Yuri!!! on Ice: Onneksi rakastan sinua (S, Otabek/Yuri, oneshot)

[Larjus]

Title: Onneksi rakastan sinua
Author: Larjus
Chapters: Oneshot
Fandom: Yuri!!! on ICE
Pairing: Otabek Altin/Yuri Plisetsky
Genre: Romance, slice of life (putipuhdasta OTP-vuotoa)
Rating: S
Disclaimer: Hahmot eivät kuulu minulle. Olen saanut tämän kirjoittamisesta vain kicksejä ja hyvän mielen itselleni, en rahaa tai muutakaan ulkoista hyödykettä.
Summary: Kun Yuri herää keskellä yötä.

A/N: Mulle tuli joskus mieleen ajatus, että mitä jos kirjoittaisi Otayuria niin, että he olisivat huomattavasti vanhempia kuin lähdemateriaalissa. Monissa ficeissäni ollaan käytännön syistä hypätty muutamalla vuodella eteenpäin, mutta tässä onkin otettu isompi loikka En ole ihan vuoden tarkkuudella määritellyt, miten isosta loikasta on kyse ja miten vanhoja hahmot ovat, mutta jotain suuntaa antavaa ficissä on mainittuna (yli 20 vuotta). Siihen voi myös yhdistää sen ajatuksen, että Otabekin ja Yurin suhde alkoi aika nopeasti siitä, kun he toisiinsa kunnolla tutustuivat (koska vaikka slow burnille ja mutual piningille jne. on aikansa ja paikkansa, Otayurissa tykkään eniten siitä, että tunteet syntyivät nopeasti ja niille myös tehtiin jotain hyvinkin vikkelään).

Mulla tuli tänään 10 vuotta siitä, kuin tein tämän profiilin, joten voi kai sitä merkittävänä päivänä pitää, vaikka ekat vuodet olinkin täällä tosi epäaktiivinen. Totesin, ettei ole parempaa tapaa "juhlistaa" tätä päivää kuin uuden Otayurin kirjoittaminen ja julkaisu, koska kuten mun ficilistauksesta huomaa, näistä kirjoittaminen on mulle erittäin tärkeää. Ovathan he ehtineet jo monen vuoden ajan olla yksi lempiparituksistani, ja mitä enemmän heistä ficcaan, sitä tärkeämmiksi he minulle tulevat. Pakko myöntää, että tätä kirjoittaessa iski vähän tunteetkin pintaan, koska OTP-feelsit on kovat, ja lisäksi kuuntelin samalla itselleni tekemääni Otayuri-soittolistaa (joka sisältää biisejä, jotka muistuttavat mua heistä tavalla tai toisella). 



Onneksi rakastan sinua


Yuri heräsi keskellä yötä siihen, että hänen jalkaansa särki. Hän oli loukannut sen pari päivää sitten kompastuttuaan portaissa, ja vaikka hän päivisin saikin kivun pysymään poissa särkylääkkeiden avulla, pillereiden vaikutus ei yltänyt pitkälle yöhön. Otabek oli jo muutaman kerran todennut hänelle, että olisi varmaankin viisainta käydä näyttämässä jalkaa lääkärille, mutta Yurin mielestä sellaiselle käynnille ei ollut tarvetta. Hän kyllä kestäisi jalkansa kanssa särkylääkkeiden ja tarvittaessa pelkän itsepäisyydenkin voimin. Lääkärin vastaanotolle hän raahautuisi vasta siinä vaiheessa, mikäli jalka päättäisi lähteä kokonaan irti.

Jalan kivusta huolimatta Yuri ei pakottanut itseään ylös uutta lääketablettia hakemaan. Eiköhän hän kohta nukahtaisi uudestaan ilmankin; oli sitä ennenkin jalat kipeinä nukuttu. Hän katseli ympärilleen hämärässä huoneessa minkä paikaltaan kykeni. Yksi heidän kissoistaan näytti nukkuvan jalkopäässä, ja muuten kaikki oli niin kuin aina päiväsaikaankin (vaikka sängyllä nukkuvat kissat olivat nekin päivällä varsin tavallinen näky). Otabek nukkui hänen vieressään kyljellään kasvot hänen suuntaansa.

