Ikkunasta heijastuu kaipaus (S, Charlie/OC)

[hiddenben]

Nimi: Ikkunasta heijastuu kaipaus
Kirjoittaja: hiddenben
Ikäraja: S
Genre: drama, angst
Paritus: Charlie Weasley/OC
Yhteenveto: Toinen velhosota on käynnissä, ja Charlie pysyttelee Weasleyn perheen vanhassa kesämökissä odottaen merkinantoa, valmiina lähtemään taisteluun. Yksinäisyydessä mieli kulkeutuu hyviin muistoihin vain palatakseen jälleen vallitsevaan hetkeen.
A/N: Tämä teksti osallistuu seuraaviin haasteisiin 12+ virkettä XVI, Kesälomaetydejä (tällä kuvalla) sekä FF1000 sanalla Lohikäärme. 12+ virkettä -haasteen sanat olivat tällä kertaa kovin synkkiä ja kylmempään vuodenaikaan taipuvia, joten loin Etydihaasteen kuvasta inspiroituneena tällaisen kuvauksen yksittäisestä hetkestä. Taitaa myös olla ensimmäinen Charliesta kirjoittamani ficci, suunnitteilla tosin saattaa olla jo toinen 12+ virkehaasteen sanat löytyvät kuvauksen lopusta kuin myös yksi lisäkommentti tekstiin liittyen.


Ikkunasta heijastuu kaipaus

Vanhan kesämökin peltikattoon ropisee vesipisaroita loppusyksyn antaessa kaikkensa ennen talven tuloa. Charlie katselee omaa heijastustaan ikkunasta ja miettii, kuinka helppoa olisikaan ollut jäädä Romaniaan Iso-Britanniaan palaamisen sijaan. Varsinkin, kun he olivat juuri saaneet käsiinsä antipodisen opaalikatseen, kaikkein kauneimman lohikäärmeen munan, jonka valkean harmaa kuori saa Charlien vatsanpohjan vieläkin väreilemään ihastuksesta.

Sen sijaan Charlie on kuitenkin tullut takaisin kotiin pitkän talven ajaksi: odottamaan uutisia rakkaista ja kadonneista, odottamaan, että sota päättyisi tai vähintäänkin etenisi johonkin suuntaan. Hän tuntee itsensä hyödyttömäksi istuessaan kesämökin puisen pöydän ääressä, pelaten yksin pasianssia kierros kierroksen perään, lähtölupaa odottaen.

Rikkinäisessä lasipurkissa Charliella on pieni liekki, joka pitää hänet lämpimänä myöhäisillan kolkossa viileydessä. Liekki saa hänet ajattelemaan Lenaa, itävaltalaista dragonologia, joka on Charlien tavoin päätynyt Romaniaan tutkimaan lohikäärmeitä ja elämään jossain muualla kuin perheensä välittömässä läheisyydessä.

”Meistä tulee vielä maailman tunnetuimpia dragonologeja, kunhan tämä opaalikatse kuoriutuu”, Lena oli sanonut ylpeänä vain muutama päivä ennen Charlien lähtöä. ”Ani harva saa kokea jotain näin kaunista, Charlie, tiedäthän sinä sen?”

”Tai sitten pidämme tämän kaunokaisen meidän salaisuutenamme”, Charlie oli vastannut ja saanut Lenan naurahtamaan mahdottomasta ajatuksesta huvittuneena. Heillä olisi täysi työ etsiä kuolleiden eläinten raatoja, jotta maailman kaunein lohikäärmeenpoikanen pysyisi tyytyväisenä ja piilossa.

Olihan se kaunis visio tulevaisuudesta: Charlie ja Lena ja pieni opaalikatse Romanian autioituneella ja hiljaisella maaseudulla. Charlien omat kalpeat kasvot ikkunalasin heijastuksessa kertovat kuitenkin toisenlaisen tarinan tuleville kuukausille, ellei jopa vuosille, jos oikein huonosti käy.

