Kirjoittaja: Hallahäive
Beta: Mustekehrääjä
Fandom: BBC!Sherlock
Ikäraja: K-11
Genre: Melankolinen draama
Paritus: Johnlock, maininta John/Marysta
Disclaimer: Sherlock ja John kuuluvat ACD:lle, BBC:lle, Moffatille ja Gatissille. Minä vain lainaan toisten leluja, enkä saa penniäkään.
Spoilerivaroitus: Spoilaa His Last Vow:ta eli kolmannen kauden viimeistä jaksoa.
A/N: Minusta tuntuu, että kolmoskauteen liittyen on ollut järkyttävän vaikeaa kirjoittaa mitään. Kenties se johtuu siitä, että sen ilmestymisestä on kulunut vasta niin vähän aikaa ja vieläkään ei ole oikein kaikki uponnut tajuntaan. Kirjoitin silti huvikseni tajunnanvirtaa, joka luultavasti on vähän OoC:tä, mutta yritetään olla välittämättä siitä. Sherlockin pov:lla en olekaan hetkeen päässyt leikkimään. Öm, toivottavasti tykkäätte, eipä tässä kai muuta...
Summary: Vielä viimeiset sanat sinulle, John.
Vielä viimeiset sanat
John,
Kirjoitan tämän kirjeen ennen lähtöäni lentokentälle, jonne myös sinä olet matkalla. Sinä tulet kuitenkin saamaan tämän vasta kuukausien päästä, tai kenties vieläkin pidemmän ajan kuluttua mikäli tulevat olosuhteet vaikuttavat veljeni toimintakykyyn radikaalisti. En kuitenkaan hänen sanoistaan huolimatta odota, että niin tulee käymään.
Tällä hetkellä triviaalit ajatukset täyttävät pääni ja on vaikeaa löytää juuri ne sanat, jotka minä tahdon sinun joskus lukevan. Sanat, joita Mycroft ei tahdo minun kirjoittavan, mutta jotka hän tulee sinulle toimittamaan. Kuolevien viimeiset toiveethan on toteutettava. Niin, lukiessasi tätä saat kuulla viimeisestä valheestani, John. Toivon että suot sen anteeksi, vakuutan että kaikki oli jälleen sinun parhaaksesi, kuten edellisen suuren petokseni kanssa. (Tässä kohdin oletettavasti toivot, että voisit läimäyttää kasvojani, mutta pahoin pelkään, että sinun on tyydyttävä vain muistoihisi edellisistä kerroista.) Uskon, että ymmärrät, ettemme enää tule näkemään tämänpäiväisen hyvästelymme jälkeen, mutta koska et tunnetusti ole kovin havainnointikykyinen (useimmat eivät ole), luulen että on parasta laittaa loppu kaikille epäilyksillesi.
Kerron nyt sinulle totuuden siitä, mihin viimeinen tapauksemme minut johti.
Ammuttuani Magnussenin edessäni odotti kaksi vaihtoehtoa: loppuikä vankilassa tai veljeni järjestämä vaihtoehto kaksi, itsemurhamissio Itä-Euroopassa. Kummankin kohdalla eliniän odotteeni olisi varsin lyhyt. Päädyin lopulta Mycroftin junailemaan vaihtoehtoon, joka antaa minulle puoli vuotta armonaikaa peitetehtävässä. (Mikäli joskus kaipaat tarkempia yksityiskohtia, tiedät keneltä kysyä.) Niinpä nyt kun olet saanut tämän kirjeen, minä olen jo kuollut. Tällä kertaa pysyvästi. Sanoisin olevani pahoillani, mutta koska tekoni seurauksistaan huolimatta takaavat sinun ja perheesi tulevaisuuden, en kadu niitä.
