Kirjoittaja: Lyra
Ikäraja: S
Varoitukset: -
A/N: Minä sain pitkästä aikaa inspiraatiota kirjoitella ja aloitan vihdoin saaga-haasteen tämän myötä.
Venus on aurinkokunnan toinen planeetta Auringosta lukien. Se näkyy Maahan kirkkaana aamu- ja iltatähtenä ja on taivaan kirkkain tähtimäinen kohde - wikipedia
Aamutähti
Valot syttyivät pieneen huoneeseen ja luukut ikkunan edessä aukenivat hitaasti. Thalia hätkähti hereille ja hieroi silmiään. Venuksen pilvinen pinta näkyi ikkunasta. Merea nukkui edelleen omassa sängyssään huoneen toisella laidalla. Nainen oli kietoutunut ohueen peittoon ja kääntynyt kohti seinää, mutta Thalia erotti punaiset hiuskiehkurat lakanoita vasten.
Herätyskello heidän yhteisellä yöpöydällään näytti seitsemää. Keskellä avaruutta ei oikeastaan voinut erottaa päivää ja yötä, mutta he elivät Maan ajassa. Tietokone oli ohjelmoitu sytyttämään ja sammuttamaan valoja oikean vuorokausirytmin säilyttämiseksi.
Thalia kiskoi mekaanikonhaalarit ylleen lattialta ja avasi oven kylpyhuoneeseen heilauttamalla kättään sensorin edessä. Valot syttyivät välkähtäen ja Thalia katsoi väsynyttä itseään kylpyhuoneen peilistä.
päivä 1702, välkkyi peilin yläkulmassa. Alla oli pitkä lista ilmoituksista, jotka Thalia pyyhkäisi pois näkyvistä harjatessaan hampaita. Kuuden vuoden komennus Iltatähdellä oli jo melkein ohi. Thalia oli ollut yhdeksäntoista lähtiessään kotoa. Komennuksista ei juuri maksettu palkkaa, mutta jokainen sai ruokaa ja asuinpaikan. Sellaiset asiat olivat kovin harvinaisia Maassa.
Thalia sitoi hiuksiaan, kun Merea viimein kömpi sängystään kylpyhuoneeseen. Nainen ainoastaan nyökkäsi, ennen kuin riisui kaikki vaatteensa kasaan lattialle ja avasi suihkun.
“Minä menen aamupalalle”, Thalia sanoi. Merea mumisi vastauksen, joka katosi veden pauhun sekaan.
Thalia vilkaisi ikkunaa, ennen kuin avasi oven käytävälle. Iltatähti oli kääntynyt niin, että Venus ei enää näkynyt ikkunasta. Oli enää vain loputtomasti tyhjää avaruutta ja tähtiä. Vesi kohisi edelleen kylpyhuoneessa, kun ovi valui kiinni Thalian poistuessa huoneesta.
Käytävällä ei ollut ketään, mutta Thalia otti suunnakseen ruokalan. Käytävän seinät olivat metalliset, mutta aina silloin tällöin ikkuna avautui kohti avaruutta. Thalia oli aluksi hämmästynyt joka kerta nähdessään jotain niin suurta ja avaraa, mutta yli neljän vuoden jälkeen, avaruus oli käynyt yhtä tutuksi kuin lapsuudenkodin ikkunasta avautunut näkymä ruuhkaiselle tielle.
Komennussillan ovi suhahti auki ja Thalia nyökkäsi miehistön jäsenille, jotka astelivat käytävälle. Hän sai vastaukseksi muutaman väsyneen nyökkäyksen, kun yövuorossa olleet kulkivat hänen ohitseen. Iltatähti oli varsin pieni avaruusalus. Miehistö koostui alle sadasta ihmisestä. Thalia oli oppinut tuntemaan heidät kaikki, vaikka olikin kaikista läheisin mekaanikkojen kanssa. Hän oli valmistunut vain muutamaa viikkoa ennen Iltatähden lähtöä ja suurin osa muusta miehistöstä oli silloin tuntunut erittäin kypsältä ja oppineelta. Thalia oli kuitenkin päässyt nopeasti osaksi ryhmää. Merea oli ollut hänen huonekaverinsa alusta asti, ja vaikka vanhempi nainen oli aluksi tuntunut kylmältä ja etäiseltä, he olivat tutustuneet toisiinsa.
