The Umbrella Academy: Näennäistragedian kunniaksi, S, Diego & Klaus, oneshot

[Maissinaksu]

Ficin nimi: Näennäistragedian kunniaksi
Kirjoittaja: Maissinaksu
Fandom: The Umbrella Academy (Netflix)
Ikäraja: S
Mukana: Diego & Klaus
Genre: Slice of life, tanssahtelu, songfic, deathfic

Summary: Heidän isävainaansa yksi monista periaatteista kietoutui ironisesti siihen nimenomaiseen hetkeen: vanha kunnon Reggie oli pitänyt huolen, että hänen adoptoimansa ipanat oppisivat kimpun salonkikelpoisia taitoja, ja mikä olisikaan ollut parempi tapa osoittaa osaamisensa kuin juhlistaa tämän poismenoa tanssimalla.

A/N: Uuden fandomin valloitus ja samalla niitä ideoita ryöpsähtikin päähän kourallinen. Tämä teksti sijoittuu ensimmäisen kauden ensimmäisiin jaksoihin. En harrasta songficcejä kovin usein, mutta tähän tekstiin se jotenkin sopi mukaan tällaisena "liikkuvana". Kyseisen biisin voi laittaa soimaan tästä. Osallistuu Teelusikan tunneskaalaan hyväntuulisuudella.



***



So long ago
Certain place
Certain time
You touched my hand
On the way
On the way down to Emmeline

Noustessaan portaiden yläpäähän Diego erotti Klausin huoneesta soljuvan musiikin lyriikoita myöten. Kävellessään lähemmäs hän huomasi hymyilevänsä itsekseen. Kasarimusiikki petti harvoin, vaikka sitä olisikin soitettu aikansa eläneellä CD-soittimella. Vanha kunnon levysoitin olisi tarjonnut vieläkin rapempaa autenttisuutta.

Diego avasi veljensä huoneen oven ja löysi tämän pyörähtelemästä Stevie Nicksin ikonisen lauluäänen ohjaamana. Klaus keinahteli silmät kiinni ja hyräili autuaana kuin universumissa ei olisi ollut muuta kuin musiikkia.

If I live to see the seven wonders
I'll make a path to the rainbow's end

Diego risti käsivartensa puuskaan ja jäi ovenkarmiin nojaillen ihastelemaan Klausin hetkeen uppoutumisen taitoa. Eittämättä tämäkin tarvitsi aikaa ja keinoja käsitellä muutama päivä sitten tapahtunutta tragediaa, joka kylläkin oli näennäinen ainakin hänestä.

Sitä tosiasiaa, että Reginald Hargreevesista oli muistona enää tunkkainen tuhkauurna, ei kuitenkaan sisäistetty ja sulatettu noin vain. Hänelläkin asian käsittely oli pahasti puolitiessä, sillä mukana tuli täyslaidallinen niin negatiivisia tunteita, ettei niitä jaksanut puida pitkiä aikoja kerrallaan. Klausia katsellessaan ja musiikkia kuunnellessaan Diego ei kuitenkaan voinut estää hyvää tuultaan hiipimästä esiin. He todella olivat ansainneet tauon kaikesta paskasta.

So it's hard to find
Someone with that kind of intensity
You touched my hand, I played it cool
And you reached out your hand to me

Kevyellä rykäisyllä Diego osoitti veljelleen olevansa läsnä. Klaus säpsähti transsistaan ja tällä kesti hetki hoksata saaneensa seuraa, mutta siitä ei ollut epäilystä, etteikö hänen läsnäolostaan olisi ilahduttu. Klaus muodosti huulillaan hänen nimensä ja suorastaan hypähti riemusta, ja vaikka eleet olivatkin suureellisia, Klausin tapauksessa ne olivat oikein ja paikallaan.

But if our paths never cross
Well, no, I'm not sorry, but

If I live to see the seven wonders
I'll make a path to the rainbow's end

Liihotellen kuin lintu Klaus pyörähti pari piruettia ja ojensi hänelle kätensä. Diego oli aina rakastanut tanssimista sekä yksin että sopivaksi arvioimassaan seurassa, eikä häntä tarvinnut maanitella kahdesti. Tapojensa mukaisesti Diego otti ohjat käsiinsä, eikä Klaus pistänyt pahakseen, vaan vei kätensä hänen olkavarrelleen ja antoi hänen viedä.

