Sinisilmäistä shakinpeluuta (s) Albus/Gellert FF100

[Hurrikaani]

sinisilmäistä shakinpeluuta.

Paring: Albus/Gellert
Rating? S
Warnings: Slash, drama, angst
Beta: Ygritte <3
A/N: Jeee kymppi rikki. :DDD 90 jäljellä! Listasanana toimii sana ”perhe”. Kesäkuun loppupuoli 1899. Olinpa vähäsanainen. <.< ja unohdin julkaista tän. Hups anteeksi.


Albus istui olohuoneessa isänsä suosikkinojatuolissa. Tuoli oli vanha ja riiteli muun sisustuksen kanssa. Mutta äiti ei ollut suostunut luopumaan tuolista isän kuoleman jälkeen. Ja jollain oudolla tavalla vanha muhkea nojatuoli, hieman kulahtaneesta ulkomuodostaan huolimatta, tuntui lohdulliselta. Sohvapöydällä oli levällään shakkipeli, joka oli jäänyt kesken ilmeisesti Arianalta ja Aberforthilta.
Albuksen päässä pyöri, eikä mitenkään hyvällä tavalla. Viimekertaisen Gellertin luona tapahtuneen välikohtauksen jälkeen hän ja Gellert olivat tavanneet vain jonkun valvovan katseen alla. Albus oli ottanut asiakseen varmistaa, etteivät he jääneet kahdestaan pitkiksi ajoiksi. Tämä toisaalta turhautti Albusta, ja varmasti Gellertiäkin, mutta Albuksen velvollisuudentunto oli vielä toistaiseksi turhautumista vahvempi. Albus soimasi itseään siitä, että oli antautunut hetken vietäväksi sillä tavalla. Ei sillä niinkään ollut väliä, jos olisi kerännyt lisää hankaluuksia vain itselleen, mutta kevyin perustein hän ei voisi sotkea tähän mukaan perhettään, tai Gellertiä. Albus havahtui mietteistään, tuntien kevyen kosketuksen olkapäällään. Ariana hymyili veljelleen pienesti, käyden istumaan viereiseen tuoliin.

”Pelataanko?” Ariana kysyi, odottamatta vastausta, ja alkoi järjestellä valkoisia nappuloita omille paikoilleen laudalla. Albus hymyili, alkaen tehdä samaa mustille nappuloille. Ariana hyräili itsekseen, ja Albus tunsi olonsa hieman paremmaksi synkkien ajatustensa jälkeen.
He olivat syöneet tunti sitten illallisen, jonka ilmeisesti Ariana ja Aberforth olivat yhdessä valmistaneet. Albus tunsi pienen omantunnon pistoksen, koska oli lyönyt paljon laimin velvollisuuksiaan ja vastuutaan perhettään kohtaan. Hän oli vain hukkunut omiin ongelmiinsa ja no, Gellertiin.
”Abe on saanut tarpeekseen naamastani tälle illalle?” Albus kysyi tavoitellen keveää ääntä. Ariana hymyili pienesti, siirtäen sotilastaan laudalla.
”Hän vain on huolissaan. Ja tiedäthän sinä millainen Abe on. Sanat eivät ole hänen vahvin puolensa.”
”Huolissaan mistä?”
”Mitä sitten tapahtuu, kun hän palaa kouluun ja me jäämme tänne kahdestaan.”
”Ai.” Albus sanoi yllättyneenä. Hän ei ollut varautunut, että hänen sisaruksensa keskustelisivat näistä asioista ilman häntä. Toisaalta Albuksella oli ollut muita kiireitä.
”Abe palaa kouluun ja me jäämme kotiin.” Albus sanoi hiljaa, siirtäen ratsuaan paremmin asemiin laudalla.
”Entäs Gellert?”
”Mitä hänestä?”
”Aikooko hänkin jäädä?” Ariana kysyi luonteenomaiseen tapaansa kevyesti. Albus kurtisti kulmiaan katsellen siskoaan mietteliäänä. Toisaalta hän ja Gellert olivat puhuneet varjelusten jäljittämisestä, ja keräämisestä yhdessä. Toisaalta taas Albus tiesi, että oli sidottu jäämään tänne pikkukylään niin kauaksi aikaa, kun Ariana eläisi. Tai ainakin siihen saakka, kunnes Aberforth olisi valmistunut koulusta. Suunnitelma oli roikkunut ilmassa hieman epämääräisenä, eikä Albus ollut halunnut miettiä sitä liian tarkkaan. Hän ei ollut valmis näkemään sen toimimattomuutta ja ongelmakohtia.
”En tiedä.” Albus sanoi hiljaa, katsellen pelilautaa Arianan sijaan.
”Luulen, että jos pyytäisit, hän jäisi.” Ariana jatkoi kevyeen sävyyn, syöden Albuksen nappulan laudalta. Albus kohautti olkiaan vastaukseksi Arianan toteamukseen.
”Ehkä. Mutta asiat eivät ole aina niin yksinkertaisia Ariana.”
”Sinulla on myös tapana tehdä asioista monimutkaisempia kuin ne ovat. Shakkimatti.” Ariana sanoi kasvot leveässä virneessä. Albus tutki edessään olevaa pelilautaa, pudistaen sitten huvittuneena päätään. Ariana oli petrannut peliään edellisestä kerrasta.
”Näköjään.” Albus sanoi vino hymy huulillaan. Ariana säteili, ja nousi nojatuolistaan halatakseen Albusta. Albus vastasi siskonsa halaukseen tottuneesti.
”Älä tee asioista liian monimutkaisia Gellertin kanssa. En tiedä mitä teidän välillänne tapahtui, mutta olette kumpikin onnettomia koko tilanteesta.” Ariana kuiskasi, ennen kuin irrottautui halauksesta pieni hymy huulillaan, kadoten sitten omille teilleen talon uumeniin.

