Nimi: Sormenjälki
Tekijä: marieophelia
Päähenkilöt: Kutka (Peter), Percy (pieni Percy/ Penelope)
Genre: oneshot, draama, mysteeri
Ikäraja: S
Yhteenveto: Joulun alla 1981 Weasleyn perheeseen saapuu uusi asukas. Rotta valitsee Percyn, mutta valitseeko Percy lopulta Kutkaa?
A/N: Velhomaailman 1980-luku jostain syystä kiehtoo tällä hetkellä. Kutka-Peterillä tuo vuosikymmen oli vähintäänkin erikoinen, Percy sai tuskin koskaan tietää, mikä hänen elämässään oli erikoisinta. Lisäksi olen aina miettinyt, milloin Percy erosi Penelopesta, joten tässä yksi ratkaisu siihenkin.
Jätäthän kommenttisi, jos todella luit tämän! Koetin pitää tekstin tiiviinä ja olla eksymättä sivujuoniin.
// Pari kertaa olen kirjoitusasua muokkaillut, kirjoitushetkellä pelkäsin niin kovin uutta monen vuoden kirjoitusblokkia, että alkuperäinen julkaisu jäi vähän hutaisuksi. Saa ja pitääkin sanoa, jos joku kohta yhä tökkää
SormenjälkiTaikaministeriöllä ei ollut varaa maksaa työntekijöilleen joulubonuksia sinä vuonna, sillä kaikki liikenevät varat kuluivat sodan tuhojen jälleenrakennukseen. Weasleyn perheessä tieto bonusten peruuntumisista otettiin vastaan tyrmistyneinä. Arthurilla ja Mollylla ei mitenkään olisi varaa hankkia joululahjaa kaikille seitsemälle lapselleen, nielihän suurperhe tavallisena arkenakin jokaikisen sulmun Arthurin vaatimattomasta palkasta.
Siksi rotta ilmestyi kuin taivaan lahjana.
Ensin rotan löysi Charlie. Charlie oli eläinrakas poika ja kuullessaan ruokakomerosta ylimääräistä rapinaa hän ei suinkaan juossut parkuen äitinsä luo.
”Voi otusparka!” Charlie sanoi. ”Näytät stressaantuneelta.”
Charlie keräsi kiireesti rotanloukut lattialta ja sysäsi ne roskakoriin. Sitten Charlie avasi ison pussin juustonaksuja, sillä rottapoloinen vaikutti nälkäiseltä. Roskakori nielaisi loukut yökäten, jolloin lempeä Charlie antoi sillekin palanpainikkeeksi pari naksua.
Eräänä iltana Arthurin alkoi tehdä mieli ylimääräistä voileipää. Yllätyksekseen hän löysi ruokakomerosta Charlien: poika seisoi komeron lattialla polvillaan ja piteli käsissään isoa jauhopussia.
”Mitä ihmettä sinä teet, Charlie?”
Charlien kasvoilla häivähti syyllinen ilme. Arthur ehti epäillä vaikka mitä, mutta huomasi sitten rotan, joka lepäili tyytyväisenä jauhoissa. Vai tällainen salaisuus pojalla oli! Arthur pudisti huvittuneena päätään. Hän tiesi, että jos Molly olisi löytänyt ruokakomerostaan ylimääräisen asukin, olisi hän epäilemättä myrkyttänyt sen.
”Taidat pitää tuosta pikkukaverista?” Arthur tokaisi. Charlien ilme meni hieman vaikeaksi.
”Onhan se mukava, mutta…”
”Mutta?” Arthur ihmetteli. Hän ei ollut tottunut kuulemaan mutta-sanaa Charlielta, kun oli kyse eläimestä.
”Se on jollain tapaa erikoinen. En tiedä. Minulla on jotenkin kutkuttava tunne sen luona. Ihan kuin se nytkin kuuntelisi, mitä me puhutaan.”
