Oi joooo, todellakin!!! Oi joo, oi jee, oijoijoijoi ja miljoona muuta hyvää ilmausta, jotka eivät kuitenkaan aivan riitä kuvaamaan sitä tunnetilaa, joka mut valtasi kun huomasin tämän yöllä! Olin näääääin lähellä lukea tämän heti silloin, mutta onneksi silmäni olivat jo puoliksi kiinni ja tajusin jättää tämän lukemisen aamuun. Ja kommentoimisen iltaan. Oli antoisaa keräillä koko päivä tämän ficin herättämiä ajatuksia ja tunteita. Aloitetaanko niistä tunteista?
Luin tämän tänään tosiaan puoliksi aamiaispöydässä ja puoliksi matkalla töihin ja fiilikseni olivat aika lailla samanlaiset kuin romantikko-Tomilla
500 Days of Summer -leffassa siinä kohtauksessa jossa Summerin kanssa on kunnolla lykästänyt ja ihmiset hymyilevät ja tanssivat ja aurinko paistaa ja linnut laulavat ja elämä on ihanaa (luotan että olet nähnyt kyseisen leffan, onhan siinä ihastuttava Joseph Gordon-Levitt). Siinä vähän ennen työpaikalle saapumista huomasin roska-auton, jonka kyljessä oli valtava värikäs sydän ja sen sydämen keskellä oli isolla sana LOVE.
Oli kerrassaan mahtava aamu! Veti todellakin herkälle tuulelle! Ja päätin nyt laittaa
You Make My Dreams -biisin soimaan tähän kommentointini taustalle. Kuvaava biisi monella tavalla! Oon niin mielettömän onnellinen että kirjoitit tämän ficin! Kiitos valtavan paljon!
Jospa pääsisin tunnelmoinnista itse ficciin! Ehdin yöllä jo lyhyesti ilakoida sulle että olipa ihana valinta kirjoittaa ajasta ennen
melskettä (ihanan huolettomasti sanottu kaikista niistä esteistä ja kamaluuksista! Oikea asenne! Ficcaajana ei pidä musertua moisista.
). Ooh, ongelmat oli silloin niin pieniä ja John ja Sherlock olivat molemmat huomattavasti vähemmän rikki. Huomasin muuten että olit merkannut alkutietoihin parituksen nimenomaan järjestykseen John/Sherlock. <3
Ja olivatpahan John ja Sherlock tässä huikeita! Ymmärrän mitä haet hömppä-genrellä, mutta minusta tämä oli täyttä asiaa! Täyttä oikeaa, ihanaa asiaa ja rakkautta tulvillaan. Aivan mahtava ja hykerryttävä tunnelma läpi ficin. Mua riemastutti suuresti jo tämä:
Tekstiviestit olivat loppuneet mutta viiden minuutin päästä Sherlock olikin sitten istunut vastaanoton kulahtaneella sohvalla hämmentyneiden flunssapotilaiden välissä.
Näen tässä niiiiiin selvästi alkuaikojen kärsimättömämmän Sherlockin, joka tosiaan vaan pätkähtää paikalle kun ei saa tahtoaan läpi.
Mutta voi, Johnia kävi alkuun ihan sääliksi! Nälättää, polvea kolottaa, päätä särkee ja läheltä piti -tilanne ahdistaa niin että viskikin houkuttelee (aahh, tuli taas mieleen se
The Real Deal-ficcisi!), ja Sherlock sen kuin karkeloi keissin jälkeisessä euforiassaan. Oot tavoittanut pökerryttävän ja kadehdittavan hyvin just sellaisen ykkös- ja kakkoskausien meiningin! Mä en tiedä osaisinko enää! Mut voisi kyllä jokin kerta yrittää, koska tää on kiherryttävän ihanaa!
Hänellä oli sellainen tunne, ettei Sherlock ollut vielä ehtinyt selostuksessaan edes siihen, miten varas oli piilottanut timantit sinne, mistä Sherlock oli hoksannut etsiä niitä vasta kolmantena. Ehkä Sherlock tosiaan oli tulossa kipeäksi.
