä nyt, ties vaikka sisäiset noitavaistot ottaa vallan”, Matsukawa virnistää oman moppinsa takaa.
”Jätkä hei, lupasimme, ettemme kerro Oikawalle siitä otsassa olevasta syylästä”, Hanamaki irvailee ja pudottaa sitten kädessään pitelemänsä pallot koriin.
”Ei saa ivata”, Oikawa mutristaa huuliaan ja kääntyy selin poikiin, jotka jäävät hihittämään, kun hän huomaamattaan nostaa kätensä koskettamaan otsaansa.
”Iwa-chan, Mattsun ja Makki kiusaa!”
”Tee asialle jotain”, Iwaizumi murahtaa viikatessaan lentopalloverkkoa.
”Sinähän heidät viimeksi voitit kädenväännössä.” Oikawa laskee kätensä silittämään mukaleikkisästi Iwaizumin olkapäätä, vaikka sydän heittää volttia ja hän on sekoamassa sanoissaan. Sellaista ei kuitenkaan saa tapahtua, ei oikeasti.
”Ehkä sinun pitäisi treenata enemmän lihaskuntoa kuin selfieiden ottamista”, Iwaizumi saa verkon kasaan ja nousee yhdellä sulavalla liikkeellä nostaen sitten viikatun verkon olalleen.
”Jäätelöt tänään?”
”Okei”, Oikawa vilauttaa nopean hymyn ja rauhanmerkin ennen kuin katsoo, kuinka Iwaizumi vie verkon varastoon ja katoaa pukuhuoneeseen.
”Ei silti?” Hanamakin ääni kuuluu takaa eikä Oikawa voi peittää pientä hätkähdystä.
”Mitä, mitä Makki? Et silti ole saanut siivottua?” Oikawan huulilla karehtii taas opeteltu hymy.
”Ei silti tajua. Ei Iwaizumi silti tajua?”
”Ei ole mitään tajuttavaa”, Oikawa kiistää ja yrittää paeta Hanamakin katsetta, mutta toinen nappaa paidan helmasta kiinni ennen kuin hän ehtii kävellä karkuun.
”Älä kiusaa itseäsi enempää Oikawa. Tee asialle jotain tai unohda. Enää puoli vuotta”, Hanamaki katsahtaa häntä oudon vakavalla katseella, sellaista ei usein pojan kasvoilla näe. Oikawa meinaa kommentoida toisen vakavuutta, mutta katsoo sitten paremmaksi olla välillä hiljaa. Hän tietää, mistä Hanamaki puhuu. Enää puoli vuotta. Huokaisten hän alkaa uudelleen siivota lattiaa.
”Oikawa, se jäätelö!” Iwaizumin ääni kajahtaa ovensuusta, ja Oikawa havahtuu moppinsa varresta. Hän on vielä treenivaatteissa, mutta Iwaizumin hiukset kiiltelevät suihkun jäljiltä ja Oikawa on varma, että jos hän vain pääsee tarpeeksi lähelle Iwaizumilla on sitä samaa deodoranttia, jota hänellä on ollut viimeiset viisi vuotta. Sen jälkeen, kun murrosikä tosissaan iski. Tuntuu turhalta tietää nämä asiat. Turhat yksityiskohdat, joilla ei tee mitään muuta kuin laita rastia ruutuun lomakkeeseen, jossa kysytään, mitä epätodennäköisesti kysyttäviä asioita tiedät epätoivoisesta ihastuksestasi.
”Joo joo”, hän vastaa laulavalla nuotilla ja heivaa siivousvälineensä varastoon. Hän vaihtaa turhauttavan tietoisen katseen Hanamakin kanssa ennen pukuhuoneeseen siirtymistään. Iwaizumi nojailee ulko-oven vieressä seinään kädet puuskassa.
”Iwa-chan, aiotko katsoa, kun riisuudun? Senkin pervo”, Oikawa vahvistaa lausettaan kihertämällä tyttömäisesti ja painamalla kätensä suunsa eteen kuin pahainen teinityttö draamasarjoissa.
”Älä huoli Oikawa, ei sinussa taida olla pahemmin katsottavaa.”