Yuri kääntyi itsekin kyljelleen Otabekin suuntaan ja jäi hetkeksi katselemaan tämän nukkuvia kasvoja. Niitä hän olikin kaikkien yhteisten vuosien aikana ehtinyt katsella jo lukuisia kertoja. Eikä hän ollut vieläkään kyllästynyt siihen näkyyn, joka oli pysynyt lähes koskemattomana vuosien saatossa. Iän merkit erottuivat kyllä Otabekin kasvoilla, ja leukaa peitti nykyään lyhyt parta, mutta muuten tämä yhä näytti käytännössä samalta kuin yli kaksi vuosikymmentä sitten, kun he teineinä olivat toisensa elämiinsä löytäneet.

Niin, siitäkin oli jo niin kauan. Yhteisiä vuosia oli takana jo yli kaksikymmentä, eikä avioliitossa elettyjäkään voisi kohta enää laskea kaikkia sormia ja varpaita apuna käyttäen. Aika tuntui todella lentäneen, vaikka samaan aikaan teinivuosien yhteiset hetket olivat kuin eilen elettyjä. Ihanat nuoruusmuistot olivat yhä kirkkaina ja elävinä mielessä, mutta niin oli valitettavasti myös kaikki se, mitä muut olivat heille sanoneet, kun olivat kokeneet oikeudekseen arvostella ja epäillä heidän suhdettaan ja sen kestävyyttä.

Ensin Yuri ja Otabek olivat teini-iässä joutuneet kuulemaan kerta toisensa perään, miten niin nuorena ei voisi mitenkään rakentaa pysyvää parisudetta, varsinkaan ensirakkaudestaan, että kaukosuhteet eivät toimineet, että ero koittaisi heillä varmasti viimeistään parin vuoden sisään jos ei jo aiemmin. Mutta niin ei ollutkaan käynyt, vaan he olivat pysyneet yhdessä ja lopulta jopa muuttaneet saman katon alle asumaan. Silloin muiden ilkeät äänet olivat vaihtaneet raitaa ja keksineetkin sen sijaan, että oli typerää ”jumittua” ensimmäiseen löytämäänsä ihmiseen ja parisuhteeseen, että pitäisi elää ja kokea enemmän, useita erilaisia suhteita. Yuri ei vielä vuosien jälkeenkään ymmärtänyt, miksi heidän olisi muka pitänyt tehdä niin. Miksi oli väärin jäädä ensimmäiseen suhteeseensa, jos se tuntui oikealta valinnalta? Mitä väliä sillä oli, ettei heillä ollut kokemusta muista seurustelukumppaneista kuin toisistaan? He olivat saaneet yhteisen elämänsä toimimaan, selvinneet sen haasteista toisiinsa tukeutuen. Heidän suhteensa oli täynnä molemminpuolista rakkautta, lämpöä ja välittämistä, kaikkea mitä halusivatkin. Ei paremmasta väliäkään. Onneksi muiden ilkeät puheet olivat lopulta pikkuhiljaa kuihtuneet pois, kun nämä olivat huomanneet, että heillä ei ollut aikomustakaan erota toisistaan.

Eikä Yuri vieläkään halunnut muita kuin Otabekin, ei ollut koskaan halunnutkaan. Tämä oli hänen elämänsä rakkaus, niin hän oli tuntenut ja ajatellut jo ennen kuin oli edes täysi-ikäiseksi ehtinyt, ja se tunne piti yhä. Olihan hänellä ehtinyt siinä ohessa olla muutama ohimenevä pikkuihastuminen muihinkin, mutta sille tasolle ne olivat aina jääneet ihan jo hänen omasta halustaankin. Koskaan hän ei ollut tuntenut tarvetta kokeilla parisuhde-elämää kenenkään muun kuin Otabekin kanssa, ei vaikka muut olivat sellaisen tärkeydestä niin paljon toitottaneet. Mutta onneksi Yuri tiesi muiden olevan väärässä.