 Albus istui pitkään mietteissään rispaantuneessa nojatuolissa, kunnes kahmi käsiinsä sivupöydältä pergamenttia, ja sulkakynän. Hän kirjoittaisi Gellertille saman tien, eikä enää kiertelisi asiaa. Oli väärin Gellertiäkin kohtaan, että hän vältteli tätä, ja koko jännitettä heidän välillään. Jos Gellert oli valmis riskeihin, mitä heidän yhdessä olonsa aiheuttaisi, miksi Albus jarruttaisi asiaa? Olihan aivan ilmiselvää, että hän oli täysin hullaantunut Gellertiin.

[Karvis]

Tää oli aivan ihana ja samaan aikaan haikea, koska tätä mietti canonin tapahtumien kautta, vaikka tässähän ei ole tiedossa käykö tässä samalla tavalla kuin canonissa ja aina sitä vähän toivoisi onnettomien tapahtumien kanssa, että ne korjaantuisikin. Arianna oli niin suloinen ja toiveikas ja tuki veljeään, että se pahensi huomattavasti ajatusta, että hänelle kävisi kohta huonosti. Mä tykkään tosi paljon tämän tunnelmasta. Albus on vaikeiden valintojen äärellä ja voi vain kuvitella, miltä hänestä tuntuu, kun hänen pitäisi valvoa siskoaan ja muut polttavat asiat kiinnostaisi. Ei ole helppo paikka ja siinä tuntui myös syyllisyyttä.

[Hurrikaani]

Karvis, kiitos ihanasta kommentista. <3

Mutta joo tätä oli kiva kirjoittaa, jotenki kiva päästä tutkii ja kirjoittaa Dumbledoren perhesuhteista ja muutenkin tästä koko kokonaisuudesta. :3

Ja kiva että eksyit tän pariin. :3

Lähetetty minun M2006C3LG laitteesta Tapatalkilla

[Meldis]

Tosi kiva miljöön muutos! Albuksen ja Arianan suhteesta on kiva lukea, mielellään luen enemmänkin. ^^ Ylipäätään tässä oli tosi kivoja yksityiskohtia liittyen tuoliin ja shakkiin. Vaikka alunperin äiti ei ollut halunnut luopua nojatuolista, oli se jäänyt paikalleen myös sen jälkeen, kun hän oli kuollut. Ehkä se nyt muistuttaa lapsia molemmista vanhemmistaan. Minulla on mummini keinutuoli ja se ei yhtään sovi muuhun asuntooni, kun on vähän vanhanaikainen ja tummaa puuta, mutta en ikimaailmassa suostu luopumaan siitä. ^^

Tykkään tosi paljon Arianan ja Albuksen suhteesta. Albus varmaan on pitkän ikänsä aikana oppinut paljon ja siksi kuulostaa viisaalta Harryn aikaan, mutta minä luulen, että Ariana se vasta viisas olisi ollut, jos olisi saanut elää pidempään. Ehkä veljensä olisivat saaneet oppia häneltä. Etenkin tuntuu, että Albus on ehtinyt tässä lyhyessä ajassa oppia häneltä tunneälykkyyttä, että hän oli tässä vaiheessa pikemminkin klassisesti älykäs ja myöhemmin minusta hänen älykkyytensä näkyy nimenomaan tunneälykkyydessä. Shakinpeluu tuntuu myös kivan vanhanaikaiselta, mutta silti miellyttävältä ajanviettotavalta, ennen radiota tai televisiota (mitä ei toki ehkä Dumbledorejen asunton koskaan hankittaisi ).