”Ei tietenkään, kun olet niin tottunut tuijottamaan vain omaa napaasi”, Oikawa vastaa ehkä hieman liian happamasti ja Iwaizumi katsahtaa häneen.
Oikawa pujottautuu kapteeninnauhan koristamasta paidastaan ja avaa sitten lokerikkonsa.
”Älä kurki”, hän heläyttää ja laskee alas harjoittelushortsinsa. Iwaizumi yskähtää, muttei kommentoi mitään. Oikawa ei tiedä, katsooko toinen edes, mutta nostaa toisen jalkansa lokerikon edessä olevalle tasanteelle, ja kurkottaa sen jälkeen lokerikosta itselleen pyyhettä.
Hän tietää näyttävänsä hyvältä. Hän tietää, että hänen takamuksensa on tässä asennossa varsin edukseen. Hän tietää, sillä hän on opetellut. Miten kulmat nostetaan, jotta näytetään söpömmältä, miten kieli tuodaan välillä kostuttamaan huulia juuri oikeissa paikoissa, kun Iwaizumin on pakko katsoa häntä, miten jotkut vaatteet sopivat hänelle paremmin kuin toiset. Ja miksi hän näkee niin paljon vaivaa, jos toista ei kiinnosta?
Oikawaa ei ole tehty häviämään näitä pelejä. Varsinkaan tätä peliä. Muut, edelliset, hän on valmis unohtamaan, sillä tässä hetkessä muulla ei ole väliä, ei ole muuta päämäärää.
Hän kuulee Iwaizumin vaihtavan asentoa, eikä yhtäkkiä enää kehtaakaan sanoa mitään. Hän pakenee pyyhe lanteillaan suihkuhuoneesen, jossa vasta riisuu alushousunsa ja asettautuu kylmän suihkun alle. Hän toivoo päänsä sumun hälvenevän, että hän saisi taas ajateltua selkeästi, mutta epäilee sen olevan mahdollista. Hän on kulkenut sokeasti jo liian kauan.
Kun hän vihdoin saapuu takaisin pukuhuoneen puolelle, Iwaizumi on istunut ja kuuntelee musiikkia hiljaisella volyymillä. Oikawa ei tunnista kappaletta, sillä se soi liian hiljaisella, mutta jotain rockinkaltaista se on - samanlaista, jota Iwaizumi yleensä kuuntelee.
Oikawa vaihtaa posket punehtuen tavallisiin vaatteisiinsa ja on tuntevinaan katseen silloin tällöin selässään, mutta luultavasti kuvittelee koko asian. Hän asettautuu huoneen ainoan pienen peilin eteen kädessään kampa ja muutama hiustuote ja kuulee Iwaizumin huokauksen.
”On tärkeää näyttää hyvältä”, hän perustelee.
”Ketä varten?” Iwaizumi murahtaa ja Oikawa kohtaa hänen katseensa peilin kautta. Hän väläyttää hymyn.
”Tietysti sinua varten, Iwa-chan.”
Iwaizumi mutisee jotain, josta Oikawa ei saa selvää ja toisen huomio on jälleen kiinni puhelimessa. Hiljaa hyräillen omaa lempikappalettaan Oikawa siistii hiuksensa ja asettelee niitä parempaan suuntaan. Kun hän vihdoin on valmis, Iwaizumi on ehtinyt kuunnella puolikkaan albumin, mutta ei näytä liiemmin pahastuneelta. Oikawa on tottunut ikiryppyihin Iwaizumin otsalla, mutta toisaalta, totta puhuen hän on varmasti ainut, joka pitää niitä mielenkiintoisina ja söpöinä. Aivan kuin Iwaizumi miettisi koko ajan liikaa. Oikawan tekee mieli joskus vain suudella toisen otsaa ja silittää ikimurjotuksen toisen kasvoilta.
”Kauppaan?”
”Kiska on vielä auki”, Iwaizumi vilkaisee puhelintaan vielä kerran, luultavasti tsekatakseen kellonajan ja tunkee sen sitten taskuunsa.
”Puistoon sitten siis”, Oikawa tarttuu omaan laukkuunsa ja sulloo likaiset vaatteensa sinne.
