Otteita Sylvia Rastaan seikkailuista | S | raapaleita, uusin 02.08.

[hiddenben]

Nimi: Otteita Sylvia Rastaan seikkailuista
Kirjoittaja: hiddenben
Ikäraja: S
Genre: hassut päähänpistot, seikkailut, ystävyys
Hahmot: Sylvia, Aatos ja Konsta sekä muutamia muita sivuhahmoja
Haasteet: FF1000 sanalla oikeamielisyys, Originaalikiipeily sanalla mahdollisuus
Yhteenveto: Sylvia on 12-vuotias terävä ja kekseliäs tyttö, jonka suosikkiasioihin lukeutuvat luonto, seikkailut yhdessä Aatoksen ja Konstan kanssa sekä uuden oppiminen. Elämä ei ole aina helppoa, mutta onneksi ystävät ja Sylvian rempseä suhtautuminen asioihin auttavat.

K/H: Olen kirjoittanut Sylviasta muutamankin novellin (löytyvät täältä), mutta viime aikoina Sylviasta on tullut kirjoitettua myös raapalemuodossa Raapalejuoksuun. Ajattelin, että haluan julkaista ne myös erikseen, koska ne täydentävät novelleja ja löytyvät tällä tavoin samasta paikasta Lukuiloa! Toivottavasti Sylvian leikkisyys tempaa mukaansa. Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita!

Otteita Sylvia Rastaan seikkailuista

01 Hyvä, paha kotiaresti
02 Talitintti
03 Lipeälapset
04 Hunajaa
05 Vain kesäjuttuja
06 Epävarmuuden askelia

[hiddenben]

Hyvä, paha kotiaresti

Sylvia istuu huoneensa lattialla ja murjottaa. On lauantai, yksi viikon parhaimmista päivistä, mutta hänet on laitettu kotiarestiin eikä hän näin ollen saa lähteä minnekään.

“Se on huutava vääryys!”

Niin Sylvia sanoi edellispäivänä isälleen, joka yritti samanaikaisesti lohduttaa säikähtänyttä äitiä ja väittää vastaan Sylvialle, joka halusi selittää, ettei koulun korkealla kivimuurilla tasapainotteleminen ollut lainkaan vaarallista. Pikemminkin se oli päätä huimaavan hauskaa!

(Sitä paitsi, ei Sylvia varmaankaan olisi tehnyt sitä, jos olisi tiennyt isän päättäneen kävellä hänen alakoulunsa ohitse juuri tänään ja juuri siihen aikaan, kun Sylvian koulupäivä päättyy. Yleensä isä työskentelee myöhään iltaan ja ehtii harvoin päivälliselle, mutta tietenkin juuri tänään, kun rinnakkaisluokan Alma oli haastanut Sylvian kävelemään muurilla, isä päätti kerrankin lopettaa työt ajoissa.)

“Puhelin pois ja mihinkään et lähde!” äiti huusi kuullessaan Sylvian teosta - eikä edes kehunut, vaikka Sylvia oli sanonut kävelleensä muurin päästä päähän horjahtamatta kertaakaan!

Nyt Sylvia istuu toista päivää kotiarestissa ja istuu vielä maanantaiaamuun asti. Koko viikonloppu on pilalla ja vain typerän Alman haasteen takia! Mutta mitä muutakaan Sylvia olisi voinut tehdä kuin suostua? Kurjinta on se, että he olivat suunnitelleet Salaseuralle jännittävää polkuvaellusta juuri sunnuntaille, mutta nyt se jäisi tekemättä. Eikä Sylvia edes voi kertoa pojille jääneensä kotiarestiin, koska hänellä ei ole puhelinta.

Silloin hänen ikkunaansa lennähtää pieni kivi. Plip! se sanoo. Sylvia nousee lattialta ja katselee hetken silmät sirrissä pimenevään iltaan, kunnes näkee Aatoksen heiluttavan kättään. Sitten Konstakin ilmestyy Aatoksen viereen ja käskee elehtien avata ikkunan. Sylvia tekee työtä käskettyä ja sitten Konsta jo heittää hänelle pienen köyden, jonka Sylvia saa napattua kolmannella yrityksellä.

Kaiken tämän he tekevät mahdollisimman hiljaa, vaikka on melkein mahdotonta olla kikattamatta kaiken jännittävyydestä.

“Vedä se ylös!” Aatos hihkaisee ja Sylvia alkaa vetää köydestä.

