Salaisuudet (S, Remus/Sirius, romace, fluff, oneshot)

[Kaira]

nimi: Salaisuudet
ikäraja: Sallittu
genre: romance, fluffy
paritus: Sirius/ Remus

A/N: En ole koskaan ennen kirjoittanut fluffya, se on genrenä aina ollut jotenkin vieras ja vaikea. Tämä on siis virallinen ensiyritelmäni, heh. Kerrothan mitä tykkäsit, ilahtuisin palautteesta kovasti!



Salaisuudet


Silloin tällöin kun ketään muita ei ole näkemässä, Sirius painaa päänsä Remuksen rinnalle ja kuuntelee. Remus antaa hänen tehdä niin, ei liikahdakaan, sillä kuka tietää mitä sieltä kuuluu, ehkä vain syke tai ehkä enemmän, tarinoita, kaikuja, kaskuja, sanomattomia sanoja tai jopa totuus. Välillä Remus pelkää, että Sirius saa selville kaikki hänen salaisuutensa pelkästään kuuntelemalla korva hänen rintakehällään. Silti hän antaa pojan maata siinä näkemättömin silmin, luomet väristen. Siriuksen hiukset tuoksuvat yöltä.

Helvetti, Sirius sanoo noustessaan ja virnistää, sillä vain harvoin hänen on hyvä olla paikoillaan, harvoin hän antaa Remuksen silittää hiuksiaan, ja silloin kun se raja ylitetään, no, sieltä on vaikeaa tulla takaisin, se on aina taistelu ja taistelut vievät voimia. Riuhtaisu se on, Siriuksen paluu tähän maailman, riuhtaisu tai ehkä hyppy järveen talvella, ja niistä pärskeistä muodostuvat helvetti ja virnistys.

Joskus Remuksen tekee mieli sanoa, että suutele nyt hitto vie, suutele nyt niin minä vien sinut syömään, tarjoan jälkiruoankin ja katson silmiin, kutsun armaaksi, ja jos ne kyselevät, minä julistan että totta se on, en pelkää lainkaan, kohtaan pedon vakaalla katseella ja räpyttelemättä. Että suutele sinä nyt vain. Mutta ei niin voi oikeasti sanoa, sen sijaan huokaistaan, että professori Kuhnusarvio on hirviö kun antaa niin mahdottomasti läksyjä. Ja siksi elämä jatkuu samanlaisena kuin aina ennenkin.

Kun Sirius naurattaa tyttöjä, Remusta ei hymyilytä. Hän syventyy tekemään läksyjä ja on valmis liian pian, vilkaisee Siriukseen päin, jonka kepeät sanat pomppivat huulilta niin vaivattomina ja kiusoittelevina kutittelemaan tyttöjen korvia. Remus ei ymmärrä, miksi Sirius ensin painaa pään hänen rinnalleen ja sitten ottaa niin huolettomasti pois, antaa itsensä muiden käytettäväksi ja kolhittavaksi.

Suutele nyt, hitto vie! Remuksen suonissa jyskii veri kun Sirius kävelee hänen ohitseen makuusalissa yöpuvunhousut lanteilla roikkuen, katse kohtaa ja kipinöi muttei syty, ei taaskaan leimahda liekkeihin, kytee vain Remuksen rinnassa kuin nukkuvan lohikäärmeen hengitys.

Joululomalla James näkee miten Remus katsoo Anturajalkaa ja kohottaa kulmakarvojaan, on sanomassa vitsin, mutta näkee sitten jotain muuta, ehkä sen haavoittuvaisuuden tai toivon tai jännittyneen niskan, tulee toisiin ajatuksiin ja sanookin Peterille, että kyllä Henkipään Harpyijoiden hyökkäys on ollut tänä vuonna esimerkillistä. Remus tietää että melkein paljastui, ei katso Siriusta viikkoon, varmuuden vuoksi, ettei James oivalla.

