Nimi: Se tähtää aina sydämeen
Kirjoittaja: Lyygia
Ikäraja: max. K11 (raapale nro 6 K11 vammojen graafisen kuvailun vuoksi, muut raapaleet S)
Paritus: Severus/Remus
Pituus: 7 x 350 sanaa
Summary: Severus yrittää opettaa Remusta keittämään sudenmyrkkyjuomaa, sillä sodassa kaikki on mahdollista.
A/N: Apuaaaaaa! Olen viimein palannut sinne mistä kaikki lähti eli Potter-ficcaamiseen, mutta sitten tietysti siihen paritukseen jota silloin joskus oudoksuin huolella ja joka nyt kiehtoo aivan valtavasti. Tämä sijoittuu Feeniksin killan aikaan, mutta olen kätevästi jättänyt suurimman osan canonin tapahtumista huomiotta tässä, koska en muista niitä. :-----D En ole kirjoittanut Severusta, Remusta tai Severus/Remusta pitkiin aikoihin, joten toivon tekeväni heille jonkinlaista kunniaa kuitenkin. Osallistuu Spurttiraapaleeseen, josta on pikavauhtia tulossa ainoa tapa, jolla saan mitään kirjoitettua, mutta sitten kaikki raapaleet onkin 350 sanaa. Mene ja tiedä!
Se tähtää aina sydämeen
1. veitsi
On sateinen päivä, kun Feeniksin kilta kokoontuu taas, ja lukuisista lumouksista huolimatta sade löytää aina tiensä hakkaamaan Kalmanhanaukion ikkunoita. Sirius väittää sen johtuvan Remuksesta, ettei Remuksella ole tarpeeksi halua estää luonnonvoimia tuhoamasta Walburgan ikkunoita ja siksi hänen hylkimisloitsunsa ei toimi kunnolla. Remus ajattelee, että loitsun toimimattomuus johtuu ennemminkin Walburgan ikävästä luonteesta, joka on varmasti tarttunut kaikkiin talon pintoihin.
“Kuusamako täällä tuoksuu?” Remus kysyy astuessaan keittiöön, jonka Severus on väliaikaisesti valjastanut liemenkeittoon. Severus on kumartuneena työtason ylle, hän näyttää pilkkovan pieniä valkoisia marjoja ohuiksi liuskoiksi, mutta ei kiinnitä mitään huomiota Remukseen. Remus tietää hyvin, ettei Severus pidä häiriöistä, mutta hänellä on kyllä ihan oikeaa asiaa. Kokouksessa oli taas puhuttu Killan vajaista taikajuomavarastoista, joiden täyttäminen on luonnollisesti langennut Severuksen harteille.
Severus itse oli poistunut kokouksesta melkein heti sen alettua, kuulemma mistelimarjojen kriittisen työvaiheen takia, mutta Remus epäilee sen olleen vain tekosyy. Muut kokouksessa olevat, etenkin Sirius, katsovat Severusta aina kuin petturia.
“Paatsama”, Severus vastaa katsomatta Remusta. “Mitä asiaa?”
“Killan kokous päättyi juuri.”
“Kuinka yllättävää”, Severus toteaa kuivasti. “Mikä suo minulle sen ilon, että tulit ilmoittamaan tästä henkilökohtaisesti?”
“Olisi tarvetta parannusliemelle”, Remus ilmoittaa rauhallisena. “Kutistusliemelle myös, mutta se ei ole niin kriittistä.”
“Ah”, Severus vastaa, “nyt hiljaa, marjat ovat herkkiä äänelle.”
Remus ei tiedä, miksi hänen osakseen on langennut Killan henkilökohtaisena ostoslistana toimiminen, varsinkin kun kauppakumppanina on Severus. Hän uumoilee sen johtuvan heidän lyhytaikaisesta altistumisestaan toisilleen Tylypahkassa pari vuotta sitten, eikä se sinänsä haittaa häntä. Severus ei ole mukavaa seuraa, mutta he sietävät toisiaan kyllä.