Ja sitten Sherlock kuitenkin aistii Johnin tunnetilan tosi nopeasti, oih, eikä John edes suostu tajuamaan! Kipeäksi, pöh. Ellei sitten lemmenkipeäksi...
Hän ei edes ollut varma, osasiko Sherlock keittää teetä. Jos hän olisi häipynyt, Sherlock ei olisi varmaan selvinnyt edes viikkoa.
Tai mitä hän nyt taas houri. Sherlock olisi selvinnyt mainiosti ilman häntäkin, ei ehkä edes olisi huomannut, että hän oli poissa.
Mahtava tämä Johnin kertojaääni!
Tai mitä hän nyt taas houri!
Ja voi että, John! Tietäisitpä vain. Musta on oivallista, että tämä ficci tosiaan on "tavallaan AU" ja sitten täällä on ripoteltuna tällaisia pohdintoja näiden välisestä suhteesta, jotka, canonin tulevat tapahtumat tietäen, herkistävät aika lailla. Piiloangstia!
”Hei”, Sherlock sanoi ja jäi seisomaan pöydän viereen. Se oli juuri sellainen ”hei” joita John ei oikein olisi välittänyt kuulla.
John ei mitään arvosta!
Just ihana "hei", joka voi tarkoittaa mitä vain! Osoittaa ainakin, että Sherlock välittää ja koettaa kovasti vielä ilmaista sen.
Mutta sellaista hänen elämänsä oli. Hän asui Sherlock Holmesin kanssa ja teki kaiken aikaa asioita, joista ei oikein tiennyt että miksi helvetissä teki niitä.
Erittäin, erittäin hyvä tiivistys Johnista! Sai kaiken päälle naurahtamaan ääneen! <3
”Niin oli”, Sherlock sanoi sen näköisenä, että joutui keskittymään ettei rupeaisi taas puhumaan ilmanvaihtokanavien älykkäästä käytöstä rikollisessa toiminnassa. Sekin oli kyllä mysteeri, miksi Sherlock vaivautui pidättelemään selostustaan.
Eikä John vaan tajua! x) Tämä muistuttaa mua sun huipusta ficistäsi
John Watson ei tajua mitään! Ihana kuinka tämän jälkeen Sherlock yrittää vielä kysellä, että johtuuko Johnin paha tuuli sateesta vai Sherlockin sanoista. Voi että. Ja sitten John menee ja tunnustaa, että Sherlock melkein kuoli ja se vetää mielen matalaksi! Ja Sherlock vastaa hyvää tarkoittavasti mutta aivan totaalisen väärin. Haha, voi olla huonojakin hetkiä imarrella, kuka olisi uskonut! Ja sitten ne kinaa, kinaus on aina hauskaa. Ja kutkuttavaa, sitten kun se taipuu johonkin ihan muuhun. <3
Sitä ennen kuitenkin särjetään hetkellisesti sydäntä:
Mutta varmaan todennäköisempää oli, ettei Sherlock koskaan saisi tietää. He olisivat edelleen ystäviä ja asuisivat yhdessä ja tekisivät töitä yhdessä, kunnes jonain päivänä sattuisi jotain. Tai sitten mitään ei sattuisi, ja Sherlock kyllästyisi Johniin ja löytäisi jonkun toisen, ehkä jonkun älykkäämmän tai nuoremman tai pitemmän, ja sitten John vain muuttaisi pois ja jatkaisi omaa elämäänsä. Sherlock ei koskaan saisi tietää.
Pitemmän! JOHN! Googlasin tässä tällä viikolla, minkä pituinen Martin Freeman on (
), ja yllätyin että se on muka jopa alle 170! Eri lähteissä oli eri pituuksia. Paras oli sivusto nimeltä themodestman, joka kirjoitti, odotas:
While various reports list Freeman's height between 5'5″ and 5'8″, we believe he's closer to 5'4″. 5'4″ on ilmeisesti reilut 164 senttiä! En suostu uskomaan.
No niin, se pituuksista, mutta menipä tunteisiin. Voi John. <3 Ikäkriisit siihen päälle! Panen ilolla merkille, että taas on hahmolla neljänkympin kriisit tulilla, wohoo!