Minusta on myös jännä, miten näytät, että Ariana piti Albuksestakin ja halusi viettää aikaa hänen kanssaan. Aberforth kun myöhemmin kirjoissa kertoo, että Ariana piti hänestä enemmän ja hän sai siskonsa rauhoittumaan. Olen ihan varma, että hän väritti kertomusta ja on kiva, että näytät, miten asia ei ollut tismalleen niin, miten Aberforth muistaa. Kiitos tästä taas! ^^

[Hurrikaani]

Moikka Meldis.

Tähän oikeestaan nää yksityiskohdat fiksaantui ihan tosiaan ajatuksesta että Ariana ja Albus pystyisi olemaan ns vaivattoman oloisesti omia itsejään. Ja jotenkin yhdistin tähän omassa päässäni vahvasti shakkilaudan ja semmoisen ylimukavan nojatuolin.

Ja näiden kahden suhdetta tosiaan kun pohdiskelin ittekseni, niin mietin just paljonko Aberforthin kertomuksessa oli vain hänen näkökulmansa, ja kuinka taas toisaalta Albus ja Ariana tulisivat keskenään toimeen kun Abe olisikin pois kuvasta. Mutta kiva että tästä kuitenkin välittyy sellainen sisarellisuus ja läheisyys, vaikka Albus kenties on siskolleen ollut aina hieman etäisempi, kuin Aberforth. Mutta itse päässäni kuvittelen vahvasti että jotenkin heillä olleen ainakin isän vankilaan joutumisen jälkeen läheisemmät välit, kun ovat ns. oppineet vaan pärjäämään keskenään ja luottamaan vaan perheeseen.

Hieman oon seuraavaa osaa aloittanut suunnittelemaan, mutta katsotaan koska ehdin kirjoittaa sen oikoluettavaksi asti.

Lähetetty minun M2006C3LG laitteesta Tapatalkilla

[valokki]

Olipas taas hurjan kivaa jatkoa tarinalle! Pidän todella paljon siitä, kun Albuksen ja Gellertin välien lisäksi tuot paljon esille myös sisarusten keskinäisiä välejä, niistä on todella mielenkiintoista päästä lukemaan ja ne syventävät tarinaa hienosti! Lisäksi on mukavaa, kuinka paikka vaihtelee vähän joka osassa, ja tämän osan ympäristö kaikkine yksityiskohtineen loikin hyvin rauhallista ja seesteistä tunnelmaa.

Tämä sun versio Arianasta on kyllä aivan ihana! Vaikka hän onkin vielä todella nuori, osaa hän kuitenkin olla hyvin lempeä, ymmärtäväinen ja viisas. Olen ihan samaa mieltä Meldiksen kanssa; veikkaan, että Arianasta vasta se viisas olisi tullutkin, jos vain olisi saanut elää pidempään. On todella kiva päästä lukemaan myös Albuksen väleistä sisareensa, ja koko heidän kanssakäymisestään huokui syvä välittäminen toista kohtaan. Arianasta huomasi myös, kuinka tarkkanäköinen hän on veljensä suhteen ja kuinka hyvin hän veljensä tuntee.

Pakko myöntää, että samalla on hyvin katkeransuloista lukea Albuksen ja Arianan väleistä, kun tietää, miten Arianalle tässä käy ja vieläpä hyvin pian. Kirjoja lukiessa Arianaa ei osannut niin kovasti surra, kun häneen ei ollut päässyt hahmona tutustumaan, ja Albuksenkin suru Arianan kuolemasta tuntui kumpuavan hyvin vahvasti huonosta omatunnosta eikä siitä, että hän olisi erityisemmin välittänyt siskostaan (uskon siis, että välitti, mutta jotenkin se huono omatunto nostettiin kaikkein selkeimmin pinnalle aiheesta). Näiden sun fikkien kautta Arianan hahmoa on alkanut itsekin ajatella enemmän ja tuntuu, että häneen on päässyt tutustumaan paremmin, ja olenkin häneen kerennyt jo tykästymään kovasti.