Severus jatkaa mistelimarjojen parissa; Remukselle jää katselijan osa. Remus ei ole itse mikään liemimestari, hänen keitoksensa epäonnistuvat lähes poikkeuksetta, mutta Severuksen käsissä niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin pilkkomisesta tulee melkein taidetta.
Remuksen katse kiinnittyy Severuksen käsissä olevaan hopeanhohtoiseen veitseen (veitseen, ei miehen käsiin, ei missään nimessä) ja miettii, onkohan kiilto peräisin aidosta hopeasta.
“Mäkimeiramia ei ole liiaksi”, Severus sanoo, kun mistelimarjan viipaleet ovat uponneet noidankattilan syvyyksiin, “ja sateiden jälkeen sitä ei löydy helposti. Parannusliemessä menee viikko, kutistusliemessä kolmisen päivää.”
Remus nostaa katseensa vetisestä leikkuulaudasta ja hymyilee taas, varmaan vähän hölmösti, mutta muuhun hänen kasvojensa lihakset eivät nyt taivu.
“Se riittänee. Vielä ei ole loukkaantuneita odottamassa.”
“Ei vielä”, Severus myöntää.
*
2. tyyni
Seuraavan kerran kun he kokoustavat, Severus on paikalla loppuun asti, mutta Remus epäilee sen johtuvan pikemminkin Dumbledoren läsnäolosta kuin siitä, että mies haluaisi olla siellä.
Kokouksen ilmapiiri on yllättävän tyyni. He elävät välitilassa, sillä kolmivelhoturnajaisten jälkeen ei ole tapahtunut mitään poikkeavaa. Se on kuitenkin vain ajan kysymys, niin Dumbledore vakuuttaa heille.
“Taasko paatsamaa?” Remus kysyy saapuessaan keittiöön. Severus ei ollut jäänyt hyvästelemään muita, vaan oli poistunut välittömästi liemenkeittoon. Tällä kertaa Remuksella ei ole antaa Severukselle pitkää vaatimusten listaa – hän on paikalla itsekkäistä syistä.
“Kulmakurjenpolvi”, Severus korjaa.
“Niin”, Remus mumisee kun ei muuta osaa. Hän ei tiedä, miksi on yhtäkkiä ruvennut olemaan jotenkin kiusallinen Severuksen seurassa. Ehkä se johtuu siitä, ettei hän tunne oloaan kotoisaksi liemihöyryjen seassa, ehkä siitä, että Severuksen kanssa joutuu aina olemaan hieman varuillaan.
Ainakaan se ei johdu siitä, että Remus on alkanut pitämään Severuksen leuan terävää linjaa viehättävänä. Siitä hän on täysin varma.
“Lupin?” Severuksen ääni nostaa Remuksen ajatuksistaan. “Mitä tuijotat?”
“En minä… Minä olen vähän väsynyt”, Remus tarjoaa vastaukseksi, ja Severus tuntuu kyllä hyväksyvän sen.
“Täysikuu on tulossa, se väsyttää”, Severus toteaa, päästäen Remuksen pälkähästä. “Sudenmyrkkyjuomasi on hautumassa, valmistuu kyllä ajallaan. Lisäsin muutaman viimekorauksen sulan, sen pitäisi taittaa sitä kasviarsenikin makua.”
“Sitä minä tulinkin kysymään”, Remus hymyilee, “ja kiitos siitä maunparannuksesta. En minä odota sen hyvää olevan, mutta se viimekertainen…”
Severuksen kasvoille ilmestyy hymyntapainen, ja Remus toivoo sen olevan merkki yhteisestä kokemuksesta eikä siitä, että hänen kärsimyksensä huvittaa Severusta.
“Muodonmuutos lienee tarpeeksi ikävä ilman kasviarsenikin makuakin”, Severus tokaisee sitten ja keskittyy taas suonvihreän seoksen sekoittamiseen. Remus nyökkää, vaikkei Severus sitä töiltään näe.