Yuri asetteli varovaisesti oman kätensä Otabekin patjalla lepäävälle kämmenelle. Refleksinomaisesti Otabek puristi sormensa kättä vasten sulkien sen otteeseensa. Ele sai hymyn kaivautumaan Yurin kasvoille, lämpö leyhähti rinnassa. Onneksi hänellä oli Otabek. Hellien tuntemusten siivittämänä olisi hyvä jatkaa uniaan. Jalan kipukin oli helpottanut hieman, ja hän oli joka tapauksessa päättänyt nukahtaa uudelleen, ihan sama miten paljon kipeät raajat vihoittelisivat.

Hänen onnistuikin melkein saada taas unen päästä kiinni, mutta juuri sitä ennen Otabek oli ehtinyt kierähtää selälleen, minkä seurauksena tämä alkoi kuorsata. Matala, raastava ääni tuntui raikuvan yön muuten liki täydellisessä hiljaisuudessa ja piti tehokkaasti huolen siitä, että Yuri oli taas hetkessä hereillä.

”Et voi olla tosissasi…” Yuri huokaisi itsekseen.

Kuorsaaminen oli loppujen lopuksi varsin tuore riesa (alkanut vasta jokunen vuosi sitten), mutta Yurin mielestä olisi voinut olla olematta sitäkin. Hän alkoi tyrkkiä Otabekia yrittäen saada tämän kääntymään takaisin kyljelleen. Tämä kun (onneksi) kuorsasi ainoastaan selällään maatessaan.

”Olet kuin oikea katujyrä, voi helvetti sentään”, Yuri ärisi hiljaa Otabekia töniessään. ”Onneksi rakastan sinua, muuten kyllä lentäisit suoraan reunan yli lattialle…”

Otabek havahtui sen verran Yurin tekemisiin, että raotti silmiään ja loi tähän unisen, kysyvän silmäyksen.

”Mmmh… Mitä oikein sanoit?” hän kysyi haukotusta pidätellen.

”En mitään”, Yuri vastasi nopeasti. ”Kyljellesi siitä, haluan saada vielä nukuttua tänä yönä. Sinä kuorsaat niin että seinätkin heiluvat.”

Otabek mumisi unensekaisen vastauksensa ja kääntyi kyljelleen niin, että hänen selkänsä oli Yuriin päin. Yurille oli siinä vaiheessa yksi ja sama, mihin suuntaan Otabekin kasvot olivat, kunhan tämä vain jatkaisi uniaan hiljaa, ja melko tyytyväisenä asettautui itsekin taas kunnolla pitkäkseen pää tyynyyn upotettuna. Hän sulki silmänsä mutta ennen kuin ehti edes yrittää vaipua takaisin unimaailmaan, hän kuuli vierestään hiljaisen äänen:

”Minäkin rakastan sinua.”

Niin, ei todellakaan paremmasta väliä.

[Salem]

Aika tuntui todella lentäneen, vaikka samaan aikaan teinivuosien yhteiset hetket olivat kuin eilen elettyjä.

Aloitinpa sitten tuolla lainauksella. Oli tosi kaunis teksti, ja sellainen, josta sai paljon irti, vaikka ei fandomista mitään tiedäkään. Tämä sopi viime aikojen fiiliksiini, ja jätti pohtimaan sitä ajatusta, että pitäisi osata arvostaa kaikkia hyviä hetkiä, kun lopulta aika tuntuu kuluvan niin vikkelään.

Tässä oli kivasti syvällisempää pohdintaa, ja sitten huumoriakin.

Lääkärin vastaanotolle hän raahautuisi vasta siinä vaiheessa, mikäli jalka päättäisi lähteä kokonaan irti.

Tässä kohden hymähdin ääneen. Uskon, että jokainen tuntee tämän tapaisen henkilön, ja oli hyvä tehokeino laittaa tuo irti-sana kursiivilla. Kiitos kovasti tästä ♥ Mukavaa luettavaa näin iltavuoron jälkeen.