Kiitos jälleen hirmuisen kivasta osasta!

[Hurrikaani]

Äääh apua kiitos kommentista valokki. ;_;

Musta on ihanaa et ihmiset on löytänyt tän pariin, ja harmittaa kun en oo saanut vielä seuraavia ajatusta pidemmälle suunniteltua. Mutta kyllä se seuraava osa tulee kun kerkeää. <3

Mutta tää on kyllä tosi opettavainen matka itselleenkin kun on päässy tutkimaan näiden kaikkien hahmojen välejä ja ihmissuhteita.

Lähetetty minun M2006C3LG laitteesta Tapatalkilla

[Kelsier]

Kommenttikampanjasta hei!

Tykkäsin miten kivasti tässä oli esitelty Arianan luonnetta. Kirjoissa hän oli vain pienesti mainittu sivuhahmo, josta jäi kuva aika surullisesta ihmisestä. Mutta hän on ihan hyvin voinut olla iloinen ja herkkävaistoinen niin kuin tässä. Albus ja Abe ovat kumpikin vahvoja persoonia, joten jos heidän välejään jokin hiertää, niin se hiertää kovaa, kuten Albuksen ja Gellertin yhteiset suunnitelmat tässä. Onneksi Ariana toimii välittäjänä

Kiva, kun kirjoitit!

-Kel

[Hurrikaani]

Hei Kesler ja kiva kun eksyit tän pariin kommenttikamppiksen kautta.<3

Ja kiva että tästä löyty sellaisia elementtejä mitä ei oo liikaa käytetty, en tiiä onko Arianasta ylipäätään kirjoitettu finissä muuten kuin maininnan tasolla ni tää on kyl kiva haaste kun pääsee tutkimaan näitä sisarussuhteita näissä ficeissä. :3

Lähetetty minun M2006C3LG laitteesta Tapatalkilla

[Violetu]

Kommenttikamppiksesta iltaa o/

Tämä oli jotenkin ihana pieni hetki angstisesta taustavireestä huolimatta.
Nuo Albuksen pohdiskelut, ja varsinkin se, miten Ariana vaan kevyesti toteaa tuollaista, toi jotenkin canonin tapahtumat tosi lähelle ja pisti samaistumaan Albukseen tosi vahvasti (itselläkin on tällä hetkellä sellainen olo, että olen jumissa tietyssä paikassa😅).
Fiilasin myös isän vanhaa nojatuolia, joskus vanhoissa "sisustukseen sopimattomissa" huonekaluissa vaan on sitä jotain, olivat ne kuinka rispaantuneita ja aikaa nähneitä tahansa.

Otsikko oli myös aika veikeä, kun sitä alkoi luettuaan miettimään. Oli jotenkin hyvin odottamatonta, että Ariana voitti Albuksen niin helposti shakissa (eli kumpikohan tässä nyt sitten lopulta oli se sinisilmäinen, tai ehkäpä molemmat omalla tavallaan olivat ).
Vähän kyllä sattui sisuksiin, kun Ariana niin kevyesti toteaa, että Gellert varmaan jäisi jos Albus vaan pyytäisi. Kun tietää, ettei se ihan niin menisi.
Kiitokset tästä makupalasta ^^

~Violet

[Hurrikaani]

Kiitos ihanasta kommentista Violetu! Hetkellinen hämmennys kun tästä pomppasi mulle sähköposti ilmoitus, koska tän kirjoittamisesta on jo tovi jos toinenkin.

Mutta ihana että eksyit tän pariin kommenttikamppiksen myötä. :3

Ja tuosta shakin peluusta, mie vähän luulen ettei Albus ihan täysillä peliä pelannutkaan, ehkä hällä olo ajatukset vähän muualla ja jossakussa tietyssä. Ja oon halunnut kirjoittaa Arianasta tässä kuitenkin samanlaisen perustan saaneena kuin veljillään. Kirjoja, sivistystä ja oppia kotioloissakin, vaikka Ariana ei itse kouluun päässytkään itsestään riippumattomista syistä.

Kiitos vielä kovaa ihanasta iltapiristyksestä! <3

Lähetetty minun M2006C3LG laitteesta Tapatalkilla