Kädessään Charlie pyörittelee Percyn tornipöllön höyhenpeitteestä tippunutta sulkaa. Hermes oli tuonut Charlielle kortin kaksi päivää sitten, mutta siihen kirjoitettu teksti ei ollut kertonut mitään uutta – ei tietenkään, jotta Killan salaisuudet säilyisivät. Uutisten olemattomuus saa Charlien kuitenkin hermostumaan eikä hän ole malttanut istua paikoillaan kuin vasta nyt illan ainoan ohjelman lähestyessä.

Koukkujalka hypähtää Charlien syliin ja kehrää hiljaisesti, saaden miehen hymyilemään. Onneksi hänellä sentään on Hermionen kissa seuranaan tässä kurjassa mökissä. Puoliksi gäätä ja siksi erittäin itsepäinen ja hankala, Koukkujalka annettiin Charlien hoidettavaksi heti, kun mies saapui Kotikoloon. Kissa oli kuitenkin kaikkien onneksi tykästynyt Charlieen, ainakin siihen kehräysten määrään nähden, mitä hän oli saapuessaan olennolta saanut.

Kello lyö kahdeksaa syyssateen siivittämänä: on aika ottaa esille pieni tummansininen radio, yksi harvoista esineistä, joita Charliella on mukanaan. Jo jäähtynyttä kahvia siemaillen Charlie laittaa radion päälle ja napauttaa taikasauvallaan kojetta.

”Täysikuu”, hän mutisee matalalla äänellä, ja Pottervahdin pyörähtäessä käyntiin Charlie tajuaa ohjelman salasanan olleen päivän ensimmäinen ääneen lausuttu sana.

Radiossa tutut äänet leikittelevät toistensa kustannuksella, kun Charlie nojautuu taaksepäin tuolissaan yrittäen keskittää ajatuksensa tähän hetkeen ja kohta kerrottaviin uutisiin; hän sulkee pois Lenan, opaalikatseen ja tulevaisuuden toiveikkaat unelmat – on turha miettiä sellaista, mikä ei ole mahdollista.
 

12+ virkettä -haasteen sanat:

Spoiler: näytä

1. vesi 2. helppo 3. valkea 4. talvi 5. hyödytön 6. rikkinäinen 7. jossain 8. tulla 9. ani 10. tai 11. raato 12. visio 13. kalpea 14. höyhen 15. kortti 16. istua 17. hymyillä 18. kissa 19. määrä 20. sininen 21. siemailla 22. täysikuu 23. leikitellä

A/N 2: Antipodinen opaalikatse on ihan oikeasti (J.K. Rowlingin mukaan) lohikäärmelaji, mutta käännös on omani. Fantastic Beasts and Where To Find Them -kirjassa kerrotaan lajista nimeltä Antipodean Opaleye, jonka otin mukaan tähän tekstiin.

[flawless]

Tästä tekstistä jäi jotenkin haikea olo. Tämä oli tietyllä tavalla hyvin surullinen teksti, mutta mielestäni kuitenkin sillä tavalla hienosti toteutettu ettei vellottu missään angstissa vaan se alakuloinen tunnelma tuli melkein itsestään tekstin edetessä. Oli tosi surullista lukea Charlien tulevaisuuden unelmia ja toiveita, jotka olivat olleet niin kovin lähellä, mutta sitten kuitenkin kaukana. Se että Charlie antoi pois jotain niin tärkeää ja ainutlaatuista toisaalta kertoo todella paljon siitä, kuinka hyvä ja oikeellinen mies hän on, kun on valmis uhraamaan kaiken haluamansa yhteisen hyvän vuoksi ja auttaakseen perhettään ja ystäviään. Olit rakentanut tämän tekstin tarinan tosi hyvin, asiat ikään kuin soljuivat omalla painollaan ja tässä oli paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia. Tämä piirsi hyvin selkeän kuvan Charlien senhetkisestä elämästä ja tavallaan myös kertoi paljon sanomatta asioita suoraan, mistä tykkään. Esimerkiksi tämä kohta oli tosi hieno:

”Täysikuu”, hän mutisee matalalla äänellä, ja Pottervahdin pyörähtäessä käyntiin Charlie tajuaa ohjelman salasanan olleen päivän ensimmäinen ääneen lausuttu sana.