[Larjus]

Kiitos kommentista, Salem ♥ Sait selkeesti tästä hyvin irti, vaikka fandom ei tuttu olekaan (ku eihän tää muuta ookaan ku mun hahmorakkausvuotoa ). Sitä ei tosiaankaan aina osaa arvostaa asioita niiden tapahtumishetkellä, vaan näkee niiden hienouden vasta jälkikäteen tai kun jotain menettää. Mutta onneksi on myös hienoja, rakkaita ja tärkeitä asioita, jotka kulkevat mukana elämässä vuodesta toiseen, kuten tässä ficissä Yurin ja Otabekin suhde (vaikka sen kestoa moni ulkopuolinen olikin ehtinyt epäillä), ja myös sellaisten asioiden hienous tunnistetaan ja pidetään arvossa :3

Tässä kohden hymähdin ääneen. Uskon, että jokainen tuntee tämän tapaisen henkilön, ja oli hyvä tehokeino laittaa tuo irti-sana kursiivilla.

Joo, musta tuntuu, että jokainen tuntee jonkun, joka suhtautuu lääkäriin menoon samalla tavalla Jotenkin näkisin, että Yurista varsinkin vanhemmiten tulee sellainen, kun ei tarvitse luistelu-uran lopettamisen takia enää huolehtia raajoistaan niin hirveän tarkkaan Ja eiks se oo vähän semmonen "miehinen" juttu, et lääkäriin ei ihan pikkuasioiden takia lähdetä. Pitää olla suunnilleen toinen jalka haudassa ja pää kainalossa, ennen ku voi harkitakaan terveyskeskukseen soittamista...

Ihana kuulla, että tämä piristi iltavuoron jälkeen ♥ Sinunkin kommenttisi oli oikein mukavaa luettavaa :3 Ilahdus päivään.

[Kelsier]

Kommettikampanjasta hei!

Valitsin tämän, koska se oli sellainen Otayuri, jota en ollut vielä kommentoinut ja sinun Otayuri tarinasi ovat ihania! Tämäkään ei tehnyt poikkeusta säännöstä.
Oli hupaisaa, että he olivat tässä jo vanhempia miehiä. Komppaan kyllä Yuria, miksi ei voisi seurustella ja perustaa parisuhteen sen ensimmäisen ihmisen kanssa, jonka tapaa, jos se kerran tuntuu hyvältä ja oikealta. Ei kaikki kaipaa miljoonaa suhdetta ennen aloilleen asettumista. Ihmiset voisivat pitää mielipiteensä itsellään.
Vieruskaverin kuorsaaminen on kyllä ikävää, tökkimistä on tullut harrastettua itsekin, että saa nukkua.

Kiitos, kun kirjoitit!

-Kel

[Larjus]

Kiitos kauniista sanoistasi Kelsier! Oi että ku mua aina ilahduttaa kuulla, että muut pitävät Otayureistani! (❁´◡`❁) Niiden kirjoittaminen on mulle niin tärkeää, ja onhan se ihana kun voi jakaa itselleen tärkeitä asioita toisten kanssa.

Tässä oli vähän vaihtelua siihen peruslinjaan Kiva tehdä tällainen pieni kurkistus pidemmälle tulevaan, vaikka voikin olla, että tää jää tämmöiseksi kertaluontoiseksi kokeiluksi - tosin mistäs sen tietää. Ehkä mä seuraavaks kirjoitan siitä kun jommallekummalle on iskenyt viidenkympin kriisi

Musta on kyllä kiva miettiä, miten heidän suhteensa kestää vuodesta toiseen, kasvetaan yhdessä ja selvitään haasteistakin se suhteen toinen osapuoli voimavarana, ei riippakivenä. Ja että sen itselleen oikean kumppanin on löytänyt heti ekalla kerralla! Harvinaistahan se on, mutta mahdollista, eikä vain ficeissä vaan tosielämässäkin. Se vain vaatii vaivannäköä ja työtä suhteen ylläpitämiseksi ja vähän onneakin (että löytyy sellainen tyyppi, jonka kanssa synkkaa). Mutta uskon, että näille kahdelle se olisi hyvinkin mahdollista ^^
Siihen on tosiaan muiden turha sanoa mitään, miten toiset parisuhde-elämäänsä hoitaa, varsinkaan valittaa siitä että menee hyvin! Ehkä siellä on muiden kohdalla haiskahtanut kateus (ja epäusko) Otabekin ja Yurin onnea kohtaan. Mut onneksi se ei heidän elämäänsä tai suhdettaan pilaa (vaikka kyllähän sellainen väkisinkin ärsyttää).

