Voi ei, luitko mun ajatukset ja kirjoitit niistä raapaleen??? No okei, pelkäsin kyllä jo aiemmin, mutta yhä pelottaa.
Vaikka nautin kävelymatkoista yliopistolle ja takaisin, tunnen silti olevani hukassa.
Mulla oli niin tää fiilis tällä viikolla! Vaikka oli toisaalta kiva taas palata tutuille mukulakivikaduille, tuli auttamatta sellainen fiilis, että mitä mä oikein teen elämälläni. Ja mitä täällä tapahtuu? Toisaalta tuntui siltä, ettei mitään kesää koskaan ollutkaan ja vasta eilen kävelin sitä samaa katua luennolle. Mutta toisaalta se kaikki tuntui niin epätodelliselta.
En tiedä, mitä tehdä itselläni ja elämälläni. Mikään ei pysy ennallaan, vähiten minä.
En tiedä kuuluuko opiskelijaelämään se, että kerran viikossa miettii, että onko tämä sittenkään mun ala ja tuleeko tästä oikeasti mitään ja pitäisikö tehdä jotain muuta ja olla jossain muualla. Mutta niitä ratoja mun ajatukset pyörii. Ja voi kun tykkään tuosta jälkimmäisestä virkkeestä! Se sai ajattelemaan. Ehkä osa siitä hukassa olemisen tunteesta johtuukin siitä, että kaikki sittenkin on ennallaan, mutta itse ei ole. Tai sitten mikään ei ole. Kamalan puhutteleva virke!
ja nyt kaiken pitäisi olla niin saakelin hienoa. Kun niin ei ole, sitä tuntee olonsa huijatuksi ja yksinäiseksi.
Mikään ei ole niin kamalaa kuin kuulla sitä, että nyt elää ihmisen parasta aikaa. Silloin ei voi olla miettimättä, että onko tämä nyt oikeasti parasta, mitä maailmalla on tarjota. Tykkään tuosta huijatuksi tulemisen ajatuksesta, koska kuka oikein huijaa? Elämä?
Tykkään myös tämän aloituksesta hirveästi. Siitä tulee sellainen
Päiväni murmelina fiilis. Kaikki tämä on jo kerran koettu, mutta ihmiset ympärillä käyttäytyvät kuin eivät olisi eläneet tätä samaa kiertoa uudestaan ja uudestaan. Elämä on loputonta oravan pyörää, johon on pakko palata takaisin joka syksy.
Syyskuussa lehdet vaihtavat väriään enkä minä tajua mistään mitään.
Miten tämä voikin sanoa niin paljon! Tähän kiteytyy niin täydellisesti mun tämänhetkinen fiilis, ettei ole tosikaan. Nyt kun aloin miettimään, niin ei hajuakaan, ovatko lehdet vaihtaneet väriään. En tajua edes sitä.
Pelottaa.
Juu ♥
Lainasin nyt melkein koko raapaleen, mutta yyh kun iskee ja lujaa. En ole oikein edes tajunnut, miltä musta tuntuu, mutta jotenkin tämä avasi silmät sille, että olen vain tajuttoman hämmentynyt ja hukassa. Ehkä tämä tästä pikku hiljaa. Jos tämä on vain alkushokkia.
Kiitos tästä, tämä on ihana! Ja vaikka tämä vähän rutistaa sydäntä kasaan, tykkään tästä kamalan paljon ♥