Kuinka yksinäinen virke tämä olikaan. Ihan oikein sydämestä vihlaisi. Tällaisia juttuja tarkoitin siis aiemmalla, että kuinka sen sijasta että kerrot suoraan Charlien olevan yksinäinen niin luot tällaisilla keinoilla sen kuvan lukijalle itse oivallettavaksi. Se oli musta ihana piirre sun kirjoitustyylissä, tykkäsin siitä kovasti.

Olit onnistunut tässä tekstissä muiltakin osin musta parilla tavalla erityisesti. Ensinnäkin se, että yleensä mä en pidä OC-hahmoista yhtään, mutta tässä se ei kyllä aiheuttanut mulle tyypillistä ärsyyntymistä - hahmo oli sopivasti mukana mutta sopivasti kuitenkin taka-alalla, etkä häntä kuvaillessasi käyttänyt mitään tyypillisiä OTC-kliseitä vaan musta hän istui tekstiin näin toteutettuna hyvin. Toisekseen, lukaisin A/N-kohdan aika sivusilmällä joten en huomannut tämän osallistuvan 12+ virkettä -haasteeseen, mutta kun lopuksi huomasin niin kehaisenpa senkin verran, että en huomannut tässä sitä hyvin yleistä piirrettä mikä monesti tuon haasteen teksteihin liittyy ja jokseenkin häiritsee. Eli tässä ei nuo sanat osuneet silmään sellaisina, että huomaa kuinka jotain erikoisia sanoja on väkisin haasteen vuoksi tuotu mukaan ja ne sitten hyppii silmille tekstistä jotenkin irrallisen oloisina. Tässä nuo sanat olivat hyvin sulavasti tekstin keskellä eikä mikään tuntunut teennäisesti sinne laitetulta. Pisteet siis musta hyvin haasteessa onnistumisesta!

Tämä oli oikein kiva teksti, pidin tämän tunnelmasta ja sun tyylistäsi kirjoittaa. Kiitos!

[hiddenben]

Yay, flawless, kiitos hurjasti kommentista! Ilahduin suuresti ajatuksistasi, varsinkin huomatessani, että tykkäsit tekstistä sen synkkyydestä huolimatta!

Tällaisia juttuja tarkoitin siis aiemmalla, että kuinka sen sijasta että kerrot suoraan Charlien olevan yksinäinen niin luot tällaisilla keinoilla sen kuvan lukijalle itse oivallettavaksi.

Oli aivan mielettömän kivaa kuulla tämä! Kirjoitusmaailmassa puhutaan paljon 'show, don't tell' -metodista, joka mielessäni kuulostaa todella järkevältä ja näin, mutta sen toteuttaminen on tuntunut jatkuvalta hakemiselta. Mutta sitten tässä tekstissä en edes muista hakea sitä ja saan sen silti mukaan? Hämmennyin suuresti tajutessani tämän

OC-hahmot ovat aina hankalia, mutta kivaa, ettei Lena jäänyt häiritsemään. Yritin jättää hänet etäiseksi muistoksi, koska tässä ficissä ollaan niin Charlien mielen sisässä. Ja tuo haastesanojen soluttautuminen tekstiin on myös helpotus kuulla! Joskus niitä joutuu väkisin tunkemaan tekstiin, mutta kehittelin tarinan sanojen ympärille, joten ehkä se auttoi kokonaisuuden luomisessa?

Kiitos mielettömästi kommentistasi, se piristi suuresti! (ja kertoi vähän lisää siitä, millainen olen kirjoittajana – vielä suurempi kiitos siitä!)