Kuorsaamisen kuuntelu on tosiaan ikävää, varsinkin kun yrittää itsekin saada siinä vieressä unta! Onneksi Yuri tietää, miten Otabekin saa hiljaiseksi (ainakin siihen asti, että tämä kääntyy uudestaan selälleen )

[Vuorna]

Päivää ja hei vaan jälleen Kommenttikampanjan merkeissä! Minusta on aina kiva penkoa sun listauksesta jotain kivaa, eli siis lähes poikkeuksetta Otayuria, mutta se kyllä ilahduttaa! En taida hirveästi edes lukea YOI-ficcejä sun tekstien lisäksi, joten senkin takia tykkään näitä valita Tässä mua erityisesti kiinnosti tän tekstin tapahtuma-aika! En oo aiemmin lukenut tämmöistä age up -tekstiä, mutta kerta se on ensimmäinenkin ja oon tosi tyytyväinen että tän valitsin.

Koska siis, tämähän oli arkiromantiikkaa silleen potenssiin kaksi! Se vuosien yhdessäolon tuoma kokemus ja toisen tunteminen teki tästä aivan todella ihanan tekstin. Tässä oli myös tosi hienoa pohdintaa ensirakkaudesta ja sen kestämisen mahdollisuudesta, erityisesti pidin siitä, miten Yurin ja Otabekin suhteen kritisointia tuotiin myös esille varsinkin kun Yurin näkökulmasta kerrottuna lukijalle on tosi selvää, että kritiikki on ihan turhaa. Yuri ja Otabek ovat totta kai mainio pari nuorina aikuisina, mutta minusta tää oli hurjan sympaattinen nimenomaan sen takia, että tässä kuvattiin heitä vanhempina.

Hänen onnistuikin melkein saada taas unen päästä kiinni, mutta juuri sitä ennen Otabek oli ehtinyt kierähtää selälleen, minkä seurauksena tämä alkoi kuorsata.

Oi että, juuri kun Yuri on ehtinyt pohtia rakastavansa miestään kovasti, alkaa kuorsaus. Tämä oli ihan tosi sympaattisen realistinen lisäys tähän ficciin, mistä pidin kovasti!

Tämä oli totuttuun tapaan hurjan suloinen ja tietyllä tapaa tosi lohduttavakin teksti! Harvemmin tulee tosiaan luettua hahmoista vanhemmalla iällä, mutta tykkäsin tästä paljon! On kieltämättä tosi kiva ajatus, että Yurin ja Otabekin välinen rakkaus tosiaan kestää vuosikymmeniä ja että he saavat vanheta yhdessä, ja myös kärsiä jalkakivuista ja toisen kuorsauksesta. Tää taisi nyt olla ennemmin tämmöinen hehkutuskommentti, mutta halusinpa vaan sanoa että ihana ajatus, huippuhyvä toteutus ja lopputulos oli älyttömän suloinen. Kiitos tämän kirjoittamisesta, tää ilahdutti mua kovasti.

[Larjus]

Vuorna: Aikas otettu olo et tykkäät kaivella Otayuria listauksestani (koska sitähän riittää ), ja että ylipäätään luet YOI:ta lähinnä multa! Age up -tekstit on mullekin vieraampia (siis tällaiset jossa hahmot on vuosikymmeniä vanhempia kuin canonissa), ja tää taitaa olla eka kerta kun sellaista edes kokeilin. Vähän aattelin, että tää jäis ainokaiseksi, mutta pakko myöntää, että onhan mulla ehtinyt tulla mieleen toinenkin Otayuri-idea, jossa he ovat selvästi canonia vanhempia (jopa vähän vanhempia kuin tässä) Musta tuntuu et Otayurin parissa jokainen vieraaltakin tuntunut idea alkaa toimia.