Kun Rohkelikko pelaa Puuskupuhia vastaan, Remus ei seuraa peliä eikä ihaile taivasta vasten hulmuavia kaapuja. Kun Gremwell nappaa siepin ja kaikki huutavat, hän tuntee olevansa irrallaan ja erillinen. James karjuu ja ottaa hänet ja Peterin tiukkaan halaukseen, Sirius ei halaa, Sirius ei halaa. Remus potkii ruohoa. Jonakin aamuina sitä olisi vain parempi jäädä sänkyyn.

Kuule, James sanoo pääsiäisenä, minä tiedän. Remuksen vatsassa hulmahtaa ja on vaikea olla, mutta James ei näytä vihaiselta tai paheksuvalta vaan taputtaa häntä olkapäälle ja nyökyttelee vähän kiusaantuneena, mutta omana itsenään. James alkaa seurustella Lilyn kanssa, heidän suhteensa näyttää olevan hullua ja kokonaisvaltaista, kaikkein vaarallisinta sorttia, sellaista jota vastaan on turha pyristellä.

Kun Remus tietää että James tietää, on paljon vaikeampaa olla tuijottamatta iltaisin makuusalissa. Jos Sirius vain haluaisi hänet, Remus ei vastustaisi hetkeäkään, sillä kun pojan hiukset tuoksuvat sellaiselta - silloin peli on pelattu, silloin ei ole vaihtoehtoja.

Keväällä kokeiden jälkeen on juhlat, kerrotaan että siellä virtaa hehkusima, siellä ollaan vapaita ja aikuisia. Remus miettii pitkään minkä paidan laittaisi, laittaa sitten sen viherharmaan, sen joka on kulunut, mutta josta äiti oli kerran sanonut että se sopii hyvin silmiin. Juhlissa James tanssii Lilyn kanssa, ne katsovat toisiaan niin hukuttavasti, että lähelle ei uskalla mennä ettei uppoa samaan suohon. Remus lymyää huoneen laidalla yksin ja ajattelee, että tänään se on tehtävä, tänään tai ei ikinä, sillä kohta loppuu koulu ja kaikki muuttuu erilaiseksi eikä uutta mahdollisuutta ehkä enää tule. Tänään se on tehtävä.

 Remus ottaa monta lasillista simaa ja tuntee sen vaikutuksen polvissaan ja ohimoillaan. Sirius juttelee riehakkaasti joidenkin tyttöjen kanssa. Joskus harvoin Remuskin on vähän riehakas, tämä ilta on sellainen, niinpä hän liittyy samaan porukkaan, seisoo aivan Siriuksen vieressä, hipaisee aina välillä olkapäällään pojan olkapäätä. Ensin Sirius ei huomaa, mutta sitten taitaa kuitenkin tietää mistä on kyse, värähtää vähän. Lopulta kaikki on liikaa, Sirius puristaa huulet yhteen, ottaa Remuksen ranteesta kiinni ja vetää pois muiden luota.

Jos olet viisas niin kartat minua, Sirius sanoo vähän humalaisesti kun he nojaavat linnan seinään ja yö supisee heidän ympärillään. Remus ymmärtää mutta ei täysin, vetää keuhkot täyteen ilmaa, nojaa lähemmäksi ja haistaa alkoholin poltteen Siriuksen hengityksessä. Tänään se on tehtävä, hän asettaa kasvonsa pojan kasvojen eteen, pyyhkäisee tuulenheittämän hiuksen Siriuksen silmiltä.

Hetken Sirius näyttää empivän ja Remuksen suupieli nykii hassusti. Sirius älähtää ja työntää hänet kauemmaksi, on lähdössä pois, pettymys ehtii hipaista Remuksen poskea. Silloin Remus viimein leimahtaa, ottaa poikaa ranteesta kiinni, suutele nyt, hitto vie, ja kun he suutelevat, koko linna pyörii ja järvi henkäilee levottomana, metsän puut kumartuvat lähemmäksi ollakseen osa sitä, sillä se on koko maailman keskipiste, aikakin seisahtuu ja jää odottamaan, heillä on käytettävissään koko ilta tai kesä tai vuosi tai loppuelämä, se ja sama, tuuli helkkää korvissa. Sirius on niin lämmin. Maistuu viskiltä ja yöltä.