[flawless]

Ah joo, show don't tell, sitähän se juuri on! Mä hain tosi pitkään sanoja tuolle asialle, että miten sen selittäisin, kun musta sitä oli tässä tekstissä ihanan paljon ja se jäi tästä päällimmäisenä mieleen, mutta en millään meinannut saada puettua tuota asiaa sanoiksi. Totta kai sille sitten on joku oma termikin, haha, hyvä tietää jatkoa varten Mutta sen osalta voit musta tässä taputtaa itseäsi selkään, erityisesti jos se on tullut ihan luonnostaan, koska sittenhän se tarkoittaa että sä oot vaan luonnostaan just niin hyvä! Mä en muuten tajunnut että tämä ja Kuinka ilvesnaaras herätetään on molemmat sun tekstejä ennen kuin vastasit näihin kommentteihin samaan aikaan, kun ne on niin erilaisia tekstejä keskenään - sä oot siis tosi monipuolinen kirjoittaja! Mun täytyykin tutustua sun tuotantoosi ihan tarkoituksellisesti enemmän, koska tykkään sun kirjoitustyylistä ja näemmä oot tosi moneen taipuva kirjoittaja!

[hiddenben]

Eikä, onpa hassua, ettet huomannut Mutta sehän on vaan hyvä kuulla! Samanlaista tyyliä olen hakenut kyllä kaikissa teksteissä, mutta varmaan hahmot, tunnetilat ja asetelmat vaikuttaa siihen, millaiseksi teksti muodostuu. Mutta toivottavasti viihdyt muidenkin tekstien parissa!

(Paitsi että ei ehkä kannata selata ihan liikaa taaksepäin teksteissä, ei niihin ensimmäisiin luomuksiin Tuntuu, että tämä kirjoitus- ja ajatustyyli on kehittynyt tässä ihan viimeisen vuoden aikana.)

[Fiorella]

Kiinnostuin tästä ja siksi poimin sen kommenttikampanjasta.

Tässä oli hiljaista iltatunnelmaa, joka miellytti minua. Yksinäisyyttä ja olemista omien ajatustensa kanssa, vain kissa ja pieni liekki seuranaan. Minua puhutteli erityisesti se, kuinka Charlie oivalsi olleensa koko päivän vaiti vasta avattuaan radion.

Olit kääntänyt opaalikatseen viehättävästi hieman suoraa käännöstä luovemmin ja se kuulosti minusta kauniilta. Tässä ficissä tuli kauniisti esille myös Charlien rakkaus eläimiin ja viehätys taikaolentojen kauneuteen. Olisikin mielenkiintoista tietää, mahtoiko opaalikatse olla niin lumoava ja erityinen muidenkin, kuin vain näiden kahden erikoistuneen tutkijan silmissä.

Charlie on yleensä se Weasleyn perheen erakko ja yksinäinen susi. Oli mukava, että tässä hänellä oli joku, jota muistella. Jäin vain pohtimaan, mikä teki Lenasta ja tulevaisuudensuunnitelmista niin mahdottomia? Sekö, että piti palata kotiin sodan tultua? Ja mitähän mahtoi käydä pikku lohikäärmeenpoikaselle, jäikö se Lenalle vai täytyikö se luovuttaa eteenpäin? Onhan elämää sodan jälkeenkin - täytyyhän siihen ainakin yrittää uskoa selvitäkseen - ja vaikka Charlie nyt asettikin perheensä etusijalle, ehkä tulevaisuus on kuitenkin mahdottoman sijasta vielä avoin? Minä toivon niin tämän luettuani.

Täytyy vielä mainita, että en olisi yhdistänyt tätä ficciä virkehaasteeseen ilman eri mainintaa. Ja sen tietäenkin lukiessani tummansininen oli ainoa, joka jollakin tapaa toi etäisesti mieleen, että ehkäpä tämä oli ehdotettu sana. (Eikä edes ollut suoraan sekään!) Oikein onnistunut siis. Pidän kirjoitustyylistäsi.

[hiddenben]

Fiorella, kiitos ajatuksistasi! Olipa mukavaa lukea, mitä tekstistä mietit. Heh, vai virkehaasteen tummansininen paljastu tekstin osallistuvan haasteeseen En tosiaan sitä ehkä olisi itse laittanut mukaan, jos olisin tekstin muuten vain kirjoittanut. Hauska huomio!

Minun ajatukseni tässä ficissä oli se, että Charlie valmistautuu pahimpaan lähtölupaansa odottaen: sitä, ettei enää palaa sodan jälkeen. Sen takia hän yrittää pitää mielensä poissa asioista, joiden luo kaipaa, jotta voi keskittyä siihen, mikä on edessä. Toki, canonin tietäessä voi ajatella, että Charlie todella palaa Lenan ja opaalikatseen luo

Kiitos kommentistasi!