Thalia heilautti kättään ruokalan ovella olevan sensorin edessä ja liittyi oven avauduttua jonon jatkoksi odottamaan aamupalatarjotintaan. Hänen edessään seisoi muutama tutkija, jotka olivat jo pukeutuneet valkoisiin takkeihinsa. Thalia oli koulussa opiskellut hieman fysiikkaa mekaniikan ohella, mutta ei ollut koskaan nauttinut biologiasta tai kemiasta. Niinpä hän sulki korvansa tutkijoiden puheelta ja vilkuili ympäri ruokalaa.
Marion heilutti hänelle kättään ja Thalia vastasi tervehdykseen. Marion oli aluksen ainoa ihminen, joka ei kuulunut miehistöön. Thalia oli kuullut, että mies oli maksanut omaisuuden päästäkseen mukaan Iltatähdelle. Hän oli odottanut, että Marion olisi ollut rikas idiootti, joka vain heitteli rahaa joka suuntaan saadakseen, mitä halusi, mutta Marion oli osoittautunut ainakin hieman erilaiseksi kuin Thalian mielikuvissa.
“Puuroa?” naisen ääni kysyi ja Thalia hätkähti katsomaan esiliinaan pukeutunutta ystäväänsä.
“Kyllä, kiitos”, Thalia vastasi ja katsoi, kun Holly mätti kaksi kauhallista puuroa metalliseen kulhoon. Tarjottimelle päätyi lisäksi lasi vettä ja muutama vitamiinitabletti.
“Mukavaa päivää”, Holly toivotti, kun Thalia kääntyi tarjottimensa kanssa kohti ruokalaa.
***
Muutamaa tuntia myöhemmin Thalia pyyhki hikeä otsaltaan kiivetessään huteria metallitikapuita konehuoneessa. Vasempaan käteen kiinnitetyn rannekkeen näyttö vilkkui ja Thalia näpäytti ruutua, ennen kuin tarttui jälleen tikapuihin ja jatkoi kiipeämistä.
“On vähän huono aika”, hän sanoi kiivetessään.
“Oletko sinä nähnyt minun mustaa takkiani?” Merea kysyi linjan toisessa päässä. Thalia huokaisi. Vain Merea soittaisi jonkun niin turhan asian takia kesken työpäivän.
“Eikö se ole sinun kaapissasi?” Thalia kysyi ja kiskoi itsensä tasanteelle. Hän pyyhkäisi letistä karanneet hiukset korvan taakse ja veti hetken aikaa henkeä. Korvaan kiinnitetystä kuulokkeesta kuului Merean tuskastunut huokailu.
“Luuletko, että minä soittaisin sinulle, jos se pirun takki olisi minun kaapissani?” Merea ärähti, mutta jatkoi sitten heti: “Anteeksi, olen vain väsynyt, enkä todellakaan kaivannut tätä.”
“Ei se mitään”, Thalia vastasi. “Käy katsomassa pesulasta, jos olet unohtanut hakea sen sieltä.” Merea huokaisi.
“Minäpä käyn. Kiitos pikkuinen.” Saman tien puhelu loppui ja Thalia kuuli tutun naksahduksen korvassaan.
“Oliko se Merea?” tuttu ääni kysyi ja pian samalle tasanteelle kiipesi toinen mekaanikon haalareihin pukeutunut tyttö. Thalia tunnisti Jasminan heti ja hymyili.
“Oli”, hän sanoi. “Etsi takkiaan.” Jasmina vastasi hymyyn.