Huomaan sen sijaan katuvani tiettyjä muita asioita. Mitä merkillisimpiä asioita, joita tuskin odottaisit kuulevasi sosiopaatilta. Ja useimmat niistä liittyvät sinuun. Kadun toki sitä, etten koskaan ehtinyt suorittamaan loppuun vaatekaappini perällä olevaa koetta (sinun luultavasti kannattaa käydä hankkiutumassa siitä eroon mikäli rouva Hudson tai Mycroft ei ole sitä huomioinut (ota mukaan maski ja suojahansikkaat)), ja sitä, etten päässyt matkustamaan Bermudan kolmioon.
Mutta kaikista eniten koen ahdistavaksi yhden ajatuksen. Kuten ystäväsi majuri Sholto sanoi, on olemassa oikea aika kuolla. Minä olen varma, että tämä on minun aikani. Siitäkin huolimatta on yllättävän vaikeaa päästää irti elämästään. Sillä, ja tätä on vaikea tunnustaa... olisin halunnut vanheta kanssasi, John. Raivostuttavan sentimentaalista.
En koskaan odottanut eläväni vanhaksi elämäntapojeni vuoksi. Viime vuosina kuitenkin huomasin, ettei minulla olisi ollut mitään sitä vastaan. Minä kadun sitä, etten koskaan pääse näkemään päivää, jolloin sinun hiuksesi ovat täysin harmaat. Kadun sitä, ettet sinä enää tule kanssani yhdellekään tapaukselle, enkä saa kuulla sinun lähes liioiteltuja kehujasi. Koen jopa melankoliaa ajatellessani, etten saa juoda sinun tekemääsi teetä. Teetä, John. Katso nyt, mitä sinä olet minulle tehnyt. Seuraavaksi alan viljellä järkyttävää proosaa silmiesi väristä. Mistä tuleekin mieleeni, että en usko katuvani blogisi välttämätöntä loppumista.
Aikani alkaa olla vähissä, minut tullaan noutamaan pian. Niinpä jätän kirjeeni loppuun enää muutaman asian, jotka haluan sinun tietävän.
Haluan sinun tietävän, että ystävyytesi merkitsi minulle paljon. Sanoin sen jo bestmanin puheessani, mutta koen tärkeäksi kertoa sen vielä ennen kuin on myöhäistä. Sinä olet syynä siihen, että olen matkalla kuolemaani, mutta silti koen ainoastaan huojennusta siitä että olet turvassa. Sen lähemmäksi rakkautta ei minunkaltaiseni mies pääse. Toisenlaisessa tilanteessa, jos et olisi tavannut vaimoasi ja jos minä en olisi lähdössä, nämä sanat olisivat kenties voineet johtaa johonkin. Mutta tämä on vain yksi niistä skenaarioista, joita minulla ei enää ole aikaa miettiä enempää ja joilla en halua herättää sinussa turhia tunteita.
Toivon, ettet unohda minua (ajatus on kerrassaan naurettava, mutta eivätkö nämä olekin sanat, jotka tällaisessa tilanteessa tulee lausua? Sinä olet aina ollut minua parempi tällaisten sosiaalisten konventioiden parissa.). Toivon, että sinä, Mary ja vauva tulette onnellisiksi kaikesta huolimatta. Olisin tahtonut olla osa elämääsi pidempään.
Näiden riittämättömien sanojen kera toivotan sinulle hyvästit, John Hamish Watson. Kiitos kaikesta.
William Sherlock Scott Holmes
*
”Herra Holmes, nyt on aika lähteä.”
Sherlock taittelee huolellisesti kirjepaperin ja tunkee sen kermanvaalean kuoren sisälle. Hänen kätensä ovat vakaat hänen asettaessaan kuoren povitaskuunsa. Sieltä se tulee pian siirtymään hänen veljensä haltuun ja lopulta Johnille.
John. Pian on viimeinen kerta kun hän näkee Johnin. Jokin raksahtaa rikki hänen kylkiluidensa alla.
”Selvä”, Sherlock tokaisee. Hän kääntää takkinsa kauluksen pystyyn vielä viimeistä kertaa ennen kuin on aika sanoa hyvästit Sherlock Holmesille.