[Vendela]

Tämän nimi kiinnitti huomion tuossa "edellisen käyntisi jälkeisissä viesteissä" plus sinä vielä kirjoittajana, niin päätin tulla kurkkaamaan. Luin myös (kerrankin) muiden kommentit ja täytyy sanoa, että voisin kopioida ne tähän, sillä niin hienosti flaw ja Fio olivat onnistuneet tiivistämään minunkin ajatuksiani Yritän kuitenkin sanoa jotain ja pahoittelen jos/kun toistan heidän sanomisiaan.

Tykkään lukea 12+ haasteen tekstejä sillä minusta on kiva katsoa miten kirjoittaja onnistuu käyttämään annettuja sanoja. Tässä sanalista oli minusta ehkä jopa hieman kesy mutta toisaalta kyllä tuollakin haastetta löytyi, eikä tuon haasteen tarkoitus ole toki vetää kaikista älyttömimmät sanat mukaan kuten joskus on tainnut käydä. Ihailen myös kovasti teitä, jotka tuohon haasteeseen osallistutte, pitäisi varmaan lukea vähän aktiivisemminkin haasteen tuotoksia mutta toisaalta on kiva kun tulevat vastaan näin yllättäen

Tunnelmaltaan tämä teksti oli toisaalta haikea, toisaalta pakotetun rauhallinen ja odottava. Pidän kovasti Charliesta hahmona ja minusta hän oli juuri oikea ihminen odottamaan yksin mökissä seuranaan vain Koukkujalka. Lena oli mukava yllätys, mutta toisaalta tämä olisi toiminut myös ilman varsinaista paritustakin, ihan vain tunnelmapalana joka täydentäisi varsinaista canonia. Toisaalta Lena tuo tekstiin kivan ristiriidan kun Charlie joutuu pohtimaan mitä hän oikein elämältään haluaa.

Tasapainoinen kokonaisuus. Kiitos tästä, nautin!

Vendela

[hiddenben]

Vendela, kiitos kommentista! Kiva kuulla ajatuksiasi tekstistä Olet ihan oikeassa, ei Lenaa välttämättä olisi tähän tarvittu! Olisi Charlie mökissä yksinkin pärjännyt. Mutta Etydihaasteen kuvassa oli pariskunta/mies ja nainen, josta tarina sitten lähti rakentumaan 12+ virkehaasteen avulla. Näin ollen, jos jompaa kumpaa haastetta ei olisi ollut (tai kumpaakaan), tekstistä olisi varmasti tullut aivan erilainen. Ja se tässä taitaakin olla haasteiden hauska puoli – kuinka ne suorasti tai epäsuorasti vaikuttavat kirjoitusprosessiin!

Tällä 12+ kierroksella sanalista tosiaan oli kevyt muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta! Esimerkiksi raato oli mielestäni yksi hankalimmista tekstiin ujutettavista sanoista Hymyilyttää kuulla, että olen onnistunut asettamaan Charlien "oikeanlaiseen" tilanteeseen! Kiitos, kun kommentoit

[Violetu]

Kommenttikampanjasta iltaa o/

Olit saanut tunnelmaan ihanasti syksyn, niin pimeyden, hiljaisuuden, kuin loppumisen ja luopumisenkin tasolla.
 Charlie oli tässä kovin symppis.

Tulee nykyään luettua Potterficcejä sen verran harvoin, että aina jotenkin hämmästyn siitä, miten se tuntuu samalta kuin tulisi pitkästä aikaa kotiin. Tai ehkä sinulla on kyky luoda ficciesi miljöistä tai tunnelmista kotoisia? (Weasleyn mökki ei taida olla canon-ympäristö, mutta voisi ihan hyvin olla joku perintötönö)
Tuli myös jotenkin muumimainen fiilis pimeästä mökistä, hiljaisuudesta ja kissasta, mukista siemailusta ja muistoista.