*

Kesän lopulla Remus tajuaa heränneensä joka aamu mustatukkaisen pojan vierestä. Kun Sirius vasta haukottelee ja antaa aamuauringon vokotella silmiään auki, Remus painaa korvansa pojan rintakehää vasten ja oppii tämän kaikki salaisuudet, vaalii niitä kuin helmiä, vaihtaa ne suudelmiin.

[Kaira]

Kuuskidi, kiitos ihan järjettömän ihanasta kommentista! En kestä! <3

Haha, mukavaa että sait jotakin selvää noista ikuisuuteen jatkuvista lauseista. Kyseessä oli tietoinen tyylikokeilu, josta voi syyttää Hotakaisen "Henkireikä" -kirjaa, jonka juuri sain luettua. Olin aivan äimistynyt kirjailijan verbaalisestaa akrobatiasta. Kirjan pisin virke taisi olla yhden kappaleen pituinen ja vei koko sivun. Halusin hirveästi kokeilla jotakin vastaa, vaikkeivät kirjoittajan taidot  Hotakais-tasoa tietysti olekaan. Aloitin tällä tavalla ujosti venyttämällä hiemaan normaalia lauseen mittaa hauskaa vaihtelua sille aika suoralle tyylille, mitä olen  yleensä pyrkinyt suosimaan.

Kiva että Remuksen kaipaus välittyi lukijale asti! Jotenkin tuntuu, että Remus/Sirius -fikeissä Sirius on usein se aktiivisempi osapuoli (mikä on kai ihan ymmärrettävää henkilöiden luonteenpiirteet huomioon ottaen), mutta halusin nyt antaa pallon Remukselle. Vaikka taitaahan se toivoa koko vuoden että Sirius tekisi aloitteen, lopuksi sen on vaan pakko ryhdistäytyä. Jokaiselle ujolle ihastuneelle ihmiselle karmiva tilanne!

Ah, ja minäkin rakastan korneja kehätarinoita, joissa aloitetaan ja päädytään samaan kuvaan. Se on suorastaan helmasynti, quilty pleasure, mutta minkäs teet.

Kiitos, kiitos paljon kommentista, se oli tosi ihana ja piristävä!

[Isfet]

Ah, Sirius/Remusta! <3

Tämä oli ihana, juuri tähän paritukseen sopivat nuo pitkät, hieman hengästyttävät virkkeet. Teksti polveilee ja virtaa, kulkee mutkitellen eteenpäin palatakseen alkuun. Sydämen lyöntien kuunteleminen on yksi suloisimmista ja ihanimmista asioista mitä voi tehdä. Tuntuu, ettei pidempi kommentti sovi tähän tekstiin, ei, kun se itsessään on niin kaunis. Tai ehkä tuo on vain perustelu sille, etten osaa sanoa mitään.

Silloin Remus viimein leimahtaa, ottaa poikaa ranteesta kiinni, suutele nyt, hitto vie, ja kun he suutelevat, koko linna pyörii ja järvi henkäilee levottomana, metsän puut kumartuvat lähemmäksi ollakseen osa sitä, sillä se on koko maailman keskipiste, aikakin seisahtuu ja jää odottamaan, heillä on käytettävissään koko ilta tai kesä tai vuosi tai loppuelämä, se ja sama, tuuli helkkää korvissa.

Kiitos.

[Kaira]

Oi kiitos ihanasta kommentista, Isfet! Mukava kuulla, että tykkäsit ja jopa että pitkät virkkeet sopivat tähän parituseen. Toisaalta, S/R on parituksena niin erinomaisen ihana, että en tiedä voisiko sitä pilata mikään Heh. Hyvä ettei ensifluffeiluni mennyt täysin metsään. Kiitos vielä kommentista!