“Rem-, siis Lupin”, Severus sanoo juuri kun Remus on jättämässä miehen rauhaan, “sinun olisi hyvä opetella keittämään edes jonkinlainen sudenmyrkky.”
“Olen aivan toivoton liemissä, tiedät sen kyllä.”
“Niin olet”, Severus toteaa, “mutta olemme sodassa. Jos en jossain vaiheessa pysty keittämään sitä sinulle, olet pulassa. Ja minun saavutettavuudestani emme voi olla varmoja.”
Severuksen argumentti on masentava, mutta Remuksen täytyy myöntää, että se on täysin oikea. Vaikka häntä on viimeiset vuodet hemmoteltu jatkuvalla sudenmyrkkyjuomalla, hän ei ole unohtanut täyden muodonmuutoksen tuskaa. Hänenkin keittämänsä sudenmyrkky on parempi vaihtoehto kuin olla ilman.
“Ensi kuussa sitten?”
“Ensi kuussa.”
*
3. aisti
“No nyt se haisee jo palaneelta”, Remus voihkaisee epätoivoisesti noidankattilan savutessa epäilyttävästi.
“Ankeriaan silmän iiris palaa helposti pohjaan”, Severus toteaa vilkaistessaan Remuksen kattilaan, “ja sinä olet tosiaan onnistunut polttamaan nuo. Jostain syystä en ole yllättynyt.”
Severus hävittää Remuksen noidankattilan nopealla sauvanheilautuksella, ja Remus kiroaa jo viidettä kertaa puolen tunnin sisään sitä, että suostui Severuksen oppilaaksi. Hän on kyllä kuullut kaikki runsaasti kauhutarinoita Severuksen pedagogisesta otteesta tai lähinnä sen puutteesta, mutta ei ottanut niitä huomioon aiemmin. Miehen viiltävät kommentit ovat saaneet Remuksen luisumaan epätoivon partaalle.
“Sudenmyrkky on erittäin vaativa juoma”, Severus sanoo loihtiessaan samalla Remukselle uuden noidankattilan kadonneen tilalle. “Jos et saa edes ankeriaansilmiä käsiteltyä kunnolla, kasviarsenikin kanssa käy huonosti.”
“Ei minusta ole tämmöiseen”, Remus mutisee. Pelkkä ajatuskin iiristen nyhtämisestä limaisista ankeriaansilmistä aiheuttaa hänessä inhon väristyksiä. Pehmeä ja vähän kimmoisa silmä tuntuu iljettävältä sormien alla.
“Älä ole naurettava, Lupin. Opetteletko keittämään yhden taikajuoman kunnolla, vai kärsitkö mieluummin karvaisesta ongelmastasi tarpeettoman paljon joka kuukausi?”
Severuksen katse on läpitunkeva, ja Remus kääntää omansa poispäin. Kyllä hän tietää, että sudenmyrkkyjuoman keittotaito on hänen omaksi parhaakseen, mutta hän epäilee Severuksen unohtaneen, etteivät kaikki voi olla liemimestareita. Hän ei kuitenkaan aio luovuttaa.
“Missä niitä silmiä on lisää?”
Sormissa muhjuvien silmien jälkeen muut työvaiheet tuntuvat paljon helpommilta. Remus saa jonkinlaisen juoman kasaan, eikä Severus edes pyörittele silmiään niin paljon kuin hän olisi odottanut.
“Olihan se kaksikymmentäkahdeksan kertaa vastapäivään?”
“Olet varmistanut tuon jo kolmesti”, Severus tuhahtaa, “seuraavaksi keitämme ilmeisesti muistinvirkistysliemen.”
“Severus… Oliko se kaksikymmentäkahdeksan?” Remuksen ääneen on hiipinyt jälleen epätoivoa, ja Severus taitaa tunnistaa sen, sillä hän ei jatka piikittelyä vaan nyökkää.
“Tuota, tämä ei taida olla ihan toivotunlainen”, Remus sanoo pahoittelevaan sävyyn nostettuaan kauhan kattilasta saatuaan hämmennettyä lientä tarpeeksi. Hän ei ole liemimestari, mutta sudenmyrkkyjuomaa hän on juonut tarpeeksi tunnistaakseen sen värin ja koostumuksen.