Tykästyn tätä lukiessa ajatukseen/vertaukseen vuodenajoista, jolloin loppukaan ei tunnu niin toivottomalta kuin Charliesta tuntuu, koska vaikka kesä (=Lena ja loharinmuna) on ohi, ja edessä ankara talvi(=sota), josta kaikki eivät todennäköisesti selviä, seuraa talvea aina kuitenkin kevät (=sodan loppu ja uusi alku).

Tykkäsin, ja viihdyin tämän parissa, kuten ehkä voi analyysistäkin päätellä :')

[hiddenben]

Violetu, kiva, kun nappasit tämän listauksestani! Hienoa, jos tästä välittyy syksyinen tunnelma, ehkä jopa kotoisakin – muumimainen tunnelma on suuri kohteliaisuus, Janssonin kirjoissa on mielestäni aina ihana tunnelma Mielessäni olen ajatellut kesämökin jästien omistamaksi, mutta miksipä se ei voisi olla Weasleyn suvun jokin perintömökki!

Oli ilo lukea analyysiasi vertauksesta vuodenaikoihin, sehän pitää aivan paikkaansa Kiitos hurjasti kommentista ja kiva, että tykkäsit!

[Waulish]

Tervehdys Kommenttiarpajaisista, ja vielä kerran onnittelut voitosta! Valitsin tämän tekstin listauksestasi, koska Charlie on minusta mielenkiintoinen hahmo ja tekstin yhteenvetokin herätti mielenkiintoni. Charlie sodan keskellä yksinäisessä mökissä odottamassa merkkiä? Oi kyllä kiitos! Lisäksi minua kiinnosti OC parituksen osapuolena ja se, millainen asetelma hahmojen välillä oikein olisi.

12+ virkettä -haasteen sanalista todella oli tuolla kierroksella varsin synkkä. Minunkin tekstistäni muotoutui melankolinen kuin itsestään. Siinä ei kuitenkaan ole mitään vikaa, vaan minusta on hienoa lukea tällaisesta yksinäisestä odottamisesta ja pelkäämisestä sodan keskellä. Millaista onkaan, kun päivän ainoana ohjelmana on kuunnella Pottervahtia radiosta ja odottaa uutisia ja ehkä silloin tällöin pöllöpostia, jonka mukana kuitenkaan ei kulje mitään tärkeää tietoa, jottei se joutuisi vihollisten käsiin. Hyrrr. Miten eristyksissä Charlie onkaan tuolla yksinäisessä mökissä, kaukana kaikesta ja kaikista. Huoli ja pelko perheenjäsenistä ja ystävistä on varmasti kova, mutta toisaalta Charlie vaikuttaa onneksi juuri sellaiselta vakaalta jalat maassa -tyypiltä, jonka varaan voi laskea sen, ettei hän panikoi tai sekoa vaan odottaa rauhallisesti. Onneksi hänellä on sentään Koukkujalka seuranaan. Charlie on jotenkin niin samalla sivulla eläinten kanssa, että eläinystävästä on varmaan iloa ja lohtua synkimpinäkin hetkinä.

Pidän Lenan läsnäolosta ja siitä, miten hienovaraiseksi heidän suhteensa tulkitseminen jätetään. Taakse jääneet Lena ja antipodinen opaalikatse (hienosti suomennettu muuten! ) jotenkin korostavat sitä, mistä kaikesta Charlie on joutunut luopumaan. Charliesta saattaa tuntua hyödyttömältä yksinäisessä mökkerössä, mutta todellisuudessa hän on uhrannut paljon niin kuin muukin perheensä. Sodassa kuin sodassa tarvitaan myös niitä, jotka odottavat ja rientävät apuun tarvittaessa. Täytyy vain toivoa, että tulevaisuudella on Charlielle (ja Lenallekin) vielä paljon annettavanaan. Tämä kohta ja sen kuvailema nykyhetken lohduttomuus on sydäntä särkevä:

Charlien omat kalpeat kasvot ikkunalasin heijastuksessa kertovat kuitenkin toisenlaisen tarinan tuleville kuukausille, ellei jopa vuosille, jos oikein huonosti käy.

