sataa kymmenettä päivääS, Raiti/SilmaFiclet300 (sanalla 265. Sade)
Fluffy10 #4 (sanalla 'varhain')
Sana/kuva/lause10 #2 (tällä kuvalla)
Väripaletti 2 (värillä ecru)
hyvää (myöhästynyttä) syntymäpäivää Waulishille <3
tämä teksti lojui keskeneräisenä työpöydälläni, kunnes toiveesi inspiroivat kirjoittamaan sen valmiiksi
parin nimet saivat inspiraation eräästä näkemästäni kyltistä, joten hope you forgive my bad pun :'D
Helsingissä sataa kymmenettä päivää putkeen. Töölönlahden puiston kellertäväksi muuttuneet nurmikot ovat lehahtaneet uudestaan vihreään loistoonsa. Kaivokadulla tulvii ja kaupunkiympäristön miehet pelkäävät, että Rautatientorin metroaseman juuri korjatut hissit hajoavat taas.
Taka-Töölössä Silma herää kattopelteihin osuviin pisaroihin ja huomaa, että Raiti ei olekaan hänen vieressään pellavalakanoiden välissä. Unisessa hätäännyksessään hän nousee istumaan ja näkee Raitin nököttävän parvekkeella juomassa aamukahvia vaaleansinisestä pastellimukista. Raiti on kääriytynyt Silman neulomaan peittoon – sen tekemisessä oli kestänyt ikuisuus, sillä Silma oli halunnut taiteilla siihen ristiin rastiin palmikkokuviota. C-rapun lapset leikkivät sisäpihalla niin, että kiljahdukset ja lätäkköihin osuvien saappaiden loiskahdukset kaikuvat kuuluvasti kaikkialle. Silma nappaa ylleen nuhjuisen vaalean T-paidan ja käpsöttelee parvekkeen oviaukkoon.
”Sopiiko miun tulla viereen?”
”Tuu tuu vaan.”
Raiti tekee tilaa koripenkille viereensä ja Silma istuu alas. Raiti painaa päänsä hänen olalleen ja hymisee tyytyväisenä. Vastaeleenä Silma hamuaa Raitin käden omaansa heidän välistään ja puristaa kolmesti – heidän merkkinsä, tunnistus sille tosiasialle että kaikki on hyvin.
”Ootkos kauankin ollut jo hereil?”
”En mää, keitin aamukahvin ja tulin tänne kuuntelemaan sadetta. Haukkaamaan vähän happea, et jaksaa kirjottaa.”
Raiti tekee väitöskirjaa yliopistolla elinikäisen oppimisen ratkaisusta teollisuusyrityksissä ja Silma on päässyt seuraamaan kirjoitusprosessia lähietäisyydeltä, ollut henkisenä tukena kaikkina vaikeina hetkinä ja vienyt Raitin ajatukset muualle silloin kun on ollut tarve tauolle. Hänen täytyy ihailla Raitin päättäväisyyttä. Ei Silmasta itsestään koskaan olisi akateemiseen tutkimustyöhön, hän tietää sen, mutta onkin täysin tyytyväinen olemaan antikvariaatin myyjä.
”Mitä sää aattelit tänään tehä?”
”Miun pittää ainakin käyä kirjastos hakemas varaukset. Lähetkö sie mukkaan?”
Silma nyplää palmikkoa peiton reunassa ja nostaa katseensa Raitin kirkkaisiin silmiin.
”Ehkä myöhemmin, jos sää et oo liian kiireinen.”
”Enhän mie.”
Raiti naurahtaa ääneti ja painaa huulensa Silman kaulakuoppaan. Iho on lämmin ja tuoksuu siltä saippualta, jolla pellavapetivaatteet oli pesty edellisviikonloppuna. Raiti sulkee silmänsä ja antaa muiden aistiensa värähdellä: kuuntelee sateen melodiaa nyt muutoin hiljentyneellä sisäpihalla, antaa tuoksumuistin viedä mukanaan Silman mummilaan ja sen rauhaan pellon ja metsän rajalla, tuntee lämpimässä kädessään Silman kämmenselässä olevan arven.
”Mää oon tässä. Tässä pysyn. Kaikki hyvin?”
”On.”
Silma nostaa varovasti Raitin leukaa ylöspäin ja antaa kepeän suudelman suoraan amorinkaarelle. Siinä Raiti pysyy, ei ole hätää. Hän puristaa Raitin kättä vielä uudestaan kolme kertaa. Topeliuksenkadullakin tulvii, mutta Raiti ja Silma ovat omissa korkeuksissaan, kelluvat kuutoskerroksessa.