He astelevat koulunporteista ulos kohti keskustan puistoaluetta, jossa vielä majailee yksi sinnikäs jäätelönmyyjä, vaikka ilma on kylmempi kuin kesällä. Oikawa jutustelee niitä näitä kuluneesta viikosta. Siitä, kuinka hän kouluttaa Yahabasta seuraavaa kapteenia ja aikoo vielä saada Kyoutanista sisäsiistin, ehkä heillä on seuraava kunnon passari-hyökkääjä -kombo valmiina, vaikka kukaan ei tietenkään voi olla niin hyvä kuin Iwaizumi ja hän. Mutta ehkä Yahaballa olisi jotain mahdollisuuksia, kun kuitenkin Oikawa on opet-
”Oikawa”, Iwaizumi keskeyttää Oikawan puhetulvan ja Oikawa astahtaa hämmentyneenä yhden askeleen eteenpäin ennen pysähtymistään. Hän joutuu hieman kääntämään niskaansa nähdäkseen toisen katseen. Iwaizumi on tunkenut kätensä housujensa taskuun ja silmät ovat tutkimattomat.
”Umh? Etkö haluakaan jäätelöä?”
”Kyse ei ole nyt siitä.”
”Mistä sitten?” Oikawa rypistää hämmentyneenä kulmakarvojaan.
”Oikawa, kun minä --, minä tiedän nuo asiat jo. Olemme olleet ihan samoissa harjoituksissa, olemme kävelleet miltei joka päivä samaa matkaa kotiinpäin ja olet kertonut nuo samat asiat jo.”
”Mutta Iwa-chan, eihän mitään ole tapahtunut”, Oikawa puolustelee, vaikka tietää, että on puhua pulputtanut samoista asioista uudelleen ja uudelleen, jottei joutuisi miettimään vakavampia asioita. Kuten sitä, että he ovat eroamassa. Kuten sitä, että pian koko joukkue olisi aivan erilainen. Kuten sitä, että Oikawan pitäisi jo tietää, mitä haluaa tulevaisuudeltaan. Kuten sitä, että hän joutuu eroamaan Iwaizumista, eikä hän ole valmis siihen. Ei ollenkaan.
”Jos puhuisit välillä vaikka niistä muista asioista, tiedäthän”, Iwaizumi nostaa toisen kätensä hieraisemaan nolona niskaa.
”Mistä asioista?” Oikawan on pakko esittää hämmentynyttä.
”Saamari Oikawa. Tiedät, että olen huono tässä. Mutta siis, tiedän, että sinua vaivaa jokin. Olet hiljainen aina välillä.”
”Iwa-chankin on välillä hiljainen”, Oikawa vastaa, vaikka tuntee hermostuksen nousevan kurkkuun ja sydän läpättää kaksinkertaista vauhtia rinnassa.
”Tiedät, mistä puhun”, Iwaizumi sanoo tiukasti ja kohtaa Oikawan katseen.
Iwaizumi ohjaa heidät läheiselle puistonpenkille istumaan, luultavasti ettei joutuisi koko ajan katsomaan Oikawaa pienestä alaviistosta ja he molemmat vaikenevat, sillä näistä asioista on yhtäkkiä niin vaikea puhua, kun niistä olisi pakko.
”Kai ymmärrät Oikawa, että voit puhua minulle kaikesta?”
”Totta kai, Iwa-chan”, Oikawa vastaa, muttei saa ääneensä sitä samanlaista iloista nuottia. Enemmän hän vain tuijottaa polvellaan lepääviä käsiään.
”Onko sinulla kaikki hyvin?”
”On, on. Ei tarvitse huolehtia. Minulla on jo yksi äiti.”
”Älä viitsi, idiootti. Älä tee jalallesi sitä enää uudestaan.”
”Ethän sinä sitä enää ole vahtimassa”, Oikawan ääni nousee kovemmaksi kuin hän tarkoittaa ja uusi ryppy ilmestyy Iwaizumin otsalle.
”Sekö sinua huolettaa? Ettemme enää näe?”
”No, sinähän haet toiseen paikkaan kuin minä. Tiedänhän minä sen. Hanamaki kertoi.”
”Sinä pääset lentopallon eliittikouluun, minulla ei ole lahjoja siihen.”