Nautin kovasti siitä, miten elävän kuvan teksti maalailee syyssateen runnomasta mökistä, pimeydestä ja kylmyydestä ja yksinäisyydestä. 12+ virkettä -haasteenkin näkökulmasta toteutus on minusta täydellisen onnistunut! Mikään pakollisista sanoista ei tökkää silmään ikävästi, ja rajatusta virkemäärästä huolimatta teksti kertoo kokonaisen tarinan. Tykkään!

Ainoa asia, joka minua kerronnassa hieman häiritsee, on aikamuotojen pomppiminen mielestäni epäloogisesti. Tekstin nykyhetkihän on kuvattu preesensissä, ja silloin menneisyydestä kertomiseen sopisi minusta paremmin imperfekti kuin pluskvamperfekti. Nyt takaumissa hypätään kuitenkin heti pluskvamperfektiin, aivan kuin nykyhetki kuvattaisiin imperfektissä. Esimerkiksi tämä kohta:

Onneksi hänellä sentään on Hermionen kissa seuranaan tässä kurjassa mökissä. Puoliksi gäätä ja siksi erittäin itsepäinen ja hankala, Koukkujalka oli annettu Charlien hoidettavaksi heti, kun mies oli saapunut Kotikoloon.

Mielestäni kerronta toimisi loogisemmin niin, että "Koukkujalka annettiin Charlien hoidettavaksi heti, kun mies saapui Kotikoloon". Pluskvamperfekti tuntuu tarpeettomalta ja töksähtää omaan kielikorvaani. Minä tosin olenkin hassun fiksoitunut aikamuotoihin, haha!

Kiitos paljon tästä, aivan ihana teksti ihanasta Charliesta! -Walle

[Parris]

Kommenttiarpajaisista täältäkin tervehdys! Virkehaaste on yksi suosikkihaasteistani Finissä, joten sen inspiroimana päätin pysähtyä tämän äärelle. Komppaan Wallea yllä siinä, että tämä kyseinen kierros oli yllättävänkin angstinen, joten ei ihmekään, kuinka tämäkin oli aika haikea teksti <3 Weasleyn perheen jäsenistä Charlie - vähän vähemmälle huomiolle jääneenä hahmona - on yksi suosikeistani Pottereissa, joten on suuri ilo kommentoida tämä teksti.

Kuten muut yllä, pidin itsekin tämän rauhallisesta mutta silti jotenkin odottavasta tunnelmasta. Lukija saa nopeasti kiinni Charlien tilanteesta, jossa kaikki tuntuu olevan niin pysähtynyttä: sota ei etene suuntaan tai toiseen, antipodisen opaalikatseen muna odottaa kuoriutumistaan ja Charlien ajatukset ja jopa sanat pyörivät vain hänen mielessään, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Tykkään siitä, kuinka vahvasti tässä nousee esiin miehen moraalinen mitta - selvästi hän olisi voinut saada kaiken haluamansa Lenan ja lohikäärmeen kanssa kaukana Englannin velhosodasta, mutta sydämen vaakakupissa painaa enemmän vastuu ja ennen kaikkea tieto rakkaista. Luonnollisesti Lenasta(kin) välittäminen jää Charlien mieleen, jonka huomaa tuosta kauniista otsikostakin. Vaikka hän lopussa yrittääkin heittää tulevaisuudennäkymänsä mahdottomina pois, antaisin Charlielle silti tukea varovaiseen toivoon Lenan kanssa - velhomaailmassa kun mahdotonkin on usein mahdollista.

Kiitokset tästä, aivan ihana virkehaasteen teksti! <3

[hiddenben]

Kiitos aivan ihanasta kommentistasi tähän tekstiin, Waulish! Oli kovin antoisaa lukea ajatuksistasi tämän tekstin suhteen, millaisissa asioissa olin onnistunut ja millaisen kuvan tämä lukijan mielessä maalaa. Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että Charlie on ainakin Weasleyn perheestä ehkä ainoa, joka kestäisi tuollaisen hetkellisen odottavan yksinäisyyden. Muut tekisivät ehkä jotain hölmöä odottaessaan, liian äkkinäisiä ratkaisuja. Pidin myös ajatuksistasi Lenan, lohikäärmeenpoikasen ja Charlien suhteen. Mukava kuulla, että tässä tekstissä lukija saa itse tulkita heidän suhteensa melko vapaasti – se on kuitenkin mielestäni tärkeää, että lukija saa pohtia itse