“Meidän pitää ilmeisesti korjata ilmanvaihtojärjestelmää yhdessä”, Jasmina sanoi ja siirsi katseensa suureen metallilaitteeseen heidän vierellään. Kone oli aivan hiljaa, vaikka sen olisi pitänyt hurista tasaisesti. Iltatähden ilmanvaihtojärjestelmää pyöritti useampi samanlainen kone eikä yhden hajoaminen ollut vielä vaarallista, mutta kone piti silti korjata.
“Kenneth sanoikin, että joku tulee auttamaan minua”, Thalia sanoi ja otti ruuvimeisselin vyöltään. “Mukavaa, että se olit sinä.”
“Sinun kanssasi on aina mukavaa tehdä töitä”, Jasmina sanoi. Thalia ruuvasi koneesta yhden metallilevyn irti ja paljasti johtojen sekamelskan.
“Yritä sitten tästä sanoa mikä on vialla”, Jasmina naureskeli, mutta otti taskulampun käteensä ja näytti valoa Thalialle, kun tyttö alkoi varovasti siirrellä johtoja sivuun.
“Tuo”, Thalia sanoi ja osoitti johtojen taakse, jossa pieni metallinen osa oli kääntynyt ja tummunut.
“Miten tuo on päässyt tapahtumaan?” Jasmina ihmetteli ojentaessaan Thalialle muovisia pihtejä. Koneesta ei voinut kytkeä sähköjä pois ja oli turvallisempaa olla koskematta mahdollisesti sähköisesti varautunutta osaa metallilla.
“Osa on varmaan ollut huonossa kunnossa asentamisesta alkaen”, Thalia sanoi. “Ja nyt sen läpi on vain kulkenut liian suuri virtapiikki.” Jasmina nyökkäili.
“Onko meillä varaosia?” tyttö kysyi.
Thalia tökki pientä metallista osaa pihdeillään ja mietti.
“Ei varmaan mitään, mitä olisi tarkoitettu juuri tähän tarkoitukseen, mutta kuparilangasta voisi tehdä jotain korvaavaa”, hän sanoi hetken kuluttua.
“Minä voin kiivetä takaisin alas etsimään kuparilankaa”, Jasmina sanoi. “Tarvitsetko jotain muuta?”
“En usko”, Thalia sanoi ja kumartui jälleen koneen puoleen. “Tämän pitäisi onnistua helposti.”
Jasmina lähti kiipeämään tikapuita alas ja Thalia laskeutui istumaan tasanteen reunalle. Konehuone oli iso tila Iltatähden alakerroksissa. Se oli hämärä ja likainen. Pienet punaiset valot tuikkivat jokaisesta koneesta. Alhaalla kuljeskeli mekaanikkoja, jotka tarkistivat koneiden kuntoa ja Thalia vilkutti muutamalle tutulleen.
Rannekkeen näyttö välkähti ja Thalia luki Merean lähettämän viestin.
Takki oli pesulassa. Olet korvaamaton. Hän hymähti itsekseen. Iltatähden koneet hurisivat hänen ympärillään. Konehuoneessa hän ei ollut yhtä esillä kuin suuren avaruuden edessä, vaan turvallisesti kaiken keskellä. Hän tunsi koneiden sykkeen. Se muistutti kodista.
***
“Thalia”, Marion huikkasi ja Thalia pysähtyi tarjotin käsissään keskelle ruokalaa. Hän katsoi Marionia, joka viittoi häntä lähemmäs.
“Tule istumaan minun kanssani”, Marion pyysi, kun Thalia oli hänen pöytänsä vieressään. Thalia kohotti kulmiaan yllättyneenä.
“Tule nyt”, Marion houkutteli. “Vai istutko mieluummin yksin?” Thalia ei vastannut, mutta laski tarjottimensa vastapäätä Marionin omaa.