“Sudenmyrkkyjuoma on betoninharmaata ja juoksevaa. Olet saanut aikaan jonkinlaisen… vaaleanruskean seoksen. Mielenkiintoista.”
Remuksen ilme varmaan lopahtaa perinpohjaisesti, sillä Severus jatkaa kiireesti hieman positiivisempaan sävyyn.
“Tämä ei ole aivan toivoton yritelmä. Se ei enää haise eikä esimerkiksi räjähtänyt.”
“Mutta et kuitenkaan maistaisi sitä?”
“En missään nimessä. Tuo väri kertoo seepiansuomujen reagoineen epätoivotusti kuukiven kanssa. Jos joisit sitä, sisuskalusi soseutuisivat.”
“Taidan jättää väliin.”
“Viisas ratkaisu.”
*
4. värttinäluu
Seuraavassa kuussa hän ja Severus eivät pääse taikajuomien pariin, sillä elokuu on kummankin osalta täynnä kiirettä: Remus kaitsee teinejä ja yrittää valaa Killan kokouksiin positiivista henkeä, Severus valmistelee seuraavan vuoden opetusta ja käy välillä vannomassa uskollisuuttaan voimiaan keräävälle Voldemortille.
Kun Tylypahkan juna lähtee mukanaan suurin osa Kalmanhanaukion väliaikaisista asukkaista, Remus huokaisee helpotuksesta. Lukuvuoden alku merkitsee aina jonkinlaiseen päivärytmiin palaamista.
“Ehkä sinulle”, Severus murahtaa, kun he ovat jälleen kerääntyneet sudenmyrkkyjuoman ääreen, “mutta minun kärsimykseni vasta alkaa, kun kakarat saapuvat.”
Remus hymyilee myötätuntoisesti. Severus on varmasti yksi Britannian parhaista liemimestareista, ellei paras, mutta pedagogina hän ei taatusti mahdu huippunimien joukkoon.
“Varovasti sen kasviarsenikin kanssa, se ja kuukivi eivät sovi yhteen ennen lientä”, Severus varoittaa hämmentäen omaa projektiaan, pippurijuomaa Tylypahkan sairaalasiiven varastoa varten.
“Juu”, Remus aloittaa, mutta pudottaa sitten kuukivijauheen kädestään suoraan juuri soseuttamaansa kasviarsenikkiin.
Samalla hetkellä tapahtuu kaksi asiaa: Severus kääntyy katsomaan, mitä Remus kiroaa, ja kuukivijauheen ja kasviarsenikin sekoitus räjähtää suoraan Remuksen kasvoille.
Remus onnistuu suojaamaan silmänsä nopeiden refleksiensä ansiosta, mutta hänen käsivarttaan ei pelasta mikään. Violetit pisarat polttavat nopeasti tiensä Remuksen kaavun hihan läpi, eivätkä pysähdy orvaskeden kohdalla. Kupliva kangas käryää, ja Remus tietää heti, että tilanne on vakava.
“Pysy paikoillasi!” Severus karjaisee. Mies on kahdella harppauksella Remuksen luona ja työntää tämän istumaan tyhjästä ilmestyneelle tuolille. Remus ei järkytykseltään ehdi edes tajuta mitä tapahtuu, kun Severus jo mutisee loitsuja nopeaan tahtiin.
Kipu iskee, kun shokki laantuu.
“Severus”, Remus valittaa kiristettyjen hampaidensa välistä kurkkien samalla ojennettua kättään, “miltä näyttää?”
“Värttinäluusi on sulanut”, Severus sanoo kuulostaen paljon tyynemmältä kuin miltä näyttää, “mutta sain reaktion pysäytettyä. Arsenikki tähtää aina sydämeen.”
“Kuulostaa ehkä hyvältä?”
“Sanotaan vaikka niin, että jos olisin ollut esimerkiksi keittiössä lapsuksesi tapahtuessa, olisit nyt kuollut.”