Arkiromantiikkaa tässä todellakin riittää ❤ Oli kiva pohtia juuri tämän parin kautta sitä, miten vielä aikuisenakin on ehdottoman tyytyväinen näinkin merkittävään valintaan, jonka on teininä tehnyt (vaihtoehtoja kokeilematta). Eihän se elämä ole mitään ruusuilla tanssimista ollut kaiken aikaa, ja moni heidän valintaansa ehtikin siinä välissä kritisoida ja epäillä (vaikka kyllähän sen tietää, et mun käsissä tän parin kohdalla ei pidä koskaan epäillä mitään ). Aiheena tää on mun mielestä paljon vahvempi näin, kun molempien ikä huitelee siellä neljänkympin tienoilla kuin että yhdessä oltaisiin ehditty olla vasta joku viisi vuotta. Siinä on ehditty jo kokea monet jalkakivut ja kuorsauksetkin

Tää taisi nyt olla ennemmin tämmöinen hehkutuskommentti, mutta halusinpa vaan sanoa että ihana ajatus, huippuhyvä toteutus ja lopputulos oli älyttömän suloinen.

Toivottavasti et sanonut tätä lainkaan pahoitellen, koska hehkutuskommentit on ihan parhaita (mut valitettavan aliarvostettuja)! Ja minähän ihan häpeilemättä itsekin kirjoitan aikamoisia ihkutushehkutuskommentteja, niin ihana huomata muidenkin harrastavan niitä. Kun muistan, millaisissa fiiliksissä niitä itse kirjoitan, niin sellaisen saaminen itse merkkaa oikeesti tosi paljon 🥺🥺❤❤ Tulee kans tunne, että lukijakin on ainakin suunnilleen samoissa tunnelmissa kuin missä itse olen näitä kirjoittaessa (ja siitä tuleekin ihan erityinen yhteyden tunne).

Kiitoksia kommentistasi! Se on ilahduttanut mua suuresti jo monen päivän ajan (ja voisin oikeesti alkaa pillittää ku tää on niin ihana kommentti 😭). Ihan mahtia kuulla että tykkäsit tästä pienestä fanityttöilyvuodatuksestani, toivottavasti nautit jatkossakin ❤

[Fairy tale]

Olinkin jo Otayurin tarpeessa. Ja kas, aikahyppäys hieman pitemmälle. 

Lääkärin vastaanotolle hän raahautuisi vasta siinä vaiheessa, mikäli jalka päättäisi lähteä kokonaan irti.

Vaikka 20 vuotta on kulunut Yurin teinivuosista, niin tämä kuulostaa siltä Yurilta, joksi hänet miellän. Jääräpäisyyttä ja sinnikkyyttä. Kyllä tässä pärjätään. On muuten kumman totta että vaivat ja säryt tuntuvat öisin voimakkaammin, oli siten särkylääkettä ottanut tai ei.

Tämä öinen ja hetki ja ajatukset olivat jotenkin levollisia. Tyytyväisiä. Eihän Yurin tarvitse kuin katsoa Otabekia, niin hänen ajatuksensa ovat pelkästään voitonriemuisia ja tyytyväisiä, onnellisia. Ei hän tarvinnut useita kokeiluja, pettymyksiä ja kokemuksia useiden ihmisten kanssa. Hän oli tosiaan valinnut hyvin. Kuten usein sanotkin että nämä kaksi ovat luodut toisilleen, siinä näkyy niin selkeästi se sielunkumppanuus, vaikkei Otayurit olisikaan varsinaisiksi soulmateiksi kirjoitettu. Mutta sitä he taitavat olla. Sen vain tietää että toinen on se oikea, vaikka mitä olisi vastassa.

Onneksi tuo Otabekin kuorsaaminen päättyi ennenkuin kunnolla alkoikaan. Onkohan se jokin keski-iän mukanaan tuoma vaiva?
Jäin muuten miettimään kuinka monta kissaa heillä onkaan, kun kirjoitit että yksi niistä nukkui sängyn jalkopäässä. Jotenkin tuli mieleeni että enemmän kuitenkin kuin kaksi, vaikka monilla onkin se kaksi kissaa.

