Kommenttiarpajaisista hei ja onnea voitosta! En ole aikaisemmin tutustunut teksteihisi, joten ilolla luin tällaisen lempeän kuvauksen öisestä hetkestä
Olen samaa mieltä edellisten kommentoijien kanssa, että tämä tarina öisestä hetkestä on todella kaunis ja täynnä ihania yksityiskohtia. Vaikka tämä on lyhyt, koska kuvaa nimenomaan hetkeä (joista itsekin aivan erityisesti pidän), kaksikosta paljastuu paljon yksityiskohtia, joiden varaan voin lukijana rakentaa mielikuvani hahmoista. Pidin siitä, kuinka aivan tarinan lopussa aloin miettiä, onko tarinan
sinä vähän kuin Jack Frost, jonkinlainen pakkaspoika, joka nyt näyttää maailmaa tarinan kertojalle. Se on jotenkin kaunis mielikuva, vaikka mietinkin, miten tarinan kertoja kestää kylmyyttä.
Tässä on myös vahvasti esillä jonkinlainen kuherruskauden kaltainen ihastus, joka on kovin miellyttävää luettavaa, vaikka huomaankin ajatuksieni karkaavan kaksikon tulevaisuuteen. Ihastus tulee esiin näissä:
Järjestän sormemme lomittain, vaikka omani palelevat -.
ja
Olen kuullut siitä monesti, enkä vieläkään tiedä, mikä osa on totta, mikä ei. Pidän siitä silti.
Ensimmäisessä tuo
vaikka-sana kertoo siitä, että kertoja vielä hieman ujostelee toisen seurassa. Jos vaikka-sanan sijaan olisikin ollut
koska, se olisi kertonut erilaisesta suhteesta kaksikon välillä. Toinen lainaus puolestaan kertoo siitä, että alkuvaiheessa on vielä jopa ihanaa, että toinen on itselleen mysteeri. Jossain vaiheessa myöhemmin, ehkä hankalammassa tilanteessa, totuuden kaipuu voi nousta tärkeämmäksi. Nämä lauseet toimivat siis hienoina vihjeinä (ainakin minun tulkitsemanani) kaksikon taustasta, ikään kuin rivien väliin piilotettuina – ja se on hienoa!
Ollakseen lyhyt ja lempeä, tämä teksti herätti minussa paljon ajatuksia. Tämä on kaunis teksti ja pidin siitä hurjasti, kiitos!