Radiointerventio (se elää!) | K-11 | 250-raapale

[Starr]

Nimi: Radiointerventio (se elää!)
Ikäraja: K-11
Varoitukset: mielenterveysongelmia, tulkinnanvaraista itsetuhoisuutta
A/N: Raapalejuoksun tuotos sanalla "mielenterveys". Kaikenlaiset kommentit tervetulleita!

SKRI-RI-RIII, DJ:n levynpyörityksen raapiva ääniefekti;

"Ihmettelet varmaan miten päädyin tähän? No, kaikki alkoi kun–"

Sillä olethan sinä varsinainen farssielokuvaklisee tässä tyhjässä kirkuvanvalkoisessa odotushuoneessa, eilisissä vaatteissa eilisillä turvonneilla silmillä ja eilisen maailmanlopun tänne langettamana. Jatkuukohan se edelleen? Vaikea sanoa, olo on niin epätodellinen että voisit varmaan leijua heliumpallona kattoon.

Ei tämä kuitenkaan unta ole, tuntuu liian arkiselta. Tuleekohan tästä tapa nyt kun olet rikkonut jään? Nyt kun olet huijannut itsesi tänne, Mission Impossiblen teeman pauhatessa päässäsi kertoessasi kerrankin koko totuuden? Ei, varmasti unta oli vain eilinen.

"Kyllähän sinä ihan hyvin pärjäät."

"Hae hoitoa, hullu."

Onneksi tässä odotushuoneessa ei ole ketään muuta. Puoli vuorokautta aiemmin muistat ryystäneesi räkää ja kyyneliä mahdollisimman hiljaa ja paikallesi jähmettyneenä häveten sitä ja kaikkea, ympärillä kaikki muut oikeine ongelmineen. Vieressä istui pikkulapsi joka oli kai murtanut ranteensa, perhe mukana silittelemässä päätä kun se itki. Saikohan se hauskanvärisen kipsin?

Ei, nyt saat täyttää odottelun ratoksi eteen tungettua nivaskaa monisteita kaikessa rauhassa. Aikaa on kuin avaruudessa, kerrankin saavuit jonnekin reilusti etuajassa. Ainoastaan radio pauhaa taustalla; aamujuontajien överipirteys on kuin joltain oudolta omalta planeetaltaan. Onneksi se vaihtuu pian takaisin musiikiksi.

"–could never know what it's like, your blood like winter freezes just like ice– "

Tunnistat kipaleen heti. Se on se sama, jonka cover-version aikana ulvoit elokuvateatterissa ääneen Rocketmanin loppukohtauksen läpi huolimatta siitä että luulit kyynelkanaviesi kuluneen puhki jo itse elokuvaan.

"–don't you know I'm still standing better than I ever did, looking like a true survivor– "

Saapuessaan noutamaan akuuttia kello kymmenen potilastaan psykiatrinen sairaanhoitaja löytää sohvalta hysteerisesti nauravan Lasaruksen.

[Vuorna]

Iltaa! En ole taas vähään aikaan sun tekstejä lukenut, ja tämä sattui vastaan luku- ja kommentointilistalla niin päätinpä tarttua vihdoin toimeen. Sun runot ovat minusta ihan hurjan hienoja ja sen takia lähestyin tätä astetta vähemmän runollisempaa tekstiä ihan mielenkiinnolla – otsikko ainakin on tosi kiehtova ja saa heti ajatukset liikkeelle. Raapalejuoksun satoa on aina myös ilo nähdä osastojenkin puolella!

Tämä oli totuttuun tapaan ihan todella vaikuttava teksti. Tietyllä tavalla jopa hiukan rikkonainen kaikkine yksityiskohtineen ja kuvailuineen, mutta se sopi aivan valtavan hyvin tekstin kokonaisuuteen. Tämä vaati pari läpilukukertaa ennen kuin kokonaisuus aukesi silmien edessä, ja sekin oli minusta tosi kiehtovaa. Sekin sopi mainiosti siihen tietynlaiseen epätodelliseen tunnelmaan, joka välittyi erityisesti kertojan asenteen myötä. Sitä pidin myös kovin uskottavana, apua hakevan osa ei ole koskaan liian helppo ja olit sen fiiliksen saanut tähän vangittua vallan mainiosti.

Puoli vuorokautta aiemmin muistat ryystäneesi räkää ja kyyneliä mahdollisimman hiljaa ja paikallesi jähmettyneenä häveten sitä ja kaikkea, ympärillä kaikki muut oikeine ongelmineen.

Oijoi, kaikki muut oikeine ongelmineen. Erinomainen huomio tekstin joukossa ja todellisuudessa valitettavan yleinen sellainen.

Pidin tästä kovasti! Vaikka tämä olikin ehkä hieman haastavampi lukukokemus, oli tämä minusta erityisen hieno ja palkitsevakin. Olet varsin hyvin onnistunut kirjoittamaan hankalasta aiheesta tavalla, joka ainakin minulle oli aika lailla uudenlainen. Erityisesti pidän tavastasi lisätä kaikenlaisia upeita yksityiskohtia ja viittauksia teksteihisi, esimerkiksi tässä tuo koko Rocketman-maininta oli mainio. Kokonaisuutena tämä oli hyvin vaikuttava, kiitos kun olet tämän kirjoittanut ja vielä julkaissutkin erikseen!