[lurikko]

Voi ei mun silmiä vähän kutittelee, onneksi tää ei ole pidempi koska seuraavaksi oisin kyllä vähän itkenyt, aaaawws miten ihanaa! <3 Rehellisyyden nimissä huomasin tämän jo jokin aika sitten ja avasin tän silloin jollain hätäisellä hetkellä ja luin ihan randomilla tämän kohdan:

Joskus Remuksen tekee mieli sanoa, että suutele nyt hitto vie, suutele nyt niin minä vien sinut syömään, tarjoan jälkiruoankin ja katson silmiin -

ja tiesin jo silloin että tää on ihana ja päätin että luen tämän sitten kun on parempi hetki ja nautiskelen tästä, ja nyt se parempi hetki oli ja ah ja voih! Tykkään tästä todella paljon, tykkään Remuksen rupattelevasta kertojaäänestä ja sellaisesta yllätyksellisestä ja yksityiskohtaisesta kielestä. Ja tuossa yllä lainaamassani kohdassa ja muutenkin tässä tekstissä yksi ihanimmista jutuista on se miten dialogia on muun kerronnan välissä ilman mitään heittomerkkejä tai edes kursiiveja tai vastaavia, siitä tulee jotenkin sellainen lennokas puheen fiilis ja myös sellainen että "tätä ei nyt lukijalle tarvitse selittää auki, kyllä lukija älyää".

Tykkään myös siitä että koko tämän tarinan ajan ikään kuin Remuksen äänetön puhe (tai melkein käsky) Siriukselle kulkee mukana ja pilkahtelee aina välillä esiin, tuo suutele nyt, ja muutenkin vähän sellainen että kokoa nyt itsesi äläkä kuuntele mun sydäntä jos sitten myöhemmin flirttailet tytöille. Ihanaa! <3 Ja tämä on kyllä just parhainta fluffia mitä voi olla, tällaista nokkelaa ja kevyttä ja aivan ihanaa mutta ei yhtään ikävällä tavalla siirappista tai imelää. Ehkä sekin auttaa että tässä tuntuu kuitenkin olevan kantavana teemana se Remuksen kaipaus ja vielä yksipuolinen rakastuminen, tai siis tarkoitan että auttaa siihen ettei tämä ole lainkaan imelä vaan vain tosi suloinen ja ihana. Ja ehkä imelällekin ois oikeasti paikkansa mutta itse olen viime aikoina jotenkin vierastanut sentyylistä fluffia, joten olen ihan superiloinen että tässä onnellisuus tuli vähän muilla mausteilla, ja tuo "yksipuolinen ihastus" -teema kyllä toimii itselleni ihan äärimmäisen hyvin.

Tästä kommentista on selvästi tulossa hurjaa tajunnanvirtaa, mutta annan nyt vaan mennä Tuossa melkein lopussa tykkään tosi paljon siitä miten Remus kerää rohkeuttaan, tuo "tänään se on tehtävä" on aivan ihana laini, ja ai että samaistun kyllä tuohon Remuksen käsinkosketeltavaan jännitykseen! Pistin myös merkille mielenkiintoisena ratkaisuna sen että kauan odotetun suuteloinnin hetkellä lähdetkin kuvailun osalta ikään kuin vähän seikkailemaan suuriin linjoihin ja isoihin mielikuviin, aika pysähtyy ja käytettävänä on loppuelämä ja niin edelleen. Pidän tuollaisia suutelointikohtauksia aika hankalina kirjoittaa, varsinkin silloin kun, niin kuin tässä, se suutelukohtaus on oikeastaan se mitä koko tarinassa on odotettu ja mikä on se kohokohta, niin itsestäni usein tuntuu että aika haastavaa on jotenkin lunastaa sillä suutelulla ne kasatut odotukset, koska no, suutelua on vaikea kuvata niin että se räjäyttää maailman. Ja pohdiskelin tässä lukiessani että minkäs verran nyt pidän sun ratkaisusta siirtää huomio suuriin linjoihin suutelukohtauksen kohdalla, ja sitten tosiaan tajusin että silmiä kutittaa ja kohta alkaa itkettää kun tää on niin ihanaa ja suloista, joten selkeesti tykkäsin ratkaisustasi