Charlie oli omissa oloissaan viihtyvä vaitelias poika, joka perusti ihmisistä vain sen verran kuin oli tarpeen. Hänen sydämensä kuului eläimille. Jokin vaisto kertoi hänelle, mitä eläin ajatteli, mitä se kaipasi ja miten sitä tuli lähestyä. Mutta jostain syystä ruokakomeron rottaan Charlie ei tuntenut minkäänlaista yhteyttä. Hän ei osannut sanoa isälleen, mistä se johtui.
Arthur huokaisi. Olisi kai parasta viedä rotta aamulla läheisen lammen rantaan ja hukuttaa se.
Seuraavana aamuna Percy huomasi huoneensa lattialla levällään kaksi kirjaa. Se oli hivenen omituista, sillä Percy siivosi aina huolellisesti kaikki tavarat paikoilleen ennen kuin kävi nukkumaan.
Eläinmaailman sankartekoja lojui auki sivulta 564. Percy ei ollut koskaan lukenut kirjaa niin pitkälle, mutta luku näytti kertovan sankarirotta Betassusta, joka vuonna 1766 pelasti omistajansa palavasta talosta. Toinen kirja
Älykkyyden äärirajoilla taas kertoi rottien poikkeuksellisista oppimiskyvyistä. Percy ei ollut koskaan tullut ajatelleeksi, miten erinomaisia otuksia rotat olivatkaan.
”Äiti, isä! Tiesittekö, että rotan älykkyysosamäärä on kaksinkertainen pöllöön verrattuna!” Percy hihkui. Uusi tieto tuntui aina paljon tärkeämmältä, kun sillä sai leuhkia toisille.
Arthur hämmästyi Percyn äkillistä rottainnostusta, mutta oli siitä enemmän kuin hyvillään. Ruokakomeron rottaa ei tarvitsisikaan hukuttaa, eikä yhden lapsen joululahjaan kuluttaa sulmuakaan.
Percy oli kirjaviisas ja pikkuvanha poika, mutta erityisen terävä hän ei ollut. Jauhoinen miehen sormenjälki
Eläinmaailman sankartekojen sivun 564 alakulmassa jäi häneltä tyystin huomaamatta.
***
Percy oli mainio isäntä rotalle. Pienemmät lapset yrittivät jatkuvasti vetää sitä hännästä ja pahankurinen Fred vannoi muuttavansa rotan vielä jonain päivänä keltaiseksi. Mutta Percy piti Kutkan visusti turvassa huoneessaan kuten kaiken muunkin, mikä kuului hänelle. Percy oletti, että rotta oli ostettu Ihmeiden eläintarhasta, eikä isällä tai Charliella ollut sydäntä oikaista hänen luuloaan. Isä oli kertonut rotan nimeksi Kutka: Ihmeiden eläintarhassa pidempään asustelleilla eläimillä oli yleensä valmiina jokin nimi. Kutkan ikää oli vaikea arvioida, mutta poikasvuotensa se oli selvästi jo ylittänyt.
Percy oli vakuuttunut rottansa älykkyydestä, vaikka useimmiten se vain söi tai nukkui. Joskus kuitenkin Percy löysi Kutkan mutustelemassa toffeekärpäsiä, joiden säilytyspaikka periaatteessa sijaitsi pienelle rotalle aivan saavuttamattomassa paikassa katonrajassa ja sitä paitsi lukollisessa kaapissa. Kutkalla täytyi olla salaisia voimia, joita se käytti, kun Percy ei ollut läsnä. Percy oli hyvin ylpeä rotastaan.
Percyn kiintymys Kutkaan alkoi rakoilla vasta, kun poika sai kirjeen Tylypahkasta.
”Oppilaat voivat tuoda myös pöllön TAI kissan TAI rupikonnan”, Percy luki epätoivoisena. ”Äiti en minä voi ottaa Kutkaa Tylypahkaan! Se on vastoin sääntöjä.”
Bill ja Charlie lähinnä nauroivat hänen huolelleen: ”Eri asia, jos aikoisit viedä sinne possun tai kalkkunan. Rotta on täysin harmiton lemmikki.”
Mutta Percyn huoli kasvoi päivä päivältä.