Sen toisessa päässä on pieni kori, johon pojat ovat pakanneet yhden korvapuustin, pienen suklaalevyn ja pienen selonteon siitä, mitä tapahtui sen jälkeen, kun Sylvian isä oli retuuttanut Sylvian mukanaan koululta kotiin. Konsta oli haastanut Alman tekemään saman haasteen kuin Sylvia, mutta juuri silloin opettaja oli astunut ulos koulurakennuksesta ja nähnyt kaiken. Alma oli saanut jälki-istuntoa, pojat lähetettiin kotiin, ja Sylvia oli kruunattu haasteen voittajaksi!

“Aivan niin kuin pitikin”, Sylvia mutisee itsekseen tyytyväisenä ja vilkuttaa pojille kiitokseksi.

Yhtäkkiä kotiaresti tuntuu paljon siedettävämmältä.

[hiddenben]

Talitintti

Maassa makaa kuollut talitintti. Se on kupsahtanut aivan Sylvian kotitalon viereen katukivetykselle. Keltarintainen talitintti näyttää niin avuttomalta ja viattomalta, että Sylvia ei halua jättää sitä kadulle enää hetkeksikään vaan viedä sen metsään ja haudata sinne, mihin hän on myös laskenut multaan päästäisen ja sammakon.

Ongelma on kuitenkin se, että hän ei voi lähteä hautaamaan sitä metsään nyt heti. Kaikista päivistä juuri tänään Sylvia ei voikaan mennä salamajalleen viettämään aikaa vaan hänen on mentävä koulusta suoraan kotiin. Isä oli painottanut sitä hänelle useaan otteeseen aamupalalla, ja Sylvia oli luvannut tottelevansa käsi sydämellä.

“Sukulaiset ovat tärkeitä. Eivät vain isovanhemmat vaan myös tädit, sedät, serkut ja pikkuserkut”, isä oli sanonut. Sylvia oli katsonut isän sormia, jotka kohosivat ilmaan jokaisen sukulaisen myötä.

“Enhän minä edes tiedä niiden kaikkien nimiä”, Sylvia oli mutissut, kun isä oli lähtenyt pöydästä.

Ilmeisesti sillä ei kuitenkaan ole väliä. Siksi Sylviaa odottaa nyt kotona vastapesty juhlamekko ja sievät sisäkengät, ja jääkaappiin on tehty tilaa isolle kermakakulle.

Sylvia katsoo kotiovelleen ja huokaisee. Hän ei aio jättää talitinttiä tähän, se olisi vain väärin. Hän vilkaisee kaikkiin suuntiin ja varmistaa, että on kadulla yksin. Sitten hän kyykistyy maahan linnun viereen, nostaa sen hellävaraisesti katukivetykseltä ja sujauttaa ulkotakkinsa taskuun.

Ehkä hän ehtisi metsään illemmalla.

[hiddenben]

Lipeälapset

“Sinikka! Tulisitko tänne?”

Sylvia puuskahtaa kuullessaan mummin kutsun. Tai ei häntä kutsu haittaa vaan se, että mummi ei vieläkään suostu kutsumaan häntä Sylviaksi, vaikka hän on sanonut siitä jo ainakin kahdesti tämän viikonlopun aikana. Mummi on kaikista Sylvian sukulaisista ja ystävistä ainoa, joka käyttää hänen oikeaa nimeään. Sinikka. Sitä nimeä Sylvia inhoaa.

Silti hän jättää salakirjoitusharjoitukset kesken ja nousee televisiohuoneen lattialta. Mummi on keittiössä ja ripustaa juuri kukallista esiliinaa kaappiin roikkumaan, kun Sylvia astuu kynnyksen yli. Tiskikone pauhaa taustalla ja radiossa soi iskelmä.

“Minä menen nyt käymään kaupassa, että meillä on vähän makeaa iltapäiväkahville”, mummi sanoo ja osoittaa tiskipöydällä olevaa kannella peitettyä vatia. “Sillä välin kun olen poissa, sinä et saa koskea tuohon vatiin. Et edes pikkurillillä. Ymmärrätkö, Sinikka?”

“Mitä siinä on?” Sylvia kysyy ja astuu heti lähemmäs, jolloin mummi älähtää varoittavasti. Sylvia pyöräyttää silmiään ja katsoo mummia. “En minä koske siihen. Lupaan. Olen jo kaksitoista, en mikään ihan vauva. Mutta mitä siinä on?”

Mummi mittailee häntä hetken katseellaan, mutta ottaa lopulta tiskikaapista pinkit kumihanskat ja vetää ne käsiinsä. Sitten hän raottaa kantta. Sylvia kumartuu katsomaan. Vadissa on kirkasta... vettä.

