Ficin nimi: Symbioosi
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: My Hero Academia
Ikäraja: S
Mukana: Midnight feat. EraserMic
Genre: Kepeä draama, slice of life, ripaus fluffia
Summary:
Se oli jokin merkillinen symbioosi, joka syntyi, kun metallimusiikkia yhdistettiin kasariviboja henkivään teknojumputukseen.A/N: Sen lisäksi, ettei EraserMicin dynamiikasta voi koskaan sepustella liiaksi, Midnight pääsi ficceihin mukaan. ^^ Niin hieno squad, johon voi vielä neljänneksi ottaa mukaan Tensei-Ingeniuminkin. No joo, suuri syy kirjoitella jotain tähän aiheeseen liittyen oli myös yksi biisi, joka on juuri tuollainen mitä summaryssä kuvaillaan. Kun yhdistää heviä ja diskoa,
toisinaan se toimii liian hyvin. <3 Nyt se on minulle varmaan sitten aina EraserMic-symbioosibiisi. xD Osallistuu haasteeseen
Animaatioiden taikamaailma.
Pikaselvennys alter egoista ja oikeista nimistä:
Midnight = Nemuri Kayama
Eraserhead = Shōta Aizawa
Present Mic = Hizashi Yamada***
Kanslian iltapäiväinen hiljaisuus olisi ollut suorastaan käsin kosketeltavissa, ellei Hizashin ääni olisi tuonut mukaan hieman eloisuutta. Tuon tuosta Nemuri nosti katseensa läppäristään ja silmäsi ystäviään, jotka käyttivät hyppytuntia kaikkeen muuhun kuin töiden tekemiseen. Tai paremmin sanoen se päti enemmän Hizashiin. Shōtalla oli edessään pino papereita, mutta Hizashin juttujen kuunteleminen näytti ihme kyllä vieneen voiton siinä kohtaa. Shōtan vastaukset ja kommentit olivat tavanomaiseen tapaan harvalukuisempia kuin Hizashin, mutta soljuva keskustelu se oli siitä huolimatta. Ei olisi ollut mikään harvinaisuus, että Hizashi olisi hoitanut kaiken puhumisen ja silti kokenut vaihtaneensa ajatuksia ystävänsä kanssa kaikin puolin rakentavasti ja molemminpuolisesti.
Tai no
ystävän ja ystävän, Nemuri ajatteli pieni hymy huulillaan. Jos vähän laski yhteen luvun jos toisenkin, saattoi huomata niiden kahden olevan korviaan myöten hullaantuneita toisiinsa. Toisaalta he kolme olivat tunteneet toisensa lukioajoista lähtien, joten ehkä hän saattoi pelata kokemuksenkin piikkiin havainnointinsa kanssa. Ei syvää kiintymystä ulospäin tai julkisesti juuri nähnyt Shōtan taholta, mutta Hizashi hoiti kaihoisat katseet ja hellät ohimennen syydetyt silittelyt tämänkin puolesta.
Nemurille se oli oikeastaan vain ajan kysymys, milloin jompikumpi – suuremmalla todennäköisyydellä Hizashi – livauttaisi jotain suupielestään, mikä kertoisi ystävyyden muuttuneen viralliseksi tapailuksi ja parisuhteeksi. Kaiken järjen mukaan paras kaveri ja kollega -välit elivät lopun aikoja, mutta viimeinen armonisku vielä uupui. Ei ollut Nemurin asia puuttua peliin, mutta sivusta seuraaminen oli yhtä lailla jännittävää.
Erityisen jännittävän kokonaisuudesta teki täysin vastakkaisten luonteiden sulava yhteensopivuus, jonka ei olisi luullut olevan todennäköistä miltään kantilta. Nemuri palasi mielessään pikaisesti lukioaikoihinsa viidentoista vuoden taakse. Äänekkäästä ja ulospäinsuuntautuneesta Hizashista oli saanut kaverin alta aikayksikön, kun taas vakavaan ja vetäytyvämpään Shōtaan oli päässyt tutustumaan asteittain. Ylipäätään Hizashin ja Shōtan kaveruus oli näyttänyt alkaneen siten, että Hizashi oli vain adoptoinut Shōtan siipiensä suojiin ja oikeastaan vähän tungetellutkin persoonaansa tämän naamalle. Shōtaan se oli joka tapauksessa tehonnut.
Niin, eipä siinä kokonaisuudessa paljoa järkeä ollut, Nemuri ajatteli huvittuneena kahta teineistä miehiksi varttunutta ääliötä silmäillessään. Se oli kuin makea mansikka ja hapan sitruuna tarjoiltuna samalta lautaselta, tai asiallinen musta puvuntakki yhdistettynä pinkkeihin pieruverkkareihin. Se oli jokin merkillinen symbioosi, joka syntyi, kun metallimusiikkia yhdistettiin kasariviboja henkivään teknojumputukseen.
Nemuri hätkähti, kun Shōtan silmät iskostuivat varoittamatta häneen.
”Kuule Mic”, tämä sanoi aprikoivasti keskeyttäen ystävänsä jaarittelun. ”Tuntuuko sinustakin, että joku olisi tarkkaillut meitä jo tovin verran?”
Hizashi näytti tyystin hölmistyneeltä. ”Täh? Kuka muka –”
Nähdessään Nemurin hieman syyllisen hymyn Hizashin katse kirkastui. ”Oh yeah, nyt selvisi! Kaiken takana on Midnight!”
”Älkää yhtään minusta välittäkö!” Nemuri virkkoi olkiaan kohauttaen ja oli aikeissa palata läppärinsä ääreen, mutta kahden silmäparin katse ei jäänyt häneltä havaitsematta.
”No mitä nyt?” hänen oli pakko kysäistä.
Hizashi käänsi katseensa Shōtaan suu leveässä virneessä.
”Syödään tuo kimuli, Eraser.”
”Jep.”
”HEI!” Nemuri ei ehtinyt naurultaan edes kiljaista, kun tuolit kolahtivat miesten noustessa salamannopeasti ja loikatessa häntä kohti. Nemuri ponkaisi itsekin ylös ja antoi Hizashin vetää hänet tiukkaan ryhmähalaukseen. Nemuri vei kätensä Shōtan tummille ja taipuisille hiuksille ja suikkasi suukon tämän ohimolle. Hänen toinen kätensä kietoutui Hizashin niskaan sipaisten hoidettuja vaaleita hiuksia, ja hän tähtäsi suukon tämänkin ohimolle, mutta sen sijaan törmäsi huulillaan miehen nenänvarteen. Hizashi hekotti kovaan ääneen ja tyrkkäsi vuorostaan pusun jos toisenkin hänen otsalleen ja poskelleen. Heidän naurunsa raikui kansliassa niin, ettei Nemuri olisi ihmetellyt, vaikka joku olisi pian kurkistanut sisään katsomaan, mistä oli kyse.
Eipä sillä liiaksi väliä ollut, Nemuri tuumasi ystäviään syleillessään. Toisinaan sitä kaipasi sellaista yhteenkuuluvuutta sekä rapsakkaa muistutusta vanhoista hyvistä ajoista. Varsinainen onni häntä olikin kohdannut, kun hän sai jakaa työarkeaan kahden parhaan ystävänsä kanssa.