Kiitos myös huomiosta aikamuodon suhteen, se pitää aivan paikkaansa ainakin tuon Koukkujalka-kohdan suhteen. Tämä oli myös hyvin ajankohtainen huomio, koska mietin tätä samaa asiaa aivan muutama päivä sitten Joten korjaan tuon, mutta mietin tuota kohtaa, jossa viitataan Lenan ja Charlien sanoihin antipodisesta opaalikatseesta: tuntuu siltä, että imperfekti ei tuo tuota ns. takauman efektiä yhtä hyvin esille kuin pluskvamperfektin käyttö? Ymmärtääkö sen edelleen olevan takauma, jos kirjoittaisinkin näin:

”Meistä tulee vielä maailman tunnetuimpia dragonologeja, kunhan tämä opaalikatse kuoriutuu”, Lena sanoi ylpeänä vain muutama päivä ennen Charlien lähtöä.

   
Jään vielä miettimään tätä, voisin vielä googlettaakin asian, kun tykkään jossain määrin kieliopista varsinkin tällaisissa asioissa Kiitos vielä kommentistasi!

Kiitos myös Ronen, että tulit kommentoimaan tätä tekstiä! Pidin siitä, kuinka kokosit nuo kaikki odottamisen elementit yhteen, koska ne kaikki symboloivat jotenkin sitä elämän pysähtyneisyyttä, joka tässä tekstissä on niin vahvasti läsnä ja jonka halusin tuoda esiin. Myös ajatuksesi moraalisesta mitasta olivat kiinnostavia. Minä antaisin Charlielle tuon saman toivonkipinän! Kiitos ihanasta kommentistasi

[Waulish]

Huomasin kommenttivastauksesi ja ajattelin tulla vielä ihan mielenkiinnosta vastaamaan tuohon aikamuotopohdintaasi!

Kiitos myös huomiosta aikamuodon suhteen, se pitää aivan paikkaansa ainakin tuon Koukkujalka-kohdan suhteen. Tämä oli myös hyvin ajankohtainen huomio, koska mietin tätä samaa asiaa aivan muutama päivä sitten Joten korjaan tuon, mutta mietin tuota kohtaa, jossa viitataan Lenan ja Charlien sanoihin antipodisesta opaalikatseesta: tuntuu siltä, että imperfekti ei tuo tuota ns. takauman efektiä yhtä hyvin esille kuin pluskvamperfektin käyttö? Ymmärtääkö sen edelleen olevan takauma, jos kirjoittaisinkin näin:

”Meistä tulee vielä maailman tunnetuimpia dragonologeja, kunhan tämä opaalikatse kuoriutuu”, Lena sanoi ylpeänä vain muutama päivä ennen Charlien lähtöä.

Mielestäni imperfekti riittäisi tässäkin kohtaa mainiosti välittämään tiedon siitä, että Lenan sanat sijoittuvat menneisyyteen, varsinkin kun siinä on tuo "vain muutama päivä ennen Charlien lähtöä" -tarkennuskin. Mielestäni pluskvamperfekti vähän rikkoo preesensissä kirjoitettua tekstiä ja kiskoo lukijan ikään kuin kokonaan toiselle aikajanalle, vaikkei se olisi tarpeen, kun imperfekti riittäisi välittämään tiedon menneisyydestä.

Aikamuodoista löytynee kyllä paljon materiaalia netistäkin! Kääntämisen opinnoistani muistan, että pluskvamperfektiä pidetään imperfektin kaverina, mutta en tiedä, onko sitä varsinaisesti kiveen hakattu. Luovassa kirjoittamisessahan mikä tahansa on mahdollista, enkä usko, että kaikki edes kiinnittävät huomiota pluskvamperfektiin preesensin seassa. Minä olen vain hassun fiksoitunut aikamuotoihin ja selkeisiin viittaussuhteisiin.