Otsikko: Sulan sanelemaa kohtaloa
Päähahmo: Hermione/Neville
Ikäraja: S
Genre: draama, häivähdys fluffia
Vastuuvapaus: Rowlingin hahmot inspiroivat jälleen
A/N: Teksti osallistuu
12+ virkettä XVI -haasteeseen.
Lisäksi tämä on
juhannustaika Nevillalle, jolle Neville/Hermione on varmaan aina se ykkönen. Sanalistan voi halutessaan lukaista ficin lopusta.
Sulan sanelemaa kohtaloaHermionen varpaille karkasi meri, jonka vesi oli niin kirkasta, että sen läpi pystyi erottamaan kaikki ne kirjavat kalat, joita hänen mielikuvissaan uiskenteli koralliriuttojen katveessa. Hän ei ollut osannut kuvitellakaan, kuinka helppoa ja vaivatonta yhdessä vietetty elämä voisi parhaimmillaan olla, mutta niin siinä vain kävi. Nyt Venezuelan valkeilla rantahietikoilla askelet kävivät yksiin vieressä kävelevän Nevillen kanssa.
Kun Hermione oli saapunut Venezuelaan, Neville oli ollut tutkimassa taikakasveja Lapissa, jossa talvi ja pimeys olivat olleet läsnä läpi päivien ja öiden. Lapissa vietetyt viikot olivat Nevillen mielestä olleet hyödyttömiä ja hukkaan heitettyä aikaa, sillä Nevillen tutkimuspari oli varastanut hänen tutkimusaineistonsa häviten jäljettömiin, kunnes lopulta tämä oli ryöminyt kolostaan esiin kerätäkseen kaiken kunnian itselleen kuin Gilderoy Lockhart konsanaan. Ei siis ihme, että Neville oli näyttänyt niin rikkinäiseltä ja maahan lyödyltä, kun Hermione oli tavannut miehen rantabaarissa tasan kaksi vuotta sitten.
”Hei, olen tavannut sinut jossain”, Hermione oli sanonut, sillä nainen ei ollut tunnistanut Nevilleä karkean parran ja tuskaisen ilmeen takaa. Neville taas oli ihmetellyt, mistä kummasta Hermione oli siihen tulla tupsahtanut, mutta siinä hän oli ollut kuin lausumattomiin rukouksiin vastattuina. Eikä aikaakaan, kun Neville oli huomannut kuuntelevansa Hermionen kertomusta uurrenokka-anista, jonka nainen oli nähnyt liihottelevan pilvettömällä taivaalla vieraillessaan mangofarmilla hiljattain.
”Vau, olisi upeaa lähteä kanssasi mangofarmille, tai siis mennä käymään mangofarmilla… ihan vaikka yksin tai kenen kanssa vain”, Neville oli sanonut nolona juodessaan jo viidettä drinkkiään. Loputtoman talven, pitkän matkan ja useiden nautittujen juomien jälkeen Neville oli näyttänyt suorastaan raadolta (jos asian halusi kauniisti ilmaista), ja koska hänellä ei ollut ollut paikkaa, missä yöpyä, oli Hermione taluttanut miehen omaan rantamajaansa nukkumaan. Hermionen vatsassa oli kihelmöinyt eikä hän ollut saanut unta, sillä hänen mieleensä oli noussut visio. Lapissa kalpeaksi muuttunut Neville oli selvästi ollut auringon tarpeessa, joten Hermione oli suunnitellut ottavansa Nevillen luokseen asumaan asuinkustannusten pienentämiseksi, tarjoilijan töiden lopettamiseksi sekä paneutuakseen täysin eteläamerikkalaisten riimujen tutkimiseen.
”Katso kuinka upea sulka”, Neville oli henkäissyt seuraavana aamuna nähdessään mustan suurehkon höyhenen keskellä kuulasta rantahietikkoa, ja kun Hermione oli kertonut sen kuuluvan uurrenokka-anille, Neville oli alkanut uskoa kohtaloon, eikä ollut epäröinyt hetkeäkään tarttua Hermionen esittämään tarjoukseen. Niinpä hän oli kuluneen kahden vuoden aikana lähettänyt tropiikin taikakasveista kertovan kirjateoksen raakileen taikakasvikomitealle arvioitavaksi, minkä lisäksi hän oli muistanut mummiaan lähettämällä kuvan hänestä ja Hermionesta mangofarmilta, pistämällä pöllön matkaan kortin sademetsien vesiputouksilta, ja tietenkin kirjoittamalla lukuisia kirjeitä, joihin mummi aina vastasi:
Olen niin ylpeä sinusta Neville.
Nyt Neville ja Hermione istuivat rantamajan edustalla molempien varpaat upotettuina jo viilenneeseen hiekkaan. Neville katsoi Hermionea hymyillen, ja mietti, miten olikaan voinut kaikkien niiden sattumien kautta saada itselleen koko maailmankaikkeuden kauneimman naisen. Hermione muisteli ääneen sitä retkeä, kun he olivat nähneet pantterin, eikä Hermione ollut kuulemma koskaan nähnyt ylväämpää kissaeläintä. Vaikka Neville yritti keskittyä Hermionen sanoihin, hänen ajatuksensa harhailivat, kätensä hikoilivat, sydämensä jyskytti ja perhosten määrä vatsassa tuntui tuplaantuvan joka kellonlyömällä.
Taivas oli täynnä sinistä, häivähdys purppuraa ja vuoroin kultaisina ja keltaisina leimuavia vanoja auringon laskiessa mailleen. Hermione siemaili jääteetä edelleen muistellessaan ääneen yhteistä viidakkoretkeä. Sinä päivänä ei täysikuu loisi kelmeää valoa heidän kasvoilleen, mutta auringonlasku säteili luoden sädekehän Hermionen ympärille. Neville ei voinut olla leikittelemättä ajatuksella, että suunnitelmiaan uhmaten hän kaivaisi shortsiensa taskun uumenista äidin vanhan antiikkisormuksen ja kosisi Hermionea siinä ja nyt, mutta ei ollut sen aika – ei ihan vielä.
Sanalista:
1. vesi
2. helppo
3. valkea
4. talvi
5. hyödytön
6. rikkinäinen
7. jossain
8. tulla
9. ani
10. tai
11. raato
12. visio
13. kalpea
14. höyhen
15. kortti
16. istua
17. hymyillä
18. kissa
19. määrä
20. sininen
21. siemailla
22. täysikuu
23. leikitellä