“Miksi sinä olet täällä näin myöhään?” Thalia kysyi istuessaan alas. Kello oli jo lähempänä yhdeksää. Thalia oli päässyt töistä jo aikoja sitten, mutta unohtunut lukemaan Maan uutisia. Ruokala oli jo melkein tyhjä.
“Odotin sinua”, Marion sanoi. Hänen tarjottimellaan ei enää ollut ruokaa. “Tulet yleensä aikaisemmin syömään.”
“Luin uutisia”, Thalia mutisi ja iski haarukkansa lautasella olevaan keinolihan palaan. Hetken he istuivat hiljaisuudessa, kun Thalia söi iltaruokaansa.
“Hetkinen”, Thalia sanoi sitten. “Miten niin yleensä? Oletko sinä vahtinut minun tekemisiäni.”
“En tarkoituksella”, Marion sanoi. Mies näytti hieman vaivaantuneelta. “Huomasin sinut. Aina silloin tällöin. Olet aina samaan aikaan aamupalalla kuin minä. Sitten aloin tervehtiä sinua ja sinä vastasit minun tervehdyksiini, vaikket ollut koskaan jutellut minulle.”
“Niinpä kai”, Thalia vastasi ja käänsi katseensa jälleen tarjottimensa puoleen.
“Minä olen halunnut päästä juttelemaan sinun kanssasi jo kaksi vuotta”, Marion jatkoi, “mutta olet aina jonkun mekaanikkoystäväsi kanssa ja puhutte asioista, joita kukaan muu ei ymmärrä, joten keskusteluun on hieman hankala liittyä.”
“Emme me -”, Thalia aloitti, mutta Marion keskeytti:
“Kyllä te puhutte. Ruuvimeisseleistä ja erilaisista kojeista.” Thalia kohautti hartioitaan ja joi kulauksen vettä lasistaan.
“Minä kuuntelin teitä aina silloin tällöin. Erityisesti silloin, kun olit sen tummahiuksisen naisen, Jasminan, kanssa. Jos olisitte sattumalta puhuneet kerrankin, vaikka aluksen komeista miehistä, mutta te puhutte aina töistä.”
“Olen pahoillani?” Thalia sanoi ja naurahti sitten. “Ehkä Iltatähdellä ei vain ole tarpeeksi komeita miehiä?”
Marionin ilme muuttui hetkeksi, mutta sitten itsevarma hymy palasi.
“Oletko aivan varma?” mies sanoi. Marionin silmät tuikkivat ja Thalia nauroi.
“Olet sinä ainakin hauska stalkkeri, jos ei muuta.” Thalia palasi jälleen ateriansa puoleen ja Marion viihdytti häntä kertomalla päivästään hulppeassa huoneessaan ja kuntoiluun tarkoitetulla uima-altaalla.
Kun Thalian lautanen oli tyhjä, Marion nousi ylös ja tarttui omaan tarjottimeensa.
“Anna minun saattaa sinut ovellesi”, Marion pyysi ja loi Thaliaan katseen, josta tyttö ei aivan saanut selvää.
“Jos noin kovasti tahdot”, Thalia vastasi ja nousi hänkin ylös. Hän joi vesilasinsa tyhjäksi, ennen kuin kantoi tarjottimensa tiskille, josta joku sen aamulla siistisi pois. He poistuivat ruokalasta ja Thalia viittasi Marionille oikean suunnan.
Marion käveli aivan hänen vierellään. Heidän sormensa melkein hipoivat toisiaan ja hetken Thalia huomasi miettivänsä, miltä tuntuisi pitää Marionia kädestä. Olisiko miehen käsi lämmin ja pehmeä. Hän vilkaisi nopeasti Marionia, jonka silmät tuikkivat edelleen iloisesti.
“Tässä se on”, Thalia sanoi, kun he tulivat vaatimattoman metallioven eteen, jonka takana oli hänen ja Merean huone. Marion katsoi ovea kummastuneena.