Ai niin, yksi ihana yksityiskohta on tuo Remuksen paita! Jotenkin ihanaa että kaiken "minkä paidan laittaisin päälle" -pähkäilyn jälkeen se paras vaihtoehto on sellainen, jonka väri sopii silmiin mutta joka on kulunut, eli siis käytännössä sellaista täydellistä paitavaihtoehtoa ei kai ole, mikä tekee Remuksesta jotenkin vähän reppanan hahmon (ja toisaalta samalla myös tuntuu vihjaavan siihen ettei Remuksen paitavalikoima ole kovin suuri, mikä ehkä kertoisi perheen taloudellisesta tilanteesta, ja tuo on kyllä todella ihastuttava ja hienovarainen tapa ilmaista tuollainen asia hahmosta).

Joululomalla James näkee miten Remus katsoo Anturajalkaa ja kohottaa kulmakarvojaan, on sanomassa vitsin, mutta näkee sitten jotain muuta, ehkä sen haavoittuvaisuuden tai toivon tai jännittyneen niskan, tulee toisiin ajatuksiin ja sanookin Peterille, että kyllä Henkipään Harpyijoiden hyökkäys on ollut tänä vuonna esimerkillistä.

Tämä on myös yksi sellainen kohta että jo lukiessani mietin että tää pitää kyllä lainata kommenttiin! Aivan ihana tuo miten James pelastaa Remuksen vaihtamalla vitsin small talkiin urheilusta

Ja nyt kun lainasin tämän huomasin myös että aika pitkiä virkkeitähän nää taitaa olla, ja siltä varalta että tää on osuva huomio eikä pelkästään nyt tällainen yhden virkkeen perusteella tehty hätäinen johtopäätös, sanon että tykkään siitäkin suuresti ja lukiessa yksikään virke ei tuntunut liian pitkältä tai mitenkään hankalalta. Kehuin jo tuolla aiemmin puhemaista kertojaääntä tai kirjoitustyyliä, ja kehun nyt vielä, tämän tarinan kertojaääntä on tosiaan todella kiva lukea ja tyyli on ihanan soljuvaa ja puhemaista, tai ehkä vähän tajunnanvirtahenkistä, miten sen nyt haluaakaan ajatella. Tykkään!

Sirius on niin lämmin. Maistuu viskiltä ja yöltä.

Ja tässä taas tykkään suuresti tuosta ihanan lyhyestä ja simppelistä "Sirius on niin lämmin" -virkkeestä, joka tuntuu suureellisten kielikuvien jälkeen ihanan maanläheiseltä ja myös hyvin realistiselta "suutelen just ihastustani hirveän pitkän odottamisen jälkeen, mitähän nyt ajattelen" -jutulta. Ja tykkään siitä että seuraavasta virkkeestä puuttuu subjekti, tai siis että subjekti on jo tuolla edellisessä virkkeessä ja että olet laittanut tuohon pisteen vaikka periaatteessa siinä vois olla myös pilkku, tämäkin pieni yksityiskohta tekee sitä ihanaa puhemaisuutta. En kyllä tiedä miltä yö maistuu ja jos oisin lukenut tätä kylmän analyyttisesti oisin varmaan hämmentynyt tuosta ja pohtinut mitä niin runollinen kielikuva oikeastaan tuo tarinaan, mutta tässä vaiheessahan jo pelkäsin että joudun kohta pyyhkimään silmäkulmia joten en jäänyt analysoimaan yön makua. Viski puolestaan on oikein maanläheinen ja helposti kuviteltava suudelman maku.