“Ei ole pelkkää vettä”, mummi sanoo, kun Sylvia kysyy, mitä pahaa vedessä on. “Siinä on myös lipeää.”

“Miksi siihen ei saa koskea?”

“Se on vaarallista ainetta. Lipeä on aiheuttanut monta onnetonta hetkeä tässäkin kylässä, kun lapsi on luullut tätä nestettä vedeksi ja juonut janoonsa. Niitä lapsia kutsuttiin lipeälapsiksi.”

Sylvia kurtistaa kulmiaan. “Mikä on lipeälapsi?”

“Sellainen, jonka ruokatorven lipeä on turvottanut umpeen niin, että lapset kuihtuivat ihan luurangoiksi. Katsos kun lipeä syövyttää ja turvottaa, joten jos sitä juo ja lipeä pääsee tekemisiin sisäelimien kanssa, voi käydä kalpaten”, mummi sanoo.

Ajatus lipeälapsista ja vatsalaukun tuhoavasta nesteestä saa Sylvian värähtämään inhosta ja kauhusta.

“Miksi sinulla sitten on sitä?”

“Koska lipeä on vaarallista vain silloin, kun sitä käsittelee varomattomasti”, mummi sanoo, nyt paljon lempeämmin, ja laskee kannen takaisin vadin päälle. “Lipeästä on nimittäin paljon hyötyä: siitä voi tehdä saippuaa.”

“Tehdäänkö me saippuaa?” Sylvia innostuu.

“Tehdään”, mummi nyökkää. “Saat viedä kotiin niille ystävillesikin. Konstalle ja… mikäs sen uuden nimi olikaan?”

“Aatos”, Sylvia hymyilee ja mummi vastaa hymyyn.

“Ja Aatokselle. Voit sitten kertoa niillekin lipeästä.”

[hiddenben]

Hunajaa

Sylvia puristaa purkkia kaksin käsin ja katsoo, kuinka kullankeltainen hunaja valuu jogurttiannoksen päälle. Siinä on jo kesän ensimmäisiä mansikoita ja mysliä, mutta hunaja kruunaa kokonaisuuden. Isä vilkaisee sanomalehden yli Sylvian aamupala-annosta.

“Kohtuudella, Sylvia.”

“Mummin luona saan laittaa hunajaa niin paljon kuin haluan”, Sylvia vastaa, mutta asettaa hunajapurkin takaisin pöydälle ja napsauttaa korkin kiinni. “Ja mummi sanoo, että sinäkin sait tehdä niin, kun olit kaksitoista.”

Sylvia näkee, kuinka isä yrittää tukahduttaa huulilleen kohoavan hymyn ennen kuin piiloutuu takaisin lehden taakse.

On sunnuntai, vapaapäivä ja isä ehtii pitkästä aikaa istua pöytään yhdessä Sylvian kanssa. Näistä hetkistä Sylvia pitää: isän kanssa on mukavaa, kun hänen ei pidä vastata kymmeniin sähköpostiviesteihin tai puheluihin milloin mistäkin lautakunnasta tai hallituksesta. Sylvia ei edes tiedä, mitä ne kaikki tarkoittavat, paitsi että niiden puheluiden jälkeen isä on joko todella tyytyväinen tai todella kiukkuinen. Mutta sunnuntaisin kukaan ei soita. On vain Sylvia, isä, joskus äiti, ja pitkälle aamupäivään venyvä aamiainen.

“Ajattelin mennä käymään mummin luona tänään”, isä sanoo hetkeä myöhemmin, kurkistaen jälleen lehden takaa. “Mummi kertoi eilen, että on leiponut vinon pinon sämpylöitä. Tuletko mukaan?”

“Joo!” Sylvia vastaa. “Voin ottaa mukaan todistuksen.”

“Tee se. Ehkä saat hunajaa palkinnoksi”, isä iskee silmää.

Sylviaa hymyilyttää. Isä taisi sittenkin huomata hyvät numerot.


K/H: Tämä teksti sai inspiraationsa tästä Sylvia-tekstistä (S)

[hiddenben]

K/H: 12-vuotiaat eivät varmaan oikeasti kirjoita näin vaan mukana pitäisi olla kymmenen kertaa enemmän emojeita ja sanalyhennyksiä Mutta minkäs teet, minun teki mieli kirjoittaa jotain aivan turhanpäiväistä ja blokkia purkavaa, joten syntyi tällainen Salaseura-chat. Oli tämä sitten lit tai ei, idk (lol), ihanaa kesän alkua!