”Mitä?” Sherlock kysyi uteliaalla äänellä. Sherlockin äänensävy vihjasi, että John voisi ihan hyvin sanoa jotain vedenkeittimestä tai nojatuolin oudosta tahrasta tai tietyöstä ikkunan ulkopuolella, ja Sherlock uskoisi, että siitä hänen oli ollut tarkoituskin puhua. Se menisi kyllä läpi. Taas kerran.
”Minä olen rakastunut sinuun”, hän sanoi.
Sherlock räpäytti silmiään.
Ensin naurattaa ja sitten meinaan tukehtua. VOI JOHN! Ihana tuo äänensävyjuttu, Sherlock kuulostaa
uteliaalta, eli John voisi puhua sitten vaikka vedenkeittimestä. x)
Hänen sydämensä sen sijaan jyskytti rinnassa niin kuin olisi yrittänyt tulla ulos. Onneksi hän oli lääkäri ja tiesi, ettei ollut kyse sydänkohtauksesta. Sydänkohtaus tosin olisi varmaan pelottanut vähemmän.
Ai saakeli, mun John ei ikinä tajua tuollaisia. Anteeksi vertailu, mutta tämäkin pani naurattamaan! Täytyy muistaa Johnin lääkäriys jatkossa paremmin. Sen sotilaspuolen muistan kyllä vaivatta, jännä juttu se. Näistä Johnin lääkäri-sotilaspuolista on tumblrissa kivasti vedetty yhtäläisyysmerkkejä biseksuaalisuuden kanssa, mutta en ehkä mene siihen nyt tarkemmin.
Eksyn aiheesta jatkuvasti, voi mua! Tästä kommentista ei tule valmista!
”Rakastunut?” Sherlock kysyi ja katseli ympärilleen, ehkä etsi sanakirjaa.
Rakastan mielettömästi tämän ficin Sherlockia ja sitä, miten John hänet näkee. Oih! Tämä kohta ja ne hitsin prosenttiosuudet! Aivan parhaita!
”Sinä olet aina herkällä tuulella”, Sherlock sanoi.
John on mun toteemieläin. Toteemimies!
Ihastuttava nimivalinta ficille muuten! Upea!
”Sataprosenttisesti molempia.”
Sherlock näytti kauhistuneelta. ”Ei prosenttilasku toimi noin.”
”Ei niin”, John sanoi, ”mutta rakkaus toimii.” Sitten hän yritti piilottaa naamansa teemukin taakse. Hänhän kuulosti halvalta aforismilta. Hirveää.
Eikä kun just ihanaa! Oon häpeämättömästi ylikäyttänyt sanaa
ihana tässä kommentissa, koeta kestää! Tykkään valtavasti siitä että Sherlock yrittää määrittää Johnin rakkauden (ja ehkä seksuaalisuuden!) muodon mahdollisimman tarkasti, kun taas John kieltäytyy niin tiukoista määrittelyistä. Se vetää mut nyt kyllä erityisen herkäksi. <333
”Sinä katselet minua”, Sherlock sanoi.
”Minä olen rakastunut”, John sanoi. ”Se kuuluu asiaan.”
”Ei se ollut syytös”, Sherlock sanoi mutta kuulosti korkeintaan vähän huvittuneelta. Ja hämmentyneeltä.
Parastahan tässä parissa on mm. kaiken muun ohella ne pitkät ja latautuneet katseet! Ne todella kuuluu asiaan! <3
Oih, ihanaa myös että John on se rohkea ja kurottaa ottamaan Sherlockia kädestä. Ja että Johnilla on ollut siitä fantasia! Sydämeni ei kestä tällaista, se menee ihan yhtä sekaisin kuin John.
Mutta olisin kohtuullisen kiinnostunut suutelemisesta. Ja olen käsittänyt, että on monenlaisia luovia tapoja, joilla pariskunnat voivat olla intiimisti toistensa kanssa ilman penetratiivista seksiä.”
John räpytteli silmiään. ”Mitä hittoa?”