Tästä tuli nyt ihan uskomattoman jaaritteleva kommentti, mutta niin kuin tästä toivottavasti välittyy, tykkään todella paljon tästä tarinasta ja pidän silmät auki sun muiden ficcien osalta, erityisesti uusien Remus/Sirius-tarinoiden Täytyy kyllä myöntää että olen monesti myös silmäillyt tuota Lentäjän tytärtä, sekin vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta ja laatu-jatkikselta ja sitten kun mulle tulee taas sellainen fiilis että haluan lukea suomenkielistä ficci-jatkista (jostain muusta aiheesta kuin R/S:stä, olen lukijana jotenkin hirveän jumissa aina niissä tietyissä lempihahmoissani), niin sitten kyllä uppoudun siihen!

Kiitos tästä tarinasta ja anteeksi kommentin sekavuudesta

[Kaira]

Voi toyhto, tietäisitpä miten paljon ilahduin ja, ööm, onnellistuin kommentistasi. Olen tosi otettu, että jaksoit ja viitsit kirjoittaa noin pitkän ja analysoivan viestin, kiitos!

Hei hauska kuulla, että pidit minun ensiyrityksestäni fluffeilla Genre on musta tosi vaikea. Usein tuntuu, että monet fluffyt ovat liian siirappisia ja yltiöonnellisia minun makuuni (tosin mun kuva genrestä on varmasti aika kapea). Tosi monet kirjoittajat ja lukijat tuntuvat suosivan sellaista söpöstelyfluffya, se tuntuu olevan täällä finissäkin suosituimpia genrejä, ja saatuani tämän valmiiksi kauhistuin, että voiko tätä enää kyseiseen genreen laskeakaan, vaikka nimenomaan lähdin kirjoitusharjoituksena fluffy-siipiäni kokeilemaan.

(Ilahduin muuten kun tartuit Remuksen kulunut paita -kohtaan ja tulkitsit sen noin ihanasti!)

Ja suuret linjat suutelussa, tätä voisin pohtia aika paljonkin! Jotenkin minun rajoittuneessa ja ehkä vähän stereotypisessa ymmärryksessäni fluffysta suutelu on aina se juttu, se mihin tähdätään ja mihin monesti fikki huipentuu tai päättyy. Koska tässäkin Remuksen halu päästä suuteloväleihin Siriuksen kanssa on niin iso teema, ajattelin että suudelmankin tulee toki olla sitten iso. Tässä sitten tulivat vastaan rajalliset kirjoittajantaitoni, sillä mitä muuta suutelun fyysisestä aktista voi sanoa kuin että "he suutelivat" No varmasti paljon muutakin, mutta korostaakseni hetken järisyttävyyttä ajattelin kuvata suudelmaa näin. Ymmärrän hyvin jos se pohdituttaa, sillä mietin sitä itsekin ja yhä mietin!

Ja jos johonkin voin samaistua, niin Sirius/Remus kuplaan! Tuntuu, että työn alla jatkuvasti jotakin uutta kyseisellä parituksella ja mitään muuta ei ole yhtä kiva lukea. Olen erityisen otettu kommentistasi siksikin, että kukaan ei kirjoita S/R:sta paremmin kuin toyhto. Eli kiitos kaunis kommentistasi, eihän tässä tiedä miten päin olla!!

Ai niin, ja hauska kuulla että olet sattunut vilkaisemaan myös Lenätäjän tytärtä, sitä on ihan mukava kirjoittaa kepeänä vastapainona draamapainotteisemmalle matskulle

[Vendela]

Tätä on suositeltu Hormipulverin Sirius/Remus-topassa mistä eksyin tämän lukemaan

Ihana ja ilahduttava ficci. Alku antoi ymmärtää, että Sirius vastaisi Remuksen tunteisiin. Puoliväli herätti epäilyksen että Remus on sittenkin yksin. Loppu todisti että alun ajatus oli sittenkin oikea.

Tässä oli monta hienoa kohtaa. Se, ettei James sanonut mitään kertoi paljon. Ja ehkä James näki enemmän mitä Remus huomasikaan. Lopussa se, että Remus oli sitten kuitenkin näistä se rohkeampi joka otti viimeisen askeleen, oli hienoa. Usein se on Sirius jolla on ohjat käsissään, mutta tykkään että Remuskin osaa olla samanlainen.

Kiitos tästä, pidin

Vendela