“Kuulostaa todella hyvältä, siis.”
Severus näyttää myhähtävän, mutta voi olla, että se on pelkästään kädestään säteilevän kivun sokaistaman Remuksen kuvitelmaa.
“Juo tämä”, Severus sanoo ojentaen Remukselle pikarin. Remus ottaa pikarin, mutta tajuaa kysyä sen sisällöstä vasta juotuaan sen tyhjäksi.
“Mitä tässä on?”
“Kivunlievitysjuomaa ja Luuran-Kokoa. Kätesi parantunee parissa päivässä, kunhan et rasita sitä liikaa.”
“Tämän kuun liemi taitaa olla pilalla?” Remus kysyy, ihan vain koska tietää Severuksen pöyristyvän siitä.
Severuksen ilme on ehdottomasti tyhmän kysymyksen arvoinen.
*
5. järjestys
Remus valehtelisi jos väittäisi, ettei Severuksen seuraaminen silloin, kun mies valmistaa toinen toistaan monimutkaisempia liemiä, ole hänestä varsin kiehtovaa. On aina ilo nähdä joku tekemässä jotain, mitä rakastaa. Severus tuskin myöntäisi rakastavansa yhtään mitään, mutta Remus pystyy näkemään lempeyden siinä tavassa, jolla hän käsittelee jokaista ainesosaa sen merkittävyydestä riippumatta.
Eivät he vietä paljon aikaa yhdessä, siitä ei ole kyse, Remus näkee lähikaupan kassaneitiä enemmän kuin Severusta. Severus on kuitenkin pitäytynyt tavoitteessaan perehdyttää Remus sudenmyrkkyjuoman saloihin, ja siispä he tapaavat parin viikon välein höyryävien noidankattiloiden ääressä. Useimmiten he ovat Kalmanhanaukiolla, mutta Siriuksenkin hyväntahtoisuudella on rajansa.
Sirius ymmärtää, että taikajuoman osaaminen on Remuksen eduksi eikä siksi täysin kiellä Severusta astumaan taloonsa, mutta sovun säilyttämiseksi Remus matkustaa välillä Tylypahkaan.
Tänäkin iltana he ovat Tylypahkassa. Remus oli olettanut, että he olisivat päivän vilskeestä tyhjentyneessä taikajuomaluokassa kuten yleensä, mutta sen sijaan hormiverkosto oli johdattanut hänet Severuksen omiin tiloihin.
“Toisluokkalaiset räjäyttivät noidankattilan”, Severus selittää asettaessaan purnukoita pitkälle puiselle pöydälle. “Viimeisellä tunnilla, tietysti. Voro on siivoamassa tilaa, koska jottei mikään olisi helppoa, malakalakin piikit kehittävät resistanssin loitsuille paineen kehittyessä.”
Severus kuulostaa väsyneeltä, ja Remus ymmärtää häntä. Vaikka virkansa Tylypahkan opetushenkilökunnan jäsenenä oli lyhyt, hän muistaa kyllä kaikki ne kolttoset, joihin varhaisnuoret pystyvät.
Remuksen haaverin jälkeen Severus on tarkkaillut hänen prosessiaan paljon tarkemmin. Jonkun toisen liemen keittämisen sijasta hän tekee usein jotain vähemmän huomiota vaativaa, ja nytkin hän kirjoittaa etikettejä siistillä korkealla käsialallaan. Samalla mies latelee Remukselle ohjeita juoman keittoon, kuten “Siivilöi tuo rauhajuoma ennen kuin lisäät pitsiperhosen siivet, se on rakeistunut” tai “Kutsutko tuota tasaiseksi jauheeksi? Tarvitsetko silmälasit?”
Kun sudenmyrkkyjuoma on kokoonkeittymisvaiheessa, Remuksella on aikaa katsella ympärilleen. Severuksen yksityinen taikajuomalaboratorio on pienempi kuin luokkahuone, mutta se on enemmän miehen itsensä näköinen. Pullot, purnukat ja muut putelit ovat hyllyillä moitteettomassa järjestyksessä, ja Remus on varma, että ne on luokiteltu jonkin ominaisuuden mukaan.