”Mitä hittoa on penetratiivinen seksi?” Sherlock toisti vähän hämmentyneeltä kuulostaen. ”Voin lähettää sinulle siitä artikkelin.”
Mä. Niin. Rakastan. Näitä. Kahta! <333 Ja tätä ihan huikean hauskaa ja taitavaa dialogia!
”En yleisesti ottaen”, Sherlock sanoi, ”mutta sinua kyllä suutelisin mielelläni.”
”Minua?” John kysyi, ja Sherlock tuijotti häntä niin kuin hän olisi ollut hiukan tyhmä.
Sitä se on kun on vain keskinkertaisen älykäs. Ja vähän epävarma. Ja ihan väärässä kohtaa. John! <3
Sherlock oli ehkä ehdottanut hänelle penetratiivista seksiä. Hän ei todellakaan tiennyt mitä ajattelisi siitä. Sitäkin oli ollut hänen fantasioissaan
Johnilla ja minulla on samat fantasiat. Samoilla ihmisillä vieläpä. Mikä sattuma! Ei muuten yhtään haitannut että tässä ficissä esirippu laskeutuu ennen tositoimia, kun tässä on matkan varrella tällaisia herkkuja! Tai no, ei haitannut ihan hirveän paljoa ainakaan.
”John”, Sherlock sanoi ja painoi sitten toisenkin kämmenen Johnin käden päälle. Sherlockilla oli yllättävän isot kädet. Niistäkin Johnilla oli jokunen fantasia.
:DDD Saat luvan kirjoittaa vielä näistä fantasioista! Edes joistain! Oih!
Hän kuulosti aika hengästyneeltä, mutta se puolestaan johtui siitä, että Sherlock silitti peukalolla hänen rannettaan. ”Se johtuu sinusta. En voi uskoa, että sinä haluaisit suudella minua.”
Sherlock vilkaisi muropakettia, vedenkeitintä, kattolamppua, ja sitten palautti hyvin vakavan katseensa Johniin. ”Minä voin todistaa sen.”
AAH tätä intensiivisyyden tasoa! Just ennen katkaisutähtiä! AAH!
He suutelivat jonkin aikaa.
<33333333 Vaan kuinka kauan on jonkin aikaa? John? JOHN! Ilmeisen kauan kun päänsärkykin ehtii hävitä. <3
”Toivottavasti tässä ei ollut kyse mistään yhden illan jutusta”, Sherlock sanoi.
John koetti näyttää siltä, että tarkasteli muropaketin kylkeä eikä Sherlockin lonkkaluita. ”Ei todellakaan.”
Aivan ihanaa kuinka just sekuntia aiemmin John on pohtinut samaa kysymystä ja sitten Sherlock tulee ja
rohkeasti kysyy asiaa ääneen! Pisteet hänelle! Ja lonkkaluille, oih.
”Mennään takaisin sänkyyn”, Sherlock sanoi. ”Sitten minun pitää tutkia yhtä silmämunaa, joka on jääkaapissa.”
”Toivoisin, että pitäisit sen erossa minun jugurteistani”, John sanoi. Mutta ei hän oikeasti ollut lainkaan huolissaan, mitä nyt sydän vähän hakkasi.
Mikä loppu! Ihana Sherlock,
mennään takaisin sänkyyn ja sitten pitää vähän tutkia yhtä silmämunaa. Taas muistutetaan iloisesti, että ollaan tosiaan autuaissa alkuajoissa. <3 Ja voi, niin hakkaa munkin sydämeni ja se on pelkästään positiivista!
Miten totaalisen, pyörryttävän ihanaa että kirjoitit Johnlockia jälleen! Ja millaisen ficin! Voi tätä onnellisuuden määrää nyt! Rakkautta, rakkautta kaikkialla! Kiitos kiitos ja kiitos! Innostuin nyt aika lailla tämän kommentin kanssa. Jos kirjoitat lisää, lupaan koettaa hillitä itseni ja pitäytyä tiiviimmässä ihkutuksessa!
Siinä vasta kannustin, haha. Oot huippu!
Ja voi kiitos kovasti onnitteluista,
Orenji!