”Äiti, en halua joutua jälki-istuntoon huonon käytöksen vuoksi heti ensimmäisenä päivänä. Sallitut eläimet on lueteltu tarkasti”, Percy julisti mahtipontisena, joskin hieman itkuisena.
Lopulta Molly kirjoitti vararehtori McGarmiwalle ja kysyi, voisiko Percy tuoda kouluun rotan. Percyä ei saanut muuten rauhoittumaan. McGarmiwa vastasi, että rotta ei olisi ongelma, Percyn pitäisi vain huolehtia, etteivät toisten oppilaiden kissat tai pöllöt kävisi sen kimppuun.
Kutka matkusti erikoisluvalla Tylypahkaan. Siitäkös Percy oli tohkeissaan. Percy pakkasi Kutkan pieneen pahvilaatikkoon, jonka kylkeen hän varmuuden vuoksi teippasi McGarmiwan kirjeen.
”Nyt pääset Tylypahkaan. Sellaista paikkaa et olekaan ennen nähnyt”, Percy sanoi rotalleen. Kyllä lemmikin kanssa olikin mukava lähteä kouluun, Percy ei tuntenut itseään ollenkaan niin yksinäiseksi kuin oli salaa pelännyt.
***
Eräänä päivänä Percy lähestyi Kutkaa vakavana. Hän roikotti kädessään taas yhtä Tylypahkan kirjettä ja toisessa kädessään hänellä oli jokin pinssi, jota hän piteli kuin Irvetan yleisavainta.
”Kuule Kutka”, Percy sanoi. ”Odotin hyvää hetkeä, mutta elämässäsi on vaikeaa erottaa sellaista.”
Kutka makasi tyynyllä. Oli vaikeaa havaita, kuunteliko se.
”Asia on niin, että minusta on tehty valvojaoppilas. Ja minun on nyt käyttäydyttävä asemani mukaan.”
Luultavasti Kutka tiesi, mikä valvojaoppilas oli, miten tärkeän askeleen urallaan Percy ottaisi, olihan hän vaahdonnut unelmastaan päivittäin koko sen ajan, kun oli Kutkan omistanut.
”Valvojaoppilaan ei mielestäni pidä kanniskella mukanaan rottaa. Koulun säännöt eivät ole rottien suhteen aivan yksiselitteiset. Sinulla on toki McGarmiwan erikoislupa, enkä moiti sinua mistään. Mutta valvojaoppilaan on näytettävä hyvää esimerkkiä myös yksityiselämän puolella. Mikään kiintymys ei saa haitata hänen mainettaan.”
Percy nosti Kutkan sängyltä ja kohotti sen naaman omien kasvojensa tasolle.
”Olen pahoillani”, hän sanoi mahtipontisimmalla äänellään, äänellä jota oli harjoitellut sitä päivää varten, kun hänestä valittaisiin taikaministeri. ”Minun on annettava sinut veljelleni Ronille.”
Kutka näytti ottavan omistajanvaihdoksen tyynesti. Mahtoiko se edes erottaa Weasleyn lapsia toisistaan? Ei välttämättä. Percylle ostettiin sulavaliikkeinen pöllö, jolla hän rehvasteli melkein yhtä paljon kuin valvojaoppilaan merkillään. Kutkan hän unohti nopeasti.
Mutta kun Percyn ensimmäinen tyttöystävä ja suuri rakkaus Penelope Clearwater Percyn vihoviimeisenä koulupäivänä sai aamiaispöytään omituisen kirjekuoren täynnä Percyn päiväkirjan puuttuvia sivuja, (sellaisia joissa Percy epäili, ettei Penelope kenties ollut aivan tarpeeksi viehättävä tulevan taikaministerin vaimoksi), Percyn sisimmästä kumpusi merkillinen kaiku. Jotakin oli saattanut jäädä häneltä huomaamatta.
”Sinä ja sinun pyhä urasi!” Penelope huusi ja heitti suuttuneena sivut päin Percyn pöllämystynyttä naamaa.
Tyrmistyksekseen Percy erotti sivuilla paitsi oman säntillisen käsialansa myös pienenpienet rotan käpälänjäljet.