Oikeastaan huone näyttää hyvin Severuksen kaltaiselta. Se on päältä päin karu, mutta tarkastelun alla siitä paljastuu uusia puolia. Huone, kuten Severuskin, on täydessä järjestyksessä, mutta kuitenkin jollain tavalla tyhjä. Yksinäinen.
“Remus”, Severuksen ääni havahduttaa Remuksen ajatuksistaan, “liemesi.”
“Aivan, kiitos”, Remus mumisee ja ryhtyy raastamaan seepiansuomuja pitkittäin, juuri niin kuin Severus häntä muutamaa viikkoa aiemmin oli neuvonut.
*
6. autiomaa
Vuoden edetessä velhomaailman tunnelma synkkenee, ja Severuksen vuorokausissa alkaa olla yhä vähemmän vapaita tunteja. Severus ei kuitenkaan koskaan peru heidän liemituntejaan, ei tänäkään iltana, vaikka Remus näkee heti Severuksen luo tullessaan, ettei kaikki ole hyvin.
He eivät ole palanneet taikajuomaluokkaan, vaan ovat jatkaneet Severuksen omissa huoneissa. Yleensä niin säntillisessä järjestyksessä oleva huone on pienen sotkun vallassa: Severuksen viitta lojuu lattialla mustana lampena ja sivupöydällä on sidetarpeita pienen aurorirykmentin tarpeisiin.
“Severus, mitä on käynyt?”
“Ei… mitään”, Severus sanoo ja irvistää nopean rintamasuunnan vaihdoksen johdosta. Remus tuntee miehen tarpeeksi hyvin tietääkseen tämän valehtelevan.
“Kuolonsyöjät?”
“Bellatrix ja erityisen ilkeä viipaloimisloitsu”, Severus myöntää. Remuksen kurkkua kuristaa.
“Saanko?” Remus kysyy viitaten Severuksen kaavun napitukseen, jonka alta punaisen täplittämä sideharso pyrkii esille.
Severus ei vastustele. Remus avaa kaavun napit kliinisesti ihokosketusta välttäen, kuin paraskin parantaja, ja yrittää olla näyttämättä kovin kauhistuneelta. Kaavun sisään häthätää tungetut sideharsot putoavat pois kankaan paineen kadotessa. Jäljelle jäävät pelkät hätäisesti parannetut, reunoista vielä verta ripsivät haavat.
Remus on nähnyt paljon kipua elämänsä aikana, omaansa ja muiden. Katkenneet jänteet, murtuneet luut ja kiroushaavat eivät yleensä hätkäytä häntä, mutta nyt hänen sydäntään polttaa.
Hän nostaa katseensa viiltojen täyttämästä rintakehästä ja katsoo Severusta silmiin.
Severus ei käännä katsettaan pois, vaan kohtaa sen uhmakkaasti. Hetken ajan he ovat aivan hiljaa. Huoneen täyttää vääjäämättömyyden paksu tunne.
Remus kysyy ohuesti:
saankoSeverus nyökkää.
Remus sanoo:
sano se ääneenSeverus sanoo:
saatSuudelma tuntuu tutulta ja tuntemattomalta, kylmältä ja kuumalta, pieneltä ja suurelta. Remuksen kädet kulkevat Severusta pitkin varovasti, rintakehän vastasulkeutuneita haavoja varoen, korvanjuureen kerääntyneitä hiuksia haroen. Heidän hampaansa kolahtavat. Remus rakastaa sitä.
Severuksen suuteleminen ei ole sellaista kuin millaista Remus sen kuvitteli olevan, hän on kuvitellut sen olevan kiihkeää ja vähän vihaista, mutta todellisuus on tarvetta ja ahnautta. Juuri nyt Remus on autiomaa ja Severus on hänen lähteensä.
