Otsikko: Olen
Kirjoittaja: Winga
Ikäraja: S
Tyylilaji: Olemassaolon pohdinta, draama, epätoivo
Lyhyesti: Olen vain. Olen.
Kirjoittajalta:
Etydihaaste on lemppareitani joten hupskeikkaa osallistuin taas ja tulipahan taas häröä tekstiä.
Kuva ja
sitaatti, jotka sain.
OlenHän katosi kauan sitten. Lasken aikaa sekunneissa, enkä muista nähneeni häntä kymmeneen. Minä jäin, vankina peilissä peilikuvani, vankina minussa minä.
Minua kutsutaan liian usein, mutta minä en kutsu ketään. Ilmestyn niille, jotka valmistautuvat häihinsä, aikuisriitteihinsä, mihin ikinä, ja he kysyvät minulta tulevaisuutta. Ja minä katson peileistä heidän kasvoillaan, joka kerta hämmentyneenä miksi he kysyvät minulta tulevaa.
Minä en tunne tulevaa.
Minä tunnen tämän hetken, mutta hän ei. Hänen on oltava yhä, sillä vaikka hän syntyi ihmisestä, ei hän ollut ihminen, ei edes ihmisen sukuinen. Hän kuului meihin, ja meitä on enää minä. Hän näki enemmän kuin muut, ja hänet piti pitää, opettaa.
Hän saattoi katsoa minua, silloin alussa, ja nähdä lävitseni, sillä minä en ollut hänelle. En kuten muu maailma. Minussa elää nykyhetki, ja jos ei elä nykyhetkestä, saatan muuttua näkymättömäksi. Olen yrittänyt kirjoittaa nykyhetkestä, mutta hetki muuttuu joka hetki. Olen vain. Olen. Koska ihmiset tietävät nimeni, mutteivät tarinaani, he luulevat väärin, koska miksi kukaan kutsuisi mitään, jos ei tulevaisuutensa tähden? Miksi kukaan antaisi nimeä nykyhetkelle?
Hän tiesi tulevaisuuden, tietää sen. Minä uskon, että siksi hän katosi, vaikka me yritimme. Menneisyys koetti valmistaa kruunun hänelle, mutta hän liukui siitä irti, ja minusta tuntui, että hän häilyi silmissäni puolikkaana kaiken aikaa.
Ehkä hän on näkymätön minulle kuten minä hänelle.
Ehkä hän on täällä.
Kukaan ei ehtinyt nimetä häntä, eikä häntä siksi voi kutsua. En minä, eivät nuo ihmiset, joille minä edustan sitä mitä en ole. Ei kukaan. Paitsi jos.
Minun nimeni on Olen. Se on suora viittaus minuun, mutta se voisi olla vain nimi, ja siksi kukaan ei ymmärrä, että merkitys on se, mikä se on. Kuvitellaan, että olen Olen koska Olen nyt ja aina. Tai toisesta kulttuurista. Nimeni on kulttuurisidonnainen ja vaihtuu ajasta ja kielestä toiseen.
Joskus meitä oli enemmän, muistan hämärästi. On vaikea muistaa selkeästi, kun nykyhetki on ikuisuuteni, eikä menneisyydessä mitään. Olen varma, etten ollut ainoa, ja elin sisarusteni kanssa nykyisyydessä. Nykyään olen yksin.
En tiedä, miksi en unohda häntä.
Olen miettinyt, että kenties hän näkee minut yhä, mutta ei nyt. Ei koskaan nyt. Ja ehkä hän jättää jälkiä itsestään nykyisyyteen, sellaisia, joihin mieleni yhä tarttuu, koska ne ovat tässä ja nyt, toisin kuin hän.
Pelkään pimeää. Ja peilejä. Elän hämärässä peilihuoneessa. Niiden vieressä on kankaat, ja peitän peilit joka ilta.
Minä en ota kankaita pois.
Ehkä minä siksi muistan. Hän käy silmäkulmassani ja katoaa sitten, vetää kankaat pois, ja minä näen hänestä vanan, ja hän pysyy siksi tässä.
Minä olen yksin.
Vain peileissä elän, mutten elä itsenäni, olen vain kuvajainen, enkä edes näytä minulta. Peilit hämärässä huoneessa heijastavat minua, enkä kestä sitä.
Tässä hetkessä on niin vaikea olla. Yksin. Yksinäinen.
Minä pelkään.
Minä tiedän, etten ole yksin, mutta olen kuitenkin. Minulla on vain tämä hetki, ja tämä, ja tämä, muttei koskaan enempää, ei edessä eikä takana.
Yhtäkkiä muistan taas hänet. Nostan kankaat takaisin, kuvani on irvokas, olen tämä hetki ja tässä hetkessä. Yritän huutaa. Häntä.
Apua.
Vain peilikuvani vastaa huutooni sen hetken, kun sen näen.