Vain kesäjuttuja

K/H 2: Tajusinpa muuten näin kuukauden pari myöhemmin, että lihaa syövä sudenkorento ei suinkaan ole kannibaali  Noh, Whatsapp-viestejä ei käy muokkaaminen jälkikäteen, joten annetaan Sylvian (ja minun) virhe anteeksi

[hiddenben]

Epävarmuuden askelia

On elokuun puoliväli ja ensimmäinen koulupäivä kesäloman jälkeen. Sylvia kävelee metsäpolkua pitkin, katse kulkee vuorotellen korkeissa puunlatvoissa ja polkua koristavissa juurakoissa.

Mitä lähemmäs metsän reunaa ja koulun pihaa Sylvia lähestyy, sitä hitaammaksi hänen askeleensa käyvät. Sylviaa jännittää tulla kouluun kesän jälkeen ja kohdata kaikki luokan tytöt. Mielessä pyörivät Fiian syntymäpäiväjuhlat, jotka järjestettiin viikonloppuna ja joihin melkein kaikki heidän luokkansa tytöt oli kutsuttu. Paitsi Sylvia. Instagramiin ja Snapchattiin oli tullut muutama kuva juhlista, siellä oli näyttänyt olevan hauskaa. Asta, Sylvian pahin vihollinen, oli myös laittanut kuvan itsestään ja kakkupalastaan.

“Mutta minullakin oli hauskaa”, Sylvia sanoo oravalle, joka on jähmettynyt puunrunkoon matkallaan ylöspäin. “Minä olin saaristossa. Mekin syötiin kakkua ja minä pelastin mehiläisen.”

Orava tuijottaa häntä hetken ennen kuin vipeltää koko matkan ylös puunlatvustoon. On vaikea sanoa, uskooko se Sylvian sanoja. Sylvia ainakin haluaa uskoa itseään, että ulkopuolelle jääminen ei haittaa.

Kun hän saapuu koulun porteille, pihalla on jo kymmeniä oppilaita. Sylvia etsii katseellaan paikkaa, minne kävellä odottamaan kellon soimista. Onneksi juuri silloin Konsta polkaisee pihaan ja heilauttaa kättään. Hän vie pyöränsä telineelle. Sylvian askel kevenee, kun hän kävelee Konstan luo, ja hymykin kohoaa kasvoille helpommin.

“Moi”, Sylvia sanoo.

“Moi”, Konsta sanoo ja hymyilee.

Tyttöjen juhlista viis, Sylvia ajattelee. Minulla on Konsta.

[Linne]

Nämäpäs on söpöjä tekstejä! Olen aikaisemminkin sanonut että mua viehättää sun teksteissä tällainen lyhyempi mutta silti kuvaileva kirjoitustyyli, itsellä kun on tapana rönsyillä.

Näistä teksteistä tulee ihanan lämmin tunnelma: tykkään erityisesti mummosta ja hänen tarinoistaan sekä Sylvian rämäpäisestä rohkeudesta. Myös isä on kiinnostava hahmo: mitähän hän mahtaa tehdä työkseen?

Kuvaat tässä myös hienosti tyttöjen ja poikien välistä ystävyyttä. Liian usein tyttöjen ja poikien väliset suhteet ovat poikkeuksetta romanttisia, joten on kiva lukea tällaistakin missä suhde perustuu yksinomaan ystävyydelle, erityisesti kun on vielä aika nuorista lapsista kyse. Ei ihme että nykynuorilla on paineita, jos nuortenkiriallisuudessa vihjataan että jo alakoulussa pitäisi olla eka seurustelusuhde.

Viimeinen teksti on hirmuisen riipaiseva mutta samalla hyvin realistinen: joskus käy niin että poikien kanssa paremmin viihtyvä tyttö jää vertaisryhmän ulkopuolelle ja luonnollisesti tämä harmittaa ja tuntuu pahalta.

Kiitos näistä! Lukisin mielelläni lisääkin Sylvian seikkailuja

[hiddenben]

Olipa ilahduttava kommentti, kiitos siitä! Ihana kuulla, että tykkäät Sylvian rämäpäisyydestä ja että onnistun samalla tuomaan vähän esiin myös hänen kipukohtiaan. Olen kyllä samaa mieltä siitä, että nuortenkirjallisuus voi helposti luoda sen mielikuvan, että pitäisi olla tietynlainen tai tehdä tiettyjä asioita, ja siksi kirjailijalla onkin iso vaikutus siihen, millaisen mielikuvan maailmasta lapselle tai nuorelle lukijalle luo! Kiva myös kuulla, että Sylvian mummo ja isä herättivät mielenkiinnon Kiitos kovasti, että luit ja kommentoit!