Remuksen sormenpää repäisee kevyesti Severuksen kaulan juurta, ja se saa heidät vetäytymään toisistaan. Severuksen kasvoille on noussut kevyt puna, hänen hiuksensa ovat hieman sekaisin. Remus tietää näyttävänsä aivan samalta.
“Sinun olisi hyvä mennä nyt”, Severus sanoo vailla kitkeryyttä, melkein lempeästi, ja siitä Remus tietää kaiken olevan hyvin. Ei ennallaan, paremmin.
“Seuraavaan kertaan”, Remus hymyilee, ja Severus toistaa hänen hyvästinsä.
*
7. huomaamaton
Seuraava kerta on vasta viikkojen päästä. Remus tuntee olonsa aivan hermostuneeksi koulupojaksi, joka odottaa seuraavaa oppituntiaan vain, koska on ihastunut opettajaan. Ei hän ole ihastunut Severukseen, ei ainakaan sellaisella nuoren pojan tavalla, mutta jokin tammikuisessa suudelmassa herätti hänessä jotain. Ehkä sen aiheuttaja on suudelman spontaanius, ehkä se tapa, jolla Severus piteli hänen kasvojaan kaksin käsin, aivan kuin hän olisi vaarassa särkyä.
Ehkä sen aiheuttaa se, että siinä hetkessä he tarvitsivat toisiaan.
Remus ei tiedä miksi, mutta aivan yhtäkkiä, huomaamattomasti, hän on alkanut säilyttää Severusta sydämessään.
Koska he ovat kummatkin aikuisia, Remus päättää ennen Severuksen luo menoa kohdella Severusta sillä tavalla kuin toisiaan kohtelisi kaksi ihmistä, jotka viimeksi tavatessaan suutelivat niin että sen muistaa. Valitettavasti sellaiseen kohtaamiseen ei ole mitään ohjekirjaa, mutta Remus järkeilee, että ehkä hän kelpaa sellaisena kuin on.
Niin se toimii. Kun Remus saapuu Severuksen luo, hän moittii kevyesti Severuksen takan tuhkaisuutta ja vitsailee hormiverkoston toimivuudesta juuri niin kuin hän on aina aiemminkin tehnyt, ja Severus rentoutuu silmissä.
Sillä seuraavalla kerralla Remus onnistuu viimein keittämään sudenmyrkkyjuoman, joka läpäisee Severuksen tiukan seulan. Sävy ei ole aivan betoninharmaa, mutta Severus ilmoittaa juoman toimivan silti.
“Ero on lähinnä maussa. Tuo keitoksesi maistuu todennäköisesti aivan hirveältä, mutta se toimii kyllä.”
“Ajatella”, Remus päivittelee ääneen, vielä vähän hämmentyneenä siitä, että on saanut aikaan yhden maailman haastavimmista liemistä. Toki hänellä on myös apunaan yksi maailman parhaista liemimestareista, mutta silti.
“Oletan, että et kuitenkaan halua kohdata täysikuuta pelkästään oman liemesi voimin?”
“No tuota, jos sinulla on jo juoma valmiina, niin totta puhuen otan mieluummin sitä.”
“Toki”, Severus sanoo ja kurottaa hyllyltä pullon, jonka etiketissä lukee vain
Remus.
Sitten he ovat hetken hiljaa.
“No… emme varmaan sitten… näe hetkeen, killalla oli juuri kokouskin”, Remus aloittaa kiusallisuutta välttäen, mutta Severus ei päästä häntä jatkamaan lausettaan loppuun.
“Älä hölmöile”, hän tokaisee, “tuo liemi oli korkeintaan tyydyttävä. Vielä on paljon töitä tehtävänä.”
“Niin”, Remus sanoo nimenomaan hölmönä. Jostain syystä hän oli olettanut, että heidän sopimuksensa oli voimassa vain ensimmäiseen pieneen onnistumiseen asti. Nyt, kun Severus on kertonut asian olevan toisin, hän pystyy yhtäkkiä hengittämään helpommin.
“Ensi kertaan siis”, Severus sanoo, ja tällä kertaa Remus on se, joka toistaa hyvästin.