“Täälläkö sinä olet asunut kuluneet vuodet?” mies kysyi. Thalia nyökkäsi. Marion näytti siltä, että aikoi sanoa vielä jotain, mutta nipisti sitten huulensa kiinni ja kääntyi Thalian puoleen.
Thalia katseli Marionia. Mies oli pitkä. Hän ei ollut tajunnut sitä aikaisemmin, kun mies oli istunut. Mutta nyt Marion vierellään, Thalia tunsi olonsa niin pieneksi. Hän antoi katseensa seurata Marionin käsiä ja sitten rintakehää, kunnes yhtäkkiä huomasi tuijottavansa miestä suoraan silmiin. Marion katsoi häntä takaisin ja hymyili. Miehen katse oli intensiivinen, tarkka.
Thalian posket lehahtivat punaisiksi ja hän siirsi katseensa lattiaan.
“Oli hauska jutella”, hän mutisi.
“Haluaisitko sinä jutella minun kanssani uudestaan?” Marion kysyi.
“Ehkä”, Thalia mutisi ja heilautti kättään oven vieressä olevan sensorin yllä. Ovi aukeni suhahtaen ja Thalia pakeni huoneen puolelle.
“Nyt minun on aivan pakko mennä. Hyvää yötä”, Thalia tokaisi nopeasti. Marion katsoi häntä yllättyneenä, kun ovi valui kiinni heidän välissään. Thalian sydän hakkasi.
“Kuka se oli?” Merea kysyi sängystään, jossa hän selaili omalta näytöltään jotakin.
“Marion”, Thalia vastasi ja nappasi pyyhkeensä hyllyltä, ennen kuin marssi kylpyhuoneeseen.
Tuijottaessaan omaa kalpeaa kuvajaista peilistä Thalia avasi letin, jolle oli aamulla hiuksensa solminut. Peilin pinnalla välkkyi uusi viesti, mutta Thalia pyyhkäisi sen pois. Hän viikkasi vaatteensa pinoon hyllylle ja astui suihkun alle.
Kylmä vesi hakkasi Thalian selkää. Tuuletusjärjestelmä humisi ja hän antoi silmiensä valua kiinni. Jälleen yksi päivä Iltatähdellä oli ohi. Thalian käsiä särki ja jalat tuntuivat voimattomilta. Hieroessaan shampoota silmiinsä Thalia hengitti syvään ja antoi kehonsa rentoutua. Huuhdellessaan itseään Thalia antoi itsensä vihdoin ajatella sitä katsetta, jonka Marion oli luonut häneen huoneen ovella. Marion oli katsonut niin syvälle häneen. Se oli tuntunut joltakin. Hän ei ollut ennen kokenut mitään sellaista.
Thalia väänsi suihkun kiinni ja odotti hetken paikoillaan, kun vesi putoili hänen hiuksistaan. Sitten hän kietoi itsensä pyyhkeeseen ja pesi hampaansa katsomatta peiliin enää kertaakaan. Sen jälkeen hän päästi Merean kylpyhuoneeseen.
“Hyvää yötä”, Thalia huikkasi ja kiipesi omaan sänkyynsä. Herätyskello naksahti näyttämään iltakymmentä ja ikkunan luukut sulkeutuivat hitaasti. Valot hämärtyivät, ennen kuin sammuivat kokonaan.
Thalia tuijotti kattoa, jota ei voinut enää nähdä. Väsymys valui hänen jäseniinsä. Veden kohina kaikui kylpyhuoneesta, kun Thalian silmät alkoivat valua kiinni. Marionin kasvot palasivat hänen mieleensä. Thalia käänsi kylkeä ja oli unessa, ennen kuin Merea hiippaili kylpyhuoneesta omaan sänkyynsä.
***
Valot syttyivät pieneen huoneeseen ja luukut ikkunan edessä aukenivat hitaasti. Thalia hätkähti hereille ja hieroi silmiään. Venuksen pilvinen pinta näkyi ikkunasta.