”Onhan!” Oikawa huudahtaa hiljaa ja vääntelee käsiään. Hän tuntee kuumat kyyneleet silmäluomiensa takana eikä halua räpytellä, sillä tietää kyynelien pian putoavan poskille.
”Oikawa”, Iwaizumi huokaisee ja sujauttaa kätensä Oikawan selän taakse vetäen tämän sitten lähemmäs. Oikawa pyyhkäisee nopeasti kohonneet kyyneleet pois ja antaa itsensä vajota Iwaizumin aina niin turvalliselle olkapäälle.
He istuvat siinä hetken hiljaa kuunnellen toistensa hengitystä ja katsellen ohikulkevia ihmisiä.
”Kai ymmärrät, että –”, Oikawa aloittaa, mutta Iwaizumi painaa kätensä hänen suullensa hetkeksi.
”Ymmärrän.”
”Etkä ymmärrä”, Oikawa protestoi ja nostaa päänsä olkapäältä. Iwaizumi kääntyy hänen suuntaansa ja vetää lähelleen. Niin lähelle, ettei Oikawa ehdi kuin henkäistä hiljaa ennen kuin Iwaizumi painaa huulensa Oikawan huulia vastaan ja tukahduttaa mahdolliset sanat.
Suudelma on nolo, Iwaizumi haparoi eikä se kestä kauan, mutta Oikawan sydän hakkaa silti lujempaa kuin koskaan ja puna nousee poskille.
”Iwa-chan, mikä tuo oli?” Oikawa parahtaa.
”Älä nyt viitsi. Tiedän, että olet kehittänyt jotain lällyä minuun.”
”Enk—”
”Älä. Älä sano niin, minä tiedän”, Iwaizumin silmissä on tuttua vankkuutta, kun Oikawa uskaltaa vihdoin vilkaista häneen.
”Mitenkä sinä?”
”Arvasin.”
”Mutta—”
”Ihan totta Oikawa. Se venyttely pukuhuoneessa? Se viimeviikkoinen hieronta? Se kuukausi sitten tapahtunut keskellä yötä oleva soitto, muttet kuitenkaan saanutkaan sanottua mitään? Se uimareissu pari kuukautta sitten? Ne kaikki kiusaamiset, ne kaikki ’harjoitellaan vielä hetki, Iwa-chan’-hetket?”
”Mutta—”
”Ja ehkä samalla etsin niitä merkkejä itsekin”, Iwaizumi laskee oman katseensa. Oikawa säpsähtää ja puristaa kätensä nyrkkiin.
”Mutta—”
”Oletpa sinä nyt sanaton, täytyy vaalia tätä hetkeä.”
”Iwa-chan!” Oikawa inahtaa ja kellahtaa Iwaizumin viereen, pää olkapäälle.
”Mikset aikaisemmin?” hän sitten kysyy ja kestää hetken ennen kuin Iwaizumi vastaa:
”En uskonut aikaisemmin kuin Hanamaki kertoi.”
”Makki kertoi?” Oikawa parahtaa.
”Kuulemma häntä ärsytti katsoa, kun steppasimme toistemme vieressä kuin epävireiset teinit, jotka on pakotettu tanssimaan koulun liikuntatunnilla. Suora lainaus häneltä.”
”Epäilemättä”, Oikawa naurahtaa ja liikahtaa sitten ottamaan Iwaizumin käden omaansa.
”Kutsunko sinua nyt Hajimeksi? Vai kultamuruksi? Söpöliini? Kultsipupuliini?”
”Ole hiljaa, idiootti.”
”Et voi kutsua idiootiksi, jos juuri äsken pussasit!”
”Voin ja aioin.”
”Julmaa, Iwa-chan.”
”Tulehan nyt idiootti, jäätelö odottaa.”
Iwaizumi nousee penkiltä ja vetää Oikawan mukanaan, käsi edelleen kädessä kiinni hymy huulilla karehtien. Oikawa ei voi uskoa tätä todeksi. Ei ennen kuin Iwaizumi puristaa kädestä ja vastaa hymyyn. Ehkä se kaikki tuska oli tämän arvoista. Tämä tunne ei satu enää, se roihuaa rinnassa lempeällä liekillä punastuttaen posket. Hän on ollut tyhmä liian kauan, mutta hän on saanut voittonsa.