I'll never live to match the beauty again
The rainbow's edge

Siitä oli aikaa, kun Diego oli viimeksi tanssinut toisen kanssa, mutta kehon muistiin vuosien varrella iskostuneet askeleet löysivät tiensä lattiaan moitteettomina. Heidän isävainaansa yksi monista periaatteista kietoutui ironisesti siihen nimenomaiseen hetkeen: vanha kunnon sir Reggie oli pitänyt huolen, että hänen adoptoimansa ipanat oppisivat kimpun salonkikelpoisia taitoja, ja mikä olisikaan ollut parempi tapa osoittaa osaamisensa kuin juhlistaa tämän poismenoa tanssimalla.

Sääli sinänsä, että isä päätettiin tuhkata. Tämän hautapaikasta olisi saanut vallan kelvollisen parketin.

Klaus vaikutti ajattelevan samaa asiaa, ja tämän virnistys tarttui Diegoon. Toisinaan heidän mietteensä kulkivat ärsyttävän samoja reittejä, ja se taisi osoittaa, miten ihastuttavan kieroon he olivat onnistuneet kasvamaan.

If I hope and if I pray
Ooh it might work out someday

Viimeisten kertosäkeiden alkaessa Diego pyöräytti Klausin käsivartensa ali ja pyörähti itsekin, kun heidän otteensa irtosi. Diego sulki silmänsä ja antoi itselleen luvan ilmaista itseään isävainaansa poismenon kunniaksi juuri niin paljon kuin selkäytimestä lähti. Hän lauloi kappaleen mukana, keinahteli, ravisteli jäseniään, ketkutti lantiotaan, imitoi Klausin liihottelevia piruetteja, kunnes löi kätensä seinään ja sai osakseen kikattavan naurunremakan. Diego puuskahti huvittuneena ja viskasi halpamaisena kostona veljeään tyynyllä, joka osui maaliinsa tyydyttävästi tömähtäen. Klaus nauroi uudelleen, mutta vaikka tämän suu oli korviin asti hymyssä, poskille valuvia kyyneleitä ei voinut olla huomaamatta. Sekunnin ajan Diego ehti luulla heittäneensä tyynyn liian kovaa, mutta tajusi sitten tarkastella kaikkea isommasta kuvasta.

Toisin kuin hänelle, Klausille oli harvemmin helppoa pitää tunteitaan sisällään, vaikka tälle olikin tyypillistä lyödä asioita leikiksi ja naamioida paljon mustaakin mustempaan huumoriin. Mikäli Diego tulkitsi oikein veljensä nyyhkytyshekotuksen sekamelskaa, Klaus oli enemmänkin helpottunut kuin surullinen. Diego itse ei ehkä osannut pukea kaikkia mietteitään sanoiksi, mutta silti hänestä tuntui, että osa monisävyisistä kyyneleistä, joita Klaus vuodatti hänen olkavarteensa, oli lähtöisin hänen omista silmistään.

Lisäksi Diego tiesi, että Klaus kuuntelisi hänen ajatuksiaan, kun aika olisi oikea.

I'll never live to match the beauty again
(Oh well if I hope and I pray, well, maybe it might work out some day)

Olivathan he aina olleet toistensa olkapäitä Reginald Hargreevesin valtakaudella.






Fleetwood Mac – Seven Wonders

So long ago
Certain place
Certain time
You touched my hand
On the way
On the way down to Emmeline

But if our paths never cross
Well, you know I'm sorry, but

If I live to see the seven wonders
I'll make a path to the rainbow's end
I'll never live to match the beauty again
The rainbow's edge

So it's hard to find
Someone with that kind of intensity
You touched my hand, I played it cool
And you reached out your hand to me

But if our paths never cross
Well, no, I'm not sorry, but

If I live to see the seven wonders
I'll make a path to the rainbow's end
I'll never live to match the beauty again
The rainbow's edge

So long ago
It's a certain time
It's a certain place
You touched my hand and you smiled
All the way back you held out your hand
If I hope and if I pray
Ooh it might work out someday

If I live to see the seven wonders
I'll make a path to the rainbow's end
I'll never live to match the beauty again

If I live to see the seven wonders
I'll make a path to the rainbow's end (I'll make a path there)
I'll never live to match the beauty again
(You'll never live to see the beauty, the beauty, that same same beauty)

If I live to see the seven wonders
I'll make a path to the rainbow's end
I'll never live to match the beauty again
(Oh well if I hope and I pray, well, maybe it might work out some day)