Tämä heidän ikänsä herätti kyllä sellaisia ajatuksia, että mitä he harrastavat ja tekevät vapaa-ajallaan nyt kun kilpaluistelu on takana? En voi sanoa että olisin ajatellut heille mitään tiettyä ammattia tai harrastusta. Ainoa joka on mielessäni käynyt, on sellainen että Yuri olisi jatkanut tanssin parissa. Hän vain on sen oloinen, ettei pysy paikoillaan ja liikettä ja vauhtia pitäisi olla.

[Larjus]

Toi eka lausahdus vois olla suoraan myös mun suusta, Fairy tale Tulee oikein tarve tälle shipille jos on hetken ilman.

Aikahyppyä tosiaan pidemälle, mutta kuten tekstin sisällöstä huomaa, pohjimmiltaan mikään ei ole muuttunut :3 Yuri näkee edelleen edessään sen saman nuorukaisen, johon rakastui yli kaksi vuosikymmentä aikaisemmin ja joka yhtälailla rakastaa häntä samalla lujuudella. Mä tosiaan sanon, että heidät on luodut toisilleen, koska ne vaan on Ja sarjan tekijätkin ovat Otabekin hahmoluonnista kertoneet sen, että hänessä on paljon piirteitä joita Yuri pitää hienoina ja coolina (ja vastaavasti Yurissa on piirteitä, joita hän ihailee), ja ihan jo sekin et hän on Kazakstanista on ainakin osin venäjän kielen takia (jotta hän voisi kommunikoida Yurin kanssa helposti)... Ei näist tartte tehdä ees mitään soulmate AU:ta ku ne on niin sitä jo valmiiksi 😭❤ Ei siinä todellakaan ole tarvetta kokea parisuhdetta toisten kanssa, kun on kerralla osannut valita niin hyvin kuin vain koskaan voikaan.

Kuorsaaminen lisääntyy ihmisillä iän myötä, mutta ei se automaattisesti tarkoita, että kaikki alkaisivat ikääntyessään kuorsata. Onneksi Otabek pysyy hiljaa kyljellään, niin saa Yuri-parkakin nukuttua Mikäli kipeältä jalaltaan kykenee (mutta sitähän siedetään, koska mitä nyt moisen pikkuvaivan takia lääkärille mennä Hän on todellakin aikamoinen jääräpää. Hieno kuulla, että hän kuulostaa edelleen itseltään, vaikka ikää ja sen myötä kypsyyttä on tullut lisää.)

En tarkkaan miettinyt heidän kissojensa lukumäärää tässä, mutta luultavasti jotain kolmen ja viiden välillä. Tosiaan enemmän kuin kaksi, koska muuten olisin sanonut "toinen heidän kissoistaan". Jokainen saa itse päättää, montako kissaa tarkalleen heillä onkaan
Mäkin oon jonkin verran pohtinut tuota, mitkä heidän ura- ja harrastusvalintansa ovat sitten kun taitoluistelu-urat ovat tulleet päätökseen. Jotenkin voisin kuvitella, että Yuri olis ehkä lopulta kypsynyt sen verran, että kykenisi olemaan itse valmentajana... Varmaan käytökseltään samaa luokkaa kuin Yakov Ku en vois kuvitella että Yuri jättäis luistelumaailman kokonaan. Tanssikin toimii, siinä on paljon samaa luistelun kanssa. Hän ei tosiaan pysyis edes sidottuna paikallaan, pakko olla liikettä ja vauhtia.
Otabekille mulla on ollut mielessä paljon enemmän uramahdollisuuksia, mm. fysioterapeutti (joka mahdollisesti työskentelis nimenomaan ammattiurheilijoiden parissa). Vapaa-aikaan kuuluisi ehdottomasti hienot (ja kalliit) autot ja moottoripyörät (vähän siihen liittyen mulla on itse asiassa mielessä yksi idea heistä tälleen selkeesti canonia vanhempina)

Kiitos kommentista ♥ Kiva että tämä herätti pohtimaan hahmojen tulevaa (koska sitä on minustakin kiva miettiä).